Ensimmäisen kosmoretkeni tein Qetu-yhtymän kustannuksella. Yhtymä oli vakaasti päättänyt seurata ajan trendiä lähettää 'seikkailijoita' juuri löydettyihin maailmoihin tunnetussa avaruudessa. Sen jälkeen kun ensin cerdiläiset ja sitten muut olennot olivat esitelleet itsensä ihmiskunnalle, syntyi järkyttävän suosittu muukalaisbuumi. Olin tullut kuuluisaksi tehtyäni ensimmäisenä ihmisenä vaarallisen 'Porttijuoksun' Venuksen kaasukehässä, ja niinpä edesmennyt Axic Smelt palkkasi minut mannekiinikseen. Minut varustettiin kaikin mahdollisin tiedonsiirtovälinein sekä avaruuspuvuin ja pukattiin Joutsenen tähtikuvioon, beta Cygnin toiselle planeetalle Asmille.
Asmi oli tutkijoiden mukaan elämää mahdollisesti sisältävä planeetta. Näin asia ilmaistiin yleisölle. Tottakai galaksinen tiedonvaihto oli kertonut valituille ihmisille melkein kaiken tämän linnunradan oloista, mutta jättimäisten viihdeyhtiöiden painostuksella ja sensuroinnilla suurin osa planeettakuntiemme asukkaista ei tietänyt asioista paljoakaan. Niinpä tiesin varsin hyvin, mikä minua odottaisi: ammoniakkipitoinen ilmakehä, kuivahko maaperä ja karmean näköiset oliot. Mitä kauheampaa, sitä suositumpaa, järkeili aivan perustellusti Qetu-yhtiö. Toisten, yhtä sensaatiohakuisten yhtiöiden alukset seurasivat minua aina aliavaruuskäytävälle asti ja varmistivat sen, ettei koko hommaa pystytty järjestämään studiossa.
Niinpä se päivä lopulta koitti, että astahdin naurettavasti varustetussa avaruuspuvussani Asmin pinnalle. Qetun mediakanavat jauhoivat samaan aikaan tapahtuneesta holoesityksiä ynnä muita elämyksiä, mutten onneksi nähnyt niitä silloin. Juonen mukaisesti selostin koko ajan näkemääni nanomikrofoniin suorana lähetyksenä. Seikkailin urhoollisesti yhtiön ohjeiden mukaan pitkin erästä laavatasankoa, vehreämpää kasvustoa vältellen, kohti paikallista asutusta. "Kuten näette, on paikalinen maasto karua, mutta vaarallista." Pian huomasinkin hökkelökylän, joka oli sovittu kohtaamispaikaksi paikallisten kanssa.
"Saavun nytten suurta pelkoa tuntien tuon kyläpahasen elinpiiriin. En huomaa asukkaita; ovatko ne kenties vainunneet tuloni ja väijyvät minua iljettävissä piiloissaan? Onneksi minulla on jotain, mihin luottaa hädän hetkellä..." Sanoessani nuo vuorosanani vetäisin rehvak- kaasti esille Cesram-yhtiön (erään sponsorimme) laseraseen ja näytin sitä pöljästi naureskellen yleisölle. Vieläkin tunnen puistatusta moista kliseisyyttä muistellessani!
Ensimmäinen asmilainen, jonka näin, oli yhtymän vanha tuttu Pnaal G'lui Thagn. "Jaaha, jokos sinä tulit. No peremmälle vaan." Ilmeisesti Pnaal ei muistanut, että esitys alkaisi heti saavuttuani planeetalle. Yhtymä ehti kuitenkin "sumentaa" tuon pätkän. Vedin aseeni esille murahtaen varoittavasti. Tuon seurauksena Pnaal ilmeisesti huomasi, että show olikin jo käynnissä ja alkoi erittää ylälonkerostaan kirkkaan punaista nestettä. "Aikooko tuo kauhistuttava olio myrkyttää minut tuolla iljettävällä eritteellään? Voi, juuri niin on ilmeisesti käyvä!", huusin kautta avaruuksien ja muistelin, että asmilaisten sylki kuulemma maistuu mansikalle.
Kuten sanottu, asmilaiset eivät tosiaan ole järin kauniita otuksia. Koko olio koostuu käytännössä epämääräisestä pallosta, josta erottuu suuret raajat ja lonkeroita. Pää ei oikeastaan ruumiista muuten erotu kuin suurin, harmain silmin. Aivot ovat kuulemma erittäin isot ja sijaitsevat 'pallon' keskivaiheilla. Niin suuri on oikeasti näiden olioiden henkinen suuruus ja älykkyys, että minut olisi oikeammin pitänyt heittää tuolta planeetalta pois pilaamasta henkevän ammoniakkista ilmapiiriä. Oli asmilaisten huumorintaju kuitenkin niin suuri, että he suostuivat aivan ilmaiseksi esiintymään tässä näytöksessä. Hökkelökylän he kuulemma olivat tätä tarkoitusta varten kyhäilleet. Terralinguankin he olivat joutessaan opiskelleet, mutta sitä ei saisi nyt käyttää.
"Olen erittäin huolissani. Vaikuttaa siltä, että tuo tappavan myrkyllinen aine on tuon olion viimeinen puolustuskeino. En siis ryhdy vastoin periaatteitani tuhoamaan tuota otusta, ellei se ole aivan välttämätöntä. Ohitan sen varovasti ja suuntaan kohti kylää, mutta jotenkin koen aavistuksia niistä iljettävyyksistä, joita tuo luotaantyöntävä majarykelmä sisältää..." ja monia muita viisauksia sanoin astellessani kohti tuota kylää, josta näemmä oli paikallisten asukkien avaruusalukset piilotettu.
Hyppelehdin kohtalokkaasti kylään, missä näkyi olevan paikallinen rituaaliteurastus meneillään. Heillä näkyi olevan ihmisneitokainen sidottuna paaluun, jota upotettiin sihisevään happolähteeseen. Pidin 5 minuutin mittaisen tauon, jonka tiesin kuluvan mainoskatkoon. Ajan kuluttua huudahdin mikrofoniini epätoivoisia vuodatuksia muukalaisten julmuuksista ja lähdin juoksemaan kohti lähdettä. Matkalla ammuin aseellani, joka oikeasti oli eräänlainen viritelty taskulamppu, punaisia valonsäteitä kohti asmilaisia. Valonsäteet sanoivat tottakai "ZAP" ja "ZZIUUUMM", mutta pidin hermoni kurissa.
Saavuin neitokaisrobotin luo ja pohdiskelin sitä, että arvattavasti kukaan tämän ohjelman kohdeyleisöstä ei tajunnut huijausta. Tyttö oli ja huuteli ammoniakki-ilmakehässä ihmeen helposti ihmiseksi. Nappasin rakkineen ja piilouduin kiven taakse vielä toviksi ammuskelemaan. Asmilaiset näkyivät kuolevan vähän väliä. Huomasin myös, että naisrobotti ei ollut pelastunut sankarillisesta pelastuksestani; ilmeisesti piirit olivat päässeet kärähtämään. Laite pysyi hiljaa eikä käsikirjoituksen mukaisesti palvonut minua kiitokseksi. "Mietin ääneen", että nainen ilmeisesti oli pyörtynyt helpotuksesta. Otin robotin syliini ja tuumiskelin, että tämä varmaan aikaansaa huokauksia kotikatsomoissa. Olin kuullut, että tähän osaan oli suunniteltu oikeaa näyttelijätärtä, mutta hän oli viitannut kinttaalla koko hommalle ja juonta oli rukattu. Aikataulussa pysyäkseni lähdin kiertämään kylää kohti alustani, jolla jättäisimme tämän kirotun planeetan taaksemme.
Erkanin robotti olalla kylästä ja olin muutaman kymmenen metrin päässä aluksestani, kun päämonsteri astui näyttämölle. Se oli kokoa 2*2 metriä oleva möykky, joka kuulemma oli robotti myös. Sillä oli kädessä jonkinlainen nuija ja sillä myös oli ihmisten pääkalloja vyöllä. Laskin neidon hellästi maahan ja heitin tottakai aseeni pois. Ryhdyin taistelemaan hirviötä vastaan nyrkeilläni ja järjen vastaisesti "voitin". Voiton jälkeen astuin avaruuslaivaani ja ampaisin kiertoradalle. "Inhimillisyys voitti taas. Oli vastassa elinmuoto mikä tahansa; oli aika ihmisen osoittaa kaikkeudelle, että vielä toivoa galaksissamme olisi." Lopetettuani höpinät tiesin, että lopputekstien aika koittaisi ja käännyin takaisin planeetalle.
Perillä tunnelma ei ollut yhtä väkivaltainen kuin äsken, asmilaiset tulivat joukolla kiittämään hyvästä esityksestä ja hauskasta ajankulusta. He olivat kuulemma siepanneet purkuvarman lähetyskoodini ja näyttäneet sen asukeilleen. Parasta viihdettä, mitä nämä pitkästyneet olennot olivat vähän aikaan nähneet. Minut ohjattiin takaisin kylään, johon materialisoitui jonkin tuntemattoman tekniikan avulla huoneisto. Menin sisään ja sain luvan ottaa kypärän pois. Ilma oli hengittämiskelpoista lokerossa, jossa olin. Toiseen lokerikkoon tuli paikallisten avustajien koordinoinnista vastannut asmilainen, joka alkoi jutella mukavia rotujemme välisistä suhteista. He olivat olleet hyvin perillä maapallon tavoista jo vuosituhansia ja tarjosivat minulle kahvia. Pullaa sain myös. Lopulta minut toivotettiin tervetulleeksi milloin tahansa takaisin, ja suuntasin matkani takaisin kohti maata ja mainetta.