edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Väsymystä ilmassa

Kalle Nuortimo


    
Oli suuri päivä. Kansan ja hallinnon edustajat olivat kokoontuneet sankoin joukoin konferenssisaliin kuulemaan professori Gustafsonin tiedonantoa. Tämä arvostettu luonnontieteilijä oli tutkimusryhmässään tehnyt havainnon, joka olisi elintärkeä koko ihmiskunnalle. Kuumeinen hyörinä ja supatus puhujapöntön vierellä sijaitsevasta lehdistöaitauksesta antoi odottaa mediaspektaakkelia.

Itse professoria tämä kaikki hälinä hämmensi. Hän oli arvostettu, totta kyllä, mutta vanha ja väsynyt. Hän peitteli haukotustaan kädellään ja käveli hitaasti kohti puhujanpönttöä. Hänen olonsa oli apaattinen. Hän oli keksinyt ehtymättömän energialähteen, joka ei maksanut käytännössä mitään, oli helposti saatavilla ja ekologinen.

Mutta mitä siitä? Pian hän kuolisi, ja joku innokas nuorempi tutkija ottaisi kuitenkin kunnian hänen saavutuksistaan. Loppujen lopuksi madot hajottaisivat hänet mullaksi. Miksi siis ponnistella? Syvään uurtuneet kasvot virnistivät pahanilkisesti, kun hän tarttui mikrofoniin. "Kuulkaa kaikki", hän sanoi. "Minua väsyttää". Kohahdus kiiri pitkin salia. "Lähdenkin tästä kotiini nukkumaan". Hitaasti hän kääntyi puhujanpöntössä ja poistui jättäen taakseen sekasortoisen, hämillisen väkijoukon.

*   *   *

Pentti Hämäläinen oli tyytyväinen mies. Hänen saamansa palkankorotus riitti juuri ja juuri lomamatkaan maassa. Ei silti, etteikö täällä siirtokunnassa mukavaa olisi. Hänen työnsä oli yksinkertaista, erikoisdumpperin ajaminen oli suorastaan hauskaa puuhaa. Samalla hän sai ihailla kolmesta auringosta lähtevien valonsäteiden leikkiä jäisellä lakeudella. Myös palkka oli täällä siirtokunnassa huomattavasti korkeampi kuin emäplaneetalla.

Hän kiinnitti turvavaljaan dumpperin kylkeen ja pomppi kevyenä pienessä painovoimassa louhintapaikalle. Suuren työkoneen ajamisen lisäksi hänellä oli pätevyys myös tehdä panostus- ja räjäytystoimia louhoksella.

Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen hän oli jo aivan uupunut. Avaruuspuvussa toimiminen oli raskasta puuhaa. Otsalta tippuvat hikipisarat sumensivat hänen näköään. Viimein hän oli saanut kaikki kohteet panostettua ja kytkettyä kädessään olevaan sytyttimeen. Hän aikoi poistua paikalta turvallisen etäisyyden päähän ja räjäyttää panoksen.

Perinjuurin uupuneena hän ei huomannut edessään olevaa kamarasta pilkistävää lohkaretta, vaan iski siihen jalkansa ja kompastui. Samalla hän puristi vaistomaisesta kädessään olevaa laukaisinta ja räjähti ilmaan valtaisan pamauksen saattelemana.

*   *   *

Matrox III:lla oli ongelma. Ikä alkoi jo painaa häntä, Gideonin tähtisumun kolmannen planeetan asukasta. Hänen lonkeroidensa kimmoisuus oli vähentynyt huomattavasti, eikä häntä kelpuutettu enää yhteiskunnan päättävään elimeen, kennostoon. Lisäksi Matroxia vaivasi alituinen väsymys. Mikään ei tuntunut enää samalta kuin ennen. Parasta mennä vain uudelleen kierrätettäväksi, ei tästä mitään kuitenkaan tule, hän tuumi masentuneena.

Matrox pulahti kanaaliin ja alkoi uida kohti kierrätyslaitosta. Matka tuntui pitkältä. Hänen täytyi aina välillä pysähtyä vetämään kiduksiinsa syvään hiilidioksidipitoista kaasua, jota johdettiin kanaaliputkistoon. Viimein hän saapui perille, lausui viimeiset sanansa ja siirtyi ajasta ikuisuuteen muinaisen riitin saattelemana. Hänen lonkeronsa säilöttiin kunniamerkkeinä jälkipolville.

*   *   *
Pieni, yksisoluinen bakteeri uiskenteli virran vietävänä nesteessä. Se ei tiennyt missä oli, ei pystynyt päättämään menosuunnastaan tai havannoimaan ympäristöään saati sitten kommunikoimaan. Tuntematta, ajattelematta tai tekemättä mitään; se oli loppujen lopuksi todella onnellinen olento.
*   *   *
MITEN ON SINUN LAITASI?
PYSTYTKÖ TUNTEMAAN JA KOMMUNIKOIMAAN?
OLETKO TYMPÄÄNTYNYT ELÄMÄÄSI?
VÄSYTTÄÄKÖ?

EI HÄTÄÄ!
OSTA GALAKSIVITA, 
UNIVERSUMIN PARAS MONIVITAMIINI!
…NIIN JAKSAT JATKAA!

   
* * *
Palautetta suoraan kirjoittajalle voi jättää tähän laatikkoon.
   

edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava