Katuoja on Kalaksikukon suojeluksessa!

  

KATUOJA

  

Avaruuden ääniä


Etusivulle
  

Arviot: 20.1.2004


Katuojassa tällä viikolla:

PLANETES VOLUME 01
Tokyopop
Makoto Yukimura
240 sivua, mustavalkoinen

PLANETES VOLUME 02
Tokyopop
Makoto Yukimura
268 sivua, mustavalkoinen



Tervetuloa Katuojaan. Tällä viikolla arvioidaan lisää jälleen mangaa. Viime aikoina olen alkanut hankkimaan käsiini lisää englanninnoksia japanilaisista sarjakuvista. Sanotaanko vaikka, että avarran näköalojani. Manga on muodikasta, siis sarjakuvan rajoitetusta näkökulmasta katsottuna, ja sen suosion vaikutus näkyy jo vahvana amerikkalaisilla ja ilmeisesti eurooppalaisillakin sarjakuvamarkkinoilla. Siispä sarjakuvista kirjoittavana koen, että mangatuntemus on yhä tärkeämpää.



Planetes Vol. 1

  

Joten, PLANETES. Tokyopopin julkaiseman pokkarin kannessa lukee "100% autenttista mangaa". No luojan kiitos, ettei vaikka 95% jatkettua mangaa. Arvio sisältää JUONIPALJASTUKSIA! Varokaa, siis.

Tulevaisuudessa, 2070-luvulla, ihmiskunta on vaivalloisesti levittäytymässä lähiavaruuteen. Avaruus Maan ja Kuun välissä on täyttymässä pysyvistä asemista ja reittiliikenteestä. Retkikuntia lähiplaneetoille suunnitellaan, tavoitteena valjastaa taivaankappaleiden luonnonvarat avaruusmatkailun edistämiseen edelleen.

Makoto Yukimuran Planetes ei kuitenkaan keskity suuriin sankaritekoihin tai uhkarohkeisiin tutkimusmatkoihin, vaan rutiininomaiseen työhön jota ilman avaruusmatkailu ei olisi mahdollista. Sarjakuvan päähenkilöt ovat avaruuden roskakuskeja, jotka jäljittävät ja korjaavat talteen aiemmin kiertoradalle hylättyjä jätteitä: toimimattomia satelliitteja, alusten hylkyjä ja osia. Tarinan keskushenkilöt ovat periaatteessa kliseitä: nuori Hachimaki haaveilee omasta avaruusaluksesta ja urasta tutkimusmatkailijana; Yuri pakenee menneisyyttään tyhjiöön; pragmaattinen Fee tekee vain työtään. Arkkityyppeihin tukeutumiselta kuitenkin vältytään, koska hahmojen taustoja aletaan rakentaa jo ensimmäisestä kohtauksesta saakka. Lisäämällä nyansseja Yukimura tekee hahmoistaan kiinnostavia, välillä jopa samastuttavia.

Tämä onkin tarpeellista, koska vaikka Planetes on tieteisfiktioita, on se myös vahvasti henkilövetoinen draama. Vaikka välillä ongelmia aiheuttaakin ulkoinen tekijä, kuten avaruuden koskemattomuuden nimeen vannovat terroristit, ratkaisu löytyy hahmojen kautta, täydentäen heidän kehitystään. Pokkarin viidessä episodissa avaruusmiljöö toimii taustana hahmojen henkilökohtaisille ongelmille. Yukimuran avaruus on anteeksiantamaton tyhjiö, joka vetää ihmisiä puoleensa, mutta uhkaa viedä heidän henkensä joka käänteessä. Mutta se on myös loputon meri, josta voi löytää rauhan tai tarkoituksen. Yukimuran hienoissa avaruusmaisemissa on oikeanlaista autiuden tuntua.

Minä olen häpeilemätön avaruusintoilija ja sarjakuva, joka onnistuu hyödyntämään avaruusmatkailuun liittyvää romantiikkaa voittaa minut puolelleen nopeasti. Tavallisesti tieteisfiktio herättelee lukijassa niin sanottua ihmeen tuntua eeppisellä mittakaavallaan, mutta Yukimuran ihmislähtöinen kerronta onnistuu herättämään samanlaisia tuntemuksia. Pienissä, inhimillisissä hahmoissa peilattuna avaruuden äärettömyyttä vasten on yllin kyllin avaruusromantiikkaa lämmittämään vanhan sci-fi-fanin sydäntä. Lähestymistapa on sitenkin otollinen, että eeppisyyteen vaadittavan mittakaavan kuvaaminen on vaikeaa sarjakuvassa, etenkin pokkarikokoisessa sellaisessa.

Oma lisänsä kokonaisuuteen luovat Yukimuran hienot avaruusalukset ja -asemat, jotka ovat kuin suoraan presidentti Bush nuoremman viimeaikaisista märistä unista. Planetes on lajityypiltään lähellä kovaa scifiä: sen avaruusraketit tuntuvat pohjaavat todellisiin malleihin ja Yukimura ottaa pätevästi huomioon avaruusmatkailun realiteetin: kuvitelman ohella tarjoillaan tiedettä.

SUOSITUS: Planetes-sarjan ensimmäinen kirja on mainiota tieteismangaa, jossa pienet, henkilökohtaiset draamat saavat mahtavan kaikupohjan eeppisestä ympäristöstä. Erinomainen sci-fi-sarjakuva.



Planetes Vol. 2

  

Valitettavasti PLANETESIN toinen osa ei laadullisesti nouse ensimmäisen osan asettamalle korkealle tasolle.

Toinen albumi jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen jäi. Ykkösosan hyvät elementit ovat periaatteessa tallella. Kuvitus ja tarinankerronta on ensiluokkaista, mielenkiintoisia sci-fi-ideoita esitellään ja tarinat kertovat edelleen pienen ihmisen kamppailuista vaarallisessa ja kiehtovassa ympäristössä. Kaksi uusista hahmoista ovat kiintoisia: toinen on Hachimakin isä, avaruuteen kyllästynyt astronauttiveteraani, joka päätyy törmäyskurssille idealistisen poikansa kanssa. Toinen on taas Jupiteriin matkaavaa alusta suunnitteleva insinööri, joka on kunnianhimoisuudessaan täysin epäinhimillinen.

Palaset ovat kohdallaan, ja erinomainen pohja on rakennettu ensimmäisessä osassa. Miksei siis Volume 02 toimi? Katsotaan, kuinka hyvin osaan sanallistaa syyn.

Ensinnäkin, toinen osa keskittyy Hachimakiin ja tämän pyrkimyksiin päästä mukaan Jupiter-retkikuntaan. Sinällään se ei ole vika, mutta tapa jolla Yukimura kehittää hahmoa on. Hachimakista tulee lyhyessä ajassa päämääränsä riivaama pakkomielteinen suorittaja, joka on valmis uhraamaan kaiken päästääkseen Jupiteriin. Tätä taotaan lukijan päähän toistuvasti. Yukimura ilmeisesti olettaa, ettei lukija osaa lukea rivien välistä, vaan kirjoittaa Hachimakin suuhun monologeja, joissa tämä julistaa näköalattomuuttaan. Hän saa myös riesakseen yöllä kummittelevan haamuitsensä, joka moralisoi Hachimakille minkä kerkeää.

Yuri ja Fee eivät saa näkyviä rooleja tarinassa, joka tekee Hachimakin irvistelystä vieläkin ärsyttävämpää. Ja mikä pahempaa, pokkarissa esitellään hahmolle ilmeinen ihastuksen aihe, uraansa aloitteleva Tanabe. Tanabe on jonkinlainen äärihumanisti, joka saarnaa RAKKAUDEN VOIMASTA kyynisellä Hachimakille joka toisessa kohtauksessa. Tanabe ja Hachimaki tietysti näyttävät vihaavan toisiaan, mutta ovatkin oikeasti rakastuneita. Anteeksi, pidättelen hetken innostustani.

Näin.

Tämä hölynpöly huipentuu kohtauksessa, jossa Hachimaki on teloittamassa kylmäverisesti sabotööriä. Terroristi todistaa pitkällä monologilla Hachimakin olevan kadotettu, mutta Tanabe pelastaa tämän RAKKAUDEN VOIMALLA.

Siis eihän toki Yukimuran filosofiassa ole vikaa: inhimillisyys on tärkeää, oltiin sitten maan päällä tai avaruudessa eikä tarkoitus pyhitä keinoja. Mutta hänen tapansa alleviivata, moralisoida ja tunkea viestiään alas lukijan kurkusta ei voita minua puolelleen. Yukimura tasapainotteli syvällisyyden ja sentimentaalisuuden välisellä ei-kenekään-maalla onnistuneesti ensimmäisessä albumissa, mutta kakkospokkarissa hän astuu miinaan.

SUOSITUS: Lupaavasti alkanut sarja osoittaa toisessa osassaan huolestuttavia merkkejä degeneroitumisesta yläasteen elämänkatsomustiedon tunnin tasoiseksi pohdiskeluksi. Albumissa on kuitenkin vahvoja episodeja, kuten maanläheiset kohtaukset Hachimakin kotona, joten voi vielä toivoa että tarina nousee jaloilleen kolmannessa osassa.

Molempia pokkareita saa sarjakuvan erikoisliikkeistä.

Arvostelin tällä kertaa kaksi saman sarjan albumia. Kertokaahan: koetteko lukijoina mallin mielekkääksi?



Lehdet luki Otto Sinisalo.

  
Tästä laatikosta voit jättää palautetta Katuojaan.
      

  

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.