Ilmataksi vei minut Argentiinaan. Menin ohjeiden mukaisesti Suomen suurlähetystöön, jossa minua oli suurlähettiläs Kloppalaisen lisäksi odottamassa geologi Seippa Lenkonen. 
- Hauskaa nähdä pitkästä aikaa, sanoi Lenkonen. 
- Toivottavasti asiat tulevat Teille selviksi, yrmäisi puolestaan Kloppalainen. 
- Kyllä varmasti tulevatkin. Minua kyllä henkilökohtaisesti ihmetyttää, miksi ulkoministeriön täytyy sekaantua Antarktiksen asioihin. 
- Turvaluokituksenne on B-4. Emme siksi voi antaa Teille kuin niukasti tietoja - maailmanpoliittinen tausta ei Teille kuulu. 
- Kyllä, herra suurlähettiläs. 
Kloppalaista selvästi imarteli minun nuoleskeluni; hänen huulillaan käväisi hymyntapainen ja hänen kulmakarvansa nousivat hieman. Mietin, mistähän Kloppalainen oli nuokin kliseet omaksunut. Hän jatkoi: 
- No niin. Suomalainen tiedevaliokunta on toiminut hyvin aktiivisesti Antarktiksen sektorilla - anteeksi korjaan Antarktiksella - jo vuosisadan. Sen suurimpia aikaansaannoksia ovat sekä avaruustutkimusasema että maaperätutkimus. 

Samalla kun Kloppalainen jaaritteli tietojaan, totesin jälleen, että jos A- luokan virkailija puhuu B- luokkalaiselle, hän puhuu kuin kultakalalleen. Luulikohan mies rukka, että turvaluokitus on sama kuin luokkajako? Kyllä minä kaikki nuo faktat jo tiesin, anti tulla lisää vaan, valtion aikaahan tässä kulutetaan. Otin mukavamman asennon nojatuolista ja annoin papan jaaritella. 

-... todella kunnianarvoisaa edistystä tapahtui kaksi vuotta sitten, jolloin Suomen osasto löysi ensimmäisenä (tässä kohdin Kloppalainen ryhdistyi huomattavasti) 
-... Antarktiksen maaperästä huomattavan illestrektum- alkuaineen esiintymän. Geologi Lenkonen kertoo asiasta tarkemmin. Asia on kuitenkin valitettavasti kröhm, anteeksi, päässyt vuotamaan julkisuuteen. Lyhyesti ilmaistuna monikansalliset terroristiryhmät haluavat aineen itselleen, koska se on ihanteellinen raaka-aine erilaisiin räjähteisiin. Tästäkin aiheesta geologi Lenkonen osaa selostaa jopa paremmin kuin minä. Joka tapauksessa asiaa tutkitaan kaikkialla. Teidät, Kaltrinen, on valittu tutkimaan asiaa paikan päälle, koska olette kuulemma agenteistamme ainoa, joka on vapaana. 

Tilaisuus loppui ja lähdimme Lenkosen kanssa Etelänavalle. (Vai oliko se toisinpäin?) Lenkosen olin tavannut aiemminkin, olimme olleet vuodetovereina Lontoolaisessa sairaalassa. Hän kertoi kaikkea mahdollista kaikesta asiaanliittyvästä. Illestrektum oli haluttua, koska sitä oli löydetty ennen vain Merkuriuksesta. Asialla oli jotain tekemistä meteoriittien kanssa, niiden saattamana tämä kirottu mönjä liikuskeli avaruudessa. Niin, ne terroristit olivat uhkailleet laitosta räjäytyksillä yms. Minun tehtävänä olisi tarkkailla tilannetta ja toimia tarpeiden mukaisesti. Tuumiskelin hiljaa sydämessäni sitä, mitä merkitystä tällä kaikella loppujen lopuksi olisi. Mieleeni muistui eräs tuntemani nigerialainen agentti, jonka olin tavannut eräässä Uusi-Seelantilaisessa kapakassa. Juteltuamme vähäsen aikaa niitä näitä kohtalontoverini ujona tyyppinä oli paljastanut, että hän oli juuri pelastanut agenttimaisesti maapallon varmalta tuholta. Teko oli ollut kaverin kymmenes. Juhlimme vanhaan tapaan pyöreätä kymmenlukua ja mietimme, että kyllä me agentit sitten olemme varmaankin hyvällä asialla. Meitä ei paljonkaan naurattanut. 

Saavuimme kylmyyteen. Lenkonen oli varoittanut minua, mutta enhän minä ketään usko. Majoituin yhteen tutkimusaseman pikkuhuoneeseen. Tutkimusväelle minut esiltiin toimittaja Huilasena - rekvisiittana minulla oli levykamera, jota en osannut käyttää ollenkaan. Illallisena söimme säilykkeitä. Huoneeni huomasin olevan kylmä nukkumistoimenpiteen edellä. Oloni surkeaksi totesin minä. 

Aamulla heräsin synkkänä ja aloin haastatella väkeä. Tutkijat olivat enimmäkseen suomalaisia, poikkeuksena yksi norjalainen sekä kaksi chileläistä. Kaikki tuntuivat olevan hyvin tiedemiesmäisiä enkä juuri uskonut heillä olevan luurankoja kaapissa. Ei kun sittenkin, sillä toisella chileläisellä oli pingviininkallokokoelma. Jos jotakuta epäilin, oli hän eräs suomalainen, tähtitieteilijä Krelppola. Mies vaikutti jotenkin synkältä ja jotain salailevalta... Myöhemmin sain tietää, että hän vain oli sellainen luonteeltaan. Ainoa valonpilkahdus viikon aikana oli se, kun vahingossa kurkistin teleskooppiin, joka oli suunnattu aurinkoon. Onneksi kaikkia suojia ei oltu ehditty ottaa pois. 

Sen jälkeen kun olin ollut päivän korjauttamassa silmiäni laiskanpuoleisen lääkärin luona, päätin ruveta ratkaisemaan ongelmaa. Se oli jo tässä vaiheessa selvää, että illestrektumia kukaan ei havitellut. Kyseistä ainetta ei ole kuin nanogramma miljoonassa tonnissa peruskiveä. Tämän tiedon vakoiltuani Lenkonen paljasti lopulta, ettei illestrektumia pommeissa käytetä eikä terroristit mitään ole uhkailleet. Tämän jälkeen hän nielaisi jonkun tabletin ja alkoi selittämään: 

- Tiedätkös, Kaltrinen, että koko helvetin juttu on huijausta. Kyseessä on universaalinen asia. Suurlähettiläs Kloppalaista ei ole olemassakaan; tapasimme androidin. Lisäksi päällikkösi Mehkala on myös androidi samoin kuin minä, ja tiedätkös mitä, etsivä Nilkkeri Kaltrinen: myös sinä olet androidi. Tämä paikka on lavastettu ja sijaitsee eräässä elokuvastudiossa. Annas kun otan toisen tabletin niin selitän tarkemmin. Tiedätkös, mitä ihmisyys on? Se on interaktiivista valintaa hyvän ja pahan välillä. Ah! Näen sieluni silmillä tosiolevaisuuden rakenteen; se on niin heikko. Anteeksi, mutta miksi te olette? 

Lenkonen oli juuri ottamassa kolmatta tablettia - olin huomannut ne kezeenipuristeiksi - kun mieleeni muistui ko. aineen käytön kuolettavuudesta kertovat taulukot. Ryhdyin heti toimeen, tietäen varsin hyvin, että kezeeni paitsi sumentaa järjen tehokkaasti niin nopeuttaa reaktioaikaa huomattavasti. Syöksin käteni kohti pilleripurkkia, mutta Lenkonen nykäisi kätensä salamannopeasti pois. Vaikka oikea käteni oli vielä matkalla ohi miestä, vasen oli jo reagoinut äskeiseen ja sai työnnettyä Lenkosen nurin. Kaatuessaan hän potkaisi minua reiteen. Taistelimme tällä tavoin ninjamaisesti jonkin aikaa, ennen kuin kyllästyin ja tainnutin Lenkosen hienolla liikkeellä. 

Minusta alkoi yhä enemmän tuntua siltä, että Mahkala oli pistänyt minut ihan vain ajankuluksi tänne. Tutkimuskeskus jatkoi tutkimuksiaan, eikä sen leppoisia päiviä näkynyt mikään uhkaavan. Tutkijat olivat alkaneet kysellä, mikä toimittaja minä oikeastaan olen. Annoin heidän kysellä. Olin lopulta saanut meditoimalla, rukoilemalla ja levitoimalla itseni henkiseen tasapainoon; sieluni ei järkähtänytkään kunnes eräs naispuolisista tutkijoista löi minua nyrkillä kasvoihin - oikeutetusti. Olin jo viikkoja mietiskellyt salaa, mistä tässä jutussa oikein oli ollut kyse. Kyllä, sain minä sen terroristin kiinni - hän oli ilmataksin kuljettaja, joka oli tällä kertaa tämän jutun paha tyyppi. Mutta se paikka, siinä oli jotain, joka ei minua rauhaan jättänyt... Tutkijat olivat lähdössä pois ja he kysyivät, että halusinko minä tulla mukaan vai haluaisiko herra salapoliisi vielä jäädä ottamaan aurinkoa. 

Olen nyt ollut Suomessa pari kuukautta. Sijaintini on tällä kirjoitushetkellä Valtion Virallinen Sairaala; syynä kezeenin liikakäytön aiheuttama aivojen väliaikainen vaurioituminen. En vieläkään suostu myöntämään itselleni, että kezeenin syöminen ei olisi tapahtunut vahingossa. Vähitellen minulle alkaa muistua mieleen, mitä tein sen kahden viikon aikana, jolloin olin narkoosissa ja jolloin sain refleksinomaisesti selvitettyä tapahtumapaikalla tapahtuneet tapahtumat. Hei, juuri nyt loksahti! Siis ilmataksin kuljettaja toimi EDOP-yhtymän palkkaamana. Lenkonen oli vain onneton narkkari. Nainen, joka oli lyönyt minua, oli suuttunut töykeistä ehdotuksistani. Se kolmas chileläi...