edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Illallinen

Heikka Kauma


    
Antti Lemiläinen istui toimistossaan silmäillen pöydällään olevia papereita ja odotti työpäivän päättymistä. Kuului koputus ja ovi avautui. Pomo astui sisään tyylikkäästi pukeutuneena kuten aina. Antti ei pitänyt ilmeestä, jonka hän kuvitteli vilahtaneen vanhemman miehen kasvoilla.

Herra Kalpala otti lasit hetkeksi silmiltään, pyyhkäisi niitä taskustaan nappaamallaan silkkiliinalla ja sanoi: "Tervehdys Antti. Olen seurannut työskentelyäsi mielenkiinnolla jo jonkin aikaa. Kävisikö sinulle illallinen tänään meillä kello kahdeksan? Tahtoisin keskustella kanssasi työasioista - ja vähän muustakin." Nuori työntekijä yritti pitää ilmeensä vakaana, vaikka hälytyskellot kumisivat hänen kallonsa sisällä. Lemiläinen sai vastattua vasta pienen hetken kuluttua, joka hänestä itsestään tuntui kestävän ihan liian kauan. Se kävisi hänelle oikein hyvin, Antti vastasi yrittäen säilyttää kasvoillaan ystävällisen ja huolettoman ilmeen. Miehet vaihtoivat vielä muutaman sanan, ja sitten pomo poistui.

Antti ei pystynyt seisomaan paikallaan hississä, joka kohosi kohti ylintä kerrosta, missä Kalpaloiden asunto sijaitsi. Nuori mies asteli pientä ympyrää puristaen toisella kädellään kukkakimppua ja toisella korjaillen hiustensa asentoa. Hän tunsi kainaloidensa kostuvan ja oli kiitollinen vahvasta deodorantistaan.

"Ah, siinähän sinä olet ja aivan ajallaan. Tule sisään.", herra Kalpala sanoi hymy kapeilla huulillaan ja viittoi Anttia astumaan peremmälle. Eteishallissa Lemiläisen pomo auttoi takin nuoren alaisensa harteilta. Antin nenään kulkeutui paistetun lihan tuoksu. "Toin kukkia Marjolle, vaimollenne." Kalpalan ottaessa kukat tämän vihreissä kissansilmissä pilkahti jälleen jotakin, joka nostatti Antin niskavillat pystyyn. "Hyvin huomaavaista. Valitettavasti Marjolla oli jokin yhdistyksensä kokous, jossa hänen oli välttämättä oltava mukana. Hmm… Kauniita orkideoita, juuri niistä hän erityisesti pitää."

Kalpala opasti vieraansa halki suuren asunnon ruokasaliin, jossa pöytä oli katettu hyvin kauniisti korkeiden tummanpunaisten kynttilöiden kera. Tyylikkäästi sisustetun asunnon isäntä viittasi vierastaan istumaan ja asetteli Antin tuomat orkideat keskelle pöytää. "On tosiaan sääli, että vaimoni ei ole täällä. Hän tuntuu pitävän sinusta.", lyhyehkö Kalpala sanoi ja hymyili jälleen kuivakkaa, kapeahuulista hymyään. "Marjo osallistui kuitenkin aterian valmistukseen, joten onhan hän ainakin hengessä mukana."

Antti siemaili isäntänsä kaatamaa punaviiniä kristallilasistaan samalla kun Kalpala laittoi herkullisen näköisen pihvin Lemiläisen lautaselle. "Pidätkö viinistä? Se on itse valmistamaani.", hiukan yli 50-vuotias pomo kysyi ja katsoi tutkivasti alaistaan. "Oikein hyvää. Siinä on varsin jännä maku.", Antti vastasi, vaikka ei oikeastaan pahemmin pitänyt punaviineistä, ja tässä oli vielä varsin omituinen, suolainen maku. Kalpala hymyili ilahtuneesti ja sanoi: "Siinä onkin erästä salaista maustetta. Myöhemmin voin ehkä paljastaa tämän salaisuuden." Pomo iski Antille silmää silmälasiensa takaa kuin parhaimmallekin salaliittotoverille.

Miehet juttelivat urheilusta (Kalpala oli innokas urheilun ystävä ja nuorempana hän oli ollut EM-tason miekkailija) ja politiikasta samalla kun ruokailivat. Ruoka oli Antin mielestä hyvää, vaikka liha maistuikin hiukan kummalliselta. Makuun kuitenkin tottui nopeasti. Keskustelujen ja aterian edetessä Lemiläisen kauhea jännitys alkoi pikkuhiljaa hellittää, ja toivo heräsi hänessä uuteen liekkiin. Ehkä kaikki ei ollutkaan menetetty.

Kun miehet aloittivat jälkiruuan syömisen, vain pieni, yksinäinen ääni Antin sisällä jaksoi julistaa tuhon koittaneen. Kalpala alkoi puhua osastopäälliköstä, joka jäisi kohta eläkkeelle ja siitä, kenestä tulisi hänen seuraajansa. Keskustelu tuntui vihjaavan siihen suuntaan, että Antilla olisi mahdollisuuksia päästä täyttämään nämä kohta vapautuvat saappaat. Alle kolmekymppinen ekonomi ei ollut uskoa tätä todeksi. Hän oli odottanut tältä illalliselta lopullista tuomiota intohimostaan, mutta sen sijaan hänet kenties palkittaisiin ruhtinaallisesti.

Aterian päätyttyä herra Kalpala katsoi Anttia suoraan silmiin ja kysyi vakavana: "Mitä pidit ruuasta?" Nuorempi mies kiitteli ruuan olleen oikein herkullista, ja hän todella tarkoitti sitä. Vastaus tuntui miellyttävän Kalpalaa, joka otti naurahtaen kehut vastaan. "Kaikkea kunniaa en tietenkään voi tästä ateriasta ottaa, sillä rakkaan vaimoni panos sen eteen oli ratkaiseva."

Kalpala opasti vieraansa olohuoneeseen, jossa heidän piti keskustella enemmän Antin tulevasta asemasta firmassa. Olohuone oli suuri ja täysin valkoinen. Katto oli korkealla ja lattia sekä kaikki huonekalut yhtä lukuunottamatta oli peitetty valkoisilla suojakankailla. Valkoisesta avaruudesta silmiin iski heti ensimmäisenä tummasta puusta tehty upea kaappi, joka sijaitsi huoneen vastakkaisella seinällä. Lasiovinen kaappi oli täynnä miekkoja: katanoita, sapeleita, kalpoja, floretteja sekä yksi valtava kahdenkäden miekka.

"Maalautan huomenna nämä seinät.", johtaja vastasi Antin uteluun suojakankaista. "Jaa, minkä värisiksi?" Kalpala otti lasit nenältään, pyyhkäisi niitä ja vastasi: "En tiedä vielä. Ehkäpä verenpunaisiksi." Isäntä viittasi Lemiläisen istuutumaan sohvalle, jonka päällä lepäsi valkoinen kangas. Sitten hän poistui hetkeksi hakemaan jotakin tärkeää. Valkoisessa huoneessa Antin katse hakeutui väkisinkin kaappiin ja sen lasiovien takana oleviin kiillotettuihin miekkoihin.

Herra Kalpala käveli takaisin valkoiseen olohuoneeseen kantaen käsissään isoa, raskasta samettipussia, johon olisi mahtunut keilapallo. Hän oli jättänyt silmälasinsa jonnekin. Sanaakaan sanomatta johtaja käveli kaapille ja otti sieltä kaksi katanaa. Palatessaan kantamuksiensa kanssa kummissaan olevan Antin luokse Kalpala virkkoi: "Nämä kaksi on taottu samalla menetelmällä, jolla miekkamestarit tekivät miekkoja Japanissa 1500-luvulla. Ne ovat kokoelmani hienoimmat yksilöt."

Kalpala ojensi toisen miekoista Lemiläiselle ihailtavaksi, ja Antti huomasi pomonsa käsien hiukan tärisevän. Sitten entinen miekkamestari perääntyi muutaman askeleen ja vangitsi istujan katseen vihreillä tiikerin silmillään.

Kalpala iski miekallaan samettipussin pohjan halki ja pussin sisältö tipahti tömähtäen lattiaa peittävälle suojakankaalle. Antti kalpeni lamauttavasta kauhusta nähdessään rakastettunsa ja johtajansa nuoren vaimon irtileikatun pään. Yhä vaimonsa rakastajaa tuijottaen Kalpala tempaisi taskustaan nipun valokuvia, joissa Marjo ja Antti rakastelivat hotellin sängyllä. Valokuvat leijailivat kauniin naisen pään vierelle.

"Hänhän oli sinusta herkullinen, vai mitä? Tuossakin kuvassa nuolet häntä kuin hän olisi makeinta mitä maa päällään kantaa. No, tänään sait nauttia hänestä ruokapöydässä. Molemmat olemme ilmeisestikin samaa mieltä siitä, että Marjo oli herkullinen myös paistettuna. Ja se salainen ainesosa viinissä oli minun vaimoni verta!", Kalpala karjaisi viimeisen lauseen pahoinvoivalle ja pyörtymisen partaalla olevalle vieraalleen.

Antin katse osui vielä kerran rakastajattarensa lasittuneisiin silmiin, ja sitten raivoisa viha tuota sairasta murhaajaa kohtaan pisti hänet liikkeelle. Nuori mies syöksähti pystyyn sohvalta puristaen katanaa rystyset valkoisina. Antti kävi vanhemman ja heiveröisemmän miehen kimppuun huutaen vihaansa.

Suuremmista voimistaan huolimatta Antin voiton mahdollisuudet olivat mitättömät. Herra Kalpala käsitteli miekkoja edelleenkin mestarillisesti, eikä hänen uskomaton nopeutensa ollut vielä tyystin hiipunut. Petetty aviomies leikitteli uhrillaan kuin kylläinen kissa metsähiirellä. Kirkas terä vilahti ja viilsi syvän haavan Antin miekkakäteen. Valkoiselle pohjalle muodostui punaisia kuvioita. Omat mahdollisuutensa tajunnut nuorukainen yritti paeta armotonta kostajaa, mutta katana sivalsi häntä jalkaan leikaten jänteitä. Tuskasta ja kauhusta parahtaen Antti lyyhistyi maahan. Sama toistui pari kertaa, kunnes silvottu uhri ei enää päässyt ylös. Antti rukoili hädissään armoa, mutta vihreät silmät lupasivat vain tuskaa.

   
* * *
Tähän laatikkoon voi jättää palautetta kirjoittajalle.
   

edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava