KATUOJA

2002: Hämähäkin vuosi

Arviot: 31.12.2002

Katuojassa tällä viikolla:

Ah, uusi vuosi: loistava tekosyy rikkoa arvostelurutiini ja heitellä ilkeitä kommentteja yleisesti Egmont kustannus Oy:n koko linjasta.

Supersankarisarjakuvan saralla Egmontilla on Suomessa kiistämätön monopoli. Jos se lehtikioskilla ja sillä on trikoot, se Egmontin. Tästä johtuen on aina kiehtovaa nähdä, mitä yhtiö julkaisee ja aikoo julkaista. Tällä viikolla Katuojassa arvioidaan lehti kerrallaan viime vuoden tarjonta sekä luodaan katsaus tulevaan, ohjenuorana Egmontin pressitiedote, jonka voitte käydä lukemassa osoitteesta http://www.egmont-kustannus.fi/

Vuosi 2002 oli SPIDER-MANIN. Yllätys, yllätys.

Leffan rantautuessa Suomen teattereihin paukutti Egmont kioskeille Hämärilehtiä kaikki sylinterit täysillä. Näistä parhaiten erottui edukseen juurikin perinteinen, kuukausittainen Spider-Man, joka oli todellakin parempi kuin miesmuistiin. J. M. Straczynski ja Paul Jenkins palauttivat Hämähäkkimiehen juurilleen ja suurin osa vanhan jatkumon painolastista heitetiin kylmästi ulos ikkunasta. Koska suurin osa vanhasta jatkumosta oli aikaisempien kirjoittajien, Mackien ja Byrnen, jälkeensä jättämää kuonaa, kukaan tuskin repi pelihousujaan.

JMS luisteli ensimmäisessä tarinassaan turhan lähellä pahaa ”retconia” sitoessaan Hämärin alkuperään mystisiä voimia, mutta onneksi päätti tarinan tyylikkään epämääräisesti. JMS:n ainoa kömmähdys oli hurmeenmakuinen terapiatarina, jossa patsasteltiin WTC:n raunioilla. Jenkins taas pitäytyi maan pinnalla kertoessaan kevyitä ja klassisia tarinoita Peter Parkerista ja hänen lähipiiristään. Mielenkiintoisin kehitys tulevien tarinoiden kannalta olikin Peterin salaisuuden paljastuminen tämän tädille, taas. Toivon mukaan tästä saadaan kehitettyä jotain mielenkiintoista. Allekirjoittanut alkaa olla jo niin vanha, että pojan ja tämän äidinkorvikkeen suhteen kehittyminen tuntuu paljon kiehtovammalla tarinanaihiolta kuin vaikka ”Venomin kosto!”.

Kuvituspuolella tasaisen taitava John Romita Jr. ja aliarvostettu Mark Buckingham panivat parastaan. Hämärilehdet näyttivät kiitettävän yhtenäisiltä ja ainuttakaan heikosti kuvitettua numeroa ei nouse mieleen, ellei lasketa vuoden alkupään lehtiä, jotka olivat latteita niin tarina- kuin piirrospuolellakin.

Hämähäkkimies on siis jälleen hyvä ja meno näyttää jatkuvan samanlaisena ensi vuonnakin. Tekijätiimit pysyvät samoina, ja molemmilta pitäisi löytyä materiaalia ensi vuoden tarpeiksi. Eiköhän lehdelle riitä lukijoitakin tämän vuoden leffahulabaloon jälkeen.

MEGA-MARVELIN tarjonta oli myöskin tasaisen laadukasta läpi vuoden. Vuosi 2002 pistettiin käyntiin Daredevililla, paikka paikoin jopa kahteen kertaan, kun pelkällä hyvällä tahdolla liimattu lehti pääsi läpi Alprintin laadunvalvonnasta. Tilanne korvattiin onneksi korvauskappaleella, joka postitettiin tilaajille. David Mackin ja Joe Quesadan DD-tarina oli jopa DD-tarinaksikin erinomainen kosto- ja rakkauskertomus, jossa kohtalokas nainen pist jälleen Matt Murdockin elämää sekaisin. Vuoden paras Egmontin lehti, sanoisin.

Vuoden 2002 Megan ainoa kömmähdys oli Carlos Pachecon kuvittama ja kirjoittama Ihmenelos-numero, jossa anakronismin oloinen superperhe otti yhteen triviaalien superroistojen kanssa. Ja kansakunta haukotteli. Kuvitus oli toki kaunista.

Hämähäkkihuuma valtasi valitettavasti myös Megan kesän ajaksi ja kaksi kokonaista numeroa pyhitettiin Ultimate Spider-Manille. Koska Mega ilmestyy vain kuudesti, numeroista kolmanneksen uhraaminen Hämähäkkimiehelle tuntuu tarpeettomalta, varsinkin kun H-miehelle on omakin lehti. Ei niin, että Brian Bendisin ja Mark Bagleyn uusi luenta Hämähäkkimiehen synnystä olisi ollut huono: päinvastoin, Bendis onnistui päivittämään tarinan nykypäivään hienoilla yksityiskohdilla ja maanläheisellä lähestymistavalla.

Ultimaattisen Hämähäkin tarina jatkuu ensi vuonna, ja tällä kertaa spessuissa. Erinomainen ratkaisu - sääli vaan, ettei siihen päädytty jo vuonna 2002.

Preacherista tutut Garth Ennis ja Steve Dillon päättivät verisen Tuomari-tarinan numerossa 5/2002 tyylillä. Pikimustaa huumoria ja veriroiskeita tarjoiltiin kiitettävästi. Vuoden viimeisessä Megassa nähtiin Kurt Busiekin ja George Perezin Kostajia tarinassa, jossa viitattiin mahdollisesti joka ikiseen Marvel-lehteen, jossa Ultron on koskaan esiintynyt. Tulos oli viihdyttävä vaikka jokseenkin yllätyksetön Kostajat-tarina. Hattua täytyy joka tapauksessa nostaa Busiekin taustatyölle ja Perezin suorastaan anaalisen tarkalle kuvitukselle.

Ensi vuonna Mega-Marvel siis muuttuu Megaksi. Kokonaissivumäärä putoaa sadalla, mutta kahdeksaan numeroon mahtuu hieman enemmän vaihtelua hahmoissa ja tekijätiimeissä. Luvassa on ainakin Hulkia ja Daredeviliä, todennäköisesti julkaistuna siten, että numerot pamahtavat tiskiin yhtä aikaa vastaavien filmatisointien kanssa. Minä ainakin pidän sormia ristissä toivoen, että Egmontin pamput ovat päättäneet julkaista Brian Bendisin ja Alex Maleevin kehuttuja, vaikkakin puheliaaksi väitettyjä, DD-tarinoita. Mitä Hulkiin tulee, kyseessä vaikuttaa olevan Brian Azzarellon ja Richard Corbenin ”Banner”. Olen kyseisen jutun lukenut, ja en ollut järin vakuuttunut. Kyseessä on 100-sivuinen tarina, jossa muppetin näköinen Hulk rikkoo paikkoja. Jutun kuvitus on tosin muuten ansiokasta.

Ultimate X-Men valtaa itselleen kaksi numeroa Megaa, joten viime vuoden kuvio Ultimate Hämärin kanssa toistuu jälleen. UXM on suht’ tasokasta toimintaseikkailua, mutta eikö sille löydetty tilaa X-Menien omasta lehdestä, joka on vuonna 2003 suurempi kuin koskaan? Tutkimattomat ovat herrojen tiet.

Vuonna 2003 kannattaa siis valmistautua varsinaiseen X-rynnäkköön, kun X-MEN-leffan jatko-osa saapuu teattereihin. Jätän tietoisesti mainitsematta elokuvaa vaivaavat sitkeät huhut päätähti Halle Berryn temperamenttipuuskista ja Bryan Singerin kipulääkkeiden väärinkäytöstä, kyllä siitä hyvä varmasti tulee. Ai, oho.

Floppi tai ei, X-Men sarjakuvia nähdään Egmontin tarjonnassa epäilemättä enemmän kuin Suomessa koskaan, Semicin ajat mukaan lukien. Ryhmiksen lehti on 100-sivuinen ja ilmestyy 12 kertaa vuonna 2003. Tekijätiimien vaihdoksen ansioista myös tarinoiden taso tulee kohenemaan.

Viime vuonna X-Men-lehdessä nähtiin Alan Davisin viimeiset, latteat tarinat, joiden jälkeen Chris Claremont teki kauan odotetun paluun lehden käsikirjoittajaksi. Claremontin rupeama oli jokseenkin yhtä viihdyttävä kuin humalainen apina balettihameessa: juuri väärällä tavalla hauska.

Claremontin poukkoileva tarina heitteli sankareita edestakaisin ja heitti mutantit geneerisen toimintasankarin rooliin. Ollakseen koko Ryhmä-X-konseptin pääkehittäjä, Claremont hukkasi punaisen langan yllättävän nopeasti. Tolkullisena eloonjäämistaisteluna alkanut Neo-tarina hajosi nopeasti älyttömäksi yhteenotoksi supervoimaisten goottien, venäläisten sadomasokistien, ulottuvuuksien välisten orjakauppiaiden ja sinisen smurffin kanssa. Neo-tarina taas ei ratkennut juuri mitenkään, tosin syy ei ollut yksin Claremontin, sillä Marvelin toimittajilla, todennäköisimmin BOB Harrasilla, oli näppinsä sopassa. CC:n tarinoiden toimivuutta eivät auttaneet myöskään naurettava dialogi ja täysin käsittämätön turhan eksposition määrä.

Loppuvuodesta nähtiinkin sitten keskinkertaisia pöydänsiivoustarinoita, kun Scott Lodbell yritti lopettaa kunnialla jo vuosia jatkuneet tarinat. Kuvituspuolella taso on vaihdellut. Toisaalta olemme saaneet nauttia Adam Kuberin ja Tom Raneyn kaltasista kyvyistä, toisaalta taas Leinil Yun piirrosjäljen taso on ajalehtinut vakaasti alaspäin.

Vaihtelevaan kuvitukseen kannattaa varautua ensi vuonnakin, sillä Marvelilla tuntuu olevan vaikeuksia pitää X-lehtien kuvittajat aikataulussa. Hidastelevia piirtäjiä paikataan varamiehillä, joiden jälki on paikoin ikävästi hätäisen näköistä.

Kirjoittajapuolella kovin juttuhan on suomalaisille JLA-spessuista tutun Grant Morrisonin tarinoiden alkaminen. Olen lukenut Morrisonin juttuja englanniksi, ja voin sanoa, että ne ovat parhaita Ryhmä-X-tarinoita pitkään aikaan, mahdollisesti parhaita koskaan. Se osa lukijoita, joka on eri mieltä kanssani Claremontin uusista tarinoista tulee todennäköisesti inhoamaan Morrisonin näkemystä vastaavasti, on se sen verran ikonoklastinen - jos nyt niin voi supersankarisarjakuvaa kuvailla.

Morrisonin lisäksi X-Menia astuu kirjoittamaan Joe Casey. En ole koskaan lukenut ainuttakaan Caseyn juttua, mutta niiden vastaanotto englanninkielisellä alueella on ollut järkyttävä. Tuskin koskaan Usenetin ja nettifoorumeiden fanipojat ovat olleet niin yhtenäisenä rintamana kuin nyt, vihatessaan Caseyn tarinoita. Mykistävää, suorastaan. Tämän vuoksi odotankin suurella mielenkiinnolla numerossa 2/2003 alkavia Caseyn juttuja.

Ensi vuosi tulee siis olemaan Ryhmiksen osalta kiehtova. Tullaan näkemään mielipiteet rajustia jakavia tarinoita, kylmäksi ne tuskin ketään nimittäin jättävät.

Toinen X-lehdistä, WOLVERINE, saapuikin sitten tiensä päähän. Shokeeraavaa.

Vuonna 2002 nähtiin Steve Scrocen tarinaltaan keskikertainen, mutta kuvitukseltaan mainio toimintaseikkailu, jossa Wolvie listi tuhat ninjaa. Tämän jälkeen siirryttiin Frank Tierin ja Sean Chenin tarinoihin. Chen on pätevä toimintakohtausten kuvittaja, mutta Tierin langat eivät aivan pysyneet käsissä. Tierin pahikset olivat kaksiulotteisia pahvimiehiä ja Tieri keskittyi esittämään heidät tiukkoina koviksina, mutta unohti antaa heille järkeviä motivaatioita. Tämän vuoksi Wolverinen tarinat nousivat parhaimmillaan juuri ja juuri triviaalin yläpuolelle.

Ensi vuonna Tierin tarinat jatkuvat riemuksemme X-Men-lehden sivuilla. Lehdessä nähdään myös Jenkinsin ja Kubertin Origin, jossa käydään läpi Wolverinen lapsuutta sikafarmarina Kanadassa, ilmeisesti. Origin oli vuoden 2001 suuresti hypetettyjä sarjakuvia, mutta jostain syystä suhtaudun projektiin skeptisesti. Wolverinen ongelma nimittäin on lähes täydellinen suunnan puute: vaikuttaa siltä, että kaikki mielekkäät tarinat hahmosta on jo kerrottu. Jenkins saa luvan todistaa minut vääräksi.

DC-yhtiön tarjontaa Egmont ei juuri vuonna 2002 julkaissut. JLA-spessuja ei nähty, ellei lasketa modernin klassikon asemaa ansainnutta JLA/Witchblade-teosta. Harvoin on sarjakuvaa niin helppo pilkata, kuin JLA/Titsbladea! DC:n hahmoja nähtiinkin muutenkin vain erilaisissa crossovereissa, joista mikään ei juuri ansaitse mainintaa.

Ainoa poikkeus DC-tarjonnan puutteeseen oli Yön Ritari iskee jälleen, Frank Millerin kolmiosainen sarjakuvasirkus, jossa pantiin koko DC-maailma jyrän alle. Teos oli paikoin viihdyttävä, paikoin älyvapaa, mutta Millerin suurin synti oli alkuperäisen Yön Ritarin trivialisointi jatko-osalla. Toisaalta: omapahan on sarjakuvansa.

Ensi vuodeksi on luvattu Teräsmiestä ja Lepakkomiestä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä sieltä mahtaa tulla.

Egmontin viime vuoden tempauksiin kuului rohkea kokeilu MAGIC FANTASY –antologian kanssa. Lehti aloitti julkaisemalla Neil Gaimanin raskassoutuisen, mutta palkitsevan Books of Magic –kokonaisuuden. Tämän jälkeen alettiinkin hieman yllättäen julkaisemaan jenkkiläisen CrossGen –yhtiön fantsusarjoja. Sarjakuvat olivat keskikertaista perusfantsua, ja antologiaformaatti oli mielestäni epäonnistunut. Aika näyttää, miten Magic fantasyn käy, tiedotetta ei asiasta ole annettu. Mielummin näkisin pidempiä pätkiä tarinaa erikoisjulkaisuissa. Ja kyllä CrossGenilta hyvääkin kamaa löytyy, jos yhtiön juttuja muuten halutaan julkaista.

Image-lehdet menettävät joukoistaan jälleen yhden, kun SPAWN lopettaa ilmestymisensä. Mutta ei se mitään! Egmontin tiedotteen mukaan Spawnia julkaistaan ensi vuonna yksi spessu, jossa ”Spawn pääsee vihdoinkin selvittämään välinsä Silpojan kanssa”! Lopultakin! Seitsemän vuoden jälkeen näemme lopulta, kumpi on kovempi. Vuosi 2003 muistetaan vuotena, jolloin Spawn selvitti välinsä Silpojan kanssa! Äh. Spawn: ei minulle.

WITCHBLADE/DARKNESS porskuttaa silti edelleen, rinnanmitan edellä Spawnia. Täysin vertauskuvallisen rinnanmitan, tietenkin. Sarjan nimihenkilöiden sarjoja mielenkiintoisempaa kamaa nähdään jatkosarjoina, kun JMS:n Rising Stars ja Midnight Nation jatkavat lehden kakkossarjoina. Sääli vain, etteivät lehden päätähdet kiinnosta juurikaan.

Näin siis supersankarilehdet ovat jaksaneet. Kannattanee mainita myös IHMESARJA, jossa julkaistiin klassisia Hämistarinoita. Sarja jatkunee ensi vuonna X-Men-tarinoiden merkeissä. Kova tempaus Egmontilta oli myös PREACHER-spesiaalin julkaisu. Matka halki Amerikan jatkuu vuoden 2003 alussa. Sarjakuva on mainio, mutta pelkäänpä pahoin, että kaltaiseni ilonpilaajat, jotka omistavat sarjan jenkkialbumeina tuntuvat spessujen myyntiluvuissa.

Maininnan ansaitsee myös MUSTANAAMIO, jossa alkoi Alan Mooren ja Chris Sprousen erinomainen jatkosarja Tom Strong. Myös muuta Mooren tuotantoa lupaillaan Egmontin tiedotteessa. Riemuitsen vasta, kun tiedän mitä julkaistaan: näimmehän myös vuonna 2002 Mooren sarjakuvia, nimittäin miehen Spawnia.

Tällaista siis supersankaririntamalta. Kovin uutispommi Egmontilta oli kuitenkin TRANSFORMERSIEN paluu. Vakaat huhut kertovat 8 kertaa vuodessa ilmestyvästä nostalgiapaukusta, mutta tätä ei olla vielä varmennettu virallisia kanavia pitkin. Silti: Transformerit tulevat takaisin! Olen lapsi jälleen! Jos minulla olisi Decepticon-lippu, ripustaisin sen salkoon!

80-luvun lelunostalgia on repinyt amerikkalaisia sarjakuvamarkkinoita halki. Vanhoihin lelusarjoihin perustuvat sarjakuvat ovat hallinneet myyntilistoja lopputalvesta loppusyksyyn. Nyt Egmont siis näyttää hyppäävän nostalgiajunaan. Sarjakuvien nostalgiabuumista voi tarkemmin lukea tuoreimmasta Sarjainfo-lehdestä, johon olen kirjoittanut aiheesta lyhyen jutun.

Olenkin pikkuhiljaa valmistautunut ja tutustunut Transformers-sarjakuvan historiaan ja nykytilaan. Maininnan arvoinen tekijä on kirjoittaja Simon Furman, jonka juttuja Transformers UK –lehdessä näytetään arvostavan edelleen transnörttien keskuudessa. Hänen juttujaan nähtiin Suomessa TF-lehden viimeisenä vuotena ja hän on ollut mukana myös vuoden 2002 uudessa tulemisessa. Uusia TF-lehtiä julkaisee Dreamwave-yhtiö, ja voisi olettaa Egmontin ammentavan niistä materiaalia, varsinkin kun Diamond-levitysyhtiö ei saa myydä Dreamwaven alkukielisiä lehtiä Eurooppaan. Pari lehden perusteella lehdissä jättirobotit räjäyttelevät suurkaupunkeja hajalle.

Siis: Jättirobotit. Räjäyttämässä. Suurkaupunkeja. Miten se voi olla huono? Vuosi 2003 tulee olemaan paras vuosi IKINÄ!

Tältä siis vaikuttaa Egmontin mennyt ja tuleva vuosi ulkopuoliselle tarkkailijalle. Pressitiedotteessaan toimittaja Jouko ”Rmäki” Ruokosenmäki lupaa muuten olla polttamatta päreitään ”besser-wisser”-tyyppien kanssa. Hah, jos Rmäki lukee tämän, niin joutuukohan mies rikkomaan uudenvuodenlupauksensa heti tuoreeltaan?

Siispä. Mennään ulos pakkaseen ja juodaan, sillä ensi viikolla tulevat taas uudet sarjakuvat.

Lehdet luki Otto Sinisalo.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.