Novellit Luvut 1, 2, 3 Luvut 7, 8, 9 Luvut 10, 11, 12

Petetty:

Luvut 4, 5 ja 6

Tatu Niittykangas


    
Tilanne oli pahempi kuin Sam oli odottanut. Kun hän oli saapunut Roihuavan Ruumiin eteen, oli vastapäisestä rauniotalosta alkanut sataa luoteja. Sam oli juossut sisään baariin ja kerännyt miehensä saartamaan talosta ampujaa. Nyt, pitkien neuvotteluiden jälkeen, oli saatu selville että ampuja oli kai joku boosteri joka oli ottanut huumeöverit ja mennyt hieman psykoottiseksi. Mutta ei hän antautua tahtonut, vaan ammuskeli aina jokusen panoksen kohti poliiseita kun he kurkistivat autonsa takaa. Sam ei pitänyt ajatuksesta että hänen pitäisi taltuttaa tuo hullu, mutta muutakaan mahdollisuutta ei ollut. Hän kytki silmiensä lämpökamerat päälle ja veti Armaliten Saimyo 44. kaliiperisen pistoolin vyökotelostaan. Pieni kurkistus kertoi hänelle missä ampuja suunnilleen oli, ja toinen kerta riitti tarkkaan paikannukseen. Sam kytki aseensa lämpötähtäimen päälle ja kurkisti aivan varovasti auton takaa. Ampuja näytti keskittyneen auton toiseen päähän, joten Sam ei antanut ampujalle mahdollisuutta antautua vaan ampui. Ja osui. Ampujan ruumis tippui maahan rusahtaen, ja poliisit ryntäsivät tutkimaan sen ja katsomaan elonmerkkejä. Mutta 44. kaliiperin ammus korvassa ei paljon antanut toivoa niiden löytymiseen, joten Sam tyytyi tilaamaan raatovaunun paikalle.

"Aika ikävä laukaus tuo sinun..." mutisi Jones samalla kun hän kääntyi Samia kohti.
"No mitä minun olisi pitänyt tehdä? Antaa tuon ampua meidät vai?" Sam tuohtui.
"No en minä sitä tarkoittanut... Ja muuten, murhaajamme on nainen. Pitkä, tumma nainen" Jones huikkasi lähtiessään autolleen. Sam jäi vielä katselemaan ympärilleen. Kaupunki oli todella menossa suoraan alaspäin. Ja sitten hän lähti takaisin piiriin.

Natasha juoksi. Käytävä jota hän juoksi oli maan alla; vanha junatunneli. Hän oli nähnyt pihalle parkeeratun mustan auton jonka kyljessä oli tumma Arasakan tunnus. Hän oli lähtenyt juoksemaan, koska se oli vahvistanut hänen arvauksensa, että mustat pojat olivat hänen perässään. Hän käännähti kulmasta ja jähmettyi. Mustat pojat, aseet kohotettuina kohti häntä, olivat siellä. Valoa ei ollut tarpeeksi näkemään yksityiskohtia, mutta he olivat varmasti mustia poikia. Yksi heistä aloitti:

"Neiti Natasha, emme tahdo vahingoittaa teitä, mutta jos vastustelette niin meille ei jää muita mahdollisuuksia. Toivomme että olette järkevä ja tulette mukaamme" hän sanoi tavalliseen tunteettomaan mafiamiestyyliin. Natasha oli jähmettynyt kauhusta. Hän ei saanut sanottua mitään, eivätkä hänen lihaksensa tuntuneet tottelevan. Hän koetti ajatella, mutta hänen aivonsa eivät totelleet. Valoa tuli juuri tarpeeksi että Natasha näki että miehiä oli kolme.

"Neiti Natasha, odotamme vastaustanne" mustien poikien johtaja alkoi hermostua.
Natashan aivot miettivät taydellä teholla ja hän sai soperrettua kyllä.
Mustat pojat ottivat hänen käsistään kiinni ja raahasivat pois.

Sam kurvasi poliisiaseman pihaan. Jokin kertoi hänelle, että hänen ajatuksensa, ettei tämä päivä voisi mennä enää pahemmaksi, oli todella pahasti väärin.

LUKU 5

"Sam, heti toimistooni!" kuului poliisipäällikkö Mathewsin ääni. Sam kääntyi katsomaan, mutta Mathews oli jo ehtinyt mennä. Sam käveli Mathewsin toimistoon. Se oli tyylikkäästi sisustettu, ainankin tyylikkäämmin kuin muut aseman osat. Seinällä olivat hänen mitalinsa, ja kirjahyllyssä oli hänen saamansa palkinto uhrautuvaisuudesta. Pöytä näytti olevan mahonkia, mutta se olisi maksanut tuhansia, joten Sam päätteli sen olevan keinopuuta. Mathewsin kyberkäden metalliset sormet naputtivat tekopuista pöytää kun Sam istuutui. Mathews alkoi kysellä Samilta murhasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Kun Sam kertoi murhaajan olevan nainen, Mathews hätkähti hieman. Jotenkin se tuntui oudolta tässä tilanteessa. Mathews kuitenkin jatkoi kyselemistä vielä hetken ja lähetti Samin sitten takaisin töihin.

Natasha havahtui; hänen takaraivoaan särki. Hän muisti vain hämärästi kun hänet oli viety autoon ja kolkattu. Sitten hän katsoi ympärilleen. Hän oli pienessä ikkunattomassa kopissa, jossa oli iso metallinen ovi. Lattialla oli kaatunut kulho ja lattialle oli roiskunut jotain, hän oli varmaan kaatanut kulhon tainnoksissa ollessaan. Hän vääntäytyi seisomaan ja hieraisi silmiään. Tumman harmaan betoniseinät vaikuttivat olevan ainankin metrin paksuiset. Hän käveli hetken ympyrää tappaakseen aikaa. Sitten hän huomasi ovessa olevan luukun; se oli noin päänkorkeudella. Natasha käveli ovelle ja avasi luukun. Näkyi vain pitkä, valoton käytävä. Sitten luukun eteen ilmestyi japanilainen naama. Natasha hypähti taaemmas.

"Neiti Natasha, olette siis herännyt, hyvä. Odottakaa siellä kun käyn ilmoittamassa herra Arasakalle" mies sanoi ja lähti harppomaan käytävää pitkin.

Natasha meni istumaan lattialle odottamaan. Kului kymmenisen minuuttia ennen kuin herra Arasaka saapui. Hän katsoi Natashaa ja sitten miehiään. Hän astui koppiin ja miehet sulkivat oven.

"Natasha, en odottanut sinun käyttäytyvän niin" Arasaka sanoi, katsomatta edes Natashaa.
"MITÄ?!" Natasha huudahti, "Olisiko minun sitten pitänyt antaa sinun miehiesi tappaa minut vai?!" hän huusi. Natashan naama oli aivan punaisena.

"Nyt olet ymmärtänyt väärin, Natasha" Arasaka sanoi, "He olivat tulossa keskustelemaan kanssasi uudesta sopimuksesta, mutta sinä räjäytit heidät kappaleiksi…" Arasaka sanoi ja hänen ilmeensä muuttui hieman vihaisemmaksi. Natasha näytti hämmentyneeltä.
"Mutta, mutta sinähän sanoit… sinähän sanoit että 'he tulevat aloittamaan todistajien eliminoinnin'!" Natashan aivot olivat aivan solmussa.
"Ei, en ole sanonut tuota!" huudahti Arasaka.
Sitten tuli pitkä hiljaisuus. Ja he molemmat pohtivat samoja kysymyksiä: Kuka ja miksi?

LUKU 6

Samin aivoja särki. Hän oli pohtinut murhaa koko iltapäivän, hän oli jopa jättänyt ruokatunnin väliin ja tilannut pizzan asemalle ettei hänen keskittymisensä herpaantuisi. Yht'äkkiä hänen naamansa edessä oli jokin paperi.
"Hei Sam, saimme luotua kuvan murhaajasta. Aika uhkaavan näköinen, vai mitä?" sanoi Samantha, aseman laboratorion paras tutkija.
"Hienoa, mihin se teknologia pystyykään tänä päivänä. Kyllä, tuo on oikein näköinen, kiitos" kiitteli Sam, otti kuvan ja jatkoi miettimistä. Hän oli varmasti nähnyt sen naisen jossain, hän ei vain muistanut missä. Sitten hän tarttui puhelimeen ja soitti jakeluyksikköön.

"Terve, kohta sinne saapuva kuva on saatava jokaiselle poliisille ja heidän on kyseltävä kuvassa olevan naisen perään, tämä on tärkeää" hän sanoi ja katkaisi. Hän syötti kuvan kuvanlukijaan ja lähetti sen jakeluosastoon. Nyt vain odotettaisiin. Mutta juuri kun hän ehti tuudittautua ajatukseen että pian hänen miehensä löytäisivät sen naisen, puhelin soi.
"Sam, tule nopeasti Sergevitskin kadun kulmaan, siellä on jengisota meneillään. Kutsu myös Psykoryhmä...AARGH!" ja puhelu loppui. Puhelimesta kuului vain pauketta.
Sam nousi ja lähti harppomaan ulos.

Sergevitskin katu on slummialuetta. Sieltä löytyy kaikkea epäonnisista pukumiehistä pimeisiin kybertekniikan markkinoihin ja orjakauppaan. Tämä on tietysti paha asia, mutta jos slummit tuhottaisiin, psykot ja muut lähtisivät pitämään hauskaa muualle kaupunkiin. Se olisi kaaos.

Mutta nyt slummit ovat osa kaupunkia, jonne eivät ketkään täysjärkiset mene.

Samilla ei tosin ollut muitakaan mahdollisuuksia; hän oli jo soittanut Psykoryhmän paikalle.

Kun hän kääntyi Sergevitskin kadulle, häntä tervehtivät kolme lentävää metallinpalaa jotka iskeytyivät hänen autonsa etulasista läpi ja jatkoivat matkaa takalasin läpi pois. Sam riuhtaisi rattia vasemmalle ja auto kiepsahti poikittain. Sam hyppäsi ulos autosta ja juoksi suojaan betonitolpan taakse. Hän kurkisti varovasti suojastaan, ja kauhistui. Ne kaksi taloa joiden välissä Sergevitskin katu kulki, olivat miehitettyjä niiden välillä lensi koko ajan luoteja. Talojen seinät olivat aivan luodinreikien peitossa ja lisää tuli koko ajan. Tämä oli jo kovemman luokan jengisota. Hän katsoi taakseen, sieltä saapui Psykoryhmän vaunu. Sam otti radiopuhelimensa ja antoi vaunun ampujalle luvan ampua. Psykoryhmän vaunun katosta nousi esiin isokokoinen kuusipiippuinen gatling-rynnäkköase. Sen luodin voima pystyi lävistämään terästä, ja sen tulinopeus oli todella iso. Aseen piiput alkoivat hiljalleen pyöriä ja sitten metallinen kuolema alkoi suihkuta niistä kohti oikeanpuoleista taloa. Sen seinät murskautuivat luotien voimasta ja sisältä kuului karjuntaa ja kirkumista; ruumiita tippui alas katuun. Mutta sitten Sam näki jotain. Juuri samanlainen nainen kuin kuvassa oli, käveli vasemmalla olevan talon seinänviertä ja juoksi hajonneesta ovesta sisään. Sam antoi käskyn suojata häntä ja lähti juoksemaan kohti samaa ovea. Sisällä oli pimeää, joten Sam kytki kybersilmänsä valonvahvistimen päälle. Käytävä johti ylös ja maan alle, jonne nainen oletettavasti oli mennyt. Sam lähti varovasti kävelemään alas liukkaita ja kapeita portaita. Portaat johtivat tummalle teräs-ovelle. Sam kokeili ovea, se oli lukossa. Sam näpäytti sormiaan ja hänen etusormensa pää aukesi, paljastaen RoqueTechin tiirikan; hän aloitti kärsivällisesti tiirikoida ovea. Kesti hetken ennen kuin lukko napsahti auki, ja sitten Sam hiippaili sisään. Hän oli saapunut vanhaan metrotunneliin. Valoa tuli jostain kaukaa tunnelin toisesta päästä, eikä se edes kunnolla päässyt tunnelin tähän päähän. Seinät olivat hajoamaisillaan ja niissä oli rotankoloja ja luodireikiä. Ja paljon töherryksiä. Sam katseli vanhaa rataa. Ennen se oli kuljettanut rikkaita ihmisiä pörssiin ja muualle, nykyään se oli sulanut ja mustunut vanhojen pommi-iskujen takia. Sam lähti kävelemään pitkin tunnelin reunaa. Hän tuli vanhalle asemalle, josta valo oli tullut. Penkit oli hajotettu ja kaikkialla oli grafiitteja. Sam katseli ympärilleen. Kattoa pitelevät pylväät olivat luodireikien peitossa ja joissain niistä näytti olevan vanhaa verta. Sitten jokin pisti Samia silmään, nimittäin lattiassa oleva musta laatta. Sam käveli sen luo tarkasteli sitä. Se oli musta, painava ja metallia. Sam koetti nostaa sen, mutta se oli liian painava. Varjot leikkivät seinillä aseman valon heiluessa. Sam katsoi ympärilleen ja huomasi pitkän metalliputken. Hän haki sen ja survaisi lattian ja levyn väliin. Kuin ihmeen kaupalla hän sai sen laatan alle ja kammettua laatan pois. Laatan alta paljastuivat tikkaat ja pimeä kolo. Samin itsesuojeluvaisto koetti kaikin voimin saada Samin olemaan menemättä sinne, mutta Sam vain sivuutti moisen idean ja lähti kiipeämään tikkaita alas.

   
* * *
Novellit Luvut 1, 2, 3 Luvut 7, 8, 9 Luvut 10, 11, 12