KATUOJA

Älä mene, Alan Moore!

Arviot: 25.11.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan.

Olen juuri lukenut vastikään 50 vuotta täyttäneen Alan Mooren sarjakuvan League of Extraordinary Gentlemen volume 2. Ja voi pahus, että se on hyvä. Se on kuin opaskirja: "Kuinka teen erinomaisen toimintaseikkailun". Moore ja kuvittaja Kevin O'Neill osaavat kuljettaa tarinaa esimerkillisesti ja manipuloida lukijaa suorastaan hävyttömästi. Harvoin oikeasti liikutun sarjakuvasta, mutta Leaguen toisen osan lopussa kyynelehdin kuin pikkutyttö. Kun kirjoitan " kyynelehdin kuin pikkutyttö", tarkoitan että poskilleni valui enintään yksi miehekäs mies-kyynel, mahdollisesti karvainen sellainen.

Kyseessä on esimerkillisen loistava sarjakuva, mutta en aio arvioida sitä tällä viikolla. En usko, että keksin siitä mitään olennaisesti uutta sanottavaa. Suosittelen, joka tapauksessa.

Reima Mäkinen on kuvittanut teinivuosiensa päiväkirjan sarjakuva-albumiksi. Omaelämäkerrallisen kokonaisuuden nimi on RUSKAA PAKKASELLA. Hihittelyä aiheuttava nimi viittaa Ruska-viiniin, jolla albumin Tamperelaisnuoret juovat itselleen lärvit halvalla.

Albumi alkaa erinomaisella idealla. Inspiraation puutteesta kärsivä vuoden 2003 Mäkinen matkustaa ajassa taaksepäin vuoteen 1981 ja antaa menneisyyden itselleen tehtävän: elä elämisen arvoinen elämä ja pidä siitä päiväkirjaa. Vuoden 1981 Mäkinen unohtaa tulevaisuuden Mäkisen vierailun, mutta alkaa silti kirjata elämäänsä päiväkirjaksi. Metasarjakuvallinen temppu on nokkela. Se asettaa Mäkisen muistelmat kontekstiin: tiedämme, että sarjakuvia piirtelevästi vuoden 1981 Mäkisestä tulee työkseen piirtävä vuoden 2003 Mäkinen. Myös suoraan lukijoille puhuvan vuoden 2003 Mäkisen esiteltyä itsensä teini-Mäkiseen on helpompi suhtautua. Sitä paitsi menneisyyteen matkaaminen ja itsensä kirjaimellinen kohtaaminen on kiehtova fantasia, joka useimmilla on joskus ollut. Miten aika on muuttanut minua? Mitä menneisyyden minä sanoisin nykyisyyden minusta?

Tätä ajatusta ei paljoakaan seurata, joka on valitettavaa. Lukuun ottamatta muutamaa tulevaisuuden Mäkisen juontoa tarina keskittyy kuvittamaan alkuvuoden 1981 tapahtumia. Nuori Mäkinen tekee mitä 17-vuotiaat yleensäkin: on yhtä aikaa uhmakas ja epävarma. Suurin osan tarinasta keskittyy kuvaamaan päähenkilön seikkailuja Tampereen yöelämässä, vetämässä kännejä pusikossa, joraamassa nuorten tanssipaikoissa ja tempoilemassa ihmissuhteissa.

"Jumala tekee kehnoa teatteria", kertoi näyttelijätuttavani aikanaan. Tämä oli tosin vuonna 1999, aikana ennen todellisuus-TV-ohjelmia, mutta väite pitää kutinsa kuitenkin. Ruskaassa Mäkinen ei onnistu dramatisoimaan päiväkirjansa tapahtumia niin, että olisin kiinnostunut kokonaisuudesta. Yksittäiset kohtaukset ovat kyllä mielenkiintoisia: tampereenkielinen dialogi on aidon oloista ja hauskaa, ja tilanteet todellisen tuntuista nuorisohäröilyä. Mutta kuten elämässäkin, ei punaista lankaa oikeastaan ole. Sarjakuvassa on liikaa hahmoja - vika, jonka Mäkinen itsekin myöntää sarjakuvan juonnossa - ja monet kohtaukset eivät johda mihinkään tai paranna kokonaisuutta. Ne ovat vain kuvitettuja muistoja, anekdootteja, jotka eivät lukijaa merkittävällä tavalla kiinnosta.

Mäkisen kuvitus on mielenkiintoinen sekoitus realistisia taustoja ja karikatyyrimäisiä hahmoja. Paikoin siirtyminen ääripäästä toiseen, etenkin ihmisten kasvoissa häiritsee, mutta kokonaisuudessaan piirrosjälki toimii. Albumin loppupäässä nähdään Mäkisen sarjakuvia muun muassa albumin tapahtuma-ajankohdalta. Onkin mielenkiintoista vertailla tekijän monia eri tyylejä.

SUOSITUS: Ruskaa pakkasella toimii subjektiivisena menneisyyden kuvituksena: tirkistelyaukkona tekijän nuoruuteen. Mäkinen ei kaunistele tekemisiään ja tarina on siten virkistävä. Valitettavasti Mäkinen ei ole tehnyt kokonaisuudesta jäntevämpää. Varsinkin alun kiinnostavia metasarjakuvallisia ideoita jäi kaipaamaan. Nyt Ruskaa pakkasella jää sarjaksi irrallisia anekdootteja, vaikkakin uskottavasti kuvattuja sellaisia.

En ole ehtinyt vielä lukea uutta Ihmesarjaa, mutta uusimman X-MENIN olen. En ole ennättänyt Ihmesarjan pariin, koska lukupinossani on runsaasti muitakin kiinnostavia sarjiksia, kuten League of Extraordinary Gentlemen volume 2. PAHUS, että se on hyvä. Ja siinä SEKSIÄ. Hämmästyttävän paljon ja hämmästyttävän suorasukaista sellaista ollakseen Yhdysvalloissa julkaistu mainstream-toimintasarjakuva. Moore myös kuvaa seksiä yllättävän raikkaalla ja realistisella tavalla: hahmojen sänkypuuhat ovat vähän hankalia, vähän vaivaannuttavia, niin kuin ne ovat usein todellisuudessakin.

Seksiä on myös Ryhmä-X:ässäkin, lähinnä Joe Caseyn keksimän Stacy X -hahmon kautta. Ja mikäs siinä, supersankareiden pitäisikin olla seksikkäitä, eikä suinkaan sukupuolettomia. Huitovathan he fetissipuvut päällä kaikki päivät. Mutantti-ilotyttö Stacylla on kiinnostava sivutarina kuolevan mutantin lohduttajana.

Tässä numerossa nähdään Joe Caseyn viimeiset X-Men-tarinat. Caseyn tarinat tekivät hänestä maailman vihatuimman miehen, ainakin X-Men-fanien keskuudessa. Lehdessä nähdään myös yksi episodi Caseyn korvanneen Chuck Austenin tarinaa. Austenin tarinat ovat tehneet hänestä maailman vihatuimman miehen, ainakin X-Men-fanien keskuudessa. Näettekö kuvion?

Ensimmäisessä jaksossa Painajaista masentaa ja Ryhmä-X-toverit piristävät häntä. Casey ei oikein pysty selventämään, mikä Painajaista vaivaa. Kaipaako hän elämää sirkuksessa, haluaako hän olla pappi, opettaja vai mikä? Voi tietysti olla, että Casey haluaa kertoa hahmon olevan epävarma, minkä monista rooleistaan hän valitsisi, mutta ajatus ei välity lukijalle. Caseylla on rasittava tyyli kirjoittaa Der Painajaisen das suuhun kokonaisia saksankielisiä lauseita perinteisten "Unglaublich" -huudahdusten sijaan. Miksi Painajainen puhuu tovereilleen saksaa? Puhuuko hän itselleen? Onko hän seonnut? Ratkaisu ei toimi. Huvittavinta on episodin päättävä "Das Ende" -teksti. Mein gott, Joe, mitä oikein ajattelit?

Toisessa ja kolmannessa osassa Caseylla onkin jo ideaa. Ryhmä-X jahtaa "designer-geenejä" huumeina välittävää mutanttirikollista. Poikkeuksellisesti sankarit eivät syöksy päätä pahkaa hakkaamaan rosvoa; jopa Wolverinekin istuu jäähyllä koko jakson ajan. Sen sijaan sankarit ostavat roiston pois huumebisneksestä. Aivan oikein: sankarit heittävät niin paljon rahaa rosvon kätyreille, että tämän suunnitelma menee mönkään. Tämä on oikein hyvä idea. Miksei vaikkapa Batman koskaan tee miljoonillaan mitään hyödyllistä, vaan hakkaa avohoitopotilaita kumipuvussaan? (Helppo vastaus: Batman on järjiltään). Lateraalista ajattelua supersankarisarjakuvassa - kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.

Caseyn lopetettua Ryhmä-X:n kirjoittamisen hän siirtyi tekemään käsikirjoituksia DC:n WildStorm-yhtiön Wildcats 3.0 -sarjakuvaan, jossa hän tosissaan alkoi kehittää ajatusta suuryrityksestä uuden ajan supersankarina. Sarjakuvassa - joka vaikuttaa muuten oikein mainiolta - Teräsmies-analogia hylkää perinteiset supersankarikeinot ja alkaa parantaa maailmaa liiketoiminnan kautta. Tässä X-Men-tarinassa idea on vielä vähän raakile, mutta kiinnostava kuitenkin.

Kuvituksesta vastaa Sean Phillips, jonka rosoinen ja kulmikas jälki on oikein hienoa katsottavaa. Hänen stilisoidut hahmonsa tuovat tarinaan tiettyä maanläheistä tunnelmaa, joka tasapainottaa hyvin jutun fantastisempia elementtejä.

Lehden lopussa alkavat siis Chuck Austenin tarinat, ja näyttää siltä, että Austen lähtee kertomaan paljon perinteisempää X-Men-juttua. Ryhmä-X joutuu väijytykseen matkalla tutkimaan tuntematonta mutanttia. Sillä välin nuorta mutanttipoikaa syrjitään, mutta onneksi Professori X saapuu noutamaan hänet mutanttikouluunsa. Suloista, eikö? Austen on lisännyt nuoren mutantin, Sammyn, tarinaan mielenkiintoisen pohjavireen, sillä tapaamme tämän suunnittelemassa mahdollisesti Columbine-tyyppistä kostoa. Tarina on pätevä, vaikkakin mielenkiinnoton, kuten on myös Ron Garneyn kuvituskin.

Lehden esipuheessa palstamies Koivumäki antaa ymmärtää, että tänä vuonna nähty kahden tarinajatkumon kuukausittainen vuorottelu ei jatku ensi vuonna. Tämä voi olla hyväkin, sillä ratkaisun ongelmat näkyvät tässä numerossa: viime kuussa näimme Professori X:n rampana ja koomassa, tässä numerossa hän kävelee pirteänä ympäriinsä.

DAS SUOSITUS: Caseyn viimeisessä tarinassa on ideaa, mutta ei tarpeeksi ollakseen hyvä. Austen näyttää siirtyvän perinteisemmälle linjalle, joka tyydyttänee traditionalisteja.

Voisin lopuksi muistuttaa, että helkkari, League of Extraordinary Gentlemen Volume 2 on todella hyvä sarjakuva. Alan Moore on ilmoittanut vetäytyvänsä suuren yleisön sarjakuvien tekemeisestä, joten League volume 2 on myös yksi Alan Mooren viimeisistä mainstream-sarjakuvista, joka on todella valitettavaa. Nykyään supersankarisarjakuvia "uudistavat" tekijät edelleenkin vain jahtaavat Mooren pitkää varjoa, saaden se vain ani harvoin kiinni. Älä mene pois, Alan Moore! Minä rakastan sinua, Alan Moore!

Alan Mooren kirjoittamassa viktoriaanisen fiktion hahmoja hyödyntävässä seikkailusarjakuvassa Iso-Britannian erikoisimmat sankarit saavat vastaansa Mars-planeetalta hyökkäävät valloittajat. Tarina on suoraa jatkoa kesällä suomeksikin ilmestyneelle Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liigalle, ja on jopa sitäkin parempi. Sarjakuva on juuri ilmestynyt kovakantisena, englanninkielisenä sarjakuvakirjana ja se on saatavilla sarjakuvan erikoisliikkeistä. Kokoelma sisältää myös pitkän tekstiosuuden, oppaan erilaisiin seikkailufiktion kuvitteellisiin tapahtumapaikkoihin. En ole totta puhuen ehtinyt vielä lukea sitä.

Mutta sarjakuva on loistava, lähes täydellinen seikkailusarjakuva. Moore näyttää, miten saada lukija välittämään luomistaan hahmoista, vaikka ne suorittaisivatkin hirviömäisiä tekoja. Hän yhdistelee kauhua, erotiikkaa, väkivaltaa ja hirtehistä huumoria sekä tietenkin rutosti viittauksia lukuisiin vanhan brittiläisen fiktion hahmoihin ja kokonaisuus toimii siitä huolimatta, ja sen ansiosta. Kevin O'Neill tulkitsee Mooren visioita maanisella tarkkuudella ja pistämättömällä taidolla.

SUOSITUS: League of Extraordinary Gentlemen Volume 2 on super-duper-hyvä sarjakuva. ITKIN KUIN PIKKUTYTTÖ.

Ei, Alan Moore! Tule takaisin, Alan Moore!

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.