etusivu       KK-files

 

KATUOJA

Sarjakuva-arvioita
31.5.2002

Lehdet luki Otto Sinisalo


Katuojassa tällä viikolla: Marshal Law: Fear and Loathing TP

Tällä viikolla katsastetaan poikkeuksellisesti vain yksi albumi, syinä kotimaisten lehtien ilmestymättömyys yhdistettynä henkilökohtaiseen budjettivajeeseen.

Takavuosien pahansisuisin sarjakuvahahmo on tehnyt paluun - Katuoja ratsaa Marsalkka Lain ensimmäisen tulemisen uusintapainoksen. Arvio sisältää lieviä SPOILEREITA.

Marshal Law: Fear and Loathing TP


Kahdeksankymmentäluvulla supersankarisarjavissa elettiin dekonstruktion aikakautta. Muotia oli inhimillistää supersankareita. Ajatus oli ilmeinen, oikeastaan. Heppu, joka juoksee kaupungilla pelkkiin kalsareihin pukeutuneena hakkaamassa uzeilla varustettuja huumekauppiaita on aika todennäköisesti hullu.

Supersankarimyytin purkaminen sarjakuvista jäi yritykseksi. Supersankarisarjojen lukijat ja tekijät nähtävästi pitävät ikonisia sankareita liian korkeassa arvossa irtaantuakseen lopullisesti aiheesta. Jopa Alan Moore ja Frank Miller, kuuluisimmat supersankaripatologit, ovat molemmat lopulta palanneet viittasankareiden maailmaan. Vaikkei genre mihinkään hävinnytkään, näyttää siltä että ainakin yksi mies olisi tosissaan halunnut nähdä supersankarien lopun.

Pat Mills vaikuttaa todella vihaavan supersankareita. Miller ja Moore ovat analyyttisimmillaankin antaneet supersankareilleen edes hieman sympaattisia tai ihailtavia piirteitä (Watchmenien inhimillisyys, Yön Ritarin peräänantamattomuus), mutta albumissa MARSHAL LAW: FEAR AND LOATHING Mills ei anna armoa.

Ollaan dystooppisessa tulevaisuudessa. Maanjäristys on hävittänyt Yhdysvaltain länsirannikon. Etelä-amerikassa käydään sotaa, jossa amerikkalaisten etuja puolustavat geenimanipuloidut superihmiset. Palattuaan rintamalta sodan traumoista kärsivät yli-ihmiset jatkavat sotaa toisiaan vastaan San Futuron rauniokaupungissa. Poliisilaitos ei halua kääntyä julkisesti "supersankareita" vastaan, joten asialle lähetetään erikoismies.

Ja tässä onkin varsinainen antisankari, jos missään. Marsalkka Laki on lihaskimppu, joka pukeutuu koppalakkiin, nahkanaamariin, piikkilankaan ja paitaan, jossa lukee "pelkoa ja inhoa". Hän on salaisen poliisin supermies, joka partioi San Futuron slummeissa fasistisin ottein. Hän pieksee, ampuu, polttaa ja räjäyttää supersankareita. Ruumiit heitetään jätekuiluun ja henkiinjääneet salaisen poliisin selleihin. Ja hän on tarinan hyvä jätkä.

Fear and Loathingin tarinan keskipisteen muodostaa konflikti Marsalkan ja Public Spiritin, Amerikan ykkössupermiehen välillä. Joku kulkee kaupungilla tappamassa supersankarittariksi pukeutuvia prostituoituja, ja Marsalkka epäilee Spiritillä olevan näppinsä sopassa. Marsalkan penkoessa supermiehen taustoja, tutustutetaan lukija tulevaisuuden yhteiskuntaan ja sen kovasti 80-lukua heijastelevaan historiaan. Sivuhahmoille annetaan yllättävän paljon tilaa ottaen huomioon tarinan melkeinpä parodisen otteen.

Lopulta, kun kaikki mätä on kaivettu esille, ei kukaan tarinan hahmoista jää tahrattomaksi. Kertomuksen supersankarit esitetään joko turhamaisina, pakkomielteisinä, perversseinä tai muuten vaan todella epämiellyttävinä. Suuri voima tuo mukanaan suuren rappion, tuntuu opetus olevan. Itse Marsalkkakin saa tuomion. Siinä missä tarinan muut superihmiset edustavat vanhanaikaisia koko perheen sankareita, on Marsalkka inkarnaatio modernista antisankarista, kostaja-arkkityypistä. Hauskinta on, että tarina tunnustaa tämän ja samalla tekee synkän kostajahahmon yhtä lailla naurettavaksi. Nokkela ja toimiva ajatus, joka hienosti toteuttaa sarjan dekonstruktiopyrkimykset.

Pahoittelen edellisen kappaleen pseudotieteellistä analyysi-yritystä. Puhutaan seksistä mieluummin.

Mills käyttää supersankarien seksuaalista luonnetta hyväkseen Fear and Loathingissa. Supersankarithan ovat käytännössä alasti kirmailevia miehiä ja naisia, jotka piiskaavat toisiaan tavan takaa, edestä ja takaa. Warren Ellis on sanonut, että supersankarien pitäisi luonteensa takia naida jatkuvasti, ja Marsalkka Laissa tätä nähdäänkin. Mills käyttää runsaasti eroottista kuvastoa hyväkseen: on supersankariseksiä, supersankari-orgioita, supersankari-ilotyttöjä sekä tietysti S/M-paholaisen näköinen sankarikin... ja niissä aikuisten supermiesten alaikäisissä, uikkareihin pukeutuvissa poikakumppaneissa onkin aina ollut jotain erikoista. Sarjan erotiikka ei ole pornoa, eikä oikeastaan järin eroottistakaan, enemmänkin raadollista.

No analyysiksihän tuokin meni, saamari. Ei sovi silti unohtaa, että nihilistisen ja illuusiottoman tarinan kantava voima on sen huumori. Marsalkka Lain huumori on ilkeää ja rujoa. Se ilmenee lähinnä äärimmilleen vedetyn graafisen väkivallan ja Marsalkan herkullisten macho-heittojen kautta. Varsinkin jos huumorintaju on sopivasti kieroutunut, nauttii varmasti. Myös satiiria toki viljellään: kansan sokea korruptoituneiden sankareiden palvonta ja moraalittomat sodat kolmannen maailman maissa saavat ansionsa mukaan.

Kuvittaja Kevin O'Neillin jälki on persoonallista, yksityiskohtaista ja näyttävää. O'Neillin tapa olla piirtämättä vauhtiviivoja antaa napakkaa voimaa toimintakohtauksiin, jotka näyttävät sarjalta pysäytyskuvia. Ääniefektejä ei käytetä, mutta parhaissa tappelukohtauksissa luiden rutinan voi kuulla muutenkin. Oma tarinansa ovat kuvituksessa vilahtelevat graffitit, logot ja mainokset, joiden heitot ovat paikoin melkein nerokkaita: esimerkiksi "Jesus had a secret identity" kirkon alttaritaululla tai "Justice for all - mercy for none" Marsalkan päämajan seinällä herättävät hilpeyttä.

Myöhemmissä Mills - O'Neill parivaljakon Marsalkoissa siirrytään vahvemmin parodian puolelle. Satiiri ja kritiikki jää taka-alalle ja tarinoissa keskitytään parodioimaan tunnistettavampia supersankareita. Marsalkan kohteiksi joutuvat niin Batman kuin JSA:kin. Suomessakin nähdyssä tarinassa pistetään hengiltä kovasti Marvelin sankareita muistuttavia vihulaisia. Tuo vuonna 1990 julkaistu Marvel-lehden numero saattaa muuten olla kaikkien aikojen vihatuin. Sen saama lukijapalaute oli lähes yksinomaan avoimen vihamielistä, hupaisana poikkeuksena Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja Toni Jerrmanin Marvelin kirjepalstallakin julkaistu kehukirje.

Marshal Law: Fear and Loathing on alunperin julkaistu Marvelin alaisen Epic-kustantamon Marshal Law -lehden numeroissa 1-6 ja myöhemmin kokoelmana. Tämän uusintapainoksen on ottanut brittiläinen Titan Books. Albumi on poikkeuksellisen kallis (25 USD), mutta on sen arvoinen.

Marsalkka Laki ei ehkä koskaan nouse sarjakuvahistorian merkkipaaluksi, mutta silkalla vimmansa ja kuvia rikkovan asenteensa takia se ansaitsisi laajempaa tunnustusta. Se on häpeilemätön, irvokas ja hauska sarjakuva, joka saattaa lopulta olla se ainoa onnistunut supersankarimyytin purkaja.

Ensi viikolla Katuojassa ihmetellään taas uusia ulkomaanihmeitä. Uudet Hämähäkkimies ja Wolverine saattavat myös ilmestyä. Ensi viikkoon, moro.

* * *

Tästä laatikosta voit jättää palautetta kirjoittajalle.
   

etusivu       KK-files