edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Jalopeuran Yö
osa III:
Lopulta Aurinko Nousi...
Anssi Leskinen

 
         
Millenia heräsi. Selkä oli tunnoton, lihakset tuntuivat veltoilta. Hän avasi silmänsä. Huone oli pieni, harmaalla rappauksella päällystetty katto oli matalalla. Millenia käänsi päätään. Huoneessa oli suljettu puuovi, ja sängyn, jossa hän makasi, lisäksi kalusteena vain kattoon asti ulottuva kaksiovinen kaappi. 

Millenia koetti nousta istuvaan asentoon, ja omaksi yllätyksekseen onnistui. Selästä levisi lieviä kivun aaltoja ympäri kehoa. 

Temppeliritari joutui kulkemaan kumarassa ettei olisi lyönyt päätään kattoon. Ovi oli lukitsematon, ja Millenia avasi sen. Hän astui käytävään, jossa Mijaalkin olisi pystynyt hyppäämään eikä silti olisi yltänyt kattoon. Millenia suoristi selkänsä. Suorassa seisominen ja kävely tuntuivat hieman helpottavan kipua, joka siirtyi nyt siirtyi taustaääneksi äskeisen monotonisen soolon sijaan. 

Millenia katseli ympärilleen. Kyllä, nämä olivat ilmeisesti Tocalian varuskunnan majoitustilat. Arkkitehtoninen malli oli samankaltainen kaikkialla Sibilian kreivikuntaliiton varuskunnissa. Tämä on siis yksi neljästä siivestä, Millenia tuumi. Kauempana samalla käytävällä käveli häntä kohti mustapukuinen noviisi. Millenia huomasi, että nuorukainen ei kävellyt kovin täydellisessä ryhdissä. Koristelemattoman asepaidan alla ei myöskään ollut panssaria. 

"Sinä siinä," Millenia sanoi tukkien käytävän melko töykeästi. 

"Mitä nyt?" Nuori noviisi kysyi hieman säikähtenäällä äänellä, josta kuitenkin paistoi pohjalta loputon tympääntyminen ja tarkoituksettomuus. 

"Mitä nyt, Sir," Millenia oikaisi. "Kerrohan mikä siipi tämä on, poika?" 

"Länsisiipi," nuorukainen ilmoitti lyhykäisesti. "Sir," hän lisäsi. 

"Kiitos. Voit mennä." Nuorukainen jatkoi matkaansa ja Millenia lähti vastakkaiseen suuntaan, länsisiiven päätä kohti. Käytävä oli kivetty mustilla, kulmikkailla laatoilla. Seinillä roikkui tummasävyisiä gobeliineja, jotka esittivät ritarikunnan perustajan Sir Derchifadaan uskonnollisia näkyjä ja urotekoja. 

Käytävän päässä kierreportaat johtivat ylöspäin. Millenia pani merkille, että kierreportaikko kaartui oikeaoppisesti oikealle. Tasaisin välein suunnattomassa keskuspilarissa oli miehenmentäviä syvennyksiä. Niitä käyttäisivät puolustajat, jotka halusivat bardien laulavan itsestään marttyyreina. 

Monikohan nykyisistä noviiseista uhraisi itsensä ritarikunnan puolesta tarpeen niin vaatiessa, Millenia mietti tullessaan toiseen, alempaa vastaavaan käytävään. Käytävät sijaitsivat päällekkäin ja Millenia suuntasi itään, kohti temppelin keskustaa. Hän muisti joitakin vanhojen ystäviensä huoneista. Kouluttajien huoneet sijaitsivat lähimpänä käytävän päätä. Lähitaistelumestari, linnoitusmestari, lumousten ohjaaja… Suurin osa ovien nimilaatoista ei aiheuttanut minkäänlaista vastakaikua Millenian mielessä. 

Alemmassa keskussalissa oli kokoontuneena joukko noviiseja. He istuivat maassa puoliympyrässä, kun joku ritarikunnan veteraani selitti liitutaulun kanssa kuvitteellista piiritysskenaariota. Millenia tarkkaili noviiseja. Osa näytti samalta kuin hänen alakerrassa tapaamansa nuorukainen, mutta osalla oli kasvoillaan vakava ja ylpeä ilme. Heistä saattaisi kunnollisessa valmennuksessa tullakin entisaikojen ritareiden kaltaisia ritarikunnan jäseniä. Kunnollisessa koulutuksessa. 

Ajatus saavutti Millenian kiireisesti työskentelevän mielen. Ei tuo liitutaululla lepäävä skenaario ollutkaan kuvitteellinen, se esitti Tocaliaa. Keskellä kuvaa oli varuskunta, Leijonajumalan temppeli. 

"Piirityskoneita ei oletettavasti ole paikalla. Tilanne on vielä kokemattomille sotilasjohtajille sen verran varhainen, että edes säällisiä puolustusasemia ei ole rakennettu…" 

Veteraani jatkoi puhumistaan Millenian kiirehtiessä yhä ylöspäin vieviin portaisiin. Kohta hän oli ylemmässä keskussalissa, temppelin sosiaalisessa ja rakenteellissa keskuksessa. Pieniä ryhmiä ritareita, veteraaneja ja varttuneempia noviiseja keskusteli hiljaisellä äänellä joka puolella salia. Rakennus oli sotilaallisesta luonteestaan huolimatta temppeli, loppujen lopuksi. 

Vasemmalla puolella oli pimeä, varsinaiseen temppelisaliin johtava käytävä, oikealla ruokasaliin johtava holvi. Sinne Millenia nyt suuntasi. Kävellessään hän tunsi pitkät katseet selkäytimessään. Hän oli jonkinlainen ainutkertaisuus ritareiden joukossa, koska niin harvoin oli heidän keskuudessaan. Muiden temppeliritarien suorittaessa rutiininomaisia tehtäviä, kuten partiointia maaseudulla tai noviisien ohjausta, Millenia matkusteli opiskelemassa magiaa tai lähitaistelua. Ainoat tehtävät joita hän oli asianmukaisesti suorittanut, olivat juuri kunniavartiostot kreivi Wehlcanille, sekä harvat uskonlevitys- tai puhdistustoimet. Kuten neuvosto susikultin kurittamista nimitti. 

Ruokasalissa aamiaisen tarjoilu oli loppumaisillaan. Millenia käveli tiskille ja otti omenan hedelmäkorista. Salin keskiosissa oli normaalia tiiviimpi ryhmittymä ritareita ja veteraaneja. Heidän kovaäänisestä joukostaan Millenia erotti helposti muita päätä pidemmän aseenkantajansa. Hän asteli ryhmän luokse. 

Hän istuutui penkin päähän. Vasta nyt keskusteluun syventyneet ruokailijat huomasivat Millenian. Hän vastaanotti tervehdykset ystäviltään ja hänet esiteltiin tuntemattomille ritareille. Taktinen neuvonantaja Sir Chrakjan ja neuvoston puheenjohtaja Sir Menl olivat huomattavimmat tuttavuudet. Keskellä ryhmää istui ritarikunnan ylikomentaja Sir Stiron, jota kaikki kutsuivat lyhyesti `mestariksi`. 

"Ennenkuin kysyt," Sir Wehlcan, linnoitusmestari ja kreivin vanhin poika, sanoi. "Sinua ammuttiin varsijousella, väistöliikkeesi siirsi sinut suoraan laukauksen eteen. Vasama hidastui hieman puhtaaseen metalliin, mutta sujahti ongelmitta lumousten läpi. Vasama oli manattu, mikä kohdistaa hieman epäilyksiä haarniskasi valmistustavan suhteen. Me joka tapauksessa kumosimme loitsun ja toivut nyt toivottavasti myös luonnollisesta haavasta." 

"Ei minun teräspaitani valmistustapa mikään varsinainen salaisuus ole," Millenia vastasi. "Suuri osa lumouksista on epäpyhiä tai saatanallisia, kuten joku ehkä sanoisi." Hän katsoi haastavasti ympärilleen. "Mustat mantrat ovat tehokkaimpia käytännön asioissa. Se nyt vain on totuus. On haarniskassani toki muunkinlaisia loitsuja, leijonajumalan ja muidenkin. Monipuolisuus tekee siitä niin upean." 

Muut nyökkäilivät. Sir Stiron virnisti. 

"Mustien lumousten käyttö ei ole kovinkaan suotavaa temppeliritarille," hän sanoi. 

"Koetan parantaa tapani, mestari," Millenia kumarsi. "Mutta uskollisuuteni on aina kuulunut ainoastaan ritarikunnalle." 

"Sitä kukaan ei kiistäkään," ylikomentaja sanoi. "Vai kiistääkö?" 

Sir Stironin äänestä kuulsi läpi henkilökohtainen tuki. Hän piti Milleniaa, aiheellisesti, yhtenä parhaimmista ritareista. Suuret armeijat pitävät tilanteen vakaana, mutta yksilöt tuovat muutoksen hyvään tai huonoon. 

"Palataksemme asiaan, mestari?" Sir Menl vaati. 

"Aivan. Olimme juuri keskustelemassa sotilaallisesta voimannäytöstä, jota kutsutaan Operaatio Pimennykseksi. Ylimalkaisesti, me vapautamme kaupungin hurmosliikkeistä, palautamme asiat normaaliin järjestykseen ja tuhoamme kaupunkia piirittävät joukot," ylikomentaja kertoi. "Operaation on onnistuttava, sillä se saattaa ratkaista kaikkien kreivikuntaliiton kaupunkien tilanteet. Myös muualla nämä kultit ovat ottaneet hallinnon käsiinsä. Jossain kreivikunnissa vain harmaana eminenssinä, mutta joissain koko ritarikunta on vangittu tai jopa tuhottu. Tocalia on malliesimerkki yleisimmästä tapauksesta, kultit taistelevat vasta kaupungin hallinnasta, ja maaseutu on vapaa. Varuskunta on koskematon, koska kumpikaan, kuun tai auringon hurmosliike, ei ole uskaltanut tehdä hyökkääviä eleitä. Niillä on tarpeeksi tekemistä toisissaan." 

"Ajan kuluessa toinen kulteista saa tietysti yliotteen, ja silloin se päättää, että vihamielinen ritarikunta keskellä kaupunkia on hoideltava riesa. Kultit tunkeutuivat kaupunkiin parisen viikkoa sitten, ja kohta on ratkaisevien taisteluiden aika. Ainakin tiedustelijoidemme mukaan." Sir Stiron pyöritteli haarukkaa kädessään ajatuksissaan. "Voisimme odottaa kahinan loppua ja käydä heikentyneiden nostoväkijoukkojen kimppuun, mutta kreivi Wehlcan on määrännyt, että jos taistelu voidaan mahdollisesti estää, sitä on ainakin yritettävä. Suuri osa sotilaista on kaupungin ja läheisten kylien asukkaita, ja väkiluvun tippuminen puoleen olisi kreivikunnalle suurempi isku kuin ritarikunnan tuhoutuminen." Ylikomentaja katsoi ruokasalin ovelle. Millenia seurasi katsetta ja näki kreivi Wehlcanin seisovan vartioston kanssa porttiholvin alla. 

"Tarkat taktiset tiedot tänään lukusalissa neljän tiiman kuluttua," Sir Stiron lopetti keskustelun. "Myös Millenia paikalle. Kaikki komentajat, Operaatio Pimennys, plus kolme päivää tästä. Voitte poistua." Ylikomentaja asteli tiukan sotilaallisesti kreivin puheille. Muu väki alkoi myös hajaantua, ja ritareiden levittäydyttyä Millenia huomasi Carlikin, joka oli ollut takarivissä. 

Carlik ontui toista jalkaansa ja hänen vasen kätensä lepäsi kantositeessä. Hän nilkutti pöydän ympäri Millenian luo. 

"Ennen kuin sanot mitään," Carlik ilmoitti pahaenteisesti "niin minä en sentään onnistunut väistämään itseäni lumotun vasaman eteen." 

"En minä aikonut sanoa mitään," Millenia sanoi viattomasti. "Uteliaisuudesta, täytyy minun kuitenkin tiedustella teiltä, Lordi Carlik-" 

"Törmäsin partioon, kyllä," Carlik tiuskaisi. "Mutta pelastin kyllä useita sieluja seuraavaan maailmaan. Ennenkuin joku kolmasti kirottu pässi keksi mätkäistä minua aamutähdellä takaapäin. Olkapää meni sijoiltaan ja harkitusti perääntyessäni nuoli raapaisi pohjelihasta." 

"Pakene taistellaksesi toisena päivänä," Millenia nyökytteli otsa mietteliäissä rypyissä. "Kostajan sananparsi." Millenia katsoi Carlikia. "Tietenkin sinä vain peräännyit harkitusti, olin aivan unohtaa." 

Carlik asetti terveen kätensä pitkämiekan kahvalle. Millenia perääntyi harkitusti hedelmäkorin luo. Kevyen aamiaisen jälkeen hän suuntasi kohti varuskunnan harjoitussalia. 

Perille saapuessaan Millenia näki noviisien ja muutamien ritarien harjoittelevan mèleetä salin oljilla. Hän etsi lähitaistelumestarin katsellaan ja havaitsi tämän istumassa pitkällä, puisella penkillä. Millenia asteli penkin viereen ja istahti sille. 

"Olet vaihteeksi maisemissa?" Sir Armsen, lähitaistelumestari, sanoi retorisesti. 

"Valitettavasti olen. Nimittäin: tuo on surkein harjoitusryhmä, minkä olen koskaan nähnyt." 

"Minkäs teet?" Sir Armsen levitteli avuttomana käsiään. "Koulutus on parissa vuodessa muuttunut pois käytännön taidoista ja koko ajan kirjallisiin päin. Nyt ehdin opettaa vain perustaidot, ja nekin kurjasti. En pidä siitä, mihin tämä johtaa." 

"Olen kuullut myös, että magian opetusta on vähennetty?" Millenia sanoi. 

"Totta," Sir Armsen myönsi. "Ennen noviiseille opetettiin taistelutaitoja, mantroja, taktiikkaa. Nyt noille varattu aika on aivan riittämätön. Lisäksi käytäntö vähenee jatkuvasti. Jo nyt miekkailua opetetaan liitutaulun kanssa." Millenia ei voinut pidättää nauruaan. 

"Vai pitäisikö sittenkin itkeä?" Hän kysyi vakavoituen. "Mitä heille sitten opetetaan? Teologiaa, johtamiskykyä, lukemista?" 

"Sekä kirjoittamista, ratsastamista, maalausta, laulua ja kirkollisia tehtäviä," lähitaistelumestari lisäsi. 

"Mitä?" Millenia oli tyrmistynyt. "Yrittävätkä he muuttaa ritarikunnan laumaksi taiteellisia kuoropoikia?" 

Sir Armsen nyökkäili synkkänä. "Ja rukoilua on kaksi tuntia päivässä." 

"Tästä täytyy puhua ylikomentajalle. Otan henkilökohtaiseksi asiakseni nostaa ritarikunnan koulutuksen takaisin jaloilleen," Millenia sanoi ja nousi. Hän käveli viereisen asetelineen luo ja veti siitä puisen harjoitusmiekan. 

"Voisinko?" hän kysyi lähitaistelumestarilta ja osoitteli harjoittelijoita merkitsevästi miekallaan. 

"Siitä vain, mutta varovaisesti sitten." 

"Voin laittaa vaikka hevoseni pantiksi siitä. Toivottavasti he ovat rukoilleet tarpeeksi." 

Myöhemmin Millenia siirtyi lukusaliin jo aikaisin voidakseen tarkkailla skenaarion komentajia ja muita osallistujia. Puoliympyrän muotoon asetellut nojatuolit täyttyivät suureksi osaksi veteraaneista, mutta mukana oli myös monia kokeneempia ritareita ja kolme noviisia joukossaan Mijaal. Yllättäen paikalle ei saapunut ketään, jonka Millenia olisi tunnistanut harjoitussalista. 

Ylikomentaja saapui kreivin ja muutaman tämän henkivartijan kanssa hieman muita myöhemmin. Heidän perässään tuli kaksi noviisia kantaen matalaa pöytää, jonka päälle oli rakennettu kiinteä pienoismalli Tocaliasta. Kreivi Wehlcan valtasi viimeisen tuolin, hänen henkivartijansa jäivät seisomaan taaemmas. 

Yhteensä kolmisenkymmentä ritarikunnan jäsentä oli tullut lukusaliin. Sir Stiron otti pistomiekan toiselta ritarilta ja käveli pienoismallin viereen. Hän aikoi ilmeisesti käyttää asetta karttakeppinä. 

"Aluksi haluan huomauttaa niille, jotka eivät olleet aamulla ruokasalissa, että meidän tehtävämme ei ole käännyttää siviilejä takaisin oikeaan uskoon, tai sitten teurastaa jokaista joka ei käänny," Sir Stiron aloitti. Hänen matala ja kauaskantoinen äänensä olisi ollut lahja kenelle tahansa puhujalle. "Papit puhuvat kansan ympäri. Me vain varmistamme, että he kuuntelevat." 

"Siis. Tavoite: säikäytämme mellakoitsijoilta paskat housuihin, poltamme muutaman kulttijohtajan varoittavana esimerkkinä ja nostamme kreivi Wehlcanin takaisin valtaistuimelle. Ongelma: Kolminkertainen alivoima suorassa taistelussa ja mittaamaton alivoima maagisessa taistelussa kulttijohtajien kanssa. Ratkaisu: Salamurhat." Tämä nostatti hieman vihamielistä murinaa kuuntelijoiden joukossa. Millenia ei murissut. Hän paljon mieluummin hyväksyi assasinaation kuin ryhtyisi maagiseen kahnaukseen ylivoimaa vastaan. Jos sinua lyödään miekalla, pahimmassa tapauksessa kuolet. Millenia oli kuullut mitä mielelle voitiin tehdä mahtiloitsuilla, eikä aivokuolema ollut suinkaan pahinta. 

"Ritarisäännöstö ei hyväksy epäreiluja kuolemantuottamuksia," yksi ritareista, jota Millenia ei tuntenut, ilmaisi hyvin suuren joukon mielipiteen. 

"Joskus täytyy joustaa selviytyäkseen," Sir Stiron vastasi. 

"Haluatko elää lopun elämääsi kivessä?" Millenia kysyi ritarilta. "Jos vastustajamme ovat kykeneväisiä lumoojia, he pystyvät siirtämään tietoisuutesi nyrkinkokoiseen murikkaan ja jopa pidentämään elämänkaartasi. Ikuisuus järven pohjassa kalojen ihmeteltävänä ei kuulosta tulevaisuudelta jonka minä soisin itselleni." 

"Se on joka tapauksessa valapattoutta," ritari intti itsepäisesti. "Kun me kaikki liityimme ritarikuntaan, meillä hyväksytettiin sen säännöt. Sanotteko, että ne eivät merkitse mitään?" 

"Emme me-" Sir Stiron aloitti. 

"Sallitteko, Lordi Stiron?" Mijaal puhui. "On yhtä suuri rikkomus valaa kohtaan olla tottelematta ylempiarvoisia ritarikunnan jäseniä tai neuvoston päätöksiä. Lisäksi hätätilasäännös määrää samanarvoisista tapauksista valittavaksi lähempänä ritarikunnan etua olevan. Kaikki lienevät yhtä mieltä, että ritarikunnan etu ei sisällä nimiämme joukkohaudan muistolaatassa?" Millenia saattoi melkein nähdä pykälien ja artiklojen tipahtelevan aseenkantajansa huulilta. 

Ritari oli hiljaa. Sir Stiron osoitti Milleniaa ja Sir Armsenia pistomiekan kärjellä. 

"Te saatte hoitaa ylipapit," hän sanoi. "Emme valitettavasti osaa sanoa ollenkaan miten heidät on suojattu. Joitain pappeja ja maageja, ehkä pieni sotilasvartio. Mutta niistähän teidän ei tarvitse välittää. Jos joudutte avoimeen taisteluun, olette joka tapauksessa mennyttä. Heidän olinpaikkansakin on varmistamaton. Kuuhullu lymyilee näillä main," ylikomentaja sanoi pyörittäen miekkaa itäisen porttilinnakkeen ympärillä "ja aurinkopappi täällä." Terä osoitti suurta rakennusta länsitorin keskellä. 

"Kysymys, mestari," Millenia keskeytti. "Mikä tuo rakennus on? En ole ollut kaupungissa neljään vuoteen ja lähtiessäni sitä ei vielä ollut." 

"Todellakin. Se on uusi kauppahalli. Muotia kuulemma koko kreivikuntaliitossa," ylikomentaja sanoi ja katsoi merkitsevästi kreiviä. 

"Älä minua syytä, Orblen," kreivi vastasi. "Se oli talousneuvosto." Millenia huomioi etunimen käytön. Hän oli aina luullut ettei ylikomentajilla edes ollut etunimeä. 

"Kuinka vain. Jos Sir Millenia siis ei tunne kauppahallin ympäristöä, on järkevää että Sir Armsen hoitelee aurinkopapin. Tämä osa on ymmärretty?" Millenia ja Armsen nyökkäsivät. 

"Toinen vaihe alkaa kolme tiimaa sen jälkeen, kun assasiinit ovat lähteneet. Teillä on siis sen verran aikaa. Harvat hevoset, joita temppelin talleissa on, miehitetään parhailla ratsastajilla ja heidät jaetaan viiden ryhmiin. Nämä ryhmät lähtevät ratsastamaan sattumanvaraisesti etulinjojen taustaa pitkin ja liikkuvat oman harkinnan mukaan kauppahallille ja itätullille. Kaikki vastaan tulevat sotilasjoukot joko tuhotaan tai hajoitetaan. Perillä hengissä olevat käyvät kulttijohtajien ja kenraaleiden kimppuun. Siviileitä ei surmata." 

"Pian tämän jälkeen jalkaväki aloittaa marssin ensin etulinjojen taakse, jossa lyhyellä taistelulla uskomme murtavamme rintamajoukkojen moraalin ja sitten vangitsevamme heidät, ja toisarvoisena kohteena pyrimme tukemaan päämajojen valtausta. Kysyttävää?" 

"Entä susikultti, mestari?" Joku kysyi. 

"Toivottavasti he eivät huomaa tilanteen muuttumista. Emme suinkaan haluaisi heidän hyökkäävän kaiken muun sekasorron lisäksi kaupunkiin." 

"Hiton paljon kysymysmerkkejä," yksi noviiseista mutisi. 

"Hiton paljon kysymysmerkkejä, Sir," ylikomentaja oikaisi. "Hyvä huomio. Kaiken täytyy onnistua täydellisesti. Ei mitään puolivillaisia suorituksia." Sali odotti jatkoa. 

"Ratsuväkijoukkojen komentajat: Sir Ebenhart, Sir Krinom, Sir Wehlcan ja Sir Shanoj," Sir Stiron sanoi ja kolme ritaria ja yksi veteraani -jonka Millenia oli nähnyt antamassa tilanneselostusta noviiseille- nousi seisomaan. "Etsikää varuskunnan parhaat ratsastajat, ja antakaa jokaiselle taitojensa mukainen hevonen. Nimittäkää joka ryhmälle haluamanne johtaja. Yksityiskohdat ovat teidän päätettävissänne." 

"Jalkaväen komentajat: Sir Carlik, Sir Chrakjan, Sir Mijaal, Sir Undas, Sir Hloc, kaikki neuvostojäsenet sekä minä. Kaikki jotka ette odottaneet nimenne edessä lausuttavan Sir, ritariksilyöntiseremoniaan iltavesperin jälkeen. Kysymyksiä?" Kukaan ei virkkanut mitään. 

"Voitte poistua." Nimetyt komentajat jakaantuivat ryhmiinsä ja alkoivat siirtyä kabinetteja kohti keskustellakseen tarkemmista suunnitelmista. Millenia kävi nopeasti onnittelemassa aseenkantajaansa ja palasi pitkiä käytäviä huoneeseensa. 

Millenia heitti iskuhaan tornin kolmanteen ikkunaan. Koukku jäi lumouksen avulla heti kiinni ja Millenia koetti köyden kestävyyttä vetäisemällä pari kertaa rajusti. Tyytyväisen tulokseen hän kiristi asevyötään ja alkoi kiivetä. 

Millenian harmaa viitta pelasti hänet kerran, kun hänen toisen kerroksen korkeudella roikkuessaan partio nostoväkeä kulki aivan köyden vierestä. Helpotuksesta huokaisten temppeliritari suoritti muutaman viimeisen vedon ikkunalaudalle päästäkseen. Ikkunassa, tai ehkä pikemminkin ampuma-aukossa, ei ollut luukkuja. Millenia hymyili muistaessaan, miten oli vaatinut niiden korjausta kymmenen vuotta sitten ja ennustanut vihollisen varmasti hyökkäävän ensimmäisenä pohjoistornin rikkinäisestä ikkunasta. 

Hän astui sisälle korkealta kivireunukselta. Hänen rengaspaitansa, jonka hän oli kiellosta huolimatta pukenut päälleen, kilahti vaisusti. Hän oli kolmannella porrastasanteella. Portaat kiertyivät ylös- ja alaspäin. Raudoitettu koivuovi johtaisi muurikäytävään. 

Ylipappi pitäisi majaa luultavasti ylimmän kerroksen kenraalikammiossa. Piirityskoneiden puuttuessa hänen ei tarvinnut pakoilla kellareissa, ja kenraalikammio oli tullilinnakkeen mukavin huoneisto. Millenia otti askeleen ylöspäin johtavia portaita kohti. 

Ja kuuli samalla hetkellä laskeutuvien saappaiden äänen. Äänettömästi hän alkoi laskeutua alemmas, painautuen lähelle portaikon keskustaa. Askeleet seurasivat häntä. Hän ohitti toisen tasanteen ja tuli lopulta maan tasolle. Matkalla hän ei kohdannut ketään, mutta yhä vain raskas askellus ylhäältäpäin seurasi häntä. 

Millenian ajatukset työskentelivät kuumeisesti. Maatason ovi veisi vartiotupaan, ja jos siellä ei olisi sotilaita niin sitten ei missään. Sinne ei siis voinut mennä. Hänen olisi tapettava seuraajansa ja toivottava ettei ruumiin paljastumisesta seuraava yleinen häly syttyisi kovin nopeasti. 

Millenia painautui ohuesti seinää vasten, alimman portaan viereen. Askeleet lähestyivät. Kaikuivatko ne vai mitä hel- 

Silmäkulmastaan Millenia huomasi vahtihuoneen oven avautuvan ja parrakkaan palkkasoturin astuvan portaikkoon. Mies ehti juuri ja juuri ottaa ilkeännäköisen tapparan käteensä kun pitkämiekka lävisti hänen kurkkunsa. Hän vajosi maahan äänettömästi. 

"Tunkeutuja?" Huvittunut ääni sanoi Millenian takaa. Hän käännähti ja näki suurikokoisen, tumman miehen heiluttelevan taistelusauvaa. Ritari astui eteenpäin ja samalla hetkellä korsto huusi "Hälytys!". 

Itsekseen kiroillen Millenia hypähti matalaksi väistääkseen humahtavan iskun. Puunsälöjä lensi ritarin ohi hänen rynnätessään miehen ohi, ylöspäin. 

Takaapäin tullut pyyhkäisy veti jalat Millenian alta. Isku ei ollut kovin tehokas ja hän onnistuikin laskeutumaan pehmeästi, mutta kuitenkin selälleen. Korsto oli lyönyt iskun taakseen, sillä hän kääntyi vasta nyt katsomaan vastustajaansa. Millenia ajatteli soturia kunnioittavasti heittäessään heittotikarin hänen silmäänsä. Mies kaatui rymähtäen pari porrasta tasanteelle. 

Millenia nousi seisomaan ja huomasi kuinka ovea koetettiin väkivalloin avata. Kaksi ruumista, joista toinen oli jättimäinen, estivät tehokkaasti sen avautumisen kahta vaaksaa enempää. Millenia otti pienen lasikuulan laukustaan ja heitti sen ovenraosta. 

Hämmentyneet äännähdykset peittyivät nopeasti yskintään. Sulkeutuneen oven alta alkoi vaeltaa hidasta vihreää usvaa. Millenia kiiruhti mahdollisimman äänettä ylöspäin. 

Viidennessä kerroksessa hän avasi muurikäytävään johtavan oven. Käytävä oli tyhjä lukuunottamatta kahta vartijaa kenraalikammion ovella. He puristivat hilpareidensa varsia uneliaan näköisenä. 

Millenia veti pitkäjousen selästään. Hän veti nuolen viinestä ja viritti jousen ja tähtäsi- 

Jousi sanoi KRAKS!- katketessaan kädensijan yläpuolelta. Millenia tiputti hajonneen aseen ja nuolen lattialle valpastuneiden vartijoiden rynnätessä häntä kohti. Hän veti miekkansa ja valmistautui kohtaukseen. 

Käytävä ei sallinut kuin yhden miehen päästä hänen luokseen kerrallaan. Millenia torjui ensimmäisen piston ja teki vastahyökkäyksen, joka pakotti vartijan korkeaan poikkitorjuntaan. Hilparin päät osuivat käytävän seiniin ja Millenia käytti tilannetta hyväkseen lyödäkseen vastustajansa aseen katki. 

Valitettavasti soturi vain oli paljon ritarin olettamusta taitavampi. Millenia väisti nyt lyhytvartisen kirveen vain huomatakseen katsovansa naamaansa lähestyvää puukeppiä epämiellyttävän läheltä. Viime hetkellä hän sai vasemman kätensä suojaukseen. 

Taistelijat arvioivat toisiaan uudelleen. Millenia teki matalan kierrepotkun ja vartija kaatui maahan. Ennenkuin ritarilla oli mahdollisuutta käyttää tilanteen suomaa etua toinen sotilaista loikkasi hänen kimppuunsa. Millenia väisti vauhdikkaan hyökkäyksen ja ohitti molemmat vartijoista loikaten maassa makaavan yli. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi ovea kohti. 

Ovessa hän huomasi muutaman heikosti punakajoisen riimun. Varustelaukustaan hän haki kiireesti avaajaa. Keltainen, pyramidin muotoinen artefakti löytyi ja hän murskasi sen sanattomasti ovea vasten. 

Samassa hetkessä riimut häipyivät kuin vesivärimaalaukset veden valuessa kangasta pitkin. Salamannopeasti ritari tempaisi oven auki ja löi sen lähestyvän vartijan kasvoihin. Kaikella tahdollaan hän lähetti avunpyynnön ritariveljilleen ja sukelsi sisään. 

Ylipappi tiesi odottaa häntä. Suojariimujen pyyhkiytyminen ovesta herättäisi mahtavan maagikon varmasti. Millenia veti kapeateräisen veitsen ja alkoi lähestyä uhriaan. 

Ensimmäinen hyökkäys melkein kaatoi hänet. Papin sinkoama happosalama kimposi hänen suojakilvestään ja teki hevosen mentävän reiän ulkoseinään. Mutta hän oli elossa. Vain koska leijonaritarikunnan yhdistetty voima oli hänen tukenaan, pitämässä suojakenttää koossa. 

Uusi, monen pienen tulipallon rykelmä ujelsi ilman halki häntä kohti. Mahtikilpeen osuessaan ne vain katosivat. Millenia asteli päättäväisesti pappia kohti, joka oli enää vain viidentoista jalan päässä. 

Ylipappi tajusi nyt, etteivät edes hänen loitsunsa yksinään kykenisi läpäisemään ritarikunnan yhteisvoimin nostamaa suojakilpeä. Hän alkoi lähettää telepaattista avunpyyntöä vähäisemmille papeille. 

Millenian sinkoama lumottu tikari halkoi ilmaa. Terä upposi sihisten miesraukan rintaan ja tämä kaatui haavaa kourien maahan. 

Tehtävä oli suo- 

Millenia lensi mahalleen maahan kun tammiseiväs jysähti hänen ristiselkäänsä. Hän kierähti sivulle ja koetti ponnahtaa ylös, mutta onnistui vain rojahtamaan taaksepäin kivun polttaessa selkärankaa. Vartijat seisoivat hänen edessään fanaattisesti tuijottaen, aseitaan hitaasti heilutellen. Millenia punnersi itsensä pystyyn ja nosti miekkansa taisteluasentoon. 

Tai sen mitä miekasta oli jäljellä. Terä oli murtunut puolesta välistä pituuttaan, jättäen vain tylsän tikarin Millenialle. 

`Valitsipa ajan pettää, kurja` Millenia ajatteli. Hän hyppäsi eteenpäin ja sysäsi terän jäännökset kahvaa myöten ehjää hilparia käyttäneen miehen vatsaan. Alempaa linnasta kuului kovaa hälyä ja ratsukkojen ääniä. 

Toinen vartijoista löi murskaavan yliolan lyönnin kirveellään. Millenia ponnisti kaikki jäljellä olevat voimansa ja teki ranteillaan ristitorjunnan. Luiden ratina oli korvin kuultavaa, mutta kirves pysähtyi. Nojautuen taaksepäin ritari potkaisi miestä jalkaterällä kaulansyrjään. Vartija kaatui tajuttomana maahan, kuten myös selkänsä niksauttanut Millenia. 

Pitkän ajan kuluttua Millenia havahtui. Lempeä aamutuuli leijui hänen ohitseen ja lämmin auringonpaiste läpäisi nyt niin kirkkaansinisen taivaan. 

Mijaal seisoi hänen vuoteensa vierellä. Millenian selkää ei tuntunut kivistävän perättäisistä loukkaantumisista huolimatta ollenkaan, ja hän nousi istuma-asentoon. Pöydällä hänen vierellään olivat hänen rengaspaitansa, jousensa ja pitkämiekkansa, kaikki ehjinä. 

"Papit saivat ne korjattua. Olet korkeiden voimien suosiossa," Carlik virkkoi. Muurit olivat täynnä taisteluvarustuksiin pukeutuneita leijonaritarikunnan jäseniä. 

Millenia kykeni vain nyökkäämään hämmentyneenä. Hänen leposijansa oli Tocalian uloimman muurin harjalla. Hän katsoi alas, kaupunkia ympäröiville nurmikentille, ja ymmärsi miksi. 

"Sekään ei taida auttaa nyt." Carlik nyökkäsi synkkäilmeisenä nummelle. Aurinkovaakunat kattoivat telttoja ja kilpiä. 

"Saatan vihata toivomista," Millenia sanoi nousten seisomaan, "mutta epätoivoa minä vihaan vielä enemmän." 

Näin sanoen hän kohotti miekkansa ja lausui taistelutervehdyksen kymmenille tuhansille kaupunkia piirittäville ritareille.  

-Leijonaritarikunnan viimeinen sankari ja hänen kuolemansa, 

Muistiin kirjasi silminnäkijä, 

Kirjuri Lockland.

         
***

Lähetä palautetta kirjoittajalle!

   

 
edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava