edellinen   etusivu  novellit  KK-files  seuraava

ALKORIAN TARUT

Osa 2/430: harjakauppiaan uralla

Kalle Nuortimo

"Alla kuuman auringon,

tuolla jossain manner on;

On olo siellä verraton,

vaik’ kaik lukijat tuskiss’ on."

ALKORIA, PERÄKYLÄN METROPOLI

Tämän mini-fantasiaeepoksen tapahtumat sijoittuvat muinaiselle Alkorian mantereelle. Siellä kerrottavat tarut ovat turhia, monesti turhauttavia ja jokseenkin yhdentekeviä. Tarujen sepittäjä ei edelleenkään vastaa lukijoille koituvista äkillisistä mielenterveyden järkkymisistä, itsemurhista, kansantalouden romahduksista tai muista seurauksista.

Harjakauppiaan uralla on Alkorian tarujen 430-osaisen exclusiivisen eepossarjan toinen osa. Se kertoo merkityksettömän ammattiharjoittajan turhista ponnisteluista luoda itselleen huippu-ura harjausbisneksessä. Päähenkilön, harjakauppias Guntherin tausta barbaariheimon kasvattamana orpopoikana ei suinkaan edistä kauppojen syntymistä. Guntherin agressiivinen myyntityyli sai vikkeläkinttuisimman kohderyhmän pinkomaan pakoon. Usein potentiaaliset asiakkaat saivat tällin harjan varresta.

Guntherin kotipaikka, peräkylän metropoli, on myös erittäin suppea markkina-alue. Jokaiselle 12 asukkaalle ja yhdelle kentaurille oli jo väkisin myyty useita harjoja. Guntherillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Ja siitä kehkeytyi seikkailu, jota ei kukaan kes…keytä.

Henkilöt:

Gunther Tarinan päähenkilö, barbaariheimon kasvattama harjakauppias. Guntherilla on mittaa vaatimattomat 230 cm. Vaaleanpunertavat, pitkät hiukset kehystävät suorastaan pelottavan näköisiä kasvoja. Guntherin sopivuutta myyntityöhön ei silti kukaan uskalla kiistää.

Reiska Tämä kentauri on Guntherin paras kaveri ja lähti hänen mukaansa pitkälle matkalle. Reiska on luotettava kumppani, joka tuoksahtaa hieman eläimelliseltä. Reiskan huippunopeus on 50 km/h laukassa.

Sepi Guntherin esimies. Ovelana miehenä tunnettu Sepi sai aikoinaan houkuteltua rotevan barbaarin harjakauppiaaksi proviisiopalkalla. Gunther saa nimittäin 0,5 % jokaisesta myydystä harjasta. Kukaan ei ole uskaltanut kyseenalaistaa proviision pienuutta.

Demi Barbaarin mielitietty. Demin 150 cm pituus ja pikimustat hiukset muodostavat jyrkän vastakohdan Guntherin rotevuudelle. Eräissä latotansseissa sattuneen välikohtauksen jälkeen kukaan ei ole tohtinut tirskua rakastavaisten kustannuksella. Tietävästi paikalta poistunut vieraspaikkakuntalainen oli kuin harj…seipään niellyt.

Tane Heavyrock- mies viimeiseen asti. Tane on bardi rankimmasta päästä. Pitkät, rasvoittuneet hiukset liehuvat aina hepun soittaessa. Miehen lauluissa kalskavat kalvat, nahkahousut narskuvat ja lempi leimuaa.

Simppa Merirosvo, joka aikoinaan tyhjensi rikkauksista koko Alkorian länsirannikon. Simpan mukaan nimettiin merenlahti hänen jäätyä eläkkeelle. Mies itse olisi mieluummin halunnut taskunauriin ja säännöllisen eläkkeen. Nykyisin Simppa asuu suokylän esikaupunkialueella käärmeiden ja silmäpuolen koiransa kanssa.

Irmeli Hevoshullu gimma suokylästä. Söi Reiskan elävältä (no ei nyt kuitenkaan ihan kirjaimellisesti).

Liisa Kaunis taiteilijasielu Sivukylästä. Liisan suippokorvainen ja huoleton haltijan olemus sai Guntherin hairahtumaan uskollisuuden poluilta.

 

 

LUKU 1: KENTAURIN KANSSA KALJALLA

Tavernan ilma leijaili tunkkaisena kietoen syleilyynsä yhden rotevan kaverin ja baaritiskiä vasten nojailevan hevosen. Tarkkaavainen katsoja olisi erottanut hevosella myös ihmisen pään, käden ja levottomana edestakaisin pomppivan aataminomenan. Reiskalla oli kaukaisten sukulaistensa tavoin alituinen jano. Erona noihin jaloihin eläimiin oli vain juoman laatu. Reiska ei ikinä ollut suosinut vettä, vaan joi nytkin olutta.

Lihaksikas kaveri virkkoi hevoselle:

-Kuules, Reiska…

-Hirnnn!

-Puhu yleiskieltä!

-Aijoo, tietysti. Niin mitä ajattelit?

-Tuntuuko sinustakin siltä, että tämä paikka on käynyt liian pieneksi bisneksille?

-Itseasiassa minusta tuntui siltä jo neljännen pakkomyymäsi harjan jälkeen. Eiköhän olisi aika välillä kiusata muitakin?

