KATUOJA

Sokea mies lateksissa

Arviot: 25.3.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan. Uusi tiistai, uudet arviot: tällä viikolla katsotaan, miten Daredevil toimii sarjakuvana elokuvan läpi filtteröitynä. Myös: ihmissuhdekamaa ulkomailta. Huomio JUONIPALJASTUSTEN ystäville: Daredevil-elokuvaa odottavien kannattanee olla lukematta arvio leffaspessusta.

Egmont juhlistaa Ben Affleckin ahtaumista punaiseen kumipukuun julkaisemalla DAREDEVIL ELOKUVASPESIAALIN. Viisikymmensivuinen lehti toistaa elokuvien sarjakuvaversioiden tavallisimmat virheet.

Lehdessä huidotaan pikaisesti elokuvan tarinan läpi. Tulos menee jokseenkin näin: omituisessa biojäte-onnettomuudessa sokeutunut Matt Murdock suivaantuu, kun hänen rikollinen alkoholisti-isänsä teloitetaan suututettuaan alamaailman gangsteripomon. Isona hän hyödyntää yliluonnollisen tarkoiksi kehittyneitä aistejaan taistelemalla rikollisuutta vastaan paholaiseksi naamioituneena. Rikolliset kun ovat pelokasta ja taikauskoista väkeä, eikä mikään pelota, niin kuin sokea mies pukeutuneena lateksiin.

Sokeus ei kuitenkaan estä miestämme harjoittamasta menestyksekkäästi lakimiehen ammattia ja iskemästä kadulta naisia hetken mielijohteesta. Kohtaus, jossa DD kohtaa tulevan mielitiettynsä Elektran, on vähintäänkin absurdi: Matt käy naisparan päälle kuin yleinen syyttäjä, eikä edes pieksäminen auta. Matt vain innostuu ja päättää tehdä vaikutuksen taistelutaidoillaan, mikä ei ole salaista henkilöllisyyttä ylläpitävältä sokealta supermieheltä kovinkaan fiksu veto.

Elektra kuitenkin ihastuu sokeaan, loikkivaan Don Juaniinsa. Ongelmia tuottaa naisen isä, jolla on yhteyksiä hämärämies Kingpiniin. Kingpin lähettää Napakympin, salamurhaajan, jonka tunnistaa tämän otsaan kaiverretusta peräaukosta, tappamaan Elektran faijan. Seuraa paljon itkua ja hammasten kiristystä sekä Daredevilin henkilöllisyyden paljastuminen joka toiselle vastaantulijalle.

Niin, ja mainitsinko, että Elektra on vapaa-ajallaan opetellut ninjaksi?

Tavoitteena on nähtävästi ollut survoa kaikki Frank Millerin DD-sarjojen tärkeimmät juonenkäänteet yhteen tarinaan. Tuloksena on aukkoja väärällään oleva kertomus. Miksi Matt haluaa taistella rikollisuutta vastaan - kostaakseen gangsteri-isänsä? Kuka opetti Mattille taistelutaitoja? Miksi Matt, puolustusasianajaja, toimii syyttäjänä oikeudenkäynnissä? Mitä rikollista Kingpin oikeastaan tekee? Tai Elektran isä sitten? Mikä saa Mattin juoksemaan Elektran perään, paitsi tarve saada Elektra mukaan tarinaan, vaikka väkisin?

Sarjakuvia lukeneena edellisiin kysymyksiin voi löytää vastaukset, mutta satunnaiselle, elokuvaa odottelevalle lukijalle kokonaisuus näyttäytyy sekavana. Asiaa ei auta elokuvasovituksille tyypillinen säntäily kohtauksesta toiseen. Koska näyttäville toimintakohtauksille on varattava tilaa, hahmojen joten tarinan kehittymiselle ei jää montaakaan sivua.

SUOSITUS: Kirjoittaja Bruce Jones koettaa painia ilmeisen aukollisesta lähdemateriaalista kovin rajattuun sivumäärän sopivan tarinan ja onnistuu kehnosti. Jonesin ja pätevän kuvittaja Manuel Garcian tarinankerronta on etevää, mutta juttu etenee liian nopeasti ja jättää turhan monta kysymystä auki. Jos leffa-adaptaation tarkoituksena on houkutella leffaan tykästyneitä sarjakuvien pariin, se siinä tuskin onnistuu. Rahastusjippona albumi lienee toimiva, onhan viisi euroa 50-sivuisesta lehdestä kohtuullinen korvaus.

Mies kirjoittaa matkaoppaita, vaimo toimittaa miehensä kirjoja. Matkakohteita arvioiva mies on usein matkoilla, eikä pariskunta osaa enää oikein kommunikoida. Välit ovat viilenemässä ja vaimo ajautumassa naapurin hurmurimiehen syliin.

Siinä tiiviistäen Christine Norrien kirjoittaman ja kuvittaman CHEATIN asetelma. Cheat on pieni sarjakuvaromaani (sarjakuvanovelli?) jossa seurataan yhden parisuhteen kriisiä muutamien viikkojen ajan.

Ihmissuhdesarjakuvan tekijä ei ole kadehdittavassa asemassa, ollenkaan. Parisuhdedraamaa etsivä yleisö ei varmaankaan hakeudu sarjakuvien pariin eikä tarina, jossa nähdään pelkästään ihmisiä puhumassa sovellu mitenkään erityisen hyvin sarjakuvaksi. Draamaa pitää luoda pienieleisesti, jollei halua siirtyä saippuaoopperan maailmaan.

Vaikka ylämäkeen joutuukin siis rekeään riuhtomaan, on Norrie onnistunut luomaan lajityypissään oikein hyvän sarjakuvan. Kuten monet amerikkalaiset sarjakuvantekijät nykyään, Norrie on hylännyt selitelaatikot ja sisäiset monologit tarinankerrontakeinoina. Koska hahmojen tunnetilat ovat olennaisia tarinan kannalta, ilmaisukyvytön piirros olisi torpedoinut koko sarjakuvan. Näin ei kuitenkaan käy: lukija pystyy mainiosti lukemaan hahmojen ilmeistä ja eleitä, oli kyseessä sitten pilke naispäähenkilön silmäkulmassa tämän löytäessä uuden ihastuksen tai epätoivo tämän kasvoilla, kun katumus iskee. Muun muassa Oni-kustantamon Hopeless Savages -sarjakuvan parissa työskennellyt Norrie on taitava tarinankertoja, jonka ihmiset näyttävät ihmisiltä, vaikka kauniita ovatkin.

SUOSITUS: Kaikkia, kuten allekirjoittanutta, Norrien melko huumoriton lähestymistapa ei täysin voita puolelleen. Cheat on kuitenkin taitavasti rakennettu arkidraama, joka toimii mainiona esimerkkinä aikuisille suunnatusta vakavasta draamasarjakuvasta.

Shokki kirjakaupassa: pyhä paska, seitsemäs Akira on ilmestynyt! Todellinen ilmestyskirjan enne. Tarkkailkaa taivaita heinäsirkkojen varalta. Ensi viikkoon, jos maailmanlopulta vältytään.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.