KATUOJA

Kohti parempia sarjakuvia

Arviot: 24.09.2002

Katuojassa tällä viikolla:

Arvioitavana on viimeinen satsi elokuun sarjisfestareilta mukaan tarttuneita pienlehtiä. Sarjisfestari-Helvetti – viimeinen viikko!

Christer Lindströmin tyylikäs omakustanne CHEBA on niin sanottu mykkäsarjakuva: sen sivuilta ei löydy ainuttakaan puhekuplaa, selitettä tai ääniefektiä.

Lindström kertoo yhden baari-illan tapahtumat kolmesta eri näkökulmasta. Liikutaan blaxploitaation maailmassa. Tarinan keskiössä on salaperäinen nainen, joka laittaa graffiteja maalaavan ihailijan, sekopäisen nistin ja kostonhimoisen huumediilerin polut kohtaamaan.

Jokainen tarinan kolmesta episodista on piirretty omaan ominaiseen tyyliinsä. Huumediilerin maailma näyttää synkältä, harmaalta suhrulta, nistin näkökulma on silkkaa tajunnanvirtaa ja vinksahtaineita kuvakulmia kun taas graffitimaalarin tarina on kuvitettu selkeällä viivalla, rauhallisella ruutujaolla ja melkein symboleiksi asti yksinkertaistetuilla kuvilla.

Sanattomuutta voidaan hyvin käyttää tehokeinona sarjakuvissa, mutta koko tarinan hiljentäminen voi olla enemmänkin rasite kuin tehokeino. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta laitapa kuva ja sana samaan ruutuun, niin ilmaisuvoima nousee geometrisesti.

Lindström saa kyllä lyhyen kertomuksensa toimimaan ilman sanojakin. Tapahtumat ovat riittävän selkeitä, että ne ymmärtää ilman dialogia. Visuaalisesti nokkelaa ja näkökulman mukaan vaihtelevaa kuvitusta katselee mielellään.

Cheba on näppärä paketti “mustan” elokuvan hengessä. Silti jää miettimään, kuinka paljon tehokkaampi se olisi voinut olla sanojen kanssa.

Albumia voi tilata osoitteesta chrisbacca@hotmail.com.

Aura Ijäs jatkaa pitkään jalostamallansa mangalinjalla lehdessä YKSISILMÄINEN TONTTU JA MUITA TARINOITA.

Niinkuin nimestä voinee päätellä, lehden tarinoissa liikutaan fantasiateemojen äärellä. Nimitarinassa nuorta heppua riesaa keittiöön pesiytynyt sitkeä tonttu. Lohikäärmeensurmaajassa nuori prinsessa joutuu heittämään ns. akirat, kun lohikäärme uhkaa kaupunkia. ”Tarina” on ironinen satu ilkeine äitipuolineen kaikkineen. Keiju lasipurkissa on lyhyt kertomus, jossa jaetaan käytännön ohjeita keijujen aiheuttamien vaaratilanteiden välttämiseen. Kissani tarina on parisivuinen yliälykkään lemmikin vaiheista. Kissa esiintyy myös sivun mittaisissa Tiuku-stripeissä.

Söpöä. Luulenpa, että söpö on adjektiivi, joka parhaiten kuvaa Yksisilmäistä tonttua. Ijäksen tarinat ovat melko kilttejä faabeleita, joissa kukaan ei ole kovin ilkeä kenellekään. Selvin merkki ilkeästä huumorista on ”Tarinan” piikittelevä kertojanääni, mutta muuten julmuus ja pahantahtoisuus loistaa poissaolollaan. Eikä siinä mitään, sarjakuvissa on ihan tarpeeksi kyynisyyttä ja nihilismiä. Ijästä lukiessaan jää silti pohtimaan, olisiko voimakkaammilla konflikteilla saatu aikaan syvemmältä kouraisevia tarinoita?

Ijästä on kutsutta ”suomen viralliseksi mangapiirtäjäksi” (Sarjainfo 4/2000) ja onhan hänen tyylinsä oikein luettavan näköistä itämaisen piirrostyylin ja länsimaisen kerronnan fuusiota. Vaikka mangasta onkin lainattu yleisimpiä konventioita mulkosilmäisiä hahmoja myöten, ovat tarinan ruutujako ja toiminnasta-toimintaan siirtymät länsimaisen oloisia.

Taitavaa ja södeä fantsusarjakuvaa joka tapauksessa.

Kustantajan yhteystiedot ovat IKAROS / Jyrki Ijäs, Tehtaankatu 25 B 31, 00150 Helsinki.

GRONK-sarjan viidennessä antologiassa olisi kirveelle töitä.

Nimittäin vaikka Pasi Karppasen ja Samuli Siiralan toimittamassa kokoelmassa on laadukkaitakin tarinoita, olisi arviolta puolet materiaalista voinut silpoa pois. Monet tarinat ovat hätäisesti suhritun oloisia ja jotkut tarinaltaan valitettavan triviaaleja.

Teemana on katto. Tarinoissa katosta kasvaa milloin astinlauta taikamaailmaan, milloin pohdiskelun ja itsetutkiskelun paikka. Jutuista pisin ja näyttävin on Siiralan kattopeikko, jossa yksinäinen tyttö saa lohtua ja opetuksen löydettyään reitin keijumaailmaan. Siiralan piirros on pikkutarkkaa ja tunnelmallista.

Myös Siiralan Juuret on kaunis tunnelmapala. Anssi Vaalion Pikkuninjat on hauska ja yllättäväkin juttu lasten kohtalokkaasta leikistä. Nakki-sivuston puuhamiehen, Herkko Eskelisen sivun mittainen tyly kertomus huvittaa. Kokoelman kuriositeettina on kymmenvuotiaan Lassi Leivon pilakuva.

Muut lyhyet kertomukset ja stripit eivät herättäneetkään ainakaan minussa juuri mitään tunteita ja hädin tuskin mielenkiintoakaan. Suuren osan tästä materiaalista olisi surutta voinut poistaa ja antologia olisi ollut kokonaisuutena kovasti maukkaampi.

Kirves heilumaan, Lasse Gronk.

Gronkia saa Petri Pelkoselta osoitteesta petri.pelkonen@pp1.inet.fi .

Jos ei ole mitään positiivista sanottavaa nuoren piirtäjän omakustanteisista harjoitustöistä, pitäisikö vain olla vaiti? Vai ryhtyäkö murhaamaan vasta harjoittelevan tekijän innostusta kehtoonsa?

Jonne Repo on julkaissut kaksi 12-sivuista omakustannetta, lehdet KÄSI ja JONATAN REBOW: KAIKKI "PARHAAT". Ensiksi mainitussa käsinukke seikkailee fantasiamaailmassa. Jälkimmäisessä järjestetään teurastus Muumilaaksossa.

Lehtien kuvitus on harjoittelutasoa. Hahmot ovat yksiulotteisia ja varjostukset latteita. Molemmissa lehdissä tarinat ovat sekopäisiä, mutta eivät tarpeeksi ovelasti rakennettuja tai tarpeeksi hulluja ollakseen hauskoja.

Kummastakaan lehdestä en osaa oikein sanoa mitään positiivista. Niistä ei myöskään voi vielä päätellä, onko Revossa lupausta sarjakuvantekijänä vai ei.

Näihin tunnelmiin päättyy Sarjisfestari-Helvetti. Kuukausi kotimaisia sarjakuvia – mitä jäi käteen?

Toivon mukaan jorinani todistivat ainakin, että kotimainen sarjakuvakenttä on monipuolinen, kehittyvä ja jännittävä. On kitchen sinkkia ja fantasiaa, nuoria tekijöitä ja vanhoja veteraaneja, eepoksia ja antologioita.

Melkein kolmestakymmenestä arvioidusta sarjakuvasta muutama nousee edukseen esiin. Yrityslehtien Kerubi-sarja aloitti hienosti Mäkisen-Sihvosen ihmissuhdesarjis Kivisylillä ja Mannisen mainiolla Kapteeni Kuoliolla. Sarjakuvayhdistys Asema jatkaa laadukasta linjaansa, julkaisten ilmaisuvoimaisten nuorten tekijöiden sarjakuvia.

Pienlehteilijöistä Otso Höglund oli ehdottoman ilahduttava tuttavuus, jonka nihilistinen ja masokistinen huumori kolahti ainakin minuun kympillä. Myös Vainajan Velat oli hilpeä huumoris-pläjäys. Kotimaisista supersankareista ehkä Kersantti Napalm näytti parhaiten, että Suomessa voi tehdä supersankarisarjakuvaa, ilman että kieli on survottu syvälle poskeen.

Suomesta löytyy laadukasta sarjakuvaa kaikkien makuun. Jos tilanteen haluaa entisestään kehittyvän, voi heittää rahaa kotimaisia sarjakuvantekijöitä päin. Kuluta harkiten, niinkuin sanotaan.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.