edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava
 

Arasus

Risto Remes

(http://www.dlc.fi/~rremes)

 
    
Kaukana aavikolla, paahtavan auringon alla, lähellä arabien legendaarista Nimetöntä kaupunkia, kohoaa Arasuksen ikivanha kaupunki, jota Arasus-suvun jäsenet ovat hallinneet niin kauan kuin vanhimmat muistavat. Kaupunki on noussut mahtavien hallitsijoiden avulla kukoistavaksi kaukokaupan kaupungiksi, jonka taideaarteet saisivat minkä tahansa museon sijoittamaan kaiken omaisuutensa vain nähdäkseen nuo loistavat mestariteokset. Arasuksesta levisivät myös uudenaikaisimmat arkkitehtuurin suuntaukset ympäri Arabian niemimaata ja kaupunki toisensa jälkeen otti Arasuksen mallin omakseen. 

Henok-Hotoni Arasuksen jälkeen valtaistuimelle nousi hänen poikansa Tarksis, jota myöhemmin alettiin kutsua lisänimellä Mystinen. Tämä lisänimi aiheutui Tarksiksen okkultismisista tutkimuksista ja hänen tavastaan käyttää maagisia voimiaan rangaistakseen uskottomia alamaisiaan. Hänen onnistui magialla pelottelun avulla käännyttää koko kaupungin väki Maan jumalan palvonnasta omien jumaltensa palvomiseen. Kaikkien oli rukoiltava ja uhrattava Tarksiksen jumalille ja pettureita uhkasi hirmuinen kohtalo. Kaupungilla kiersi huhu, jonka mukaan taivaasta saapui kammottavia olentoja, jotka raatelivat petturin tai veivät hänet mukanaan kohti kirkkaita tähtiä. Pelokkaat asukkaat jatkoivat hallitsijalleen uskollisina palvomismenoja, joita hän määräsi. 

Kaupankäynti ja kulttuuri jäivät taka-alalle kun asukkaat keskittivät tarmonsa riehakkaisiin menoihin, joissa Tarksiksen määrämiä epäuskoisia asukkaita uhrattiin kaukaisille jumalille. Ainoa merkittävä uusi rakennus, joka kaupunkiin rakennettiin oli mahtava Azathotin temppeli, jonka alueelle palvontamenot keskittyivät. Sen aidatulle piha-alueelle oli rakennettu lukuisia yksinkertaisia alttareita, joilla uhraukset suoritettiin. Itse temppelin sisätiloihin oli pääsy vain Tarksiksella ja hänen lähimmillä työtovereillaan, kieroituneilla ja pirullisilla Mustilla Papeilla, jotka olivat saapuneet kaukaisesta maasta Tarksiksen pyynnöstä. Pappien kerrottiin tuntevan kaukaiset jumalat vielä Tarksistakin paremmin, sillä heidän hallussaan oli hullun arabin kirjoittama kaikkien kammotuksien lähde, Necronomicon. 

Hirveistä uhkauksistaan epäuskoisia vastaan huolimatta asukkaiden joukossa heräsi pieni mutta sitkeä vastarintaliike. Sen johtoon oli valittu Tarksiksen lapsuudenystävä Senomin, fyysisesti ja henkisesti vahva nuorukainen, joka ei pelännyt Mustien Pappien salaperäisiä voimia. Senominin johdolla kapinalliset kokoontuivat salaisiin neuvonpitoihin, joissa he suunnittelivat Tarkasiksen syrjäyttämistä ja Maan jumalan palauttamista ainoaksi ja oikeaksi jumalaksi. Senominilla oli jo suunnitelmia kapinan toteuttamiseksi mutta ajankohta vain ei ollut oikea. Heidän tuli odottaa sitä aikaa, jolloin Yuggoth olisi kauimmillaan maasta ja Mustat Papit vetäytyneet piiloihinsa. Heillä oli outona tapana vetäytyä pois julkisuudesta aina tiettyinä aikoina. Senomin oli jo muutama kuukausi sitten yhdistänyt tämän Yuggothin kiertoon. Nyt he vain odottivat. 

Samaan aikaan kaupunkilaiset alkoivat huolestua hallitsijansa vähentyneestä julkisuudesta. Enää Tarksis ei kulkenut kuolemanpartioidensa mukana kaduilla etsimässä kapinallisia uhrattaviksi orgioissaan vaan oli vetäytynyt omiin oloihinsa ja näyttäytyi enää vain Mustien Pappien mukana ja silloinkin piiloutuen mustan kaapunsa syövereihin. Samoihin aikoihin alkoivat kaupungin rakentajien suista kuulua outoja puheita kolkoista ja pitkistä tunneleista, joita heidät oli pistetty suunnittelemaan. Nuo epäilyttävät tunnelit lähtivät Azathotin temppelin alta ja jatkuivat loppumattomiin maan alle. Monia oli orjuutettu kaivamaan noita tuomionpäivän tunneleita ja vain harvat saivat niistä tietää. Eikä kestänyt kauaakaan kun ensimmäiset kieleltään vilkkaat rakentajat kokivat loppunsa Azathotin temppelin uhrimenoissa. Ja noihin samoihin aikoihin, jolloin Yuggoth oli radallaan lähempänä maata kuin koskaan, kirjattiin ensimmäiset katoamistapaukset asukkaiden keskuudessa. 

Kapinallisten keskuudessa heräsi nyt uusi pelko. Oliko Tarksis tullut hulluksi ja alkanut uhraamaan omia liittolaisiaan jumalilleen. Senomin oli tutkinut katoamisia ja tullut järkyttävään johtopäätökseen. Katoamiset olivat alkaneet Azathotin temppelin ympäriltä ja sitten tuo kirottu kehä oli alkanut levitä tasaisesti ympäri kaupunkia. Muut huomasivat Senomin huolestuneen olemuksen mutta tämä ei suostunut millään kertomaan mikä oli vialla. Samana iltana Senominin rakastajatar sai suostuteltua Senominin luokseen illanviettoon. Senomin oli kuitenkin haluton ja synkkä eikä tuntunut olevan lainkaan tässä maailmassa. Uteluista huolimatta hän pysyi edelleen vaiti linjansa mukaisesti. Lopulta Senomin kuitenkin antautui rakastajattaren suostutteluihin ja riisui paitansa. Olkapäässä irvisti tatuoitu itämaiden legendojen lohikäärme. Se oli hankittu lapsena yhdessä Tarksiksen kanssa ystävyyden merkiksi. 

Viikko kului Tarksiksen nimittämien noviisipappien johtamien uhrausmenojen merkeissä. Tarksista tai Mustia Pappeja ei kukaan nähnyt. He ilmoittivat tahtonsa noviisipappien välityksellä ja kertoivat palaavansa pian tuodakseen autuuden kaikille uskollisille palvelijoille. Kapinalliset katsoivat hetkensä tulleen ja aloittivat vallankumouksen valmistelut. Noviisipappien johtamat vartijat temppelin ympärillä katsottiin helpoiksi kohteiksi ja niinpä suurimmat voimavarat keskitettiin temppelin sisätiloissa tapahtuvaan Mustien Pappien ja Tarksiksen kohtaamiseen. He tiedostivat mahtavat voimat, jotka Mustilla Papeilla oli käytössään ja rukoilivat maan jumalalta apua vihollisen kohtaamisessa. Mahtavia taikakaluja pakattiin taistelijoiden mukaan ja naiset valmistautuivat haavoittuneiden auttamiseen perustamalla sairasyksiköitä ja keräämällä kokoon parantavia yrttejä. Kaikki oli valmista veriseen vallankumoukseen. 

Tietämättöminä siitä minkä he tulisivat kohtaamaan tuossa kirotussa temppelissä, urheat miehet lähtivät varusteineen taisteluun. Senomin oli ensimmäisten joukossa, jotka saapuivat temppelin alueelle. Nopea hyökkäys yllätti temppelin vartijat täydellisesti eivätkä kapinalliset kärsineet menetyksiä. Kaikki olivat yllättyneitä temppelin ulkopuolen vaisusta vastarinnasta, joten he odottivat kohtaavansa sisällä vielä mahtavemmat voimat kuin olivat osanneet ennustaa. Senomin viittasi joukot asemiin ja ensimmäiset tiedustelijat ujuttautuivat sisälle rakennukseen. Kohta ilmestyi Fehamon, eräs tiedustelijoista, ikkunaan ja näytti käsimerkin, joka tarkoitti vapaata reittiä. Yllättyneenä Senomin johti joukkonsa autioon temppeliin. Missä olivat Mustat papit, vartijat ja ennenkaikkea; missä oli Tarksis. Joukot hajaantuivat pienempiin yksiköihin ja jatkoivat temppelin tutkimista. Tuloksettoman etsinnän jälkeen he kokoontuivat pääsaliin. Senomin ja hänen läheisimmät ystävänsä pohtivat mikä oli vialla. Silloin miesten joukossa alkoi nousta puheen sorinaa. Tunnelit, he ilmoittivat. Niin, siinä oli ratkaisu. Senomin otti mukaansa pienehkön iskujoukon ja he lähtivät etsimään noita kammottuja tunneleita. Lyhyehkön etsinnän jälkeen he päätyivät Tarksiksen valtaistuimen, kultaisen sellaisen, joka oli siirretty vähän aikaa sitten tänne hallitsijanpalatsista, luo. Soihdut lepattivat sen ympärillä. Senominin käskystä miehet tarttuivat istuimen käsinojista kiinni ja väänsivät sen lattialle. 

Oksettava löyhkä tunkeutui miesten sieraimiin ja he perääntyivät vaistomaisesti valtaistuimen alta paljastuneen tunneliaukon luota. Aukosta levisi sanoinkuvaamattoman sairas lemu ja sen saattoi jopa nähdä aavemaisina huuruina, jotka tanssivat ulos tuosta pimeästä kauhun kolosta. Joku pudotti soihdun alas ja soihdun liekistä leimahtanut valtava tulipatsas olikin viimeinen asia, jonka hänen silmänsä näkivät ennenkuin ne muuttuivat palaneiksi koppuraisiksi palloiksi mustissa silmäkuopissaan. Suokaasua, mainitsi joku. Alas oli mentävä ilman soihtua. Miehet perääntyivät. Kukaan ei ollut tarpeeksi hullu mennäkseen tuohon kammojen pesään. Ja vielä ilman valoa. Mitään ei ehditty tehdä ennenkuin huomattiin että Senomin oli hypännyt alas. Muutama hänen läheisimmistä sotilaistaan seurasi uskollisesti mutta muut vain katsoivat kammoksuen, kun nuo hullunrohkeat miehet katosivat tunnelin pimeyteen. 

Vesipisarat tipahtelivat tasaisesti luolan lattiaan. Tunnelit olivat varsin kosteita. Senomin tunnusteli ympärilleen ja löysi ystävänsä. He ottivat toisiaan käsistä ja lähtivät varovasti etenemään kohti heikkoa valon kajoa, joka näytti tulevan jostain kauemmista tunneleista. Kesti monta hetkeä ennenkuin silmät tottuivat pimeyteen. Suokaasu tunkeutui miesten neniin. Mukaan otettuja soihtuja ei voitu sytyttää. 

He tarpoivat hiljalleen pitkin kapeahkoa tunnelia, jonka päässä he olettivat nähneensä hetki sitten valon, joka nyttemmin oli kadonnut. Samassa he kuulivat takaansa tömähdyksen, aivan kuin jokin tai jotain raskasta olisi pudonnut katosta lattialle. Kun he kääntyivät ja yrittivät erottaa hämärässä mikä heidät oli säikäyttänyt, kuului sieltä minne he olivat menossa lisää samanlaisia ääniä. Senemon joutui paniikkiin. Hän riuhtoi itsensä irti ystävistään ja lähti juoksemaan kohti luolaa, josta he olivat matkansa aloittaneet. Kauas ei hän ehtinyt ennenkuin hän törmäsi johonkin pehmeähköön esteeseen. Senomin tunsi iskun niskassaan ja pyörtyi kuulematta ystäviensä kauhun huutoja. 

Kun Senomin heräsi hän oli pimeässä. Nenässä ei enää tuntunut suokaasun pistävää hajua, joten Senomin totesi turvalliseksi sytyttää soihdun. Hän tunnusteli ympärilleen ja löysi nopeasti lattialla makaavan soihdun. Kivilattialla. He eivät enää olleet maapohjaisissa tunneleissa. Mutta ilman tunkkaisuudesta päätellen eivät myöskään temppelissä. Hän tutki taskunsa ja löysi tulukset. Soihtu syttyi hiljakseen. Senomin jäykistyi kauhusta. Hän seisoi keskellä kivistä kammiota, tummanruskeiden ihmismäisten olentojen ympäröimänä ja jalat raadeltujen ja paloiteltujen tovereidensa verestä ja lihasta likaisina. 

Olentojen varjot tanssivat kammion seinällä liekkien tahtiin. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ne olivat suurinpiirtein ihmisen kokoisia, vähän lyhykäisempiä ja hintelämpiä. Niiden kädet olivat lapiomaiset ja kynsikkäät, jalkojen ollessa kolmivarpaisia ja lähes räpylämäisiä. Kasvoja hallitsivat ylisuuret silmät, jotka sopivat hyvin pimeään maanalaiseen elämään. Leveä suu irvisti täynnä teräviä pitkiä hampaita, jotka kimaltelivat verisinä soihdun valossa. Yleisilme oli likainen ja joka puolelta olentoja roikkui irtonaisia lihanpalasia ja maata oli tarttunut niiden verestä tahmeaan ihoon. Jotkut niistä riitelivät vielä jäljelle jääneistä raajoista, jotka pursusivat jähmettynyttä verta. Osa noista pirullisista olioista kieriskeli Senominin kuolleiden ystävien revittyjen ruumiden ja tahmeaksi hyytyneen veren keskellä kuin sika mutakuopassa. Ne olivat kuin saatanallisia suursyömäreitä joilla ei ollut minkäänlaisia käytöstapoja. Mutta miksi ne olivat jättäneet hänet rauhaan? Senomin katsoi itseään. Hän oli säästynyt pahemmilta vammoilta. Muutama pahempi pintahaava olkapäässä, josta paita oli repeytynyt irti ja lohikäärmetatuointi irvisti olennoille. Silloin kuului kauempaa kammiosta ääni, joka puhui livertäen ja näytti siltä, että nuo oliot kuuntelivat tuota ääntä. Ääni nousi hetkeksi ja samassa oliot katosivat kukin omaa reittiään. Toiset seinissä ja katoissa oleviin multaisiin reikiin, toiset taas kammion perällä sijainneeseen limaiseen ja veriseen aukkoon. 

Senomin suuntasi soihtunsa kohti ääntä. Kammion perällä, aivan limaisen aukon virellä oli koroke, jolla seisoi multainen ja likainen istuin ja jota vartijoivat kummaltakin puolelta samanlaiset pirulliset olennot, joita oli äsken pyörinyt kammiossa. Ainoa ero oli siinä, että nämä olivat monta kertaa mustempia ja ilkeämmän näköisiä. Heidän välissään istuimella, istui kaapuun pukeutunut hahmo. Kaavun alta pistivät esiin kurttuiset jalat, jotka olivat kuin sekasikiö ihmisen ja tuollaisen olennon jaloista. Poimuiset epämuodostuneet kädet puristivat istuimen käsinojia kouristuksenomaisesti. Hahmo kohottautui ylös. 

- Tule mukaani ja lupaan ettemme koskaan palaa tähän kaupunkiin, hahmo lipersi matalalla äänellään. 

- Mitä on tapahtunut? Kuka sinä olet?, Senomin uteli varovasti. 

- Tule mukaani niin kerron kaiken. En voi paljastaa kasvojani sillä muodonmuutos ei ole vielä täydellinen. En haluaisi sinun menettävän järkeäsi, kaapuun pukeutunut hahmo liversi. 

- En luota sinuun. Missä on Tarksis?, Senomin kysyi ja yritti erottaa hahmon kasvonpiirteitä soihtunsa valossa. 

- Sinun on pakko luottaa minuun. Et tiedä mitä olen pannut alulle. Mutta yhdessä me voimme vielä tehdä jotain. Tulet varmasti mukaani, hahmo aloitti. Se nosti hitaasti tärisevän kätensä ja alkoi nostaa hihaansa. Kangas mateli pitkin kurttuista ruskehtavaa ihoa kohti olkapäätä. Sieltä tuijotti Senominia sininen lohikäärmetatuointi. 

Yhdessä he laskeutuivat alas limaisesta aukosta eikä Arasuksen kaupunkia sittemin koetellut mikään pahuus vaan se autioitui ja jäi raunioitumaan onnelliseen yksinäisyyteen kahden uuden taivaalle, Yoggothin lähelle, syttyneen tähden vartioon.

   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava