etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
29.4.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: Spider-Man 5/2002, Vaaleanpunainen pilvi, Obergeist: Director's Cut TP

Tämän viikon arvioissa katsastetaan sekalainen läjä erilaisia julkaisuja. Uusi Hämähäkkimies edustaa Egmontin tuotantoa ja Obergeist TP taas jenkkisarjakuvaa. Timo Mäkelän sarjakuvaromaani on taas täysin suomalainen julkaisu, joita ei ole Katuojassa arvioitukaan hetkeen. Kaikkiin arvioitaviin lieviä SPOILEREITA.

Spider-Man 5/2002


naksauttamalla saat vähän isomman kuvan spidermanin kannesta
Uudessa SPIDER-MANissa kirjoittaja Paul Jenkins panee Hämärin koville. Viime numerossa Fuusio-niminen superäijä kylmää kolmesataa sivullista ja tässä numerossa runnoo tilintekoa halajavan H-miehen pinoon. Molempien hahmojen sielunelämää pengotaan, vaikkei mitenkään erikoisen jännittävällä tavalla.

Onko kenestäkään muusta muuten outoa, miten kolmensadan ihmisen kuolema sivuutetaan melkeinpä alaviitteenomaisesti tarinassa? Vaikka Jenkins perustelee, miksei Hämis ota pulttia raatopinosta, vaikuttaa käsittely melko ylimalkaiselta. Kolmesataa vainajaa on Hämähäkkimiestarinoiden mittakaavassa aika läjä. Varsinkaan kun yhtäkään ruumista ei edes näytetä, tuntuu tapahtuma triviaalilta. Ehkäpä generalissimus Stalinin ajatukset eivät ole tuttuja toveri Jenkinsille: "Yksi kuolema on tragedia, miljoona (tai tässä tapauksessa 300) on tilasto."

Joka tapauksessa tarina on oikein tasokas. Jenkins toimittaa miellyttävän kokonaisuuden, jonka loppuratkaisukin on järkeenkäypä. Varsinkin toisen osan alku on näin halvaantumiskammoiselle melko hyytävää luettavaa. Mark Buckinhamin kuvitus ja kuvakerronta toimivat jälleen mainiosti. Kirjepalstan mukaan Buckinhamin kuvitus herättää keskustelua, jota en ymmärrä. Kuvitus ei ole erikoista, pikemminkin perinteistä. Mutta se toimii, ja se on alisteista tarinalle. Minulle ainakin välittyy hyvin ammattimainen tuntu Buckinhamin työstä, mutta makunsa kullakin, tietysti.

Näin tasokas Spider-Man ei ole pitkään aikaan ollut. Vielä kun julkaisisivat kirjepalstallakin kinuttuja Tangled Web -lehden tarinoita, joita tekeekin todellinen all-star-miehitys.

Vaaleanpunainen pilvi


vaaleanpunaisen pilven kansi
Timo Mäkelä on sympaattinen sarjakuvantekijä. Henkilökohtaisesti minulle ovat tuttuja miehen strippisarjakuvat, lähinnä Kalliokadun blues, Pieniä julmia tarinoita ja parhaillaan sunnuntai-Hesarin latteaa sarjakuvasivua piristävä Minun elämäni. Mäkelän stripit ovat mielenkiintoisia, koska ne eivät yritä olla hauskoja. Punchlinea ei välttämättä tule, vaan tilanne jää leijumaan. Mäkelä ei pelkää vaivaannuttamasta lukijaa.

Aikaisemmista töistä on tuttu vahva lakoninen melankolia. Haikeus ja luopumisen tunne välittyy, joskus liiallisuuksiinkin asti. VAALEANPUNAINEN PILVI -albumista ei puutu lakonista melankoliaa. Tarinan Keskushenkilö Kauko suorastaan ui siinä.

Ollaan jälleen ihmissuhteiden parissa, niinkuin näyttää tapa kotimaisessa vakavasssa sarjakuvassa olevan. Kauko leijailee epäonnisessa parisuhteessa. Puoliso pettää. Vuodenajat vaihtuvat. Tuttavapari käy etelässä ja lähettää postikortin. Kaukon kuollut äiti vierailee unissa. Suhde loppuu. Siinä se.

Täytyy myöntää, että tämä sarjakuvaromaani jätti raapimaan päätä. Kahdenkymmenen euron alppariksi se on suhteettoman nopeasti luettu, vaikka mustavalkosivuja onkin toistasataa. Mäkelän piirrostyyli on kaunista, paikoin luonnosmaista mustavalkojälkeä. Replikointi on eleetöntä, ja kerrankin onnistuneesti puhekielenomaista. Mäkelä kuljettaa tarinaa ammattilaisen ottein ja paikka paikoin käytetyt, symbolien kautta hoidetut siirtymät kohtauksesta toiseen ovat vallan erinomaisia.

Mutta missä on pointti? Melankolinen tarina ei kosketa. Tekniikkaa voi ihailla oman aikansa, mutta ainakaan minulla ei ole tarpeeksi harjaantunutta silmää arvostamaan Mäkelän kerrontataitoa. Kertomus jätti kylmäksi niin minut kuin pari sarjakuvaa tuntematonta sivullista, joille albumin tyrkkäsin luettavaksi.

Jäi samanlainen tunne kun aikanaan 16-vuotiaana elokuvakerhossa. Esitettiin Bergmanin elokuva "Tystnaden". Kriitikkien ja kirjallisuuden mukaan kyseessä oli klassikko ja kaiken kaikkiaan erinomainen pätkä. Minä en ymmärtänyt siitä hevon helvettiä. Vaikka Vaaleanpunainen pilvi on hivenen helpommin lähestyttävä, populismista ei voi Mäkelää ainakaan syyttää.

Vaalenpunaista pilveä myydään "ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvaromaanina". Ei paras mahdollinen alku, sanoisin. Ainakin tavallinen tallaaja pitäytynee Viivissä ja Wagnerissa, jos vakava sarjakuva ei kosketa muita kuin paatuneita asiantuntijoita.

Obergeist: Director's Cut TP


Obergeistin kansi
Sarjakuvien taustatarinoiden tiivistäminen näyttää olevan oma taiteenlajinsa, varsinkin, kun suurin osa sarjakuvien kertomuksista on verrattaen älyttömiä. Top Cow -kustantamon OBERGEIST -sarjan juoni ei ole ainakaan sieltä helpoiten tiivistettävästä päästä.

Näin se menee. Neljäkymmenluvulla natsitohtori Steinholtz tutkii psyykkisiä voimia käyttämällä juutalaisia ihmiskokeissa. Selvännäkijä-juutalainen pakottaa tohtorin omatunnon esiin taikavoimillaan. Oma kollega teloittaa parannuksen tehneen Steinholtzin. Yliluonnolliset olennot kuitenkin antavat hänelle uuden mahdollisuuden estääkseen maailmanlopun.

Eikä tässä suinkaan kaikki. Steinholtz lähetetään vuoteen 2141. Siellä tämä vetää papinkaavun ylleen ja liittyy rintamaan omaa valtioita Amerikasta tavoittelevia uusnatseja vastaan. Taistelussa Steinholtzin uudet maagiset voimat ja kuolemattomuus ovat avuksi.

Aika paksua, etten sanoisi. Sarjakuva on siitä mielenkiintoinen media, että älyttömimmätkin ideat ja juonenkäänteet saadaan toimimaan vähäisellä yrittämisellä. Obergeistin tapauksessa rajat tulevat kuitenkin vastaan. Takakansi väittää kyseessä olevan kauhusarjakuvan, mutta poislukien muutamat kohtaukset natsi-saksassa Obergeistin ideat ovat liian hämäriä ollakseen muuta kuin hauskoja. Kirjoittajat viljelevät surutta outoa pulp-kuvastoa. Tulevaisuuden Amerikkalaisen äärioikeiston päämajassa liehuvat hakaristiliput. Yksi pahiksista on purkitettu aivo.

Paha sanoa, aikoivatko sarjan luojat (etukansi ei erittele kuvittajia kirjoittajista) Tony Harris ja Dan Jolley tehdä hauskaa seikkaluviihdettä, kauhua vai yhteiskuntakritiikkiä. Parempi olettaa, että viihdettä, sillä kauhu- ja krittiikkiaspektit tarinassa eivät oikein kanna.

Paikka paikoin Steinholzin hahmoon saadaan traagista syvyyttä, mutta ei hänestä kehity kovin sympaattista protagonistia. Tosin mitäpä voi olettaa: mieshän on ollut ihmiskokeita tekevä natsitohtori. Voittamattomine taikavoimineen Steinholtzin kamppailu scifi-natseja vastaan on melko yksipuolista ja yllätyksetöntä.

Obergeistin vahvin puoli on sen kuvitus. Siitä vastaa Tony Harris, joka teki pitkän ja ansiokkaan rupeaman Starman-sarjassa. Harrisin jälki hivelee silmiä. Harris hallitsee realismin ja karikatyyrit. Käsikirjoittaja Jolley on siirtänyt osavastuun tarinankerronnasta Harrisille. Päätös vaikuttaa olleen hyvä: Obergeist kulkee kuin tauti. Harrisin sivulayouteissa on dynaamista voimaa. Mies on mielestäni ehdottoman aliarvostettu tekijä.

Kuvitus poislukien Obergeist on liian sekava soppa ollakseen erikoisen hyvä. Sen ostamista pelkästään Harrisin taiteen vuoksi voisi suositella, ellei albumin hintaan olisi lisätty tätä mystistä Top Cow-lisää. Huippulehmän uudet alpparit ovat säännönmukaisesti 25% muiden kustantamoiden lättyjä kalliimpia.

En tiedä, onko Obergeist vielä jatkuva sarja. Ainakin tarinan lopetus antaa odottaa jatko-osia. Jos niissä on Harris mukana niin olen minäkin, natsiaivopurkkeja tai ei.

Ensi viikon tarjonnasta en vielä osaa sanoa mitään. Jos muuta mielenkiintoista ei ilmaannu, saatan tehdä kotimaan katsauksen. Mutta hauskaa vappua Katuojan lukijoille: menkää nyt vetämään perseet, niin on mitä huomenna hävetä. Ensi viikkoon, moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files