edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Sopulin vaellus mereen

Kalle Nuortimo


    

Vastaanottohuoneen seinällä riippui julisteita, jotka jäljittelivät Picasson ja muiden kuuluisien taidemaalarien töitä. Seppoa huvitti hieman, kun katsoi mutkille vääntynyttä naista, jonka jalka oli toisen silmän tasalla. Jos potilas sairastaa skitsofreniaa, niin tämä sisustus ei sitä ainakaan paranna. Muuten huoneeessa oli tyylikkäitä design- tuoleja ja puisia lehti- ja hattutelineitä.

Seppo huokaisi itsekseen ja vilkaisi kelloa. Hän oli huoneen ainoa asiakas. Hänelle tuli mieleen sana hullu, jota hän itse olisi käyttänyt. Huoneen ainoa hullu. Nykyinen polittisesti korrekti termi, jota mediassa käytettiin, oli mielenterveyspotilas. Ihan sekojahan me kaikki ollaan, Seppo tuumi.

Hän havahtui mietteistään, kun ovi aukesi. Kaunis, tummatukkainen naispsykologi, jolla oli kultasankaiset silmälasit, avasi oven. Hänen lyhyt minihameensa paljasti erittäin sirot, sukkahousujen verhoamat sääret. Ne kimaltelivat hieman lamppujen valossa. Seppo huokasi mielissään. Tuo Tiina se on kyllä tämän puljun parasta terapiaa, hän mietti ja virnisti.

Tiina, nuori naispsykologi, hymyili ja viittasi miestä peremmälle.

-Istu siihen sohvalle, ole hyvä

Seppo istuutui sohvalle ja otti mukavan asennon.

-Aloita vaan, voit jatkaa ihan vapaasti siitä, mihin viimeksi jäit, Tiina kehotti.

"No hyvä, taisin kertoa työstressistäni, joka tuntuu vain pahenevan":aloitti Seppo varovasti, mutta jatkoi sitten hieman vapautuneemmin. "Niinkuin tiedät, niin pidän erään aikakausilehden seurapiiripalstaa. Ennen homma tuntui mukavalta, mutta nykyisin työni ahdistuu entistä enemmän. Vielä joskus 90- luvun alussa palstan pito oli silkkaa leikkiä ja kaikki olivat hyviä kavereita keskenään. Reportterit ymmärsivät julkkisten oikkuja ja julkkikset antoivat vähän liioitella juttuja. Juuri seurapiiripalstan juorut usein myyvät lehteä."

Tiina nyökkäsi hyväksyvästi. Seppo jatkoi monotonista yksinpuheluaan. "Tänä päivänä koko touhu on muuttunut taistelutantereeksi. Julkkikset haastavat reporttereja oikeuteen epäkohdista ja yleisestä loukkaavuudesta. Sitten he valittavat toisissa lehdissä vääristeltyjä totuuksia, joiden uhreiksi ovat joutuneet.

Tämä johtuu siitä, että toimituspäälliköt vaativat meiltä rivireporttereilta yhä repäisevämpiä juttuja. Mikään ei enää kelpaa. Media vaatii pedofiliaa, aviottomia lapsia, uskottomuutta, huumerikoksia. Tuntuu kuin vainoava, hahmoton kone lehtitalon uumenissa haluaisi koko ajan ruakseen ihmiselämän saastaa. Ja se on kyltymätön, täysin kyltymätön…" Seppo painoi päänsä käsiensä varaan. Hänen hartiansa nytkähtivät tahattomasti.

Tiina raapusteli merkintöjä vihkoonsa. Särkyneellä äänellä Seppo jatkoi. "Olen luonteeltani kiltti ja lempeä mies. Ennen nautin työstäni täysin rinnoin kirjoittaessani iloisia juttuja. Ne kertoivat missistä, joka sai vauvan ja pop- tähdestä, joka tuli uskoon. Nyt minusta tuntuu, etten enää kauan jaksa tätä. Minua odottaa kolme kunnianloukkaussyytettä raastuvassa. Vaimoni katsoo minua säälivästi joka kerta, kun turvaudun pulloon selvitäkseni päivästä seuraavaan. Pomoni kyttää selkäni takana kuin haaskalintu vaanien minua." Pieni kyynel ilmestyi murtuneen hahmon silmäkulmaan. Hän kuivasi sen pois.

Tiina katsoi potilastaan myötätuntoisesti.

-Valitettavasti aikamme on lopussa. Jatkakaamme taas ensi kerralla. Tuntuuko yhtään paremmalta ?

-Eipä oikeastaan, mutta kyllä se tästä. Puhuminen aina hieman auttaa.

Seppo nousi seisomaan, hyvästeli Tiinan ja käveli ulos vastaanotolta. Talon ulkopuolella Seppo katseli kirkasta tähtitaivasta ja lähti verkkaisesti kävelemään pitkin autiota tietä. Hän mietti omaa elämäänsä, yritti keksiä ratkaisuja kriisin laukaisemiseksi.

Tovin askellettuaan hän huomasi tulleensa satamaan. Kaupungin valot loistivat tänne kirkkaina. Seppo kuuli niiden kuiskivan hänelle. Kaikki tuolla kaukana sikiävä, ihmisen luoma paha tiedosti hänen olemassaolonsa. "Tule, kirjoita minusta", se kuiskasi käheästi hänen korvaansa. "Minä olen aina täällä, et ikinä pääse minusta eroon. Seuraan sinua, mihin ikinä menetkin!"

Seppo pudisteli päätään ja huusi ääneen tummenevaan iltaan. "Minua et saa! Minä karkaan!" Kiivain ottein hän riisui kenkänsä ja takkinsa, heitti ne satamalaiturille ja pulskahti mereen. Tasaisin vedoin hän jatkoi kroolaamista ulapalle pienen äänen jäkättäessä hänen korvaansa. Se ilkkui hänelle, mutta Seppo ei enää välittänyt. Aaltojen loiskeet kietoivat hänet kosteaan syleilyynsä.

The End

   
* * *
Kirjoittajalle palautteen antamista varten ei tarvitse
vaeltaa mereen asti. Se onnistuu kätevästi tämän laatikon kautta.
   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava