KATUOJA

Arktista hysteriaa?

Kemi 12. kertaa putkeen ,ja yhä hengissä!

Sarjakuvatoimittaja ja Kemin veteraani Vesa Kataisto purkaa Kemin 22. sarjakuvafestivaalien tapahtumia parhaassa röböttelyraborttien hengessä. Kuka mitä häh ja kenen kanssa?

Läksin matkaan kesken Cosmic Comic Cafessa järjestettyjen Kimblen DBTL-mestaruuskisojen. Hämmästyin jottei ainakaan torstai-iltana ollut muita Kemiin lähtijöitä, ennakkohuhuista huolimatta. No jaa, puheet ovat aina puheita, ja henkitoreissaan kituva laiturifestari kiinnosti turkulaisia enemmän. Keijo Ahlqvist sentään saapui, ja aloitimme matkan sujuvasti ravintolavaunussa keskustellen Limingasta, Mangasta, lastensuojelusta, DragonBallista ym ym. Ainakin kansanopiston oppilaisiin on Manga puraissut kunnolla, kuten LISKO-lehdestä voi huomata.

Tampereella siirryimme Semafori-kippolaan, joka oli järkyttävän suuri ja edullinen asemaravintolaksi. Asiakaskuntakin oli sitten, sanotaanko.. öö, laajapohjaista.. Ville Hänninen ja Sarjainfon taittaja-Sami saapuivat. Keskusteltiin tulevista Infoista ja jätin Mr. Punch-albumin taittajan huomiin tulevan Dave McKean –haastattelun kuvittamista ajatellen. Juna läksi mukanaan me, Tommi Musturi ym. Helsingin henkilöitä. Ravintolavaunu suljettiin inhimillisesti katsottuna liian varhain, mikä johti kinasteluun viimeisistä kaljatipoista. No, olipa sitten kevyempi olo Kemissä, aamuauringon paistellessa klo 09.08.

Ei muuta kuin Merihoviin salskealle aamiaiselle, suihkuun ja sitten Villen kanssa kulttuurikierrokselle paikallisiin divareihin. Heti ekasta tärppäsi mukaan Veikko Ennalan elämäkerta Neron heikkoudet sekä Sanoivat Urpon sammuneen – ”lehtikeisari Urpo Lahtisen kaunistelematon kokokuva”. Lehdistön historiaa Suomessa nääs. Jope Pitkänenkin tunnustautuu Ennala-faniksi: ” Meillä oli samanlaisia mielipiteitä ja samanlainen avioliitto.” Kemin kirjadivari (www.keminkirjadivari.com) tarjoili vaikka mitä jännää sarjakuvaa, Kemi-albumeiden ohella suomalaisia omakustanneklassikoita kuten Sladdi 1, joka nyt sitten tuli hankittua. Samoin Kaukoranta-Kemppisen Sarjakuvat-teoksen 1. painos, alleviivailtu ja vähän suttainen, mutta eipä sitä paljon muunlaisena mistään saa.

Kävimme Sarjakuvakeskuksessa tervehtimässä Heikki Porkolaa ja juhlakalu Jopea, joka oli saanut kunnian korkata ensimmäisen Moebius-olutpullon. Kävi mielessä, paljonko mahtaisi ranskalainen sarjakuvakauppias tarjota arkillisesta Moebius-etikettejä...

Hotellilla lekottelua, Jäätteenmäen selitysten ihmettelyä – Porkola oli värvännyt minut sprinttistrippi-kisan tuomariksi ja esitteli samalla aiheen. Lepäily loppui kun huoneeseen pamahti Ilpo Koskela suoraan Lapista, jossa sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja oli viettänyt muutaman rattoisan vuorokauden Giraudin perheen ja tulkki Kirsi Kinnusen seurassa. Ilpo kehui vuolaasti Giraudin rentoutta ja manaili Ouluun unohtamaansa puhelinlaturia. Ei muuta kuin ostamaan uusi ja sitten piti olla jo poseeraamassa medialle. Kulttuurikeskukseen siis. Pikku hiljaa lentävän lautasen liepeille, oven eteen, kokoontui joukko sarjakuvahahmoja Asemaryhmästä Reima Mäkiseen. Mentiin katsomaan Moebiuksen näyttelyä, joka ei ollut aivan valmis. ”Kävin Pariisissa Giraudien kotona valikoimassa tämän näyttelyn työt. Minä ja Giraudin vaimo (arkkitehti Isabelle Champeval) valitsimme sillä välin kun Moebius kokkasi meille ruokaa”, muisteli Kalervo Pulkkinen, arkkitehti hänkin.

Olihan siinä katsottavaa, taiteellisessa(kin) mielessä tämä oli komein näyttely Kemin taidemuseossa ikinä. Tulevasta Blueberry-albumista OK Corral oli esillä 20 sivun mittainen ”näytepala”. Sekä originaalit että vieressä Photoshopilla väritetyt ja pienennetyt sivut. Kirosin taas etten osaa Ranskaa. Vielä enemmän manasin asiaa kun oli aika tehdä Giraudin haastattelu. STT, YLEX, Pohjolan Sanomat, Rumba/Spin/Ruudinsavu (minä) ja Aamulehti/Sarjainfo (Hänninen) pakkauduimme lehdistöhuoneeseen. Aluksi Moebius valitteli väsymystään, mutta hyvinhän juttu läksi liikkeelle. Giraud puhui pari viiva viisi minuuttia kerrallaan ranskaksi, sitten Kirsi Kinnunen käänsi asiallisesti tiivistetyn paketin puheesta suomeksi. Meni tunti ja vartti kuin siivillä.

Sitten ihmeteltiin mitä kaikkea oli tullut julki iltapäivän tiimellyksessä. Kilpailu-albbarin nimeä ihmeteltiin, eikös Inviteret ole pikemminkin ” kutsutut” kuin Bileet, joka on albun virallinen suominimi. Jopen ”Hullun paperit” –albbarin kantta ihmeteltiin muuten vaan. Ammattimiehen työtä, totesi Moebius Jopen näyttelyn nähtyään (lisäsi tosin, että harmi kun hän ei ymmärrä suomea – siitä taas ei ainakaan irvileuka Ari Kutila ollut pahoillaan: ”Moebiushan olis lähteny täältä kirkuen pakoon jos tajuaisi mitä Jopen stripeissä sanotaan..”) Jaana Suorsan sikapokkari Elämä on laiffii on ihan symppis opus, tuli vaan mieleen, että aika varman päälle pelataan kun julkaistaan eläinhahmosarjoja, tai aforismikirjahan tämä on.

Katselimme ja ihmettelimme El Gringon terassilla, jonne oli saapunut myös sarjakuvakustantaja-kauppias-yleiskone Tero Salomaa, Jope, Kutila, Ahlqvist ym. Kylmähän siinä meinasi tulla, joten eikun Hotelli Merihovin suojiin. Hotellihuone oli aivan ähkyyn saakka täynnä nuorta sarjakuvantekijää ym.. Kari Sihvonen ja Jope kehuivat toisiaan ja haukkuivat itseään samanlaisin argumentein: ”Mä olen jo niin vanha, enkä oo mitään saanu aikaseks, ei musta enää tuu mitään, sinusta voi tulla vaikka mitä..” ”- Eikä tuu, sää oot tehny jo niin paljon, paljon enemmän kuin mitä mää saan tehtyä koskaan...” Savu ja kuumuus ahdistivat – piti luikkia parin oven päähän väljempään tunnelmaan. Pauli Kallion ja Hännisen huoneessa katsottiin tv:n ruudulla poukkoilevaa Simo Frangenia. Kallio manaili, kuinka lauantainen Kemin kaupungin vastaanotto oli järjestetty alkavaksi samaan aikaan kuin Suomi-Montenegro (tms.) jalkapallo-ottelu. ”Minulla oli lippukin itse otteluun, mutta päätin kuitenkin tulla Kemiin.” Hän ratkaisi asian lopulta niin, että riensi erätauolla nauttimaan lihapullat, nakit, perunasalaatin ja karjalanpiirakat + viinit, ja riensi takaisin telkan ääreen.

Kallio jakoi ennakkoa tulevasta, Sokeri-Sakari-albumin kansikuvasta tehtyjä postikortteja. Albumista itsestään tulee laajempi laitos kuin mitä Jalavan julkaisu aikoinaan oli. Itse tarina on entisensä, mutta mukana on lyhyitä bonus-sarjoja sekä kuvia.

Aika oli siirtyä Kemin Panimoravintolaan, josta ei enää saa panimon omaa olutta. Matkalla, ruohokaistaleella Merihovin ja Sarjakuvakeskus/Ekamarket/Panimon välissä juhli mustanpuhuvasti pukeutunut joukko tuttuja hahmoja; Kaltsu Kallio, Kivi, Mikko Huusko ja entinen Kemin festarien hengetär, sittemmin Helsinkiin muuttanut Maippi Tapanainen, ym. ym. Riemua jubel.

Panimoon sitten, ja siellä yleistä humua sekä sumua. Jope tuli onnellisena kun oli nähnyt alastoman nuoren naisen (ja miehenkin). Porkola saapui ja suuri joukko kansainvälistä sarjakuvaväkeä. Ilta jatkui ja aaltoili tasaisesti eteenpäin ruutu ruudulta.

Lauantai

Lisää porukkaa saapui. En ikävä kyllä nähnyt Jerrmanin syävän, koska olin samaan aikaan Kemin kiinalaisessa ravintolassa haastattelemassa Aku Ankan päätoimittaja Jukka Heiskasta Ankkalinnan Pamausta varten. Tähän päivään minulla ei muutoin ole mitään lisättävää, kaikki oleellinen tästä päivästä on kerrottu Otto Sinisalon reportaasissa. Paitsi jotta Kubrick kuukahti Jean Giraudin mukaan vasta sitten, kun oli kuullut, paljonko rahaa Moebius haluaa osallistumisesta Stanleyn projektiin.

Sunnuntai

Oh gosh. Yhdeksältä aamulla ylös. Mitäpä tulikaan lupauduttua tuomaroimaan sitä sprinttistrippiä. Mika Lietzen jo odotteli suorastaan äimistyttävän pirteänä Merihovin aulassa. Oli kerennyt käydä suihkussa ja aamiaisellakin. No, ei muuta kuin kriitikon tuntosarvet aistimaan mikä nipun stripeistä oli paras. Ällistyttävää, kuinka jotkut olivat puolessa tunnissa ehtineet jopa värittää sarjansa. Graafisessa mielessä nämä olivat parhaita sprinttistrippejä ikinä. Osassa oli hiukan liikaa yrityistä ja tuomarin lahjontaa harrastettiin liian vähän, joten päätös lieni kuitenkin oikeudenmukainen. Tosin palkintojenjaossa esitetty voittostrippi ei ollut se, jonka itse olin valinnut parhaaksi, vaan saman tekijän toinen versio aiheesta. Alkuperäinen visio oli napattu Raw Meat/Raakaa lihaa-sarjasta: hikinen Jäätteenmäki tuijottaa sivulle, taustataivaalla loistelevat vihreät pikkuhousut: ”Onko ne vielä siellä”, oli loppukaneetti.

Aamiaispöytään palattua selkeni jotta kaikki olivat hengisssä, vaikka eräs oli joutunut vaihtamaan hotellihuonettaan ”sarjakuvallisista erimielisyyksistä” johtuen. Eräät eivät, kuten ne kaksi, jotka keksivät miten saada käyttöön sviitti tavallisen huoneen hinnalla. Sarjakuvantekijän on pakko yrittää! Osa oli hyppinyt päin seiniä ja joku hajottanut sänkynsä. Kulttuurikeskus-Kirjasto-Kauppaopiston talossa Moebiukselta jonotettiin käsialanäytettä. Itse sain tilaisuuden tässä välissä haastatella Kirsi Kinnusta Sarjainfoa varten. Hän oli tohkeissaan, Giraudin perhe oli ollut varsin mukava opastettava. Tästä seurasi kutsu tulla heille päivällistämään Pariisissa. Ei siinä muistanut enää, jotta mitä kaikkia sarjakuvia on tullut suomennettua (Aku Ankkaa ja Rubiinia ainakin). Kirsi jakaa työhuoneen yhdessä mm. Winshlussin ja Cizon kanssa (Monsieur Ferraille), ja kehui näitä todella taitaviksi, tulevaisuuden lupauksiksi.

Lempi-baarin pöydät täydentyivät pikku hiljaa. Karsten Valle loihti kitarasta todella pervon version Samantha Fox:in tunnetuksi tekemästä Touch Me:stä. Mahtava oli. ”Best song I´ve ever wrote”, veisteli Karsten. ”Tuon saman tulkinnan kuulin ekaa kertaa kun (norjalainen) Karsten pyrki meidän työhuoneelle alivuokralaiseksi. Ehkä juuri se oli ratkaiseva syy, että hän pääsi sinne,” arveli Hänninen.

Elävää taiteilijatemperamenttia nähtiin, kun Kivi Larmola suostui pyyntööni piirtää muistokuva hiljattain traagisesti menehtyneelle Ilona-kissalle. Kiven keskittymistä norttiaskilla paiskaten häirinnyt pöytäseurue sai tuta melkoisen raivonpurkauksen, jota useampi ihminen koetti rauhoitella. ”Toinen on hautajaistunnelmissa tässä ja te teette tommoista”, sähisi Kivi ja siirtyi rauhallisempaan paikkaan viimeistelemään kuvan. Siitä tuli koskettava . Älkääkä ikinä tulko sanomaan minulle tai Kivelle (hieno mies) jotain typerää tyyliin ”sehän oli vain kissa”.

Hilpeämmissä tunnelmissa jatkettiin palkintojen- ja päätöstenjaon jälkeen Jänkälässä, Kemin kaupungin juhlahuoneistossa. Heikki Paakkanen, joka aiemmin oli kertonut Ilta-Sanomien sensuroimasta Jäätteenmäki-pilapiirroksestaan ja joka verbaalivirtuoottisesti pisti Sami Garamin pasmat sekaisin kokkausvuorollaan, ja joka Angoulémessä keskusteli Gilbert Sheltonin ja Willemin kanssa traktoreista, keskusteli nyt Jean Giraudin kanssa talojen kivijaloista ym. rakentamisesta ennenvanhaan. Selvisi myös, ettei Moebius omista ainuttakaan traktoria, kun taas Paakkasella on niitä kaksin kappalein.

Porkola selvitti, että kyllä 23 vuotta sarjakuvafestivaalin johdossa on tarpeeksi – itse asiassa liikaa yhdelle ihmiselle. Hänen ilmoituksensa vetäytyä ensi vuoden musiikki ja sarjakuva-festarin jälkeen herätti hämmennystä Jänkälässä. Jerrman, Ilmaranta, Hänninen, Jukka Heiskanen ja Aki Hyyppä pohtivat miten ratkaiseva yksi ihminen voi olla koko festivaalin tulevaisuudelle. Lohkaisin: ”Niin, yrittäkää nyt ajatella Helsingin sarjisfestareita ilman Harri Römpöttiä!” Onneksi lohikeittoa ei ollut vielä tuolloin tarjoiltu, se olisi mennyt monelta väärään kurkkuun. Niin tosiaan, lohikeittoa tarjottiin ensi kertaa koko festivaalin historian aikana loppuruoaksi. Aiemmin tarjolla on aina ollut kiusausta, poro- tai lohisellaista. Sekä tietenkin Moebius-olutta ja hyvää puna- ja valkoviiniä sekä.

Auringon paistaessa pihan tuoliryhmään väki väheni pikku hiljaa. Lentokentälle läksivät viimein myös Jerrman ja Hiltunen muiden mentyä jo puoli tuntia aiemmin. ”Mitäs siellä turhaan seisoskelemaan, ihan hyvin ehtii vaikka menis vasta pari minuuttia ennen koneen lähtöaikaa”, ikirento Jerrman zombaili.

Menimmä saunomaan todella kuumiin löylyihin ja sitten mietiskeltiin v. 2004 festivaaleille (jotka pidetään 21.-23. toukokuuta) Sarjakuva Big Bandin kokoonpanoa sekä ohjelmistoa. Kivi otti asian tehtäväkseen, kun Kutila oli jo hiippaillut takavasemmalle.

Eipä siinä sitten muuta kö junalle, kun kaljat ja viinit oli juotu. Ouluun mentiin Nightingales-bändistä tutun Jukan seurassa. Tämä kertoi perustaneensa duon Rieku ja Raiku, hankkeelle oli saatu jopa Tomi Riionheimon siunaus. Pitipä vielä piipahtaa Oulun reggae-baarin terassilla, kun juna seisoi paikallaan asemalla ruhtinaalliset puoli tuntia. No juu, ravintolavaunu napsahti kiinni klo 23 aikaan, ehkä sarjakuvaväki näytti liian osto- ym. kyvyttömältä. Ei siinä sitten muuta kuin nukkumista yrittelemään makuuvaunuun. Oli ihan oma osasto, muita ei siihen hyttiin tullut, mutta VRn ovihälytin piti piippauksellaan hereillä puolen yötä..

Maanantai-aamuna viimein kotona, eiku telkka auki, ja kukas se siellä Ylen aamuteeveessä ellei Moebius itse. Hädin tuskin jaksoin katsella Mister Blueberry-elokuvan (sangen visuaalista) traileria, sitten telkka ja silmät kiinni. Näin unta, että olin yhä Kemissä...

Turkulainen Vesa Kataisto on Suomen nimekkäimpiä sarjakuvatoimittajia. Hänet voi kohdata Turussa perustamassaan Cosmic Comic Caféssa.

Katuoja on epävirallinen webbisivu, jonka sisältö on arvioita ja kritiikkejä. Kaikki mainitut hahmot, nimikkeet ja tuotemerkit ovat haltijoidensa ™ ja ©. Muu sisältö kirjoittajiensa ©.