edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Hoitola

Markku Yli-Pentilä
markkuyp@kauha.kauhajoki.fi


 
-Häntä rasittavat ylityöt. Hän kertoo kaikenlaisia perättömiä juttuja yhtiömme alakerrassa olevasta hoitolasta. Sieltä kuulemma kuuluu huutoja. Mitä teen, herra Johtaja? 

Johtaja oli pieni mies, pieni mies työpöytänsä takana. Silti mahtipontisuus kuului hänen äänestään ja hänellä oli käskijän auktoriteetti. -Parasta viedä hänet sinne alakerrassa olevaan hoitolaan ja vakuuttaa, ettei siellä ole mitään epätavallista. Kaikki rasittuneet työntekijämme, jotka sinne on lähetetty ovat tulleet sieltä pois täysin muuttuneina. Ei jälkeäkään entisestä rasituksesta. Stressinkestokyky paljon parempi kuin ennen. Tekevät työtä paljon paremmin. 

Ja päätös oli tehty. Erno Rantasilanen vietiin heti hoitolaan. 

-Ei, ei, siellä kummittelee. Olen tehnyt täällä yötyötä ja kuullut kovia tuskanhuutoja. Olen jopa soittanut poliisille, mutta he pilkkaavat minua. "Kummituksia ei ole... Älkää te herra Rantasilanen harrastako puhelinhäirintää... Aluksi tuo oli aivan hyvä vitsi, mutta ei enää." 

Ernoa kuljettava hoitaja alkoi kyllästyä. Vai rohkeni epäillä hoitajaa, pirulainen. Kohta hänet kyllä vakuutettaisiin. -Ja vitsi se onkin. Olette ylirasittunut, nukutte töissä öisin ja teillä on herkkä mielikuvitus. Luulette unianne tosiksi. 

-Vai epäilette te minua hulluksi? Minä en usko sanaakaan teidän puheistanne. Miksi teillä on naamio? 

Hoitaja ei vastannut kysymykseen. Hän jatkoi vain Ernon retuuttamista kohti hoitolaa. Erno ei enää vastustellut koska tiesi sen turhaksi. 

Niin hänet vietiin hoitolaan. Hoitolassa hänet pistettiin heti saliin, joka erilaisine välineineen muistutti leikkaussalia. 

-Olkaa aivan rentona, sanoi tukevahko mieshoitaja ja kiinnitti erilaisia elektrodeja hänen käsiinsä, jalkoihinsa ja moniin muihinkin ruumiinosiin. 

-Minkä takia nuo elektrodit ovat? kysyi Erno paniikinsekaisella äänellä. - Tämä on testi, sanoi hoitaja ystävällisesti, - Älkää pelätkö. 

-Syökää tämä! 

Hoitaja tarjosi Ernolle vaaleanpunaista tablettia. Hetken epäröinnin jälkeen Erno otti sen kielelleen. Toisin kuin tabletit tai lääkkeet yleensä, se ei maistunut pahalta. 

Erno totteli ja tunsi olonsa heti paljon huonommaksi. Sitten hänen iholleen alettiin lähettämään erilaisia sähköiskuja elektrodeja pitkin. Hän huusi tuskasta ja iskuja sateli taukoamattomana virtana. Mieshoitaja toisti näitä paria lausetta: -Tämä on kunnon hoitola, josta teillä ei ole mitään pahaa sanottavaa ja jos on, tuomme teidät tänne uudestaan. Työkykynne lisääntyy, tunnette olevanne valmis kestämään stressiä yhä enemmän ja enemmän ettekä eroa tästä työpaikasta ennen eläkettä, jos eroatte, löydämme teidät uudestaan ja tuomme tänne samoin seurauksin kuin nyt, muistakaa! 

Joka päivä viikon ajan käsittelyä, joka ei jättänyt jälkiä ruumiiseen vaan sieluun. Sähköhoidon jälkeen lääkkeitä, liian kuumia kylpyjä, rajua hierontaa ja muunlaista hoitoa liiallisuuksiin menevässä mitassa. 

Mutta kaikkein pahinta Ernon mielestä oli se, ettei hänen annettu nähdä muita uhreja. Hän kuuli yöllä huutoja maatessaan sellimäisessä paikassa, jota hoitajat kutsuivat hänen huoneekseen. Huutoja oli paljon ja ne olivat sydäntäraastavia. Hän ei voinut olla miettimättä kuinka monta ihmistä täällä kidutettiin kerralla. Ja miksi? Työtehon lisäämiseksikö? Vai olivatko hoitajat sadisteja, joiden toimista johtaja ei tiennyt mitään? 

Päivisin hän nukkui uuvuttavan "hoidon" rasitusten jälkeen. Hän näki painajaisia. Hänestä tuntui, ettei kestäisi enää kauaa. Kuinkahan moni tänne on kuollut? oli kysymys, jota hänen piinatut aivonsa kysyivät kerta toisensa jälkeen saamatta vastausta. 

Viimeisenä päivänä hän sai kuulla että hoito oli lopussa. Hän ei jaksanut ilahtua enää siitäkään. 

-Ottakaa tämä! sanoi hoitaja ja Erno tunsi pakokauhun hiipivän mieleensä. Kyseessä oli vaaleanpunainen tabletti. - Uskokaa pois, se tekee teille hyvää. Hän totteli ja tunsi olonsa heti paljon paremmaksi. Hän mietti, että tämä loma hoitolassa oli tehnyt hyvää. He olivat olleet todella ystävällisiä. Pitäisi heti mennä johtajan puheille ja kertoa, että hoitola oli todellakin niin mainio paikka kun kaikki olivat uskoneet. Silti jossain syvällä oli pelko. 

-Herra johtaja, nyt tunnen olevani paljon paremmassa kunnossa, sanoo Erno Rantasilanen ja puhuu täysin totta, -En tiedä mikä minuun meni silloin, kun väitin kaikenlaista sellaista teidän loistavasta hoitolastanne. Se saa työntekijät täysin piristymään ja tunnen nyt voivani kestää stressiä paljon paremmin kuin ennen. Se, että puhuin kaikenlaista typerää huudoista joita kuulin yöllä työskennellessäni täällä oli varmasti seurausta huonostinukutuista öistä. En tajua mikä minuun meni. 

* * *

Lähetä palautetta suoraan kirjoittajalle!

   

 
edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava