KATUOJA

Postia Katuojasta

Arviot: 22.4.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tämän vuoden Puupää-hattu on jaettu ja Katuojassa vilkaistaan voittajan viimeisintä työtä. Tämän lisäksi arvioidaan eurotaitelijoiden näkymystä Chicagolaisen naispoliisin elämästä.

Todellakin, tänä vuonna Suomen sarjakuvaseura myönsi Puupäähatun kuvataiteilija Katja Tukiaiselle. Palkintoa tuskin olisi tullut ilman viime vuonna ilmestynyttä albumia POSTIA INTIASTA. Se on kuvitettu matkapäiväkirja, joka on ilmestynyt osana Suomen yrityslehtien naistekijöiden tuotantoa julkaisevaa Parrakas nainen -sarjakuvalinjaa.

Postia Intiasta kronikoi Tukiaisen kolmikuukautisen Intian-matkan vuoden 2001 loppupuolella. Jokainen sivu muodostuu päiväkirjamerkinnästä sekä merkintää kuvittavista sarjakuvaelementeistä, kuten piirroksista ja puhekuplista. Tukiainen on irtautunut perinteisestä sarjakuvakerronnasta, hylännyt huolellisesti sommitellun sivurakenteen ja siirtynyt tajunnanvirtamaiseen tarinankuljetukseen.

Täytyy myöntää, että perinteisiä layoutteja arvostavana lukijana aluksi kirveli lukea Tukiaisen huolettomasti katkoviivalla ruutuihin jaettuja sivuja. Näennäisen huolimaton sivun rakentelu on kuitenkin osa albumin tyyliä ja luo välitöntä tunnelmaa: on kuin sarjakuvat olisi piirretty nopeasti, kokemukset välitetty kuviksi ennen kuin tapahtumat muuttuvat muistoiksi. En tiedä, onko Tukiainen liikkunut Intiassa luonnoslehtiön kanssa vai piirtänyt sivut vasta myöhemmin, mutta lukijan on helppoa uskoa ensiksi mainittuun.

Tukiainen keskittyy kuvittamaan pieniä sattumuksia ja jännittäviä detaljeja ja antaa lukijan itse muodostaa kokonaiskuvan. Minkäänlaista objektiivisen sarjakuvajournalismia - puuttumatta nyt mitenkään ikuisuuskysymykseen journalismin objektiivisuudesta - hän ei yritä harrastaa, vaan näkökulma on henkilökohtainen. Näin myös vältytään matkakertomuksia toisinaan vaivaavalta jeesustelulta, jossa joko kauhistellaan matkakohteen kurjia oloja tai ihastutaan villi-ihmisten jaloista perinteistä. Tukiainen kuvaa asiat kuten hän ne kokee, eikä yritä kouluttaa lukijaa tai kertoa yleistäviä latteuksia.

Jotain määrittelemätöntä inhimillistä lämpöä albumissa on. Sitä löytyy Tukiaisen pallopäisistä, lapsenomaisista hahmoista, hänen lempeästä huumoristaan ja matkapäiväkirjan ikäviäkin tapahtumia värittävästä optimismista. Postia Intiasta jättää hyvän mielen.

SUOSITUS: Tukiaisen epäkonventionaalinen tyyli rakentaa sivuja voi säikyttää, mutta ainakin minut albumin tyyli voitti puolelleen. Postia Intiasta on persoonallinen sarjakuvadokumentti, joka toivon mukaan avaa päätä uusille suomalaisille autobio-sarjakuville. Suositellaan kaikille, joita henkilökohtainen näkökulma ja lapsenomainen piirrotyyli ei pelota.

Amerikkalaisen sarjakuvan ystävänä on helppo unohtaa, että jenkkisarjakuva on nappikauppaa verrattuna Ranskan ja Belgian markkinoihin, jossa albumeita myydään tuhansien sijasta miljoonia. Jos kielitaito rajoittuu vain kolmeen kotimaiseen, jää täällä Pohjolassa lähes täydelliseen pimentoon eurosarjakuvan suhteen, sillä kustantamot tyytyvät edelleen julkaisemaan vain kohtuuvarmoja hittisarjiksia. Tämä tarkoittaa perinteisesti kuvitettuja ja kerrottuja, tarinaltaan enimmäkseen harmittomia seikkailusarjoja.

Tähän viitekehykseen Egmont kustannuksen julkaisema, alun perin Belgialainen RUBIINI osuu kuin kana kaivoon. Sarjan suomennos on edennyt jo neljänteen albumiinsa, nimeltään AMERIKKA.

Rubiini jatkaa Natashan ja Laurelinen jalanjäljissä neuvokkaiden sankarittarien perinnettä eurooppalaisessa sarjakuvassa. Rubiini on Chicagolainen poliisietsivä, joka ratkaisee rikoksia terävällä älyllään, mutkattomalla hällähväliä-asenteellaan ja valtavalla revolverillaan. Näennäisestä machismostaan huolimatta hahmo on niin korostetun naisellinen, että kaikella todennäköisyydellä käsikirjoittaja Mythicin nimimerkin taakse kätkeytyy mies.

Amerikassa Rubiinin pulmana ovat kyläilevät vanhemmat, jotka koittavat väkisin naittaa tyttärensä tuttavaperheen lääkäripojalle. Samaan aikaan sankarittaremme pitäisi ratkaista nuoria vaimojaan surmaavan auervaaran tapaus. Tarina on suhteellisen vakava murhamysteeri, vaikka jutun ihmissuhdekuviot menevätkin farssin puolelle.

Rubiinin maailma on teemoiltaan ja asenteiltaan hilpeän vanhanaikainen. Tarinassa korostetaan Rubiinin itsenäisyyttä ja oikeutta työskennellä perinteisesti miehisessä ammatissa, niin kuin naispoliisissa olisi jotakin perustavalla tavalla ihmeellistä. Samoin päähenkilön status naimattomana nuorena naisena suurkaupungissa esitetään useasti jännittävänä poikkeustilanteena, ainakin kohtauksissa, joissa Rubiinin kosija esittää hupaisan sovinistisia näkemyksiään avioliitosta. Mythic selvästikin haluaa lähettää naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon kannustavan viestin, mutta naispresidentin ja naispääministerin hallinnoimassa maassa asuvalle lukijalle näyttää siltä, että kirjoittajaherra on pahemman kerran myöhästynyt junasta.

Rubiinin kuvitus, josta vastaavat herrat Dragan de Lazare ja F. Wathery, on hyvää eurolaatua, jossa karrikoidut hahmot liikkuvat realistisen oloisissa taustoissa. Kuvasommittelu ja hahmojen piirtäminen on selvästi hanskassa, vaikka kuvituksen lievä juustokakkutendenssi pistääkin silmään: sarjan naiset ovat kaikki samasta puusta veistettyjä kurvikkaita povipommeja, jotka usein nähdään jos ei pikku-pikku-bikineissä, niin vaatteita vaihtamassa ainakin. Mihinkään Image-tyyliseen pin-up-poseeraukseen ei kuitenkaan syyllistytä.

Sivujen ruutumäärä on amerikkalaiseen standardiin tottuneelle suuri. Kokosivun kuvia tai suuria ruutuja ei käytetä tehokeinoina, vaan linja on suorastaan taloudellinen. Erikoisia ovat myös useat tarinan siirtymät, joissa kohtaus vaihtuu ei uuden sivun alussa, vaan sivun viimeisessä ruudussa. Näin lukijalle ei jää totuttua kerronnallista hengähdystaukoa, vaan juttu etenee kiireisen oloisesti.

SUOSITUS: Rubiini on teollisen taitavasti kuvitettu kevyt murhamysteeri, jonka anakronistiset asenteet luovat tahatonta huumoria. Kokonaisuus jättää haalean jälkimaun.

Ensi viikolla voinee jo odottaa uutuuksia Egmontilta. Jos niitä ei kuitenkaan näy, kaivetaan Oton kirjahyllystä uutuuksia Suuren Veden takaa. Siihen asti.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.