-Hyvä idea! Sepikin on jo kovasti patistanut parasta (ja ainoaa –toim. huom.) myyntitykkiään tien päälle.

-Noh, ei kai siinä sitten mitään, eiköhän kietaista vielä yhdet ja lähdetä.

-Tehdään niin. Käyn vain hyvästelemässä Demin.

Reiska oli aikonut murjaista jotain Demin ottamisesta mukaan, mahtuihan Guntherin morsioehdokas helposti selkäreppuun. Kentaurin itsesuojeluvaisto toimi silti viidenkin tuopin jälkeen ja tuo uljas eläi…kaveri tyytyi vain nyökkäämään.

Gunther kolautti tuopin tiskille sellaisella voimalla, että mahonkipintaan tuli sälöjä. Barbaari röyhtäisi vielä perään niin, että Reiskan niskajouhet hulmusivat. Sitten hän loikkasi ketterästi baarijakkaralta ja lähti astelemaan kohti Demin taloa. Matka kesti noin kahden harppauksen verran.

Perille päästyään Gunther kutsui armastaan pihamaalta.

-Muija tule ulooooos!!!

-Minä tulen kultaseni!

Tuo pieni, tumma nainen kipitti kuin aropupu puumajan rappusia. Sitten hän kompastui, kaatui, pyöri hetken villisti ja pysähtyi viimein Barbaarin jalkaan. Pihtiote napsahti lukkoon ja Demi jäi roikkumaan Guntherin massiiviseen tallaimeen.

-Tuota Demi, päästäisitkö irti jalastani, Gunther virkkoi huvittuneena.

-Mutta kun minä rakastan sinua niin kovasti!

-Niin minäkin sinua, mutta mitä siitä tulisi, jos minä puolestani ripustautuisin jalkaasi?

Demi mietti asiaa hetken ja irrotti sitten varovasti otteensa. Gunther huokasi helpotuksesta, otti kasvoilleen parhaimmain selittelyilmeensä ja sanoi.

-Kuule armaani, minä ajattelin lähteä pienelle työmatkalle!

-EI! Demin ote napsahti tiukasti kiinni barbaarin jalkaan.

-Päästäisitkö nyt vaan irti siitä jalasta. Tämä keskustelu ei nyt etene kovinkaan rakentavasti. Barbaarin pinna alkoi hiljalleen kiristyä.

-Minä pysyn tässä! Demi oli todella itsepäinen, kun sille päälle sattui.

-No hyvä on. Tee kuten tahdot. Mutta elä sitten valita, kun ylitän läheisen joen kahlaamalla.

Demin ilme oli todella masentunut, kun hän päästi irti barbaarin säärestä. Pienellä äänellä hän kysyi:

-No milloin aoit tulla takaisin?

-Aivan pian kultaseni. Ajattelin tehdä pikkuriikkisen rundin ja sitten näemme taas. Se kestäisi vain vuoden!

Demin ääni kuulosti ukkosen jylinältä, kun hän ärjähti.

-Saakelin nilkki! Älä sitten ihmettele, jos näet minut parhaan hevo…kaverisi käsipuolessa palattuasi.

-Otan Reiskan mukaan, sori vaan!

Ja sitten Gunther pakeni paikalta, yllättävän ketterästi parimetriseksi barbaariksi. Demin tarkasti tähtäämä hiusharja kopsahti suoraan keskelle kellertävää hiuspehkoa.

Masentuneena Gunther lähti pakkaamaan reppuaan. Demi oli tosi kiihkeä luonne. Häntä tulisi kyllä ikävä tien päällä. Edessä oli pitkä matka, jonka aikana kurkkua kuivaisi ja saisi todistaa monta eläimellistä asiaa. Ainakin Reiskan ateriointia.

Gunther talsi asuntonsa ovelle. Hän ei välittänyt nyhrätä avaimen kanssa, vaan potkaisi oven sisään. Kukaan olemattomalla itsesuojeluvaistollakaan varustettu roisto ei ikipäivänä uskaltaisi ryöstää häntä.

Huolettomasti Gunther heitteli satulalaukkuihin kaikkea vessapaperista varakalsareihin. Tarujen sankareista poiketen Gunther ei lainkaan perustanut naavasta, vaan käytti aina kolmekerroksista, kaikkein pehmeintä paperia. Sitä tehtiin sivukylässä, jossa haisi alituiseen mädille kananmunille. Tehtaassa työskentelevät kääpiöt olivat huhupuheiden mukaan tosi kovia neuvottelemaan, ainakin kun kyse oli oman palkan korottamisesta. Tehtaan tuote olikin todella arvokasta, sillä kääpiöt lakkoilivat joka toinen viikko. Gunther pakkasi satulalaukkuihin vielä muutkin tarpeelliset tavaransa: luukamman, parranajoveitsen ja kenkälankkia. Pitihän myyntimiehen näyttää hyvältä reissussa. Vaikka tämä sitten sattuisikin olemaan parimetrinen barbaari.

Pitkin askelin Gunther tarpoi läpi niin rakkaaksi käyneen kotimetrop...kaupun...tuppukylänsä hyvästellen rakkaaksi käyneet tuttavansa. Tämä tapahtui murahtamalla mustuneiden hampaiden välistä. Tuttavat osasivat jo ennestään vältellä Guntheria, joten sosiaaliset kontaktit hoituivat todella nopeasti.

Reiska jo odotti kamuaan kylän laidalla. Kentauri oli varustautunut uudella loimella ja pussilla, joka sisälsi tuoreita kauroja. Kylän seppä oli kilkutellut Reiskalle uudet kengät, sillä Gunther ei ollut niitä kevyimpiä kyydittäviä. Lisäksi mukana rahdattava harjavarasto oli suorastaan tuskaisaa kannettavaa.

-No niin, Reiska, eiköhän lähdetä!

-Joo. Kapua sitten kyytin vähän rauhallisemmin kuin viimeksi. Muistat kai, kun jouduin käymään kiropraktikolla viikkoja. Ne venytyspenkit eivät ole lainkaan mukavimmasta päästä. Voutikin käyttää niitä veronperinnässä.

-Älä aina valita! Ja hei ratsu reima, laukkaan!

Gunther hyppäsi satulaan välittämättä uhkaavasta selkärangan rutinasta. Sitten hän kopautti kannukset kentaurin kylkiin ja nelisti tanner tömisten ulos portista. Suu..keskink...pie..oikeastaan aika mitätön seikkailu saattoi alkaa!

 

LUKU 2: MATKALLA MUALIMALLA

Aurinko helotti liiankin kuumasti, kun Gunther taivalsi Reiskan kanssa pitkin Alkorian kärryteitä. Tuuli nostatti pölyä kutittelemaan kaksikon keuhkorakkuloita ja lokin ryökäle pudotti pommin suoraan Reiskan otsikkoon. Juuri kun johonkin tienvarren tavernaan viikoksi majoittuminen oli nousemassa polttavimmaksi puheenaiheeksi, äkkäsi Gunther tienlaidassa pötköttelevän pitkätukan.

Reiska suuntasi askeleensa varovasti tuon nahkahousuihin ja niittivöihin sonnustautuneen hahmon vierelle. Kaveri makasi sammuneena. Hänen luuttunsa lojui pusikossa kauempana. Tyypin letistä olisi voinut tiristää rasvaa muutamalle voileivälle. Sen appeen syöjä tuskin olisi nähnyt seuraavaa auringonnousua.

Gunther loikkasi Reiskan selästä ja tökkäsi heppua kylkeen harjanvarrella. Käsin ei epämääräisiin löytötavaroihin sopinut koskea, sen barbaarikin oli jo pienenä kasvatusäidiltään oppinut. Kaveri mumisi unisena jotain, mutta käänsi sitten kylkeä.

-Hei Reiska!

-Niin?

-Voisitkos vähän hengittää tuon tyypin naamalle?

-No sehän passaa.

Reiska asteli varovasti pitkäletin viereen. Sitten hän hönkäisi vuosien saatossa pötsin syövereihin kertyneet huurut kaverin kasvoille. Hetken ei näyttänyt tapahtuvan mitään. Sitten hepun naama muuttui punaiseksi. Hänen silmänsä rävähtivät auki. Ja hetken päästä tyyppi jo juoksi ympyrää tuskasta ulvoen.

Gunther myhäili tyytyväisenä. Tuo Reiskan hengitys se on aina yhtä raikas.Vähän kuin helteessä kuukausia mädäntynyt komposti. Hetken päästä kaveri oli jo vähän rauhoittunut. Tarvittiin vielä tovi vakuuttelua siitä, ettei barbaarilauma uhannut häntä nurkan takana. Vaan että kyseessä oli vain yksittäinen tapaus. Joka sinänsä oli jo varsin pelottava.

Gunther jututti kaveria tämän rauhoituttua.

-Mikäs sinä olet miehiäsi?

-No Tanehan mä. Oon kuule rankemman musiikin mestari!

-Jaha. Soitat häissä ja hautajaisissa?

-Noo en. Pikemminkin mulla on ihan oma yleisö. Sellaista asialle omistautunutta väkeä, jotka käy aina mun keikoilla.

-Onkos niitä paljonkin?

-Puolisen tusinaa. Mutta mun läpimurto on kyllä aivan nurkan takana.

Gunther hymyili itsekseen. Alkorian tiet olivat todella huonossa kunnossa, mutta mutkia niissä ei juurikaan ollut. Ei tainnut miehellä olla juuri mitään tekemistä lähiaikoina. Entäpä jos..

-Kuule Tane.

-Häh?

-Jos vaikka lähtisit meidän mukaan. Voisit vähän promota tätä meidän bisnestä. Tai vaikka tiristää taistelulaulun tai pari. Ihan mielen virkistykseksi vain.

Tane innostui asiasta, hamusi luuttunsa pusikosta ja päräytti pari epävireistä säveltä. Sitten hän julisti mahtipontisesti.

-Tämä on kundit kuulkaa seuraava hittibiisi!

Tane rämpytti luuttuaan sahaavilla liikkeillä, moshasi rasvaisella letillään kuin viimeistä päivää ja urahteli riiminsä tämän sekametelin seassa:

Kalvat kalskaa,

veri roiskaa.

Nyt on hauskaa,

Lismata kun saa.

Ei tarvi fundee,

kun mätkitään nyt vain.

Ei ole kankee,

liike tapparain.

On olo ankee,

vihollisen ain.

VERTA, HURMETTA, SUOLENPÄTKIÄ

MÄTKIN, MÄTKIT: MÄTKIÄ (Terveiset äikän maikalle!)

Joukkoa salaa pusikossa vaanineet örkit säikähtivät pahanpäiväisesti ja luikkivat pakoon. Barbaari ja kentauri vaihtoivat paljonpuhuvat katseet. Tanen ote musiikkiin oli tosiaan himpun verran agressiivisempi kuin niiden trubaduurien, joihin kaksikko oli aikaisemmin törmännyt. Mutta kaverilla oli kyllä asennetta. Ja matka oli pitkä. Todella pitkä. Joten Gunther taikoi kasvoilleen hymyntapaisen. Sekin tosin näytti ihan pikkuisen pelottavalta. Sitten hän tokaisi.

-Hienoa mies, kerrassaan hienoa! Etköhän lähde messiin?

-Jo vain, sehän passaa!

Reiskan ilme synkistyi pykälän, kun hän tajusi taakkansa jälleen kasvavan. Kuljetuskaluston väärinkäytöllekin pitäisi sentään jokin raja olla. Mitähän suuren tornin tietäjät tuumisivat tästä työsuojelurikkeestä? Kentaurin kasvoilla kävi tuima häivähdys, joka suli hetkessä. Vielä ei ollut oikea aika valittaa. Urheasti hän kommentoi.

-Hypätkäähän kyytiin, niin päästään lähtemään.

Hitaasti, tuskallisen hitaasti trio jatkoi matkaansa kohti Suokylää. Siellä oli kuuleman mukaan Tanen tuttuja. Nämä tarvitsisivat harjoja, ainakin pienen suostuttelun jälkeen.

Illalla hiljaisina ja jokseenkin uupuneina leirinuotiolla istuessaan kaksi kolmikosta ajatteli naisia ja yksi kostoa. Reiskan mitta oli täyttymässä. Häntä kohdeltiin kuin kuormamuulia, jota oli lastattu aivan liikaa. Reiskalla oli tietäjien neuvoston laatima työsuojeluopas. Sen 2 luvun 5 artiklan 6 pykälän 4 kohdassa selvästi sanottiin, että: kuljetuseläimen maksimikuorma Alkorian keskivertotiellä (kuoppaisuusaste 1,6) ei saanut missään olosuhteissa ylittää 230 kiloa, yhtä suurta tai kahta pientä henkilöä.

Nyt pelkästään Gunther painoi melkein 150 kiloa ja Sepikään ei mikään hoikka poika ollut. Lisäksi Sepistä koitui 7 artiklassa mainittua 80 db ylittävää melusaastetta, jonka varalle kentauria ei oltu suojattu asianmukaisilla AltorTM kuulosuojaimilla.

Reiska hyrisi itsekseen:"kosto on oleva suloinen, jahka raahaudun kristallipallon ulottuville", hän tuumi sadistisesti. "Pääsenpä kerrankin näyttämään tuolle Guntherin ketaleelle, missä kaappi seisoo. Harmi, ettei tietäjien tornin kaupallinen haaraosasto, Mokia, ole vielä onnistunut kehittelemään kannettavaa mobiili-kristallipalloa. Se olisi varmasti suuri hitti Alkoriassa", mietti tuo oloonsa suuresti turhautunut kentauri. Sitten hän nukahti silkasta uupumuksesta syvään uneen. Siinä hän ratsasti Guntherillä ja ruoski barbaaria aina kilometrin välein. Julma virne karehti Reiskan kasvoilla, kun hän käänsi kylkeä.

 

3 LUKU:VETELÄSUON VELIKULLAT

(JA SISAR HENTOISET)

Aamu valkeni sumuisena tuon pienen ryhmän ympärillä. Nahkeissa vetimissä kamojaan kasaileva joukko näytti nyrpeää naamaa. Viimein päästiin lähtemään. Tane valitti alituiseen inspiraation puutetta, johon Gunther vastasi paljastamalla hampaansa ja murahtamalla. Noin viidentoista urahduksen jälkeen Gunther tarttui valittajaa niskavilloista. Sitten hän viskasi Tanen kyydistä. Istuttuaan hetken pöllämystyneenä muusikko lähti juosta nilkuttamaan kaksikon perässä.

-Odottakaa! Ottakaa kyytiin! Lupaan olla ihan hiljaa.

Ei vastausta.

-Hei kundit, ettehän te voi minua jättää!

Ei vastausta.

-Vai voitteko?

Ei vastausta.

-Reiska pysähdy! Lupaan esitellä sinut yhdelle suokylän pimulle, joka on tosi heppahöperö.

Se tehosi. Reiska jarrutti kaviot kipunoiden.

-Onko sillä tipulla myös tapana harjata hevosia? Se tuntuu pahuksen mukavalta raskaan työpäivän jälkeen.

-On toki! Irmeli suorastaan rakastaa kaikkia kavioilla köpötteleviä. Varmasti hän lämpenisi sinullekin.

-Selvä! Hyppää kyytiin.

Viimein vaitelias kolmikko saapui suokylään. Se oli rakennettu paalujen päälle, mutta aina silloin tällöin muutama asumus plumpsahti suonsilmäkkeeseen. Tämä oli saanut asukkaat omaksumaan todellisen hälläväliä-asenteen. Kylässä pidettiin alituiseen pirskeitä ja lähes jokainen harrasti jotain extreme-urheilua.

Kolmikon lähestyessä keskustaa heitä vastaan tallusteli rosvokoplaa muistuttava pieni joukko. Tyypit olivat sonnustautuneet nahka-asusteisiin, niittivöihin ja lävistyksiin. Käsissään he kilisyttelivät kettinkejä. Gunther oli jo hamuamassa satulalaukusta kättä pidempää, kun Tane hihkaisi:

-No terve kaverit. Aim back!

Tane piirittiin ja nostettiin hurraa- huutojen saattelemana ilmaan. Silmänräpäyksessä porukka katosi läheiseen tavernaan.

-Mutta entäpä Irmeli? Kysyi Reiska tyhjältä kadulta.

Kaksikko seisoskeli hetken hämillisenä. Tämä paikka vaikutti suorastaan muhkealta heidän omaan kyläänsä verrattuna. Siinä heidän ihmetellessä tuli tavernasta ulos meluisa joukko. Yhdellä tyypeistä oli jousi ja toisella omena. He asettuivat kahdenkymmenen metrin päähän toisistaan. Väkijoukossa lyötiin kuumeisesti vetoa. Omena asetettiin toisen tyypin pään päälle.

Viimein jousi laukaistiin. Nuoli väpätti vaappuessan ilmassa. Sitten se napsahti suoraan keskelle kaverin otsaa. Nuoli jäi törröttämään miehen päähän. Ensin tippui omena ja sitten mies.

Väkijoukko ei näyttänyt olevan milläänsäkään. Hävityt vedot maksettiin harmistuneena. Viimein joukko maleksi takaisin sisään. Reiska virkkoi Guntherille:

-Aika hurjaa sakkia, sanoisin.

-Joo. Ostavatkohan nämä harjoja?

-Ainahan voit yrittää. Minä taidankin tästä lähteä etsimään Tanea. Reiskan mielessä olivat kyllä enemmän Irmeli ja kristallipallo, jolla ottaa yhteyttä tietäjiin. Mutta kaikkea ei Guntherille kannattanut kertoa.

-Ok, mene vain. Minä lähden duuniin.

Kaksikon tiet erosivat. Gunther talsi pitkin suokylän pääkatua. Talot vaikuttivat autioilta. Valonpilkahdustakaan ei päässyt pakenemaan ikkunoista tummenevaan iltaan. Varmaankin väki oli jossain muualla. Guntherin kävellessä yhä kauemmas keskustasta tiet muuttuivat vähän kerrassaan veteliksi. Pian barbaari huomasi saapuneensa suokylän esikaupunkialueelle. Kupliva lieju ulottui häntä nilkkoihin saakka.

Silmäkulmastaan hän erotti seurueen, joka näytti kalastavan. Tai ei aivan. Narua pitelevä kaveri huikkasi Guntherille.

-Hei, sinä siellä, tule auttamaan!

Gunther harppoi litisevin askelin kohti seuruetta.

-MevähänsuosukellettiinmuttasittenAnaankiinnitettyköysitarttuijohonkin
oksaaneikämesaadasitäylösjasinävoistvarmaankinkiskaistakunvaikutatniin
voimakkaalta!
Kaveri puuskahti yhteen hengenvetoon.

-Täh? Gunther ei ollut ikinä kuullut noin pitkää ja nopeasti lausuttua sanaa. Mutta kaveri viittoi barbaaria tarttumaan köyteen ja vetämään. Gunther teki työtä käskettyä. Ensin ei tapahtunut mitään. Sitten hän pinnisti voimansa äärimmilleen ja riuhtaisi niin lujaa kuin jaksoi.

Kuului kuiva napsahdus. Sitten suosta sinkoitui kuin ohjus mutainen möykky. Sen keskellä pyristelevä hahmo lensi päistikkaa kohti läheistä tammea. Kuului rusahtava ääni miehen iskeytyessä pää edellä puuhun. Sitten tuli aivan hiljaista.

-Noh, ainakaan Ana ei lähtenyt hukkumalla. Tuumi apua pyytänyt heppu partaansa haroen.

-Joo, eipä lähtenyt ei. Vastasi Gunther lakonisesti.

-Joten, kiitti vaan, kaveri.

-Eipä kestä. Minä taidankin tästä jo jatkaa matkaa.

Gunther asteli yhä syvemmälle suolle. Nyt oli jo miltei pilkkopimeää ja suonsilmäkkeeseen uppoamisen vaara ilmeinen. Se olisi aika ikävä loppu, jopa harjakauppiaalle. Kaukaa pilkotti vähän valoa, jota kohti Gunther suuntasi litisevät askeleensa.

Viimein rähjäisen mökin ovelle saavuttuaan Gunther karisti käärmet jaloistaan ja koputti. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten sisältä kuului epäluuloinen ääni.

-Kuka siellä? Voudilla ei ole tänne mitään asiaa!

-En minä ole vouti. Olen harjakauppias Gunther! Täällä on aika likaista. Voisit vaikka tarvita harjoja.

-En minä oikein tiedä…

-VOISIT VAIKKA TARVITA HARJOJA! Gunther karjahti keuhkonsa tyhjäksi.

Oven aukaisevan vanhuksen ainoa silmä kiilsi. Hänen silmälappunsakin kiilsi, niinkuin hyvinhoidetun kankaan kuuluu.

-Tulehan sisään, juniori. Tuot mieleeni ne ajat, jolloin seilattiin kuunarilla tyrskyisillä maailman merillä. Muistutat paljon perämiestäni. Hänet nimettiin kalpa-Kalleksi, kun miekkonen oli niin tehokas viipaloimaan vastustajansa.

-Jaha. Mikä sinun nimesi on?

-Minä olen Simppa. Siis kartasta! Simpan lahti, tiedäthän?

-Vai oikein kartan Simppa! Todella mukava tutustua. Miehet kättelivät.

Gunther ei ollut kuullutkaan hepusta, mutta päätti olla vaihteeksi ystävällinen.

-Istu alas, niin keitän sumpit. Minulla ei juurikaan käy vieraita.

Sitä barbaarin ei ollut lainkaan vaikea uskoa.

-Mikäs koirasi nimi on? Miksi silläkin on tuo lappu silmän päällä?

-Rekulle sattui pieni haveri erään kulkukissan kanssa. Se ei ole oikein ollut vireessä sen jälkeen, kun jätimme merielämän. Törmäilee vain esineisiin hoippuessaan paikasta toiseen. Varmaankin laivan keinunta jäi raukan hermostoon.

-Jaha. Missäs päin seilasit?

-Pitkin tunnettua maailmaa ja vähän muuallakin. Kerran kävimme todella oudossa paikassa. Se oli jokin Äemerikka. Ainakin mantereen asukkaat väittivät niin.

-Äemerikka? En ole koskaan kuullutkaan.

-Joo, ei kyllä kukaan muukaan täälläpäin. Katsopas tätä.

Simppa kaivoi arkustaan pitkän putkilon ja ojensi sen barbaarille. Hän pyöritteli esinettä käsissään.

-Mikä kumma tämä on?

-Sen pitäisi olla mahtava ase, basuukki. Ostin sen Äemerikkalaisen tummaihoisen kaverin peltilehmän takaosasta. Miekkosella oli niitä siellä iso kasa. Heppu oli tosi iloinen, kun maksoin puhtaalla kullalla. Simppa virnisti mustuneiden hampaidensa välistä.

-Miten tämä oikein toimii?

-Putken toinen pää suunnataan kohteeseen ja painetaan tästä.

Simppa esitteli innoissaan esinettä. Gunther ei ollut järin vakuuttunut. Selvästikin äijä yritti huijata häntä.

-Niin, ostatko harjoja? Guntherin mielenkiinto hiipui ja hän kävi asiaan.

-Voinhan ostaakin. Mutta rahaa minulla ei nyt ole. Käykö tuo putkilo maksusta? Minä en sitä enää tarvitse.

Gunther löysi itsestään uuden piirteen. Häntä vähän säälitti suolla asuva äijä, joka oli valmis luovuttamaan harvinaisuutena pitämänsä esineen ventovieraalle.

-Jo vain, tottahan toki.

Miehet tekivät vaihtokaupat. Tovin perästä Gunther hyvästeli Simpan ja lähti tarpomaan putkilo selässään ja harjakassi kädessään kohti kaupunkia.

Kaupungin laidalla barbaaria vasten juoksi puuskuttava Tane. Rasvamakkarat pursuilivat nahkahousujen yli ja hiki tippasi muusikon otsalta.

-Reiskan perhana teki oharit!

-Mitäh? Mitä on tapahtunut.

-Se niljakas koni käräytti meidät tietäjille työsuojelurikkeestä! Nyt ei auta muu kuin häipyä. Siellä se nyt muhinoi Irmelin kanssa ja naureskelee, minkä jaksaa!

-Se luuska! Ei kai se auta. Pitää paeta nopeasti!

Gunther tajusi tilanteen toivottomuuden. Jos tietäjien kanssa joutui kahnauksiin, merkitsi se yleensä miehen menoa.

Ja niin kaksikko luikki pois suokylästä. Yön syvimpinä tunteina epäonnisille veikoille selvisi, mitä he olivat. Lainsuojattomia. Ja sellaisen koneiston jahtaamia, joka tekisi kuoripojistakin perunamuusia.

4 LUKU: JUOKSE POIKA JUOKSE; REIPPAHASTI AIN

Gunther pälyili olkansa yli harppoessaan kohti nousevaa aurinkoa. Öinen pakomatka oli ollut tuskallinen. Heitä tarkkailtiin. Pian taivaanrannassa erottuikin lentävän otuksen silhuetti.

-Ne ketaleet lähettivät liskoratsastajan! Gunther puuskahti Tanelle.

-Tämä on jo liian pahaa ollakseen totta. Eihän noita pääse pakoon elävä Erkkikään. Eikä henkitoreinen Erkki. Eikä…

-Joo joo, kita kiinni! Guntherin sietokynnys oli hyvää vauhtia ylittymässä.

-Hei, tuolla on jo Sherrywoodin metsä! Tane tunsi tienoot yllättävän hyvin jopa keikkamuusikoksi.

-No, paetaan sinne! Gunther murahti.

-Mutta kun siellä on niitä veikkoja!

-Mitä oikein puhut?

-Niitä iloisia Sherrywoodin veikkoja. Joita kaikki pelkäävät.

-Ovat kyllä totisia veikkoja, jos tielleni eksyvät. Tule jo!

Gunther tempaisi Tanea hiuspehkosta ja kaksikko lähti juosta jolkuttamaan kohti metsää. Barbaari ja muusikko lisäsivät vauhtia huomatessaan ratsastajan. Nyt pitäisi olla nopea kuin tuuli. Tai nuoli. Tai mikälie, mutta nopea.

Hetkessä he saapuivat joelle. Vain yksi silta oli rakennettu sen poikki. Siellä seisoi muhkea mies heiluttaen ryhmysauvaansa. Gunther hamusi harjan käteensä täydessä juoksuvauhdissa.

-Minä olen Pikku-Joni ja tästä ei men…

Gunther sinkosi harjan kädestään epäinhimillisellä voimalla. Se kiisi kuin ohjus iskeytyen sillalla seisovan hepun vatsaan. Kuului rusahdus, kun harja lävisti miehen.

-…näärgghhh. Kaveri tuijotti tyrmistyneenä mahaansa. Sitten hän molskahti jokeen.

Gunther ja Tane eivät pysähtyneet.

-Tuolla se riiviö vielä on! Huudahti Tane taivaalle osoittaen.

Samassa Gunther muisti selässään keikkuvan putkilon. "Suuri ase, basuukki", Simppa oli sanonut. Barbaari seisahtui ja otti putkilon käteensä. Sitten hän tähtäsi aseella hyökkäävää lentoliskoa ja sen selässä keikkuvaa tietäjää. Gunther painoi laukaisinta. Jokin lentävä esine sihahti vihaisesti putkilon päästä. Sitten se iskeytyi liskoon. Valtaisa räjähdys vavisutti tienoota.

-Hähää! Gunther hyppelehti riemusta. Tane seurasi suu ammollaan vierestä.

Palavia liskonkappaleita ropisi maahan. Kaksikko katsoi toisiaan. Raja oli ylitetty. Jos he nyt jäisivät kiinni, rangaistus olisi hirmuinen.

Tane virkkoi Guntherille:

-Tuota, suunnataanko tuonne sivukylään? Emme ole missään turvassa, mutta sivukylän haju ainakin auttaisi asiaa.

-Sinne vaan. Gunther tokaisi.

Lainsuojattomat jatkoivat pakomatkaansa hieman tyynempinä. Päivän tarvottuaan he olivat perillä sivukylässä.

5 LUKU: TUULEN ALLA ON PARAS OLLA

Gunther katsoi kummissaan kukkulan alla levittäytyvää keltaista pilveä.

-Onko tuo lohikäärmeen pesä? Barbaari ärisi.

-No ei. Se on se kääpiöiden tehdas.

Gunther ei välittänyt vastata, vaan kaksikko jatkoi matkaansa kohti huuruja.

-Eiköhän suunnata kohti piippuja? Tehtaalla on aina vapaita duunipaikkoja lakkojen takia.

-Joo. Barbaari murahti.

Kaksikko talsi neniään pidellen kohti sivukylän keskustaa. Heitä vastaan maleksi vahvasti oluelta tuoksahtavia kääpiöitä.

-Mikseivät nuo juoppolallit ole töissä? Barbaari tivasi Tanelta.

-Taitaa olla noiden lakkovuoro. Silloin ne yleensä ottavat mallasjuomaa rankemman edestä, jotta unohtaisivat tämän paikan hajun edes hetkeksi.

-Hyvä idea, eiköhän mekin…

-EI! Tane osasi olla hyvin päättäväinen, kun sille päälleen sattui.

-Katsos, kun me saadaan hyvät rahat, jos pestaudutaan ensin työntekijöiksi. Tane lisäsi rauhallisemmin.

Tane ja Gunther saapuivat massiiviselle tehdasportille. Porttivahti kirjasi kaksikon nimet ylös listaan ja ohjasi heidät työnjohtajan juttusille. Tallustaessaan tehdasmelussa barbaaria ahdisti. Aavojen arojen kasvatti ei oikein ollut kotonaan aidatulla alueella.

Työnjohtaja oli kääpiöksi todella rasittuneen näköinen. Hepun silmäpusseilla olisi voinut palata pingistä. Kääpiön mahanesteiden lorinan kuuli metrien päähän.

-Mitä asiaa? Hän kysyi alistuneella äänensävyllä.

-Me haluttais pestautua duuniin tänne. Tane selitti käsiään pyöritellen.

-Jaha. No hyvä on. Voittekin jäädä suoraan lakkovuoroon. Jos lakon aihe kiinnostaa, niin tällä haavaa vaaditte upo-uusia Mokian kehittämiä mobiili-kristallipalloja. Ne tulevat keskinäisen kommunikaation parantamiseksi. Voitte mennä suoraan kassan kautta. Muut ovat arvatenkin kylän juottolassa, jos yksin lakkoilu ei kiinnosta.

Barbaari pyöritteli hämmästyneenä silmiään. Hänen käteensä leväytettiin iso kasa Alkoja (virallinen rahayksikkö). Eikä kaksikko ollut vielä eväänsä väräyttänyt. Tane hieroskeli käsiään.

-No niin. Ja nyt tavernaan. Muusikko tokaisi myhäillen.

Barbaaria ei tarvinnut kahdesti käskeä. Kaksikko sujahti tehdasalueelta miellyttävämpään ympäristöön läheisen tavernan tiskille. Tuopin ääressä kaksikolla oli tovi aikaa jutella.

-Mitäs me nyt seuraavaksi tehtäis? Kysyi Tane barbaarilta.

-Noh, ollaan täällä vaan, mikäs hätä meillä on?. Gunther tuumi.

-Joo, ei kai me muutakaan voida. Tane vastasi ja kulautti tuoppinsa tyhjäksi.

Barbaari oli huomannut silmäkulmastaan jotain vaaleaa. Varovaisesti Gunther käänsi päätään. Sitten jysähti. Barbaarin päässä surisi, polvet löivät loukkua ja kaikki ruumiinosat tuntuivat veteliltä. Tai ainakin melkein kaikki. Baarin nurkassa istui enkeli. Siltä ainakin barbaarista näytti.

-Odota täällä, Gunther käski Sepiä ja loikkasi vastausta odottamatta kulmapöytään.

-Minä olen Gunther ja sinä olet kaunis! Gunther julisti nurkan pimulle.

-Sankarini! Vastasi haltija ja heittäytyi oitis barbaarin kaulaan. Ilmeisesti oleskelu 120 senttisten kääpiöiden kansoittamassa sivukylässä oli tehnyt tehtävänsä. Yli parimetrisellä harteikkaalla barbaarilla oli kysyntää.

Kaksikko siirtyi kujertelemaan vähän syrjemmälle.

-Minä olen Liisa, haltija visersi.

-Puluseni. Barbaari sanoi miehekkäällä äänellä.

-Pelastit minut näiden…brutaalien pikkumiesten, näiden…barbaarien joukolta! Liisa totesi silmät ammollaan. Tämä hieman hymyilytti Guntheria.

-Kultsi, meillä synkkaa!, Barbaari kuiskasi Liisan korvaan.

-Tule, niin näytän sinulle ateljeeni. Liisa kehräsi.

-Odota vähän, kerron vain kaverilleni.

Gunther huikkasi Tanelle saattaessaan Liisaa ulos tavernasta. Muusikko myhäili itsekseen ja viritteli luuttuuan viihdyttääkseen maksukykyisiä asiakkaita.

Liisan ateljee sijaitsi ihan kulman takana. Haltija saattoi Guntherin läpi epäonnistuneiden veistosten ja kornien maalausten viidakon takahuoneeseen. Siellä olevaan sänkyyn olisi mahtunut kokonainen legioona. Gunther tuumi, että sellainen sängyssä oli saattanut joskus ollakin.

*Seuraava kohtaus on sensuroitu yleistä moraalia heikentävänä*

Aamulla Gunther poltteli savuketta sängyssä. Sivukylään tulo ei ollut ollenkaan huonompi homma. Ei ollenkaan.

Guntherin ja Tanen elo Sivukylässä oli leppoisaa. Välillä barbaari ja muusikko kävivät töissä hakemassa upouudet kristallipallonsa, jolla saattoivat kilautella toisilleen. Uusi lakko aloitettiin välittömästi. Työn vaatimustaso oli noussut uusien teknisten apuvälineiden myötä ja lisää liksaa tarvittiin stressin välttämiseksi.

Eräänä iltana Guntherin puuhaillessa Liisan kanssa barbaari tunsi jonkun läsnäolon. Hän kääntyi katsomaan ja huomasi suippohattuisen hahmon, joka seurasi hänen toimiaan ivallinen hymy huulillaan.

-Jäit kiinni housut nilkoissa! Tietäjä virkkoi jäätävällä äänellä.

-Aih! Karkasi barbaarin huulien välistä.

-Ei olisi kannattanut ottaa tätä kristallipalloa, virkkoi tietäjä.

-Miksei?, kysyi Gunther hämmästyneenä.

-Nämä voidaan paikantaa. Uusinta tekniikkaa, näet. Kääpiöille kelpaa vain paras, narahti suippolakki. Samassa Barbaarin ylle laskeutui savuverho, ja kaksikko katosi huoneesta jättäen jäljelle hämmästyneen Liisan.

EPILOGI:VIIDELLÄ SIVUKYLÄÄN JA KUUDELLA PUTKAAN

Tietäjien sellit sijaitsivat tornin kellarissa. Vierailupäivänä siellä kuhisi. Pieni hahmo kipitti kopille, jossa vankien kanssa saattoi jutella puhetorvien välityksellä. Toiselta suunnalta kävellä keikutteli vaalea blondi. Kopin ovella nämä kaksi naista kohtasivat.

-Voisitko siirtyä, tulin tapaamaan kihlattuani, sanoi Demi pienellä äänellä vaalealle haltijalle.

-Niin minäkin poikakaveriani, Vastasi huikentelevainen haltija.

-Oletkohan erehtynyt kopista? Kommentoi Demi.

-Kyllä Guntherin pitäisi olla seiskassa, Vastasi Liisa katsoen Demiä nenänvarttaan pitkin.

-VAI SELLAISTA PELIÄ! Ärjähti Demi niin, että kattopaanuja rapisi niskaan.

Pieni ja pippurinen, musta hurrikaani iskeytyi kiinni haltijan vaaleaan hiuspehkoon. Kaksikko pyöri lattialla takertuen toisiinsa. Hiustuppoja sinkoili pitkin huonetta.

Kopin toisella puolella Gunther kiristeli hampaitaan.

-Aika kiihkeitä ovat, nuo sinun naisesi. Virnisteli vieressä istuva Tane luuttuaan näppäillen.

-Joo. Eiköhän tästä suunnata takaisin selliin Gunther vastasi.


* * *
Tarinan kirjoittaja odottaa jännittyneenä
palautettanne. Tästä laatikosta sitä voi antaa.
   

edellinen   etusivu  novellit  KK-files  seuraava