Kohtaus 21 Kohtaus 22 Kohtaus 23 Kohtaus 24 Kohtaus 26

G L O R I A   M U N D I

Kertomus vanhoista virheistä

Neljäs näytös

24. Initiaatio

Torsti Naulapää


[Muutamaa viikkoa myöhemmin Gordania ja Selfiä kuljettava ilmatyynyalus laskeutuu Selfin palatsin pihalle. Palatsi näyttää tulitaistelussa kärsineeltä. Alue on jo siivottu, mutta gaussluotien ja räjähteiden repimät aukot ammottavat rakennuksesta. Korjausryhmät paikkailevat niitä. Gordan ja Self astuvat aluksesta. Molemmat vaikuttavat järkyttyneiltä. Ellen on vastassa. Hänen otsaansa peittää side. Hän vaikuttaa väsyneeltä]

Ellen: Nobuto, olen pahoillani. Ne olivat Imperatorin joukkoja.

Self (hädissään): Äiti?

Ellen: Hän on kuollut.

Self (voihkii): Ei, ei...

[Self painuu polvilleen. Ellen liikahtaa varovasti kohti Selfiä]

Self: Minä kirosin häntä kun näin hänet viimeksi...

[Self itkee. Gordan polvistuu hänen viereensä. Self laskee kasvonsa tämän olkapäälle]

Gordan: Hän oli äiti meille molemmille...

[Ellen katsoo vierestä. Seuraavana päivänä Self ja Gordan nousevat Myrmidonin praeposituksen palatsin portaita. Molemmat ovat voipuneita. Palatsi on tyyliltään Selfin palatsin kaltainen, mutta huomattavasti suurempi. PRAEPOSITUKSEN CURA PLATII laskeutuu heitä vastaan ja käy nopeasti polvillaan]

Praeposituksen cura platii (Gordanille): Tervehdys, gloriosit! Praepositus odottaa teitä. Oletteko te legatio auspicia Bechara Gordan?

Gordan: Kyllä olen.

Praeposituksen cura platii: Oletteko? Suokaa anteeksi, mutta te olette loistava! Kaikki upseerit joita olen tavannut ovat ylistäneet teitä.

Gordan: Vai niin.

Praeposituksen cura platii (viittoilee): Tätä tietä, tätä tietä!

[Self katsoo Gordania kysyvästi. Gordan kohauttaa olkapäitään. Hetken kuluttua Diak, Gordan ja Self laskeutuvat portaita palatsin kellariin. Portaikko on ahdas, mutta kirkkaasti loisteputkilla valaistu]

Diak: Olen hyvilläni, että tulitte tapaamaan minua. Olen pahoillani menetyksestänne, Arcadia oli minunkin ystäväni. Mutta meidän on jatkettava ja sinun, Nobuto, on otettava hänen paikkansa.

Gordan: Praepositus, minne viette meitä?

[Kolmikko pysähtyy kellarikerroksen teräsoven eteen. Diak näppäilee tunnuskoodin oven paneeliin, painaa sormensa sormenjälkitunnistimeen ja asettaa retinanlukulaitteen silmänsä päälle. Kuuluu korkea 'piip' ja ovi aukeaa]

Self: Oletteko... tehneet mitään Imperatorin suhteen?

Diak: En vielä. Levottomuudet Vengerovin avaruudessa ovat viivästyttäneet lähtöäni.

Self: Minä haluan mukaan.

Diak: Ymmärrän. Haluat kostaa. Hyvä on, ansaitset sen.

Self: Kiitos, Praepositus.

[Kolmikko astuu pitkään huoneeseen, josta avautuu suuri lasiseinä. Tila lasiseinän toisella puolella on pimeä]

Gordan: Mikä tämä paikka on?

Diak: Minun isoisäni isä oli legatio, joka tuhosi viimeiset belphegorit, tiesittekö?

Self: Kyllä.

Diak: Se ei ole aivan totta. Viimeisistä belphegoreista viimeiset antautuivat. Isoisäni isä otti ne suojiinsa.

[Gordan painaa katkaisijaa ja huoneeseen lasiseinän takana syttyy muutama himmeä valo. Huone on suuri sali, johon on rakennettu kivestä verkosto tunneleita ja luolia. Siellä täällä näkyy liikettä: näyttää, niinkuin jokin ihmistä suurempi laahustaisi eteenpäin. Jossain vilahtaa lonkeroita]

Self (kauhistuneena): Voi belphegor...

Diak: Nimenomaan.

Gordan (ällistyneenä): Mutta miksi...

Diak: Belphegorit osasivat lukea ajatuksia. Ne pakottivat ihmisiä orjikseen ja raiskasivat miljoonia mieliä. Tämän kaikki tietävät. Mutta mitä ei tiedetä, on se että oliot kasvattavat sisällään parasiitteja, jotka kiinnittyvät selkärankaan ja mahdollistavat telepatian.

Self: En voi uskoa tätä...

[Diak kääntyy. Hänen silmästään vuotaa verta]

Diak: Diakin huone on viljellyt parasiitteja kolmen sukupolven ajan.

[Diak ojentaa kätensä, kämmen avoinna. Iho vetäytyy kämmeneltä paljastaen tuijottavan silmän. Gordan katsoo suu auki. Self taittuu kaksinkerroin nurkkaan oksentamaan]

Diak: Kyllä, minä voin lukea ajatuksianne kuin kirjaa. Olette peloissanne, ymmärrän. Mutta tämän avulla me voitamme sodan.

Gordan: Uskomatonta...

Diak: Nobuto, äitisi kantoi parasiittia. Nyt on sinun vuorosi.

Self: Ei!

[Kolmikko on hetken hiljaa. Gordan epäröi, sitten astuu eteenpäin]

Gordan: Antakaa parasiitti minulle.

Diak: Oletko... olet varma.

[Self ja Gordan kääntyvät äkillisen äänen säikäyttämänä. Lähes kolmimetrinen, musta silhuetti seisoo ikkunaa vasten. Lonkero viuhtoo sen selän takana. Diak avaa luukun ikkunan alapuolelta. Kuuluu kolahdus ja olio katoaa varjoihin. Diak poimii pienen, värisevän, lihanvärisen kappaleen luukusta. Gordan astuu kohti Diakia]

Self: Bechy, älä...

[Diak laskee olion Gordanin kasvoille. Olio kipuaa kohti Gordanin suuta. Hän avaa suunsa ja olio ryömii sisään. Hetken vaikuttaa, että Gordan tukehtuisi. Hän kakoo ja kouristelee. Self syöksyy hänen luokseen]

Self: Bechy!

[Gordan vetää syvään henkeä ja nousee istumaan. Hänen silmänsä vuotavat verta. Hän hymyilee ja koskettaa Selfin poskea]

Gordan: Se... se... olen kunnossa... se on uskomatonta. Jos vain voisit nähdä...

Self: Bechy....

Gordan (hymyilee): Minä näen aivan kaiken... ei, älä tunne syylisyyttä, ei se ollut sinun vikasi...

(Vanha) Self: Istuin siinä kauhuissani. Tässä täysin... absurdissa tilanteessa. Ja Bechy luki ajatuksiani, tiesi kaiken, näki minut paremmin kuin minä itse koskaan, ja rakasti minua silti. Olin yhtä aikaa loputtoman helpottunut ja peloissani. Oliko meidän muututtava hirviöiksi voittaaksemme, ajattelin silloin, ajatukset alastomina Bechyn edessä. Hänen silmissään näin kuitenkin rakastamani naisen, ottosisareni, ja ajattelin, että ehkei sittenkään.


 

   
* * *

Kohtaus 21 Kohtaus 22 Kohtaus 23 Kohtaus 24 Kohtaus 26