Loppumonsterit ahdistelivat minua sangen vilkkaasti, ennenkuin ymmärsin kokevani taas yhden niistä hallusinaatioista, jotka saivat alkunsa XIV galaktisen sodan loppumelskeissä. Kokosin ajatukseni ja pesin hampaani, joita kannoin aina mukanani onnenkaluina. Syötin koirani naapurin pikkupojalle ja lähdin kotoa pois- enkä koskaan palannut. Totisesti oli aika jättää menneet ja saapua kuuluisaan Fyioein kaupunkiin, saavuttaa kuuluisa asema porsliinivaippojen rakentajana ja avioitua kihlattuni Gyetuin kera!
Aluksi oli vaikeaa. Söin mitä eteeni kannettiin; olin kuolla nälkään, sillä parin päivän aikana eteeni kannettiin vain omenankanta. En ottanut kantaa, sillä en tuntenut tapahtumien taustoja tarpeeksi hyvin. Pesin ikkunantaustoja sekä liikuin hämärissä piireissä. Kyseessä olivat kolmas ja neljäs poliisipiiri, joita ei kunnolla valaistu. Heikkokuntoisia poliisit olivatkin; koetestauksessa ei noussut kuin housujen puntti. Koetestauksen jälkeen suoritettiin varsinainen testaus. Hämmästyinkin, kun eteeni tuotiin nainen, jolla oli varsi... tässä vaiheessa hallusinaationi räjäyttivät tajuntani sangen epämääräisesti!
Lopulta kohtasin se kirotun elukan, tuon haisevan läjän; kirottu olkoon sen synnyttäjä; tuo gorilla, jonka pian diilasinkin. Diilaa tuo gorilla, sanoin. Totisesti olkoon suuresti ylistetty otsikkotarina syy-seurausyhteys! Läksin kaupungista erakoksi mietiskelemään, peräti kolmen sadan metrin päähän. "Onpa helvetin iso pää" mietin tuolloin, mutta tuolloin olinkin ateisti, nykyään uskon yhteensä 782 eri jumalaan ja muutamaan epäjumalaan.
Kuunneltuani musiikkia tanssin jazzia... ansaitsin mukavasti rahaa ja epämukavasti känsät jalkapohjiini. Tuo kaikki herätti pormestari Sareuorshkbin huomion. Kohta pidettiinkin kaupungin ensimmäiset ääridemokraattiset vaalit. Sain vaaleissa yli puolet äänistä, vaikken ollut edes ehdokkaana. Ehdotin uusintakierrosta, mutta pormestari hyväksyikin vanhimman kierroksen ja muuttui ihmisenä täysin: ennen ärjystä ja vihamielisestä miehestä tuli kolmevuotias pikkutyttö. Olipa kumma!
Eräänä päivänä sain postista kirjeen. Tämä ahdisti minua, sillä minulla ei ollut osoitetta. Tunsin oloni nöyräksi ja kliseiseksi. Avasin kirjeen ja suljin sen välittömästi. Tiesin, mitä minun oli tehtävä; oli aika kasvaa ihmisenä ja ryhtyä tositoimiin. Kasvoinkin 30 cm ja jätin epätoden! Minua ei tuntenut enää kukaan, ei edes pikku Hisdi, joka joka päivä tuli kotiini siivoamaan, kokkaamaan ja suorittamaan ydinkoeräjäytyksiä. Luulin tulleeni hulluksi! Kvanttipsykologian tohtori Immerrrr kertoi, että olin luulosairas; olen itse asiassa terve kuin pukki, jonka tohtori kuitenkin uhrasi myyttis-salaperäisessä noitamenossa jonkin asian kunniaksi.
Maistoin pikku Hisdin laittamaa ruokaa - hän oli laittanut sen ylähyllylle. Söin koko ruoan; voi pojat, se oli makoisaa! Vei oikein kielen mennessään! Tohtori Immerrrrillä oli vaikeuksia ommella se kiinni! Hän ompeli sen kiinni korvaani! Lupasin, etten koskaan enää harrastaisi typeriä sanaleikkejä, vaan ryhtyisin ammattilaiseksi! Kohtasin ensimmäisellä kierroksella vanhan konkarin, joka voitti minut tyrmäyksellä! Tämän jälkeen suoritin erinäisiä terroritekoja ympäri maailmaa ja ryhdyin poliittiseksi neroksi.
Tuo iltatuuli... se muistuttaa minua siitä illasta, siitä kohtalokkaasta illasta, kun rakastettuni minut jätti... yksin tavaratalon tungokseen. Minua kuulutettiin vanhemmilleni keskusradion välityksellä. Asialla ei ollut paljoa vaikutusta, sillä sivilirekisteri väitti, ettei minulla ollut ollenkaan vanhempia. Kuka minä olen? Mikä on kohtaloni? Voisiko asiat olla niinkuin ennen? Asiaa testattiin labotarioissa ympäri maailmaa, reittiä Eurooppa - Aasia - Amerikka.
Nyt olen vanha ja katkera mies, vailla illuusioita menneistä ja muistoja tulevasta... kuten normaalisti asia onkin. Kun katson elämääni taaksepäin, toivon totisesti että minulla vielä olisi ne silmät. Elämäni on ollut sangen scifimäistä, siksipä scifikertomuksena tämä julkaistakoot. Syytä muuta en tähän keksi kuin ylenpalttinen laiskuus