Katuoja on Kalaksikukon suojeluksessa!

  

KATUOJA

  

Kertomuksia ei-mistään


Etusivulle
  

Arviot: 27.1.2004


Katuojassa tällä viikolla:

SPIDER-MAN 1/2004
Egmont kustannus Oy
J. Michael Straczynski, John Romita Jr.
52 sivua

X-MEN 1/2004
Egmont kustannus Oy
Chuck Austen, Ron Garney, Paul Jenkins, Andy Kubert
100 sivua

Tervetuloa Katuojaan. Egmont on julkaissut joukon uusia lehtipistesarjakuvia, joista arvioidaan nyt kaksi. Uusinta Megaa en ole saanut vielä käsiini, joten en vielä voi osallistua keskusteluun Ultimate-Kostajien ansioista.



Spider-man 1/2004

  

SPIDER-MANISTA voin kuitenkin sanoa sanottavani. Numerossa 1/2004 Peter ja Mary Jane ovat palanneet onnellisesti yhteen, joten Asumuseronneen Hämähäkkimiehen aika näyttää päättyneen. Samalla kun kyyhkyläiset söpöstelevät, uusi superroisto saapuu kaupunkiin. Kuolleiden gangstereiden ruumista koostunut, gamma-säteilyn herättämä zombie on kaikessa järjettömyydessään hauska keksintö. Viisikymmentä vuotta kuolleena maannut otus manaa nykymaailman tilaa samalla kun pistää New Yorkin alamaailmaa tasaiseksi etsiessään murhaajaansa.

Toinen lehden näppärä idea on Hämärin lyöttäytyminen yhteen hirviön ahdisteleman vanhan gangsterin kanssa - muhkeaa korvausta vastaan, tosin. Hän rationalisoi päätöksen sillä, että suojelisi kriminaalia kuitenkin, joten miksei samalla ottaisi siitä rahaa? Epäilen, että sivujuoni päättyy mielenkiinnottomasti rahojen palauttamiseen, Hämähäkkimiehen noustessa takaisin moraaliselle korokkeelleen, mutta asetelma on kiinnostava.

John Romita nuoremman kuvitus on edelleen taattua laatua ja J. M. Straczynski kuljettaa tarinaa taitavasti, mutta kokonaisuutta vaivaa tietty yhdentekevyys ja yleistettävyys. Ei ole mitään erityistä syytä, minkä takia Hämähäkkimies kiinnostuisi gammahirviöstä. Hän ryhtyy selvittämään tapausta, koska tuttu poliisimies päättää pyytää sankarin apua sen selvittämiseen. Lehden pääjuonella ei varsinaisesti ole mitään tekemistä sen päähenkilön kanssa, eikä se kerro hahmosta mitään kiinnostavaa. Hämähäkkimiehen saappaisiin (trikoosukkiin?) voisi laittaa melkeinpä kenet tahansa superhahmon, eikä tarina muuttuisi merkittävästi.

SUOSITUS: Jälleen kerran JMS ja JRJR tarjoilevat täysin pätevästi kerrottua mutta intohimotonta toimintaviihdettä. Vaikuttaa välinäytökseltä.



X-Men 1/2004

  

X-MENIN puolella sekoituksessa on kaksi osaa Chuck Austenin ja Ron Garneyn X-Men-tarinoita ja kaksi osaa Paul Jenkinsin ja Andy Kubertin Originia.

Mutta ensin! Tahattoman komedian osastolta: X-Men -lehden välissä tullut Egmontin tilauskuponki, jossa Marvel-julkaisuja kuvaillaan fraasilla "Maailman äreimmät supersankarit omissa lehdissään!". Hyvä on, minä olen vanha mies enkä ymmärrä kenties nuorison uusiosanoja, mutta kun minä olin nuori ja öljy oli kallista ja lelurobotit muovia, äreä tarkoitti "pahantuulista". Joten oletettavasti Marvelin sarjakuvissa Hämähäkkimies tiuskii ohikulkijoille, Kapteeni Amerikka riitelee kaupan kassajonossa ja Hulk huutaa nurmikkoaan talloville lapsille. Marvel vuonna 2004: äreämpi kuin koskaan!

Halvoista vitseista tylsiin tarinoihin. Chuck Austen on, kuten olen monesti maininnut, yksi ulkomaisten supersankarifanien eniten vihaamista kirjoittajista. Austen on parhaimmillaan kirjoittanut samaan aikaan puolta tusinaa kuukausittaista lehteä, joten ei ihmekään, että palaute on ollut enimmäkseen negatiivista. X-Men 1/2004 ei kuitenkaan ole erityisen huono, se on vaan pahuksen pitkäveteinen.

Ryhmä-X matkustaa Skotlantiin vastatakseen hätäkutsuun, mutta kohtaakin Juggernautin. Tapahtuu väärinkäsitys, ja Juggernaut ja Ryhmä-X tappelevat. Käy ilmi, että Juggernaut on itse kutsunut sankarit hätiin, koska hänen toverinsa Mustan Tomin mutaatio on muuttunut holtittomaksi.

Suurimmaksi osaksi tarinaa Ryhmä-X roikkuu Tomin luomassa verkossa ja yrittää rimpuilla irti. Kun sankarit pääsevät vapaaksi, he lähtevät saman tien pois Juggernaut mukanaan. Ilmeisesti sankarit eivät sitten olleetkaan kiinnostuneita Tomin auttamisesta tai edes vangitsemisesta, vaan jättävät tämän huutelemaan peräänsä.

Koko päätarina on pelkkää suorittamista: päähenkilöt yrittävät päästä karkuun 50 sivun ajan - noin kolmekymmentä sivua liikaa. Sivujuonissa nuori mutanttipoika löytää tarkoituksen elämälleen ja sairaanhoitajatar rakastuu koomassa viruvaan Alex Summersiin. Ilmeisesti näistä aihioista kehittyisi pidempiä kokonaisuuksia, mutta tänä vuonna emme ainakaan näe Austenin tarinoille jatkoa. Tämä ei minua harmita, koska tarina epäonnistuu lähes täysin mielenkiintoni herättämisessä. Ron Garneyn kuvitus on sekin tasapaksua ja epädramaattista.

Lehden loppupuolella Origin päättyy. Lopultakin.

Jenkins päättää tarinan sille leimallisella ennalta-arvattavuudella. Originin yllättävät käänteet ovat tarpeellisia ainoastaan keinotekoisen draaman luomisen takia. Miksi Rose ja Smitty rakastuvat yllättäen? Jotta James saisi jotain, josta olla katkera. Keinotekoista draamaa. Miksi James ryhtyy dynamiittimieheksi? Jotta Jenkins voisi kirjoittaa onnettomuuskohtauksen. Keinotekoista draamaa. Miksi Dog tappaa satunnaisen vastaantulijan? Keinotekoista draamaa. Miksi loppuun on ympätty tappelukisa? Keinotekoista draamaa.

Jenkins käyttää paljon aikaa yksiulotteisen Cookien hahmoon pelkästään antaakseen Jamesille vihollisen, jota vastaan nousta. James hakkaakin Cookien peräti kaksi kertaa. Keinotekoista draamaa.

Dog ilmestyy lopussa siksi, että tarinan alun tapahtumat saisivat päätöksen. Logan saa muistinmenetyksen (tähän ei juuri edes viitata missään vaiheessa), että voisi muistaa lopputaistelussa traumaattisen hetkensä. Kyllä, keinotekoista draamaa.

Originin ongelma on tyypillinen alkuperätarinoille. Lukija tietää, minkälainen hahmo on tulevaisuudessa, joten kertojan tulisi kehittää jostain muusta lisäarvoa tarinalla. Tätä Jenkins ei tee. Hän käy kaikki rastit läpi huolellisesti. Näemme Wolverinen hahmon kehittyvän Jamesissa. Hän metsästää, juoksee susien kanssa ja tutustuu japanilaiseen kulttuuriin. Hänen voimansa ja eläimellinen luonteensa tulevat esiin. Kaikki tarinan elementit palvelevat tätä päämäärää: Jamesista on tultava Wolverine, vaikka väkisin. Tämän vuoksi hahmo on lähes katatoninen puolet kokonaisuutta.

Origin ei kerro mistään muusta kuin itsestään. Se on tyhjä astia, laulu vailla järkeviä sanoja. Se on kertomus ei-mistään.

SUOSITUS: Epämielenkiintoinen numero. Vain keräilijöille.



Ensi viikkoon, hyvät ihmiset.



Lehdet luki Otto Sinisalo.

  
Tästä laatikosta voit jättää palautetta Katuojaan.
      

  

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.