KATUOJA

Hengissä edelleen

Arviot: 30.9.2003

Katuojassa tällä viikolla:

Tiedoksenne: Katuoja ei ole kuollut.

Viime viikonlopun sarjisfestareilla moni oli vilpittömän hämmentynyt, kun kerroin tekeväni Katuojaa edelleen. Ei, en ole siirtynyt kokonaan Kvaakin puolelle. Kyllä, Katuoja ilmestyy edelleen joka viikko. Kyllä, uusia kolumneja on tulossa. Kyllä, olen arvioinut jokaisen Transformersien numeron - kuinka niin? Ei, en ole ehtinyt päivittää sivuja säännöllisesti! Kyllä, kotisivujen layoutti on suunniteltu kahvitauolla! Sinä et ole äitini! HILJAA! SINÄ ET OLE .

Tuota noin. Tiivistääkseni: Katuoja ei ole kuollut. Todisteena tästä oheiset arviot. Alan nyt purkaa muhkeaa pinoa sarjakuvia, jotka tarttuivat mukaan Helsingin sarjakuvafestivaaleilta. Erässä on niin tuoreita omakustanteita uusilta tekijöiltä kuin vanhojen konkarien uutuuksia.

Minä olen Otto Sinisalo. Tervetuloa lukemaan sarjakuva-arvioitani.

Sanotaan, että skandinaavit ovat melankolisia. En tiedä. Itse koen olevani melko hyväntuulinen - aina kun en ole vihainen, turhautunut tai sekava. Toisaalta, jos ulkomaan elävät muodostavat käsityksensä skandinaaveista vaikkapa Kaurismäen elokuvien ja norjalaisen Jasonin sarjakuvien perusteella, ei ole ihmekään että pitävät meitä vähäpuheisena ja surumielisenä kansana.

Esimerkkinä edellisestä: taiteilijanimi Jasonin (oikealta nimeltään John Arne Saetoroy) HYS!. Jason vieraili viikonloppuna sarjisfestareilla ja Sarjamania on hiljattain julkaissut albumin vierailua silmälläpitäen. Hys! on ensimmäinen suomeksi julkaistu Jasonin teos, vaikka kovinkaan paljon suomennettavaa ei olekaan.

Nimittäin kuten nimi viestiikin, Hys! on niin sanottu "hiljainen" sarjakuva. Tekstiä ei käytetä juuri muuhun, kuin muutamiin onomatopoeettisiin ääniefekteihin. Vaitonaisen sarjakuvan keskiössä on hattuun ja pikkutakkiin pukeutuva antropomorfinen lintu, joka viettää kovin tunnistettavan arkista elämää muiden ihmiseläinten kansoittamassa maailmassa.

Albumin kymmenessä kappaleessa nimetön lintumies joutuu tekemisiin perimmäisten kysymysten kanssa. Miten kasvattaa lapsi? Miten selvitä, kun kumppani jättää? Entäpä, kun kumppani kuolee? Ja entäpä jos luurangon hahmoinen Kuolema alkaa seurailla kaduilla ja muuttaa olohuoneen sohvalle nukkumaan? Kuten viimeisestä esimerkistä voinee päätellä, Jason ei vieroksu absurdien elementtien käyttöä. Tämä osiltaan perustelee eläinhahmojen käyttöä - oudot tapahtumat ei vieraannuta lukijaa tarinasta, kun se lähtökohtaisestikin sijoittuu fantasiamaailmaan.

Visuaalisesti Hys! on äärimmäisen hillitty. Jason piirtää selkeällä ja tarkalla viivalla. Sivut on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jaettu jämäkästi kolmeen kahden ruudun riviin. Tasainen rytmi auttaa omalta osaltaan lukijaa Jasonin kuvakerrontaan, joka onkin erinomaista. Lakoninen ilmaisu välittää tapahtumat lukijalle täsmällisesti - poikkeuksellisen täsmällisesti sanattomalle sarjakuvalle. Jason on kääntänyt sanattomuuden edukseen ja nostaa sen avulla tarinat universaalille tasolle. Puhe ainoastaan latistaisi Hys!:in erikoisia kertomuksia, sitoisi ne johonkin viitekehykseen. Nyt lukija voi mielessään sijoittaa tarinat haluamaansa aikaan tai paikkaan, ja samalla samastua sen ilmeettömiin hahmoihin.

Tämän vuoksi Hys! on yllättävän koskettava. Tarinoita hallitsee vähäeleinen, tarttuva, kenties juuri tämä skandinaavinen melankolia. On kenties outoa väittää, että huopahattuisen lintuhahmon kautta kerrottu tragedia olisi oikeasti vaikuttava, mutta näin kuitenkin on. Kun hirvittäviä, surullisia asioita tapahtuu Hys!:in päähenkilölle ja tämä vain tuijottaa eteenpäin yhtä lakonisena kuin ennenkin, on tapahtuman ja reaktion kontrasti suorastaan sydäntäsärkevä.

SUOSITUS: Hys! on tarinankerronnan ja lukijan tunteiden manipuloinnin mestarinäyte ja esimerkki siitä, miten "hiljaista" sarjakuvaa voi tehdä hyvin. Ilmeisesti miehen muut sarjat ovat merkittävällä tavalla erilaisia, mutta jos ne ovat lainkaan Hys!:in tasoa, on Jason todellinen lahjakkuus. Uskallan suositella tätä sarjakuvaa kaikille sarjakuvista kiinnostuneille.

"Vitun homo, osta MÖRKÖ!"

Näin sarjakuvapiirtäjä Otso Höglund markkinoi omakustannesarjakuvaansa viikonloppuna, hieman sekavassa mielentilassa. Ihailtavaa yritteliäisyyttä, eikö?

Jännittävästä markkinointistrategiasta huolimatta minä pidän Höglundin sarjakuvista. Hänellä on Robert Crumbin mieleen tuova tapa käsitellä omia päänsisäisiä mörköjään sarjakuvien avulla, purkaa kaikkien tylyimmät havainnot ja omituisimmat fantasiat paperille kaikkien diggailtavaksi.

Ja minähän diggailen, ja vain osittain sen takia, että tunnistan niistä vähän itseäni.

Seitsemännessä Mörössä nähdään uusia Maailmanloppua odotellessa -strippejä, joissa lauotaan totuuksia baaritiskillä ja itsemurhaan kannustavan psykiatrin sohvalla. Höglundin näkökulma on äärimmäisen nihilistinen, mutta samalla itseironinen. "Jos olisin..." -stripeissä tutustutaan miehen fantasiamaailmaan, joissa tapetaan tiilikivellä koulukiusaavia pikkuskidejä, tehdään jenkkisotilaista soppaa ja kirotaan porvaria. Täysin poliittisesti epäkorrektia meininkiä, mutta helvetin hauskaa. Höglundin piirrosjälki on sopivan realistista ja rujoa.

Johanna Longan ja Linda Nevalaisen sarjat täyttävät noin puolet omakustannelehdestä. Molempien sarjakuvat liikkuvat Hägglundin kanssa samoilla alueilla, mutta eivät nouse Mörön kansikuvamiehen tasolle. Longan ohutviivainen piirrosjälki on jännittävää, mutta hänen tarinoissaan on liikaa paatosta, että ne olisivat hauskoja. Nevalaisen puhuvilla päillä on hauskojakin juttuja, mutta hänen kuvituksensa on mielenkiinnotonta.

SUOSITUS: Höglundin sarjakuvat ovat yhtä hauskoja kuin ennenkin, mutta niitä on uusimmassa Mörössä valitettavan vähän. Kaiken lisäksi lehden pisin juttu on tribuutti minulle tuntemattomalle juottolalle - sisäpiirin vitsi, joka ei ulkopuolisia hirveästi hauskuta. Joka tapauksessa Seitsemäs Mörkö on lisää sarjakuvaa yhdeltä suomalaisen sarjakuvan hauskimmista ja härskeimmistä tekijöistä. Hintansa väärti. Lehteä voi tilata Höglundilta osoitteesta maailmanloppua_o at hotmail.com. Miehen kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.cult.tpu.fi/student/ohoglund/ .

Tässä omakustannemateriaalia hieman nuoremmalta tekijältä: Jari Vaaran NEUTRONI KASVATTAMO 2. Yhdyssanoja vierastavan Vaaran sci-fi-teemainen pienlehti on hyvin designattu. Vinkeän pastellisävyinen kansi pistää hyvällä tavalla silmään.

Samanlaista veikeää meininkiä löytyy sisäsivuilta. Tarinassa Aika Silmukka (minähän sanoin niistä yhdyssanoista) legoukon näköiset tiedemiehet tutkivat aika-avaruuden saloja hilpeän päättömästi. Paljastuu muun muassa, että universumin rakennetta pitävät koossa atomeja imuroivat minirobotit! Lopputvisti on muunnelma klassisesta scifi-idiksestä ja naurattaa ääneen. Kulmikas näyttää tietokoneavusteiselta.

Jos Aika Silmukka ei sitä tehnyt, viimeistään toinen pitkä tarina Tuomo Tappaja Robotti (mitä minä sanoin niistä yhdyssanoista) tuo mieleen Matti Hagelbergin mainiot B.E.M -sarjakuvat. Korostetun pikselöityneillä kuvilla kerrotussa tarinassa tappajarobotti lähtee hermolomalle, koska universumin tuhoaminen ei enää maistu. En tiedä, ovatko yhteneväisyydet sattumia, mutta Vaaran selitelaatikoihin nojaava kerronta ja absurdi idea tuovat mieleen juuri Hagelbergin. Mutta mikäs siinä - hyvien tekijöiden esimerkkiä kannattaa seurata.

Hieman orgaanisempaa jälkeä nähdään Möttöjät-lyhäreissä, joissa perheelle sattuu ja tapahtuu. Kovin erikoisia ne eivät ole, mutta ne eivät myöskään latista kokonaisuutta.

SUOSITUS: Jari Vaara vaikuttaa näin yhden lehden perusteella tekijältä, jolla on hupaisia idiksiä ja kykyä tuottaa montaa erityyppistä toimivaa piirrosjälkeä. Neutroni Kasvattamo on oikein kiva sarja kuva. Sitä voi tilata tekijältä osoitteesta Johto_b at hevostalli.com. Vaaran ja kollegoiden kotisivut löytyvät osoitteesta http://baumgruppe.cjb.net .

Vilkaistaan lopuksi lehtikioskin puolelle.

SPIDER-MANISSA julkaistaan jenkkihämiksen viideskymmenes numero - uudella numeroinnilla. Uudelleen-uudelleennumeroinnin magian ansiosta jokseenkin vuoden sisällä suomessakin julkaistaan jenkkihämiksen viidessadas numero. Niin se aika rientää.

Tässä numerossa kirjoittaja J. Michael Straczynski saattaa nimihenkilön takaisin yhteen vaimonsa kanssa. Ihmissuhdekuvio selvitetään lentoasemalla samanaikaisesti, kun terroristit yrittävät surmata konetta vaihtavan Tohtori Doomin. Kaiken lisäksi mukana heiluu vielä Kapteeni Amerikka.

JMS rytmittää Peterin ja Mary Janen vatvomisen hauskasti supersankarirytäkän väliin. Sääli vaan, että kolkattu Doom makaa koko episodin selällään ja ajattelee Latveriaa, koska Straczynski tuntuu hanskaavan hahmon.

Tarina siis kumoaa Parkereiden jo toistakymmentä numeroa jatkuneen asumuseron. Tämä onkin fiksua, koska totta puhuen kyseistä välirikkoa ei koskaan perusteltu mitenkään järkevästi. Straczynski tarjoaa nyt näennäisen järkeenkäyvän selityksen: MJ pelkäsi, ettei hänen miehensä tarvitse häntä enää. Lähemmällä tarkastelulla selitys ei kuitenkaan pidä vettä. Tiedän, että miesten mielestä naiset käyttäytyvät toisinaan kummallisesti, mutta että MJ muuttaa toiselle puolelle mannerta, eikä soita miehelleen kuukausiin, koska on epävarma roolistaan suhteessa? En usko.

Myönnettäköön, että JMS tekee parhaansa niillä lähtökohdilla, jotka hänelle on annettu. Hämähäkkimiehen Hämmästyttävä Asumusero ei ollut hänen ideansa, mutta hän koitti kuitenkin ratkaista tilanteen uskottavasti. Nyt vanha status quo on palautettu ja voimme teeskennellä, ettei koko hässäkkää tapahtunutkaan.

Lehden toinen tarina onkin mielenkiintoisempi tapaus. Se on alun perin julkaistu Spider-man's Tangled Web -lehdessä, jonka ilmestyminen on jo ehtinyt loppua Yhdysvalloissa. Tangled Web oli sarja itsenäisiä Hämähäkkimiehen ympärillä pyöriviä tarinoita tekijöiltä, joita ei tavallisesti nähdä supersankareiden parissa. Muun muassa Garth Ennis, Peter Milligan, Paul Pope ja Eduardo Risso nähtiin tekijöiden joukossa. Tangled Webin tarinoita ei ole aiemmin nähty Suomessa, koska niiden ei ole katsottu soveltuvan lehden lapsiyleisölle. Nyt linjasta on poikettu.

Tämän numeron tarinan on kirjoittanut Zeb Wells ja kuvittanut erinomainen Duncan Fegredo, joka on myös taannoin kuvittanut Peter Milliganin huikean Enigman. Tarina irvailee Sammakkomiehelle, surkealle Hämis-viholliselle ajalta, jolloin Hämähäkkimiehen käsikirjoittajat ilmeisesti joivat liuotteita.

Sammakkomies on pääsemässä ehdonalaiseen, ja tämän poika joutuu kärsimään, kun paikallisen high schoolin kovikset tekevät armotonta pilkkaa pelleroiston jälkikasvusta. Itse Sammakkomies taas ei auta tilannetta nolaamalla itseään autoliikkeen maskottina. Pitääkö pojan periä isänsä kyseenalainen mantteli puhdistaakseen itsensä ja isänsä nimet?

Koko tarina on kaikessa surkuhupaisuudessaan oikein hauska. Sammakkomiehen pojan sarkastinen monologi kuljettaa tarinaa sujuvasti ja Wellsin kuvaus umpiomaisesta lähiöhelvetista on osuva sekin. Fegredon rosoinen ja maanläheinen jälki toimii tarinassa erinomaisesti. Kokonaisuus on parhaita yksittäisiä Hämistarinoita pitkään aikaan.

SUOSITUS: Supersankareitakin vieroksuvan kannattaa vilkaista lehteä pelkästään Wellsin ja Fegredon mainion tarinan vuoksi. Hyvää kamaa.

Uusimmassa X-MENISSA nähdään jälleen Joe "kevyt-Morrison" Caseyn tarinoita. "X-joukot" -kokonaisuus saadaan päätökseen, kun paljastuu, että Mystikko ja Aivo ovat manipuloineet organisaatiota kulissien takaa ja lopuksi he pistävät Pariisin matalaksi mutanttijoukoilla.

Päällisin puolin tarina on ihan OK. Sean Phillips ja Aaron Lopresti kumpikin omalla tavallaan piirtävät tyylikkäitä toimintakohtauksia. Casey osaa kuljettaa tarinaa hyvin nyt kun ollaan siirrytty toimintaan. Valitettavasti vain X-joukot -tarinakokonaisuudessa ei ole paljoakaan tolkkua, jos sitä tarkastelee kokonaisuutena.

Saamme tietää, että Mystikko ja aiemmin X-joukkojen vangiksi luultu Aivo ovat jo pidempään juonineet kaapatakseen X-joukkojen hallinnan. Heti onnistuttuaan, he tuhovat kaiken organisaation aiemmin keräämän luottamuksen hyökkämällä avoimesti Pariisin keskustaan. Mystikko kertoo tyypillisessä pahis-selittää-juonensa -kohtauksessa olevansa terroristi. Jos näin, miksi ryhtyä mahdottoman hankalaan juoneen, soluttautua X-joukkoihin ja pitää rikoskumppaniaan Aivoa pitkään näennäisessä vankeudessa? Hahmojen toimissa ei näytä olevan juurikaan järkeä.

Loppuratkaisu haiskahtaa lennossa keksityltä, mahdollisesti Marvelin toimituksen paineiden alla. Tähän viittaa ainakin se - huomio, tarpeettoman trivian ystävät - että tarina meni aikanaan ristiin Chris Claremontin X-Treme X-Men -lehden kanssa. Claremont nimittäin käytti myös Aivoa tarinassa, joka julkaistiin samanaikaisesti. Tästä johtuu Aivon viittaus aiemmin mainitsemattomaan kaksoissisareensa toisen jakson alussa.

Lehden jälkipuolisko koostuu Frank Tierin ja Sean Chenin Wolverine-tarinasta, jossa Wolverine kamppailee Mauvais-maagin ja Wendigon-olion kanssa, apunaan Alfa-lentue. Tämä tarina ei voisi olla tylsempi ja geneerisempi edes jos se jäisi radioaktiivista geneerisyyttä kuljettavan tylsyysrekan alle samaan aikaan, kun sitä purisi tylsyyteen kuoleva geneerisyyshyönteinen ja se päätyisi taistelemaan rikollisuutta Kapteeni Geneerisen ja Tylsyysmiehen kanssa vähemmän uskomattomilla geneneerisyysvoimillaan ja sitä kirjoittaisi Howard Mackie. Minulla ei ole muuta sanottavaa tästä Frank Tierin ja Sean Chenin Wolverine-tarinasta.

SUOSITUS: Kaksi tarinakokonaisuutta päättyy, toinen tyylikkäästi mutta epäloogisesti, toinen vain typerästi. Välttäkää.

Tässä olivat tämä viikon arviot. Ensi viikolla, kuten kymmeninä aikaisempinakin viikkoina, arvioin jälleen lisää sarjakuvia. Katuoja ei ole kuollut. Kuuleeko kukaan?

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.