KATUOJA

Kohti parempia sarjakuvia

Viiviä ja Wagneria ei voi paeta:

Helsingin 17. Sarjakuvafestivaalit 24.08.02

Yli puoli vuotta kestäneiden järjestelyjen jälkeen koitti viimein aika minunkin päästä tutustumaan paljonpuhuttuun, mutta vähän tunnettuun Aktia-saliin. Perjantai-iltana järjestelyt olivat lähes jo hoidellut, myyntipöydät paikoillaan ja tekninen tsekkaus menossa.

Ehdin sentään ripustamaan Jassobaarin kylttiä yhdessä Jii Roikosen kanssa sekä leikkelemään Jasso-lasinalusia ja setvimään juontaja Sami Garamille viime hetken fiilauksia ohjelmistoon. Mm. Susanna, Reima, Marjo ja Reija olivat hoidelleet hommat kohdalleen, unohtamatta tietenkään myyntitykki Tero Salomaata, joka oli saanut houkutelluksi paikalle varsin edustavan kaartin kauppiaita. Kukunor ei paikalla ollut, koska firma on karsinut rankalla kädellä sarjakuvia valikoimastaan. GoodFellows ja Fennica jättivät myös festarit väliin, ilmeisesti siksi, että liikkeet sijaitsevat lähellä Aktia-salia. Tamperelainen Makedonia sen sijaan vyöryi paikalle mukanaan lähes tolkuton määrä keräilysarjakuvaa, keräilijähinnoin (Corto Maltese: Nuoruus 57 e). Toki löytöjäkin saattoi tehdä - itse bongasin Sarjiksen ensimmäisen numeron hintaan 5e, ja nappasin siihen vielä paikalta itsensä Joonaksen nimmarin.

Se oli lauantaina, jolloin sali joutui tulikasteeseensa. Sää suosi, ja väkeä valui paikalle tasaista tahtia. Hiki alkoi virrata jo ensimmäisen tunnin aikana, sillä ilmastointi ei ollut paras mahdollinen - tai ei ainakaan kyennyt vastaamaan intiaanikesän vaatimuksiin. Välillä oli hiukan ahdas olo. Muuten Aktia-sali osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi, hyvinkin Vanhaa Ylioppilastaloa vastaavaksi. Kenelläkään ei vaikuttanut olevan ikävä Makasiineja.

Pikainen käynti Pienlehtitaivaassa osoitti, ettei tekijöiden mielikuvitus ole kipsissä. Lehtiä oli tarjolla kaikissa mahdollisissa kokoluokissa, valokopioituna (alakerran kopiokone jauhoi taukoamatta uutta tavaraa) ja offset-painettunakin, printatuin sekä omin käsin värjätyin kansin. Nimikkeitä oli ainakin 100 erilaista, sisältö yhtä kirjavaa kuin lehtien ulkoasukin. Näkyvimpiä hahmoja pienlehteilyn puolilla olivat Pastori Kärmes sekä Vacuum-pari Björklund & Bergman, jotka olivat sonnustautuneet näyttävästi. Myös kierrätettävät enkelinsiivet olivat sympaattinen näky. Varsinainen ohjelma alkoi piirtäjien jammailulla, jonka tuloksena syntyi kirjava ufosekoilu, jossa Jopen Lempi-enkelikin vilahti - olihan Kemin Sarjakuvakeskuksen porukka ensimmäisiä paikalle saapuneita.

Hevoshullu-teeman kunniaksi etsittiin hevostaitoisia piirtäjiä, ja heitähän löytyi helposti - paikalla kun oli sarjakuvantekijöitä kymmenittäin. Muistaakseni Jope, Ilpo Koskela, Wallu, Maria Björklund ja Petri Hiltunen riipustivat hevosnäkemyksensä paperille, arvovaltaisen lapsiraadin tulkittaviksi. Jope tosin kuittasi piirroksensa nimimerkillä A. Kutila, vaatimaton (ja vitsikäs) herra kun on.

Sitten alkoi haastattelurumbani, ja ensimmäisenä lavalle kipusi Juba. Viivin ja Wagnerin perhe-elämän tulkitsija on ehdottomasti suosituin sarjakuvantekijä tällä hetkellä, mitä osoittaa sekin, että hän on päässyt jo kahdesti 7Päivää-lehden juorupalstalle. Koska edellisenä päivänä ilmestyneessä Nyt:issä Juba oli todennut, ettei Cosmic Comic Cafessa ole pyynnöstä huolimatta Wagner-drinkkiä, piti sitten kysyä mitä kyseiseen juomaan tulisi. Harmillista kyllä, muut aineosat ovat jääneet mielestäni, muistan vain “tuoreet vadelmat“. Turha silti kysellä moista kimaraa Cosmicin tiskillä, sillä Wagner-drinkkiä ei oikeasti ole olemassa. Eihän Wagner sarjassakaan ikinä juo drinkkejä, vain olutta.

