edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Lumikenttien demoni

Risto Remes

(http://www.dlc.fi/~rremes)

 
    
                            

Vihreän puisen omakotitalon pihassa neljä nuorta siirsi matkatavaroitaan 84-vuoden Toyota Corollaan. Heille syksy oli jo käytännössä ohi ja kaikki odottivat innolla matkaanpääsyä. Jarkon isä oli antanut kelomökkinsä poikansa käyttöön ja Jarkko oli kutsunut parhaat kaverinsa mukaan. Tommi nosti laukkuja autoon sitä mukaan kun Teemu ja Mervi kantoivat niitä pihalle. Jarkko tutki isänsä antamia ajo-ohjeita ja pohti nopeinta reittiä Lappiin. Kelomökki, jonka Esko Hammarström, Jarkon isä, oli perinyt sedältään sijaitsi kolmetoista kilometriä Nunnasen kylästä koilliseen, lähellä pientä tunturia, jota paikalliset asukkaat olivat jo vuosisatojen ajan kutsuneet Suurten Muinaisten tunturiksi. Iltapäivään mennessä auto oli lastattu ja nuoret olivat valmiita lähtemään. Tampereen Pirkkala jäi syksyisen väriloiston keskellä taakse, kun Jarkko kiihdytti Toyotansa omakotitalon pihalta ja suuntasi kohti Lapin kasivartta ja Nunnasen pientä kylää. 

Nunnanen toi Jarkon mieleen muistot lapsuuden ajoilta, jolloin Hammarströmin koko perhe oli viettänyt talvilomansa Erkki-sedän kelomökillä Lapissa. Nyt olikin jo aika palata lapsuuden muistoihin. Viimeksi Jarkko oli nähnyt Nunnasen kylän kymmenen vanhana ja paljon oli muuttunut sen jälkeen. Uusia rakennuksia oli noussut pilvin pimein mutta tuttu pikkutie ulos kylästä löytyi nopeasti. Kelovaara 13 kilometriä, ilmoitti käsinkaiverrettu kyltti pientareella. Taivaalle oli kertynyt uhkaavia pilviä ja säätiedotuksessa oli luvattu Lappiin runsaasti lunta. Toyotan vanhat talvirenkaat sutivat kun Jarkko käänsi auton kapealle tielle. 
Metsässä yksinäinen susi tuijotti nuorten auton perään ja jolkotti sitten omille teilleen. 

Kelomökki sijaitsi alavalla paikalla, lähellä pienen tunturin juurta. Se oli hyin arassa paikassa tuulen kannalta, sillä paikalle syntyi valtaisa tuulikäytävä, jossa tuulen nopeudet nousivat muita alueita korkeammiksi ja vaarallisemmiksi. Tyynellä säällä paikka oli kuitenkin yksi alueen kauneimpia ja himotuimpia lomapaikkoja. 

Toyota kaartoi pihaan ja pöllytti soraa. Matkatavarat purettiin nopeasti ja siirryttiin sisätiloihin. Tommi ehti ensimäisenä korkkaamaan oman pullonsa Koskenkorvaa. Muut toruivat häntä ja painostivat auttamaan 
kelomökin käyttöönotossa. Jarkko varmisti lämmityksen ja sähkön sillä aikaa kun Teemu ja Mervi varustivat keittiön ja kylmäkellarin. Tommi tutustui paikkoihin omia aikojaan ja tunki uteliaan päänsä innokkaana joka nurkkaan. Kun kaikki tavarat oli saatu suunnilleen paikoilleen kerääntyivät nuoret takan ääreen. Tommia ei näkynyt. Jarkko katseli ympärilleen ja säpsähti. Ullakon luukusta tömpsähteli pölyä ja Tommin jalka kurkotti alas. Mukanaan hän raahasi puista laatikkoa. 

 - Ette usko miten pölyistä tuolla oli. Kattokaa mitä siistii mä löysin, lausahti pölyinen hahmo. 
 - Olisit voinut edes kysyä ennen kuin meet tonkimaan paikkoja, inahti Jarkko punaisena. 

Tommi katsoi muita hölmönä ja nosti sitten laatikon olohuoneen pöydälle. 

 - Tää on ollu siellä varmaan ikuisuuksia. 

Jarkko muisteli isänsä joskus maininneen jotain tuosta puisesta laatikosta. Samaan aikaan Tommi pelehti laatikon lukon parissa yrittäen ronkkia sitä auki pullonavaajallaan. 

 - Odota vähän, Jarkko sanoi, ei avata sitä. Viedään se takaisin sinne minne se kuuluukin. 

Muut nyökyttelivät ja Tommi katsoi heitä kummastellen. Ei yhtään seikkailumieltä, hän ajatteli. Laatikko päätettiin jättää omiin oloihinsa ja se jäi makaamaan olohuoneen lattialle. 

Ilta lähestyi ja taivas oli täynnä pilviä. Yöllä sataisi pirusti lunta, ajatteli Jarkko kun nuoret ryömivät makuupusseihinsa. Ikkunan takana Lapin historian ankarin talvi oli aluillaan. 

Aamulla koko remmi heräsi iloiseen yllätykseen. Lunta oli satanut parikymmentä senttiä . Sukset kaivettiin esiin ja aamupala jäi vähemmälle huomiolle. Kukin söi mitä kerkesi, vain ollakseen ensimmäisenä tunturin 
nyppylän rinteessä laskettelemassa. Ensimmäinen lomapäivä alkoi lumisissa merkeissä. Päivä kului suksilla nopeasti ja pimeys yllätti nuoret alkuillasta. 

Pimeyden  laskeuduttua siirryttiin sisälle lämmittelemään ja syömään iltapalaa. Illan aikana kaikki annostelivat eteensä sopivat määrät alkoholia ja ennen pitkää tunnelma oli katossa. Silloin Tommi keksi hakea vanhan puisen laatikon olohuoneen nurkasta ja avasi sen lievää vakivaltaa käyttäen. Sisältä löytyi pölyinen ja repaleinen kirja. Jarkko oli jo liian humalassa estääkseen Tommia, joten tämä nappasi kirjan käsiinsä ja alkoi 
selata sitä. Muut olivat myös sen verran hiprakassa, että suostuivat Tommin ehdotukseen kokeilla vanhaa lappalaista rituaalia, jota kirjassa selvitettiin. 

Jarkko haki keittiöstä tarvittavat kynttilät ja vanhasta puulaatikosta löytyi kuin tilauksesta musta suuri pöytäliina. 

Tommi ilmoitti suureen ääneen olevansa henkiinherännyt shamaani Leo Lapinmies ja otti ohjat käsiinsä. Humalaisella örinällä hän tulkitsi kirjan sivuilta ohjeet muille miten rituaaliin valmistauduttiin. Nuoret istuivat 
hihitellen piiriin olohuoneen pöydän ympärille, josta Tommi oli tehnyt "alttarin" levittämällä mustan liinan sen päälle. Jarkko himmensi valoja kun Mervi sytytti kynttilöitä sytyttimellään. Tommi pyysi syvällä kurkkuäänellä muita hiljentymään ja alkoi lukea ääneen riimuja, joita vanhaan kirjaan oli kätketty. 

Kaikki istuivat hiljaa ja tuijottivat kynttilöiden liekkeihin. Tommi tuntui nauttivan saamastaan huomiosta ja korotti ääntään kun hän luki kirjan ikiaikaisia sanoja ääneen ystävilleen. 

 - Iä! Iä! N'ghaa, n'n'ghai-ghai! Iä! Iä! N'ghai, n-yah, n-yah, Nyarlathotep, phthaghn, lausui Tommi ja nosti kätensä korkealle ilmaan. 

Samassa kylmä viima pyyhkäisi huoneen läpi sammuttaen kynttilät ja jättäen pelokkaat nuoret tärisemään pimeyteen. Kaikki istuivat hiljaa lähes varttitunnin ajan pystymättä puhumaan. Lopulta Jarkko kurkotti kätensä kohti vieressään istunutta Merviä ja pyysi tätä ojentamaan sytyttimen. Yksi kerrallaan Jarkko sytytti kynttilät ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. Tommi oli sammunut lattialle kirja sylissään ja kuorsasi sikeästi. Tai ainakin se siltä kuulosti. Väsyneinä nuoret painuivat yöpuulle ja jättivät Tommin nukkumaan olohuoneen lattialle. Mervi veti vielä nuhjuisen lakanan Tommin päälle, jotta Lapin yö ei kylmettäisi häntä. Sitten hiljaisuus laskeutui kelomökin ylle. Kello läheni puolta yötä. 

Keskiyöllä helvetti repesi valloilleen. Jarkko oli ensimmäinen joka heräsi tuulen ulvontaan. Ikkunaluukkujen paukkuessa hän herätti muut ja kaikki ryntäsivät eteiseen. Lunta tuiskusi sisään avoimesta ovesta ja tuuli 
riepotteli vaatenaulakosta irrottamiaan vaatekappaleita ympäri mökkiä. Vaivoin Jarkko, Teemu ja Mervi saivat painettua ulko-oven kiinni ja lukittua sen. Silloin Teemu huomasi ettei Tommi enää maannutkaan siellä minne hänet oli illalla jätetty. Nuhjuinen lakana lojui lumisen olohuoneen keskellä tyhjänä ja yksinäisenä. Sen vieressä lojui vanha puulaatikko, johon kirja oli laitettu takaisin, kyljellään, kansi aukinaisena repsottaen. 

 - Jääkää te tänne odottamaan, minä lähden ulos, puhisi Jarkko vetäessään hiihtohaalaria ylleen. 
 - Mihin helvettiin se krapulainen äijä on oikein lähtenyt, päivitteli Mervi. 

Jarkko vilkaisi ulos. Näkyvyyttä ei ollut nimeksikään vaan kaikkialla velloi valkoinen lumimeri, jonka päällä lainehtelivat tuhannet tuulen pyörteissä tanssahtelevat lumihiutaleet. 

 - Että sen pitikin seota juuri tänä yönä, murahti Jarkko, veti piponsa tiukasti korville ja astui kinokseen. Lunta oli tullut lähes puolitoista metriä. 

Syvässä hangessa tarpominen otti voimille jo ensimmäisten metrien jälkeen. Jarkko vilkuili taakseen. Kelomökin valot himmenivät tuiskun taakse. Edessä näkyi vain loppumaton lumikenttä, kaikkien aikojen   pirullisin lumimyrsky ja Lapin musta yö. Kylmä viima nostatti Jarkon ihon kananlihalle. Edestäpäin kuului matalaa humisevaa ääntä. Jarkko yritti erottaa tuiskun läpi yksityiskohtia mutta onnistui hahmottamaan vain lumikinoksen, joka nousi muuta maastoa korkeammalle edessäpäin. Hän otti kinoksesta suunnan ja jatkoi 
tarpomista. Huminan ja viiman seasta erottui nyt toinenkin ääni, joka kuulosti pelottavan tutulta Jarkolle. Viimein hän erotti yksinäisen hahmon korkean lumipaasin eteen polvistuneena. Tuttu ääni manasi oudolla kielellä riimuja, jotka saivat Jarkon epätoivon partaalle. Hänen mielensä valtasivat sekavat ajatukset. Musta yö, tuuli ja viima, avaruuden mustat kuilut, Hän Joka Tuo Tuulen ja   Kuoleman. Kaikki   pimenee.   Täytyy jaksaa...Vanhemmat Jumalat auttakaa...näenkö jo sen...se on itse piru...lumen demoni...miksi sinä toit 
sen tänne ? 

Julkisuudessa yön tapahtumista on liikkunut monenlaisia versioita. Lehdet kirjoittivat tapauksesta niukasti mainiten useimmiten vain nuorten jääneen loukkuun lumimyrskyn keskelle. Poliisin tutkimusaineistoon perehtyneet ovat käynnistäneet kiivaan keskustelun siitä, mikä aiheutti kolmen nuoren kuoleman, yhden nuoren mihen täydellisen mielenterveyden menetyksen, kelomökin täydellisen hävityksen ja Lapin ankarimman lumimyrskyn tuona kirottuna talviyönä. Moottorikelkkailijat, jotka löysivät yksinäisen nuoren 
kontaamassa keskellä lumista maisemaa vain t-paita ja verrytteluhousut jalassa, ovat kertoneet tapauksesta yksityiskohtia, jotka ovat saaneet monet vaiteliaiksi ja jotka toisaalta ovat vain lisänneet vettä huhumyllyyn. Siinä että poliisi löysi kahden nuoren pahoin runnellut ruumiit kelomökin täysin säpälöityneistä raunioista, ei ole vielä mitään eriskummallista, mutta ne tosiasiat joista moottorikelkkailijat pelokas katse silmissään kertoivat, antavat aihetta mitä kauheimpiin oletuksiin. Läheltä sitä paikkaa mistä kelkkailijat löysivät houreisen, hypotermisen ja tärisevän Tommin, he löysivät myös Jarkon pahoin paleltuneen ruumiin. Kun kelkkailijat olivat vääntäneet hankeen jäätyneen ruumiin irti, oli se kakaissut kurkustaan kasan revittyjä paperin riekaleita. Lopullisessa ruumiinavauksessa selvisi, että Jarkko oli ennen paleltumistaan ehtinyt syödä lähes kokonaisen kirjan vanhoine nahkakantineen. Tommi puolestaan suljettiin Niuvanniemeen, jossa hän vielä tänäkin päivänä kyyhöttää pehmustetun sellinsä nurkassa käpertyneenä ja tuntuu    menettäneen kykynsä puhua.    Mutta se mikä todella säikäytti kelkkailijat ja asiaan perehtyneet olivat nuo sanat, jotka pahoin paleltunut Tommi viimeisillä voimillaan ennen katoniaan vajoamistaan sopersi löytäjilleen Suurten Muinaisten tunturin juurella: 

- Lumikenttien demoni...Iä Iä...se lähestyy..tunnen pakkasen purevan läpi koko ruumiini...irvokas naamaa pyyhältää tuulen halki...Wendigon kynnet viuhuvat...antakaa minulle anteeksi...en minä tiennyt...Ithaqua, tuulenkulkija ...minä en todellakaan tiennyt... 
 
 

   
* * *
Annettu palaute ei mene koskaan hukkaan.
Joten lähetä vaikutelmasi tästä.
   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava