edellinen   etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Ennustus

Mikko Niemi


    

Oli pimeä syysilta. Rami ja Leena kulkivat käsi kädessä pitkin syrjäkujia keskellä talojen uhkaavia varjoja kylmän tuulen puhaltaessa järveltä. He olivat menossa Ramin kotiin ja matka oli pitkä.

"Sormet on jäässä" sanoi Leena. "Varpaat kans. Ei olis pitäny laittaa näin ohuita sukkia. Mutta oli vähän kiire lähtö."

"Niinhän se oli mullakin. Hei mennään johonkin lämmittelemään. Tuolla, toi kauppa tai mikä lie onkaan. Mennään sinne."

Ramin osoittaman oven yläpuolella luki "Madame Roosa Valentin. Rami avasi vanhan puuoven ja astui sisään. Huone oli hämärästi valaistu ja ilmassa leijui suitsukkeen tuoksuvaa savua. Pienen kellon kilahtaessa takahuoneesta kuului askelia ja näkyviin astui Madame päällään suuri romanihame ja kimaltelevia koruja korvissaan ja kaulassaan.

"Iltaa! Voinko jotenkin auttaa? Tänään on täysikuu. Haluatte varmaankin tietää kohtalonne? Voin povata teille." Madamen ääni houkutteli kuulemaan, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

"Me vaan tultiin läm…" aloitti Leena. Rami keskeytti hänet sillä olihan epäkohteliasta mennä kauppaan vain lämmittelemään. "Siis ennustatko sä täällä vai mitä sä teet?" kysyi Rami.

"Kyllä vain. Haluatteko kuulla kohtalonne korteista, kristallipallosta vai jostain muualta? Myöskin horoskoopit löytyvät. Voin myös myydä teille jotain mielenkiintoista jos osaatte pitää suunne kiinni. No miten on?"

"Ennusta meille kristallipallosta." Sanoi Rami päättäväisesti.

Rami, Leena ja Madame istuivat takahuoneessa pöydän ympärillä ja katselivat kuinka Madame sytytti kynttilöitä. Huone oli hämärä ja savuinen ja pöydällä oleva kristallipallo tuntui säteilevän salaperäisesti. Madame tarttui kiinni pallon ja kohotti sitä. Hänen silmänsä tuijottivat palloon ja hän tuntui vajoavan transsiin.

"Verho alkaa väistyä. Verho on paksu, mutta se alkaa väistyä. Nyt näen jo tulevan ajan… Näen teidät kaksi. Ei ole kulunut kovin pitkää aikaa. Tähtenne tuntuvat olevan nousussa vaikka siihen liittyy myös jotakin pahaa. Jokin järkyttää teitä molempia. Näen… jotain hyvin epäselvää. Tuntuu, että teihin kumpaankin liittyy… Rikos!" Madamen ääni voimistui. "Yksissä tuumin te… teette tapon. Te toteutatte julman murhan, jonka kohde ei edes aavista mitään ennen kuin on liian myöhäistä. Enempää en näe, mutta minusta tuntuu, että tässäkin oli tarpeeksi. Juttu on päättynyt." Madame laski kristallipallon pöydälle ja hymyili salaperäisesti. Rami ja Leena tuijottivat kalpeina toisiinsa. "Sitten voisi olla maksun aika. Ja jos haluatte ostaa jotakin kiintoisaa - joskin vähän valonarkaa tavaraa, tämä on oikea paikka. Madame ei sitten pidä lavertelijoista."

Rami ja Leena olivat nyt lämmitelleet ja he lähtivät kävelemään Ramille. Leenan ensimmäinen järkytys alkoi jo haihtua. Hän todisteli itselleen ja Ramille: "Useimmiten tollaset akat on täysiä huijareita. Toikin otti ihan turhan takia meidän rahat. Enää me ei tollasia poppaeukkoja kuunnella."

Myös Ramin mielestä oli helpompaa uskotella itselleen ja Leenalle, että Madame oli huijari. "Ei me tollasia uskota, koska eihän me mitään tyhmiä olla." Hän sanoi.

Seuraavana päivänä oli aurinkoista mutta purevan kylmää. Ramin äiti ilmoitti menevänsä joihinkin firmansa rientoihin Helsinkiin ja isä oli Lapissa omalla lomallaan. Leena tuli aamupalalle Ramin luo. Hän astui sisään talon takaovesta suoraan keittiöön, missä Rami keitteli kahviaan aamukasteenraikkaana. Hänen hiuksensa harottivat joka suuntaan ja silmänsä pysyivät hädin tuskin auki. Leenan silmälasit huurtuivat kun hän tuli kylmästä lämpimään. Hän hymyili aamuauringon kanssa ja Ramikin alkoi virkistyä. He istuivat pöydän ääreen.

"On lauantai. Mitä tehää? Mutsi on laittanu täks päiväks kalenteriin, et se on pois, mut senhän se kerto jo eilen. Tulee vast illalla. Eipä tääl muuta ohjemaa ole. Mehän voitas olla tääl meillä pari tuntia ja sitten mennä kysyy niit lippuja elokuviin. Toivotaan että niitä olis vielä täks illaks. Ei mut munhan piti näyttää sulle ne kuvat sielt viime viikon matkalta. Mennään kattomaan."

Rami ja Leena katselivat talon olohuoneessa valokuvia, kun ovikello soi. He menivät yhdessä avaamaan. Ovella seisoi kaupparatsu kädessään painavannäköinen salkku. Hän nosti hattuaan ja hänen ystävällinen hymynsä tiesi rahanmenoa.

"Hyvää aamupäivää. Kiinnostaisiko teitä Nikkei-veitsisarja? Se on taattua japanilaista laatua ja veitsien pinnassa on kolme kerrosta ainutlaatuista…" kaupparatsu aloitti. Rami keskeytti hänet. "En oikein usko. Ei meille varmaankaan tarvita…"

"Voin näyttää teille, kuinka hyvät nämä veitset ovat. Opastakaa minut keittiöön niin pilkon teille vaikka kiviä näillä veitsillä." Myyjä tunkeutui Ramin ja Leenan välistä sisään. Leena kuiskasi poikaystävälleen: "Eikö oliski hassua, jos me nyt vahingossa tapettais toi ukko niin se ennustus kävis toteen?" Kauppias kuuli takaansa hihitystä.

Keittiössä mies otti esille veitsisarjansa ja laukustaan vähän porkkanaa. Hän pyysi Ramilta lihaa tai kalaa pilkottavaksi ja aloitti työnsä. Myyjä käytti erilaisia veitsiä, teki erilasia leikkauksia ja silppua, siivuja ja kuutioita. Rami otti käteensä yhden veitsen ja katseli sitä Leenan kanssa. Leena hihitti ja osoitti veitsellä kauppiaan selkään muka haluten tappaa tämän. Sen jälkeen kaikki kävi salamannopeasti.

Myyjä oli saanut näytteensä valmiiksi ja päätti peruuttaa, jotta kaksikko näkisi hänen työnsä tulokset. Hän otti ison askeleen taaksepäin samaan aikaan kun Leena työnsi veistä eteenpäin. Nikkei-veitsi upposi syvälle kaupparatsun selkään katkaisten tärkeitä selkäytimen hermoja. Kauppias huusi ja hänen selkänsä vääntyi kaarelle. Sitten hän kaatui kuolleena maanhan. Rami ja Leena perääntyivät.

Kumpikaan ei saanut sanaa suustaan vähään aikaan. He vain tuijottivat ruumista suu auki. Kumpikin olisi juossut pois, mutta jalat eivät totelleet. Lopulta Rami tajusi, että jotain oli tehtävä.

"Me joudutaa rosikseen ruumis on piilotettava ei me voida tunnustaa mitä me nyt tehään Jumala…"

"Piilotetaan se sitte jos ei tunnusteta. Haudataan se kukkapenkkiin! Tai piilotetaan kellariin!"

"Se ei sovi kokonaisena kukkapenkkiin mutta ehkä siitä voi osan sinne laittaa. Palotellaan Nikkei-veitsillä ja viedään … Taloyhtiön roskikseen! Meijän täytyy aloittaa heti. Ja sitte kun se on valmis nii tätä ei ole ikinä tapahtunu, tää ei ole pilannu meijän elämää, me ollaan edelleenki samoja ihmisiä…"

Rami ja Leena paloittelivat kaupparatsun ruumiin osiin. Pään he ottivat irti heti ensimmäisenä. Sen jälkeen he riisuivat ruumiin ja levittivät vaatteet auki keittiön lattialle. Vaatteisiin he sulloivat niin paljon lihanpaloja kuin saivat. Sen jälkeen he käärivät vaatteet rullalle ja sulloivat ne suuriin muovisäkkeihin. Muutama pala jäi yli siitäkin huolimatta että he tekivät työnsä huolellisesti. Rami lähti viemään roskia ja Leena pisti loput palat kelmuihin.

Juuri silloin Leena kuuli pääoven aukeavan. Ramin äiti astui sisään ja Leenaan iski paniikki. He olivat siivonneet keittiön verestä, mutta pöydällä oli vielä vähän lihaa kelmuissa. Ne piti piilottaa jonnekin. Ensimmäisenä Leena näki suuren ja tilavan pakastimen, johon hän nopeasti sulloi kaupparatsun jäänteet. Samassa Rami palasi ja hänen äitinsä saapui keittiöön.

"No mutta oletteko te olleet sisällä koko päivän? Ja teidänhän piti mennä sinne elokuviin tänään. No alkakaa nyt mennä siitä, kohta olette myöhässä. Hus!"

Pari lähti ja Ramin äiti istahti rauhassa keittiön pöydän ääreen. Rankka päivä tuntui jaloissa, mutta silti hän mietti, mitä hänen oli pitänyt tehdä lauantaina. Ja sitten hän muisti: Sunnuntaiksi ja ensi viikoksi oli tehtävä ruokaa pakasteessa olevasta lihasta. Sitä oli myös säilöttävä etikkaan ja suolaveteen. Hän ei juuri silloin muistanut, mitä lihaa hän oli suunnitellut laittavansa, mutta ensimmäisenä pakastimesta hänen käteensä osui sinne juuri laitettu pakkaus.

Rami ja Leena kävelivät jälleen kaupungilla. Rami sanoi: "Muuten Leena, se mustalainen tiesi. Tai sitte ei tienny. Meijän täytyy ottaa selvää, kuinka usein ennustukset toteutuu. Mennään kirjastoon lukemaan Nostradamuksesta ja muista ennustajista ja salatiedosta."

Rami ja Leena lukivat, että Nostradamus oli ennustanut sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan ja kolmannen olisi pitänyt alkaa vuonna 1999. Mutta olihan hän aiemminkin erehtynyt muutamalla vuodella. Kolmannesta oli hänen mukaansa tuleva suurin maailmansodista ja se todennäköisesti alkaisi Islamin piiristä.

"Prekognitio tarkoittaa tulevan tapahtuman ennalta tietämistä." Luki Leena eräästä kirjasta. "Se akka tiesi. Meidän on mentävä sinne uudestaan, koska se tiesi. Meidän on pakko. Saamme tietää lisää." Leena sanoi. Rami oli samaa mieltä joten he lähtivät.

He olivat taas samassa kyseenalaisessa puodissa laitakaupungilla. Madame otti heidät avosylin vastaan, yritti ensin kaupitella laittomia rohtoja ja varastettua tavaraa ja ohjasi heidät sitten takahuoneeseen. "Iltaa taas. Tänään tähdet loistavat kirkkaasti ja on hyvä ilta kuulla kohtalonsa". Rami ja Leena katsoivat toisiinsa. Sen jälkeen he rohkaistuivat kuuntelemaan, mitä eukolla oli sanottavana. He olivat varmoja siitä, että Madamen ennustukset pitäisivät paikkansa ja kaikki, mitä Madame sanoi, tulisi toteutumaan.

"No niin. Olette taas täällä kynttilöiden ja taikuuden keskellä ja tahdotte kuulla, mitä minä näen." Madame otti kristallipallon käteensä ja katsoi suoraan Ramiin ja Leenaan. "Se mitä näen, ei ole tulevaisuutta vaan se tapahtuu nyt. Minä näen teidän kumartavan minua ja kunnioittavan minua jumalananne. Näen teidän palvovan minua salassa ja tekevän niin kuin käsken." Madamen sanat saivat jylhän kaiun.

Rami ja Leena eivät puhuneet keskenään, eivät katsoneet toisiinsa eivätkä ajatelleet toisiaan vaan loivat katseensa lattiaan ja kumarsivat jumalalleen.

   
* * *
Kirjoittajalle suoran palautelinjan löytämiseen ei kristallipalloa
tarvita, sillä se nököttää ihan tuossa vieressä.
   

edellinen   etusivu  novellit  KK-files  seuraava