KATUOJA

Tähän "Hulk murskaa" -vitsi

Arviot: 22.7.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan. Tällä viikolla ei sarjakuvahyllystäni löydy juuri mitään arvostelua kaipaavaa, joten entäpä jos arvioisinkin elokuvan? Koitan välttää JUONIPALJASTUKSIA, mutta herkempien lukijoiden kannattaa katsoa muualle.

HULK, siis.

Vihainen mies Hulk on yksi supersankarisarjakuvan traagisia hahmoja. Neuroottinen tiedemies ja hänen fyysisesti manifestoituva pimeä puolensa ovat tarjonneet mahdollisuuden surullisiin kauhutarinoihin, joissa miehen sisäinen hirviö hävittää kaiken tällä tärkeän. Toisaalta alati muuttuvat Hulk on näyttäytynyt myös perinteisempänä supersankarina, joka loikkii korkeiden rakennusten yli ja murjoo superrikollisia. Ohjaaja Ang Lee on ottanut härkää uhkarohkeasti sarvista ja sovittanut Hulkin elokuvaksi jättämättä juurikaan mitään olennaista pois.

Elokuvassa tapaamme geenitutkija Bruce Krentzlerin (Eric Bana), joka ei ole onnellinen mies. Sijaisperheessä kasvaneen miehen varhaislapsuus on musta aukko, hänen ihmissuhteensa kollega Betty Rossin (Jennifer Connely) kanssa on kariutunut ja hänen kudostutkimuksensa ei etene. Kun Bruce altistuu erehdyksessä vaaralliselle gammasäteilylle, hän ei kuolekaan. Banner-niminen häiriintynyt mies ilmestyy Brucelle sairaalavuoteelle ja väittää olevansa tämän kuolleeksi luultu tiedemies-isä. Lapsuuden traumat alkavat palailla Brucen mieleen ja pian mies näkeekin jo vihreää. Tilannetta eivät helpota Bettyn ärhäkkä isä, kenraali Ross (Sam Elliott), joka näkee Bannerin uhkana kansalliselle turvallisuudelle ja tämän kollega Talbot (Josh Lucas), joka halajaa Kretzlerin omiin siirtogeenitutkimuksiinsa.

Elokuvassa Hulkin alkuperä selitetään muodikkaasti geenimanipulaation ja nanoteknologian keinoin. Koska Hulkin alkuperäinenkin alkuperätarina oliko aikamoista pseudotieteellistä huttua, ei elokuvan modernisointi haittaa. On vain sääli, että Hulkin syntymä on melko eleetön vahinko kliinisissä laboratorio-olosuhteissa. Alkuperäisessä gammapommin sienipilvessä oli hurjia myyttisiä ulottuvuuksia, joihin elokuva yltää vasta loppumetreillään.

Lee aloittaakin elokuvan jännitteiden rakentamisen hämmästyttävän varovaisesti. Itse Hulk näyttäytyy vasta lähempänä leffan puoliväliä. Sen sijaan näemme dialogikohtauksia, joista räväkkyys on kaukana. En tiedä, onko kyse vain tavasta, jolla Lee ohjaa näyttelijöitään, mutta hiljaa kuiskatut repliikit ja staattiset lähikuvat luovat suorastaan haurasta tunnelmaa. Hulkin ja Kaunis mieli -elokuvan jälkeen alan epäillä, osaako Connely näytellä muita hahmoja, kuin kyynelehtiviä hissukoita. Lee luo herkistelyllä onnistuneesti jännitteitä, mutta pelkään pahoin, että toimintaspektaakkelia odottaneet turhautuvat leffan ensimmäisen tunnin aikana. Mainitut jännitteet eivät myöskään täysin toimi sarjakuvan lukeneille, sillä Brucen menneisyyden salattu tragedia on kivuliaan ilmeinen, jos sarjakuva on tuttu.

Kelpo näyttelijöiden vuoksi alun hissuttelua katselee kuitenkin mielellään. Connely ja Bana ovat koko lailla värittömiä, mutta heidän hahmonsa kasvattavat loppua kohden selkärankaa. Show’n varastavat - kuten tapana on - leffan "pahishahmot". Sam Elliotin Thunderbolt Ross on järkähtämättömyydessään uskottava. Nick Nolte heittäytyy täysillä hullun tiedemiehen rooliin. Loppupään kohtaus, jossa isä ja poika-Banner istuvat puhumaan on askeettisessa ilmaisussaan hurjan ladattu. Tarina kertoo, että Nolte sisäisti rooli peräti siinä määrin, että tarvittiin pilsneriä rankempia päihteitä. Miehen viimekeväinen huumepidätys tapahtui, kun Nolte oli oppimassa pois Bannerin hahmosta.

Kun elokuvan trailerien lupaama Hulk-toiminta alkaa, nähdäänkin sangen kauniita kuvia. Siirtymäkohtaus, jossa helikopterit lentävät kohti Rossin päämajaa Natacha Atlaksen laulaessa taustalla kolahti ainakin minuun. Erikoisen hyvä idea on ollut lavastaa hylätyn sotilaskylän arkkitehtuuri 50-luvun americanan tyyliin. Vaikka elokuvan takaumien olisi pitänyt tapahtua 60/70-lukujen taitteessa, herättelivät retrohenkiset autot ja talot juuri oikeita mielleyhtymiä amerikkalaisen sotilastieteen hulluihin vuosiin 50-luvulla - aikakauteen, josta Stan Lee ja Jack Kirbykin ovat varmasti saaneet vaikutteita hahmoa luodessaan.

Entäpä Hulk itse sitten? Kauan, ennen kuin elokuva sai ensi-iltansa, internetistä sai lukea yllin kyllin kritiikkiä, joiden mukaan tietokoneanimoitu Hulk ei näyttänyt "oikealta". Epäilemättä elokuvan Hulk näyttääkin erilaiselta, kuin niissä Tieteen kuvalehden kuvissa, joita nämä fanit ovat nähneet, mutta "epäuskon jousitus" (suspension of disbelief?) ei pettänyt ainakaan minun kohdallani kuin paikoin. Toisaalta, kuulunen jonkinlaiseen CGI-sokeiden vähemmistöön, koska mielestäni Matrixin jatko-osan tietokonestuntit olivat ihan kelvollisia.

Tietokonegrafiikkaa nähdään loppuvaiheessa runsaasti, kun Hulk ryttää panssarivaunuja, helikoptereita ja kokonaisia kaupunginosia. Suoraan Jane’s lehden sivuilta karanneiden modernien sotakoneiden ja vihreän olion yhteenotto on epätodellista, mutta pahuksen hauskannäköistä ryminää.

Ainoat kaipaamani asiat, jotka ovat jäänet sarjakuvasivuille, liittyvät Hulkin sielunelämään ja sen suhteeseen Banneriin. Elokuvan Hulk on raivoiva voimanpesä, niin kuin pitääkin, mutta mykkä sellainen. Jäin kaipaamaan perinteistä Hulk-läppää: "Hulk on kaikkein vahvin!; Hulk murskaa!; Hulk vihaa Banneria!". En tiedä olisiko yksitavuisin sanoin kommunikoiva otus siirtänyt elokuvan komedian puolelle, mutta nyt Hulk ei näyttäytynyt omana persoonanaan, ainoastaan Bannerin lihaksi muuttuneena aggressiona.

Mitä Bannerin ja Hulkin suhteeseen tulee, on se elokuvassa mielenkiintoisella tavalla erilainen kuin sarjakuvassa perinteisesti. Siinä missä sarjakuvan Banner pelkää ja vihaa Hulkia, elokuvan Banner vaikutti välillä melkeinpä tyytyväiseltä päästäessään vihreää vihaa ulos. Kenties omatuntonsa kanssa painiva Banner olisi latistanut elokuvaa liiaksi; kenties sille ei ollut tarinassa tilaa. Ehkäpä 2000-luvun tiedostava mies ymmärtää päästää oma Hulkinsa ulos tarvittaessa, eikä pode siitä tunnontuskia. Mene ja tiedä.

SUOSITUS: Hulk-elokuva toiminee parhaiten sarjakuvan faneille, joilla on aikuisen elokuvaharrastajan maku ja kärsivällisyys. Eli siis käytännössä olemattomalle kohderyhmälle. Leen sovitus on kunnianhimoinen yritys miellyttää aikuista draaman ystävää sekä kesäelokuvaa katsomaan saapunutta toimintagenren fania. Uskon, että kaltaisteni supersankarisarjakuvafanien lisäksi harvan on helppo sulattaa nämä keskenään ristiriitaiset elementit samassa filmissä. Varhaisista lipputuloista päätellen Hulk jäänee historiaan kunnianhimoisena, mutta taloudellisesti epäonnistuneena sarjisleffakokeiluna.

Ensi viikolla palaamme sarjakuvien pariin.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.