Haastattelut jatkuivat aina positiivisen Jiin jutuilla Jasso-kissasta (ja sen hännästä). Oleellisin osa jutustelun sisällöstä löytyy uusimmasta Sarjainfosta, ja loput kuullaan Jasso-seminaarissa Lahdessa 6.9, jolloin myös huipentuu Jasso-kissan (ja hännän) kymmenvuotisjuhlinta.

Sitten olikin vuorossa Savon lahja ihmiskunnalle, Jope Pitkänen. Hän laati 25-vuotisen avioliittonsa kunniaksi albumin Box!, ja koska se meni sensuurista läpi (ts. vaimo nauroi jutuille), Jope saattoi kirkkain mielin myöntää olevansa myös anopin unelma.

Samaan aikaan toisaalla Natasa-asuun sonnustautuneet festivaaliaktiivit heittivät lisää kansaa sisälle, ja onnistuivat vakuuttamaan useimmat, paitsi ne jotka luulivat lentoemännän asuja lappuliisojen uusiksi virkapuvuiksi.

Alan veteraanit, kuten Markku Paretskoi, Ilkka Heilä, Jope, Ilpo Koskela, Wallu, Kari Puikkonen, Heikki Porkola, Timo Kokkila, Tarmo Koivisto, Kari Korhonen, jne.. panivat lähes huolestuneina merkille miten paljon nuorta väkeä vyöryi saliin. Jasso-klubin nurkassa seissyt porukka oli ajoittain suorastaan kaihomielinen. Onneksi oli runsaasti muisteltavaa aiempien vuosien tapahtumista niin Helsingissä kuin Kemissäkin. Kuten sarjakuvakauppiaiden käsirysy, josta riitti sivullisillekin osansa...

Lavalla Joonas ja Hevoshullun päätoimittaja Marjo Kylmänen keskustelivat yhteispohjoismaisen sarjakuvalehden tapahtumia 30 vuoden ajalta. Veikko “Joonas“ Savolainen on suomalaisen sarjakuvan elävä muistikirja. Esimerkiksi viisikymmentä vuotta sitten hänen oli tarkoitus sarjakuvittaa Sibeliuksen elämäkerta. Hanke kariutui, sillä säveltäjän leski Aino ei pitänyt sarjakuvaa tarpeeksi arvokkaana ilmaisumuotona. Mitä mahtaa perikunta tykätä Timo Koivusalon elokuvaversiosta?

Ilkka Heilä oikoi Johnny Kniga-lehteen kirjoittamani virheen: Bulls-syndikaatti ei sentään ota puolta B. Virtanen-sarjan tuotosta, vaan kolmasosan. Samalla hän kertoi, että uuden Virtanen-albumin, Sankarimatkailija, nimitarina pohjautuu hänen ensimmäiseen etelänmatkaansa. Päivästrippiin heijastuu väkisinkin tekijän omaa elämää. Paluuta postin virkamieheksi tai eläkkeelle jäämistä Heilä ei ole harkinnut, vaikka passittikin Murikan hetkeksi sarjasta pois. “Mitäs B. Virtanen olisi ilman Murikkaa“, Heilä totesi, ja kertoi että hahmon paluu oli täysin suunniteltu juttu. Heilällä on kotikissa nimeltä Pasi, kuten Virtasillakin, mutta toistaiseksi se ei ole karannut, toisin kuin albumissa julkaistussa jaksossa tapahtuu.

Ikävä kyllä Helsinki ei vielä ole B. Virtaselle otollinen kaupunki. Sarja menestyy parhaiten maakunnissa ja tietysti Heilän kotiseudulla, Turussa. Hesari kun on edellyttänyt yksinoikeuksia kotimaisilta sarjakuvilta ainakin muutamaksi ensimmäiseksi julkaisuvuodeksi.

Asema-ryhmä on myös havainnut Suomen nurkkakuntaisuuden. Viime vuonna Kemissä -albumi menee hyvin kaupaksi pohjoisessa, vaan ei niinkään innosta eteläsuomalaisia ostajia. Mainio matkakertomus kannattaa silti lukea, varsinkin jos on lähdössä ensivisiitille Kemin festareille. Ensi vuonna, kesäkuun alussa, Kemin teemana on scifi ja vieraisiin lukeutuu itse Moebius (Jean Giraud). Muuta scifixaatiota paikalle järjestää Tähtivaeltajan päätoimittaja Toni Jerrman. Festivaaleilla lanseerattiin uusi kotimainen sarjakuva/peli/elokuvalehti Uusiruutu, hieman sekavissa alkutunnelmissa tosin. Esite oli raaputuspeleineen sekava, näyteprinteissä pieniä asiavirheitä ja tilaushintaakin piti pähkäillä. Silti lokakuun lopulla ilmestymisensä aloittava lehti vaikuttaa upealta, 80 sivua kerran kuukaudessa ja niistä 50 silkkaa sarjakuvaa, sekä koti- että ulkomaista tuotantoa, Hagelbergin raaputusgrafiikasta mangaan.

Puupäähatutettu Petri Hiltunen oli Juban ohella festivaalien yleisösuosikkeja. Rankkaa barbaaritarinaa ja satiirista Väinämöisen paluuta sarjatuottava Hiltunen on erinomaisen mukava mies, joka jaksaa pitää tasoa yllä. Kustannus oy Jalava ei aio julkaista Valerianeja uudelleen, Hiltusta kyllä sekä kotimaisia Korkkareita.

Festivaalikansa laskeskeli rahojaan ja pohti, pitäisikö sittenkin sijoittaa Makedonian kassaan. Siellä esimerkiksi Isännän linnut ja Brooklynistä kosmokseen oli hinnoiteltu 60 euron arvoisiksi kappaleelta. Joakim Pirisen ystäville oli sentään tarjolla edullisempaa lohtua Suurelta Kurpitsalta. Pauli Kallio on tuottanut uusintapainoksen legendaarisesta Myrsky hiekkalaatikossa-albumista, jota ei ole yli kymmeneen vuoteen saanut mistään.

Haastateltavien virta soljui tasaisesti eteenpäin, kuten ohjelma muutenkin. Ajoittain oli suvantoja, joita juontaja Garam paikkaili ilmiömäisen tyylikkäästi. Yleisö napsi tarjottuja salmiakkiaskeja Uudenruudun tiskiltä, osti Asterix-rannekelloja Egmontilta ja koristi vaatteensa HelsinkiMedian jakamilla KÄÄK! -rintamerkeillä.

Egmontin syksyn uutuuksiin kuuluvat erinomaisen hieno albumi Lassi ja Leevi: Sunnuntaisarjat 1985-1995, jossa on ainutlaatuisesti sijoitettu malli originaalista sekä lopullinen, julkaistu sarja rinnakkain. Toinen hienous on Garth Ennisin & Steve Dillonin rienaava revolveriraamattu Preacher, jonka ensimmäinen albumi tulee syyskuun aikana kioskimyyntiin varsin kilpailukykyiseen 7.5 euron hintaan.

Päivän tyylipuhtaimmasta esitelmästä vastasi kasvatustieteen tohtori ja populaarikulttuurin paavi Pekka A. Manninen, jonka luento esitteli Shokki-lehden historiaa 30 vuoden takaa. Shokkihan oli aluksi varsin laadukas kauhulukemisto, jossa nähtiin useiden EC-veteraanien sarjoja. Creepy-lehdestä sovitettu versio herätti myös pahennusta kasvattajatasolla. Ruotsissa Chockilla ei ollut asiaa vähittäiskauppiaiden lehtihyllyihin. Suomessa ainakin Me-lehti yritti herätellä sarjakuvasensuuria käyttäen nimenomaan Shokkia esimerkkinä nuorisoa turmelevasta tuotannosta.

Aina perusteellinen Manninen oli tehnyt valtaisan työn kaivaessaan holveistaan esimerkkisivuja ja selvittäessään sarjojen tekijöiden taustoja. Shokki kompastui lopulta alkuteosten heikkenevään tasoon. Lopulta tarinoissa ei ollut juuri muuta kauhistuttavaa kuin luokaton piirrostyö ja luuhun asti kaluttujen aihioiden ryöstöviljely. Samaa ei voi sanoa Mannisen omasta uutuudesta, pokkarista nimeltä Kapteeni Kuolio ja Tamperkele. Mannisen omintakeinen näkemys paikallishistoriasta ja “uudistuvan“ Tampereen kehityksen kommentointi on riemastuttavaa luettavaa muillekin kuin manselaisille.

Melkein yhtä riemastuttavaa oli seurata, miten TAITEILIJA esitelmöitsi Tarmo Koivistolle ja Heikki Paakkaselle tyyliin: “Kyllä sarjakuva on taidetta, MINÄHÄN olen taiteilija ja teen sarjakuvia, joten tietysti ne ovat TAIDETTA“. Kohteliaat herrat Koivisto ja Paakkanen saivat nippa nappa hillittyä nauruntyrskäyksensä.

Tuli sitten ehtoo ja parhaiden pienlehtien palkitsemisen aika. Ikävä kyllä tässä kohden minun oli pidettävä tauko festeistä, joten tulosten ylöskirjaaminen jääköön muiden tehtäväksi.

Iltaklubille saapuessani havaitsin, että osa tutuista oli jo poistunut muille maille, osa oli palannut jäädäkseen aina valomerkkiin ja ylikin... tunnelma oli hilpeä kaikissa pöydissä, ja suuresti harmittaa, että suulauteni takia Katja Tukiaisen ja Matti Hagelbergin lavaperformanssi jäi näkemättä.

Lehtimies R. oli toennut siitä, ettei saanutkaan “arvostelukappaletta“ festaripaidasta. Festariemäntä N. oli päässyt siviilivaatteisiin Natasa-kuosista ja pääsi viimein hyödyntämään kaljalippuja. Sarjakuvalegenda P. kehui herra Huuta suoraan tämän korvaan ja nauroi vitseille jo niiden puolivälissä. TAITEILIJA raivasi itselleen esiintymistilaa ja saikin sitä yllättävän helposti, kun kaikki siihen asti pöydässä istuneet lähtivät hakemaan lisää juotavaa eivätkä palanneet. Lehtimies R. ja päätoimittaja H. harmittelivat, kun Hesarista ei muun juhlaviikkohumun takia ollut irronnut puffitilaa sarjakuvafestivaaleille. Kustantaja S. osti läpileikkauksen Jasso-baarin drinkkilistasta ja kriitikot kiirehtivät testaamaan arvostelukappaleita.

Salin puolella progannut Kuusumun profeetta ei erityisemmin säväyttänyt minua, toisin kuin levymoguli Kari Heikosta, joka seurasi herpaantumattoman tiiviisti koko keikan parvelta (eli Pienlehtitaivaasta) käsin. Myöhemmin yöllä hän manaili elokuvamaahantuojien aikataulujen epävarmuutta. Aiemmin suomentajana kunnostautunut Heikonen (El Borbah ym.) on ryhtymässä sarjakuvakustantajaksi ja ensimmäinen tuote, Daniel Clowesin Ghost World pitäisi saada kauppoihin samaan aikaan kun Terry Zwigoffin ohjaama elokuvaversio vihdoin (lokakuussa???) saapuu teattereihin.

Suomen alkoholilainsäädännön kommervenkin vuoksi valomerkki tuli tuntia ennen kuin ohjelma päättyi, joten jatkoille päästiin suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Jatkopaikasta löytyi runsaasti Iron Maidenin levyjä sekä Suomipunkkia, joten reilu meininki pääsi heti käyntiin. Tärkeä panos oli myös erään pariskunnan auliisti toimittamalla valikoimalla kotiviiniä ja muita juomia. Kari Sihvonen ujosteli aiemmin päivällä eikä tullut lavalle markkinoimaan yhdessä Reima Mäkisen kanssa toteuttamaansa Kivisyli-teosta (suosittelen kaikille, varsinkin niille, jotka eivät vieroksu hyvin esitettyä arkirealismia sarjakuvissa). Nyt Sihvosen luova kitaransoitto tahditti menoa aina aamukuuteen, jolloin noutaja saapui.

Kun heräsin majapaikassani ja avasin television, niin kukas siellä muukaan kuin “suoraan sarjakuvafestivaaleilta“ studioon marssinut Juba esittelemässä syitä ammatinvalintaansa. Äkkiä hankkimani kaksi kiloa sarjiksia kassiin ja Turkuun. Asemahallissa tuli vielä bongattua kotimaista viihdehistoriaa. Simo Frangén odotteli ilmeisesti Tampereen junaa, ja samoilla hetkillä toisaalla Niilo Tarvajärvi hengähti viimeisen kerran. Sillä lailla.

Vesa Kataisto on suomalaisen sarjakuvan Kayser Soze - hän on kaikkialla. Mies on sarjainfon toimittaja, luennoitsija, baarimestari ja tarvittaessa vaikka tietokilpailun vetäjä.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.