KATUOJA

Katuoja Elseworlds

Arviot: 19.11.2002

Katuojassa tällä viikolla:

Tällä viikolla Katuojassa julkaistaan poikkeuksellisesti kaksi arvioita, jotka ovat alun perin ilmestyneet rinnakkaismaailmassa. Kyllä vain, maailmamme toisessa kvantti-ilmentymässä, jossa asioiden tila on hämäävän samanlainen, kuin meidän todellisuudessamme… mutta silti perustavalla tavalla erilainen!

Kuvitelkaa maailma, jossa Egmontin kustannustoimittaja on juuri päättänyt, että JLA-spesiaalisarjan julkaisu lakkautetaan skandinaviassa vuonna 2002. Kuvitelkaa sama mies, autossaan matkalla kohti Egmontin kokousta, jossa vuoden 2002 julkaisuohjelma päätetään. Ja kuvitelkaa vähäpätöinen esine… ruosteinen naula, joka puhkaisee kumin miehen autosta ja suistaa hänet tieltä!

Tässä maailmassa päätöstä JLA-spessujen lopettamisesta ei koskaan tehty, vaan Alan Davisin ja Grant Morrisonin Oikeuden puolustajat pamahtivat ajallaan lehtipisteiden hyllyihin. Viritetään siis news-ohjelma ja www-selain vastaanottamaan sarjakuva-arvioita… rinnakkaisesta todellisuudesta!

----------------------VIESTI KAAPATTU ----------------PARA 01.07.04 ------------------------------------

VIEMÄRÖINTIJÄRJESTELMÄ
Sarjakuva-arvioita. Lehdet luki Otto Sinisalo.

Tervetuloa taas Viemäröintijärjestelmän pariin. Tällä viikolla arvioidaan Egmontin tämän vuoden JLA-spesiaalit, kesällä ilmestynyt Naula sekä tämä tuorein Kolmas Maailmansota.

Alan Davisin kuvittama ja kirjoittama Naula on julkaistu alun perin minisarjana nimellä JUSTICE LEAGUE OF AMERICA: THE NAIL. Kyseessä on niin sanottu Elseworlds –tarina, siis eräänlainen vaihtoehtohistoria, joka ei kuuluu DC-univesumin viralliseen jatkumoon.

Davisin kertomus alkaa menneisyydestä. Naula puhkaisee Jonathan ja Martha Kentin auton renkaan ja eräs avaruudesta saapunut orpo jää pariskunnalta huomaamatta. Siirryttäessä nykypäivään lukijalle esitellään erilainen DC-maailma. Metropolisin pormestari Luthor yhdessä Daily Planetin kanssa syyttää yli-ihmisiä hyökkäystä suunnitteleviksi avaruusmuukalaisiksi. Batmanin, Vihreän Lyhdyn, Salaman, Vesimiehen, Atomin, Ihmenaisen, Hawkwomanin ja Marsilaisen muodostama JLA huomaa yleisen mielipiteen kääntyneen heitä vastaan. Samaan aikaan pahantahtoinen vihollinen tuhoaa supersankariryhmiä yksi kerrallaan. Pärjääkö maailma ilman Teräsmiestä?

Naulan alku on lupaava. Mystisessä vihollisessa on herkullista uhkaavuutta. Kiehtova on myös kohtaus, jossa Batmanin psyyke joutuu koetukselle tragedian edessä. Davis siirtelee nappuloita paikoilleen, antaa odottaa jännittävää loppukliimaksia – ja pettää. Toisessa näytöksessä tarina hajoaa potpuriksi, jossa Puolustajat juoksevat yksi kerrallaan ansaan. Salaperäisen vihollisen identiteetti on yllättävä - yllättävän hölmö, nimittäin. Loppuratkaisussa on vahva status quon palauttamisen tuntu. Elseworlds-tarinoiden vahvuus on mahdollisuus rikkoa ”jatkumoon” kuuluvien DC-sarjojen sääntöjä, näyttää epäonnellisia loppuja ja traagisia kohtaloita. Tähän Davis ei ryhdy, vaikka siltä aluksi vaikuttaakin. Lupaavan pohjustuksen jälkeen pliisu loppu latistaa kokonaisuuden.

Naulasta paistaa silti läpi, että Davisilla on ollut hauskaa sitä tehdessään. Hänellä on ollut vapaat kädet leikkiä lapsuutensa ikonien kanssa ja projisoida tarinaan sitä samaa innostusta, jota varmaankin koki lapsena JLA-lehtiä lukiessaan. Davis haluaa myös heittää soppaan mukaan jokseenkin joka ikisen DC-hahmon. Monta turhaa kohtausta on sisällytetty tarinaan vain, jotta joukko tuttuja sivuhahmoja voi käydä näyttäytymässä – ja tavallisesti ottamassa turpiinsa. Tarvitsiko tarina todellakin kolme sivua DC-maailman taikureita puhumassa joutavia?

Kuvituksen puolella Davis on vedossa. Davisin piirrosjälki on realistista, mutta ihmishahmoissa on outoa, epätodellista täydellisyyttä. On kuin Davis piirtäisi vain ideaalisia kasvoja ja vartaloja. Toimintasarjakuvan kuvittajana Davis osaa hommansa: toimintakohtaukset ovat vauhdikkaita ja kuvat yksityiskohtaisia. Kokosivun ruutuja käytetään tasaisin väliajoin rytmittämään tarinaa.Värittäjä Patricia Mulvihillin kirkas värimaailma sopii tarinaan mainiosti.

Naula on siis kauniisti kuvitettu paketti, mutta tarina jää ponnettomaksi. Davisilla olisi ollut mahdollisuus kirjoittaa oikein repäisevä JLA-tarina, mutta onkin tyytynyt vain lämmittelemään uudelleen lapsuuden suosikkejaan. Eikä Naula jäänyt viimeiseksi kerraksi: tätä nykyä Davis puuhastelee toisen nuoruuden suosikkinsa, Killravenin parissa. (Myös meidän maailmassamme! –toim. huom.)

Pahus. Grant Morrison. Hän on hyvä.

On hänellä ollut heikot hetkensäkin. Arkham Asylum yritti olla vähän liian nokkela. Invisiblesin alkupään jaksot eivät olleet mieleeni. JLA/WildC.A.T.S oli laimea.

Voisi myös epäillä, että Morrisonin ja allekirjoittaneen maailmat eivät kohtaisi. Morrison on jonkinlainen outoja henkiä palvova shamaani, eikä yritä peitellä sitä. Minä olen ateisti. Maailmankatsomukselliset erot eivät silti haittaa, koska Morrison osaa puhutella yleisöään. Hänellä on taito tiivistää tarina-aineksista esiin olennainen ja kolauttaa sillä lukijaa päin näköä.

Näin käy myös Kolmannessa maailmansodassa, alkuperäisnimeltään JLA: WORLD WAR III. Kyseessä on Morrisonin viimeinen JLA-tarina, joten nähtävästi Morrison on päättänyt, että kertomuksen kaliiberin täytyy olla vielä suurempi, kuin aikaisemmissa spektaakkeleissaan. Miten tämä on mahdollista toteuttaa hurjan Ikuisuuden kivi -kokonaisuuden jälkeen?

Helposti, näköjään.

Ikuisuuden kivessä Morrison esitteli ”Ihmemaailman”, planeetan täynnä super-supersankareita, jotka suojelivat maailmaa universumin laidalla lymyävää uhkaa vastaan. Samassa tarinassa nähtiin Morrisonin versio Lex Luthorista, ihastuttavan kiero juonija, joka kyykytti koko superpoppoon melkein alaviitteenomaisesti. Myöhemmin tavattiin Prometheus, hieman fyysisempi ilkiö, jolla oli tietotaitoa taistella JLA:ta vastaan yksinään.

Kolmannessa maailmansodassa Luthor ja Prometheus liittoutuvat tuhotakseen JLA:n samalla, kun uhka universumin takaa hävittää Ihmemaailman ja lähestyy Maata. Tässäpä on high concept, josta JLA-fanin suu vettyy.

Juoneltaan Morrisonin tarina muistuttaa hieman liiankin paljon mainittua Ikuisuuden kiveä. Molemmissa tarinoissa Epäoikeudenmukaisuusjengi ahdistelee JLA:ta samalla, kun maailma on vaarassa joutua kosmisen uhan nielaisemaksi. Tarinassa on kuitenkin tarpeeksi hurjia ideoita, että juttu pysyy mielenkiintoisena.

Oikeastaan Maailmansodan rakenne on ihailtavan ehjä. Morrison käyttää toimintaelokuvista tuttua kaavaa, jossa vaaratekijät kasaantuvat ja sankarit ovat helisemässä. Nyt vain vaaratekijöitä, vihollisia ja kriisejä on enemmän kuin osaan laskea. Vihreällä lyhdyn sormuksessa on toimintahäiriö, Prometheus valtaa Gothamin kellotornin, avaruusmuukalaiset miehittävät New Yorkin, Vartiotorni uhkaa räjähtää… niin, ja maailmankaikkeuden suurin ase saa koko planeetan sodan partaalle.

Tahti on hengästyttävä. Morrison pitää pallot ilmassa ja ratkaisee kaikki sivujuonet, sekä päälle vielä muutaman aikaisemmista JLA-tarinoista roikkumaan jääneen tarinan. Esimerkiksi Atsteekin kohtalo ratkeaa ja Zauriel saa täyttää tehtävänsä. Tiivistäminen on homman nimi. Hahmoja tarinassa pyörii tolkuttomasti, mutta parilla repliikillä heistä kerrotaan kaikki olennainen. Päähenkilöt ovat eräänlaisia arkkityyppejä, sankarin ideoita. Teräsmies on pyyteettömän hyväntahtoisuuden perikuva, Orion on raivokas soturi ja Vihreä Lyhty on juniorijäsen, joka saa kerrankin tilaisuuden näyttää kyntensä. Suosikiksi nousee jälleen Batman, joka käy ylivoimaista uhkaa vastaan ilman supervoimia, aseinaan ainoastaan terävä päättelykyky ja lapsuuden traumasta kumpuava psykoosi.

Myös Kolmannessa maailmansodassa vedetään melkein koko DC:n sankarigalleria mukaan toimintaan. Toisin kuin Davis, Morrison käyttää sivuhahmoja edistämään tarinaa. Ja vaikka tarina onkin jatkumoa ja siten status quo ei voi merkittävästi muuttua, saa Morrison tarinan silti tarinan vaikuttamaan merkittävältä. Vaikka tietääkin tarinan päättyvän onnellisesti, kääntelee lukija silti sivuja vain nähdäkseen, mitä jännää seuraavaksi tapahtuu.

Kuvituksesta vastaa Howard Porter, joka on kuvittanut muutkin Suomessa julkaistut JLA-tarinat. Porterin kuvitus on hyvää peruskamaa, jota tässä albumissa vaivaa ajoittain hätäinen jälki. Sivulaoutit ovat myös ruuhkaisia, mutta ne palvelevat kiireistä tarinaa hyvin.

Albumin ainoa todellinen vika on J. M. DeMatteisin kirjoittama välinäytös, jossa edesmennyt Hal Jordan potee identiteettikriisiä. Toisin kuin Morrison, DeMatteis kanavoi henkistynyttä maailmankatsomustaan kliseiseen tarinaan, jonka ällön sentimentaalinen loppuratkaisu ihmetyttää. Pahempi esimerkki DeMatteisin nolostuttavasta esitelmöinnistä on taannoinen, Vertigon julkaisema Seekeers Into the Mystery –minisarja. Välinäytös häiritsee kokonaisuutta ja rikkoo tarinan rytmin kuin humalainen rumpali.

Kokonaisuutena Kolmas maailmansota on Morrisonia viihdyttävimmillään, mainioilla ideoilla turboahdettu spektaakkeli. Se on Morrisonin ja Porterin joutsenlaulu, joka päättää heidän kautensa JLA:n parissa huipulle.

Ensi viikolla arvioidaan tuorein Uusiruutu sekä Liken manga-käännös Akira 7. Myös Frank Millerin läpeensä erinomaisen DK2:n viimeinen osa arvioidaan, jos se ilmestyy.

----------------------VIESTI PÄÄTTYY ----------------PARA 01.07.04 ------------------------------------

Tällaista siis kuuluu rinnakkaistodellisuuteen. Meidän maailmassamme nämä JLA-teokset ovat saatavilla alkuperäiskielellä tilaamalla sarjakuvan erikoisliikkeistä. Ensi viikolla arvioidaan todennäköisesti lehtipisteuutuuksia. Myös Morrisonin Invisibles-psykotripin viimeisen kokoelman ilmestyminen saattaa puhuttaa. Ensi viikkoon!

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.