KATUOJA

Tyyntä syksyn edellä

Arviot: 29.7.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tervetuloa Katuojaan. Suomalaisen sarjakuvan kentässä eletään tyyntä myrskyn edellä. Kustantajat odottavat syyskuun sarjisfestareita, eikä uutuuksia juuri kirjakaupoissa näy. Lokakuussa saan taas kirjoittaa kymmensivuisia Katuojia, mutta nyt aiheita joutuu oikein miettimällä miettimään.

Tästä johtuen LAST OF THE INDEPENDENTS, sarjakuva joka ilmestyi jo heinäkuun puolessavälissä. Albumi on saatavilla tilaamalla erikoisliikkeistä tai internet-myymälöistä.

Jämäkkä Cole, tyttöystävä Justine ja hidasälyinen aisapari Billy ryöstävät pankin keskellä ei-mitään. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Rahaa tuleekin monta kertaa enemmän kuin pyydettiin. Paljastuu, että pankki toimi Vegasilaisten gangstereiden rahapesulana. Ja gangsterit haluavat rahansa takaisin.

Suoraan Sam Peckinpahin elokuvista karannut Cole ei aio kuitenkaan luopua uudesta omaisuudestaan. Hän alkaa käydä armotonta piirityssotaa: toisella puolella Cole tovereineen, toisella armeijallinen sliipattuja pyssymiehiä. Tarina etenee toimintaelokuvan rakennetta mukaillen. Päähenkilöiden motivaatiot ovat yksinkertaisia ja tavoitteet selviä. On päästävä pakoon, mutta sitä ennen on korjattava auto, mutta sitä ennen on hankittava varaosia… Takaa-ajoista siirrytään pyssytaisteluihin ja takaisin. Lennetään lentokoneella, ratsastetaan hevosilla ja ajetaan autoilla.

Kuvittaja Kieron Dwyerin harmaasävyinen kuvitus sopii tarinaan kuin luoti päähän. Hänen tyylissään on tarpeeksi realismia ja rujoa kulmikkuutta, jotta tarina pysyy tunnistettavana, toisaalta silmää kuvakulmille ja rajauksille siten, että toimintakohtauksissa on vinhaa vauhtia. Dwyer on ymmärtänyt tarinan tyylilajin ja osaa välittää oikean tunnelman myös lukijoille. Albumi on kiinnitetty lyhyestä päästä, joten tekijät pääsevät onnistuneesti kokeilemaan kerrontaa tavallista leveämmillä ruuduilla.

Last of the Independents on saanut lähes ainoastaan ylistäviä arvioita englanninkielisellä alueella. Tämä johtunee sarjakuvan tyylilajista. Puhdasverinen, häpeämättömän romanttinen rikossarjakuva on loppujen lopuksi harvinaisuus supersankarien ja kioskimangan dominoimilla jenkkimarkkinoilla. Genressään Last of the Independents onkin valioyksilö. Kirjoittaja Matt Fraction on nähtävästi katsonut kaikki 70-luvun toimintaelokuvat ja tekee pastissia minkä kerkiää. Tarinan humoristinen toiminta ja reilu äijämeininki tuo mieleen Garth Ennisin ja Steve Dillonin Preacherin.

Fractionilla on silmää hauskoille heitoille ja koomisille tilanteille, kuten nähtiin jo hänen aiemmassa sarjakuvassaan, Rex Mantooth –agenttiparodiassa. Nyt Fraction säästelee huulia mutta ei silti synkistele, ennen kuin vasta dramaattisessa loppuhuipennuksessa. Hahmonsa hän osaa luoda niin taitavasti, että surumielisellä loppuratkaisulla on inhimillistä painoa.

SUOSITUS: Kaikesta ylistyksestä huolimatta Last of the Independentsia tuskin muistetaan parin vuoden kuluttua. Se on kuitenkin mainio lajityyppinsä edustaja, täynnä hyvää meininkiä, tiukkaa toimintaa ja uskottavia hahmoja.

Jos edellinen albumi unohtuu parissa vuodessa, tämä puolestaan katoaa mielestä parissa tunnissa. Mitäs minä nyt olinkaan arvioimassa?

Aivan, TRANSFORMERSIA.

Chris Sarracinin kirjoittama Generation 1 –tarinakokonaisuus päättyy tässä numerossa verrattaen loogisesti, vaikkakin dramaattinen jännite kärsii, kun Optimus Prime ja Megatron keskittyvät väittelemään ihmisrodun ansioista. Samoin sivujuoni, jossa hyvisrobotit pyrkivät estämään nanoviruksen leviämisen ratkeaa latteasti deux ex machinalla. Lopussa tehdään selväksi, että jatkoa seuraa. Kuusiosainen tarinan loppumetreiltä ei löytynyt jännittäviä käänteitä, ainoastaan pseudofilosofista puppua ja hatusta vedettyjä ratkaisuja. Pat Leen robotit miellyttävät edelleen silmää ja lopun kokosivun kuvissa on tehoa.

Lehden Armada-tarina jatkaa ylipitkän johdannon osoittamalla tiellä. Transformerit etsivät Poke… anteeksi, Minicon-pikkurobotteja voimanlähteikseen pärjätäkseen paremmin. Vaikka Optimus Prime yrittääkin heivata aiempia tarinoita rasittaneet ihmislapset tarinasta, mokomat eivät suostu kaikkoamaan vaan roikkuvat mukana vaikka väkisin. Vihaako Chris Sarracini minua?

Armada on edelleen kohkaavaa köntsää, joka ilmeisesti on suunnattu aivan eri yleisölle kuin synkistelevä Generation 1. Onneksi edes James Raizin kuvitus on parantunut edellisistä tarinoista. Nyt hänen layouttinsa ovat merkittävästi selkeämpiä ja kokonaisuus sujuvampi lukea.

SUOSITUS: Lehteen aiemmin tutustumattomien ei kannata vaivautua hankkimaan tätä numeroa. Ensi numerossa mahdollisesti alkava uusi tarina ratkaisee, pysyykö lehti edes osittain huvittavana harhautuksena vai muuttuuko se täysin tarpeettomaksi.

Ensi viikolla arvioidaan ainakin Unstable Molecules, kertomus ”oikeista” Ihmenelosista. Myös kioskikamaa saattaa olla käsillä. Niin, ja jos aiotte olla Turun Finnconissa ensi viikonloppuna, tulkaa toki katsomaan esitelmääni.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.