etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Avaruuden roskahenkilöt (fin)
Trash persons from outerspace (eng)
Jovainnii avaruuven roskamiehelöitä (savo)

Kalle Nuortimo


    

Tämä novelli on mitä lupaa. Roskaa avaruudesta.

Lastiruuman tunkkainen ilma seisoi paikoillaan kuin yli-innokas vahtisotilas. Hiljaisuuden rikkoi vain maasta avaruusalukseen karanneiden pitkäjalkojen rapina vasten metallipintoja. Hämähäkinseittien verhoamista nukkuma-arkuista ei kuulunut hiiskaustakaan.

Tai ehkä sentään jotain. Pertsan ja Reiskan sydämet löivät pari kertaa minuutissa. Pl-lumps…Pl-lumps. ..PLPLUMPPLUMPS. Reiska oli syönyt ennen lähtöä liian tulista ruokaa ja hänen sydämensä jumpsutti epätahtiin aina, kun normaalisti olisi ollut röyhtäisyn aika. Näiden kahden äänen rinnalla kuului myös yhden hakkaavan sydämen syke. Muihin verrattuna tämä kolmas ääni oli selvästi nopeampi. Neljännestä arkusta ei kuulunut ääntäkään.

Viimein alkoi tapahtua. Aluksen sireeni vinkaisi kuin pelästynyt emakko ja aktivoi hytin valot loistamaan fosforinsinistä hohdetta. Nukkuma-arkkujen raskaat metallikuoret avautuivat niristen. Ulos kömpi kaksi tokkuraista hahmoa, joiden pitkät parrat ulottuivat vyötärölle saakka. Kolmannen nukkuma-arkun kaveri ponkaisi ylös kuin vieteriukko. Kaksi jalkaparia läpsyttivät leppoisasti pitkin kylmää lattiaa. Niitä seurasivat yhdet säntilliset askeleet. Kunnon vararenkailla varustetut keski-ikäiset miehet kävelivät ensin hitaasti, mutta säntäsivät sitten juoksuun kohti avaruusaluksen käymälää juniorin seuratessa etäämpänä.

Viimein Pertsa, toinen vanhoista kaveruksista ja jätealuksen kapteeni, katseli ihmeissään käytävälle.

-Hei Reiska, mihin Arska jäi? Hän kysyi silmäillen pitkin käytävää.

-Ei hajuakaan, Reiska mutisi.

-Mä katon, jos se ois vielä arkussaan.

Pertsa tallusteli neljännen arkun luo ja avasi kannen manuaalisesti. Kansi sihahti auetessaan ja tuprautti pölyä. Arkun sisällä maannut Arska oli muuttanut muotoaan. Tomuksi lähinnä. Pölykasan keskeltä erottui myös pari keltaista kultahammasta.

-Arska perhana, minkä teit, Pertsa jupisi ja lähti apeana talsimaan pitkin käytävää.

Viimein vanhat kaverukset ja uudempi tulokas asettuivat jätealuksen ohjaamoon.

-Hohhoi, olipas siinä taas nokoset. Reiska totesi haukotellen.

-Sanos muuta. Nuo vanhentuneet arkut käyvät joka vuosi aina vaan vaarallisemmiksi, virkkoi Pertsa.

-Rienausta! Lasse, jätefirman uusi työntekijä, huudahti. Kyllä yhtiö omistaan huolen pitää!

Pertsa ja Reiska katsoivat merkitsevästi toisiaan, mutta eivät sanoneet sanaakaan. Kylläpä tuo uusi kaveri on rasittava, tuntuivat molemmat tuumivan. Sitten he syventyivät tutkimaan aluksen reittiä näyttöruudulta.

-Näyttäisi siltä, että olemme tällähaavaa Kauriin tähtisumussa, Pertsa mutisi partaansa.

-Kyllä vain, ajellaan ihan hissukseen piippari päällä. Täällä pitäisi olla vähintään viisi säiliötä, ainakin säteilytutkan mukaan. Reiska vastasi.

-Ohjesääntö sanoo että jätesäiliöt pitää kerätä tietokoneen ilmoittamassa järjestyksessä ja…

-Pää kiinni, kuului Pertsan ja Reiskan duetto. Lasse sulki suunsa ja tuijotti murjottaen ohjaamon näyttöruutuja.

Alus leijaili hyvän tovin ennen kuin piipparin, säteilytutkan, kimeä sireeni parahti. Tutkassa näkyvä punainen piste lähestyi, kunnes aluksen näkölasissa erottui suuri valkoinen säiliö. Sen kyljessä ollut säteilyvaaran merkki oli kulunut olemattomiin.

-Okei, siinä se vonkale nyt sitten on, Reiska murahti.

-Minä otan tarttumakouran esiin, Lasse kommentoi. Sitten hän alkoi käydä läpi ydinjätesäiliöiden käsittelyohjeita. Ne opetettiin jokaiselle roskamiehelle jäteopiston toisella vuosikurssilla.

Metalli narisi, kun säiliötä hivutettiin varovasti kohti lastiruumaa. Maasta satoja vuosia sitten avaruuteen ammutut säiliöt olivat toisinaan niin haurastuneita, että repeilivät. Silloin roskamiehille ei jäänyt muuta keinoa kuin lähettää Liisa, siivoojarobotti, selvittämään sotkua.

Viimein lastiruuman ovi kolahti kiinni. Reiska painoi erästä vipua eteenpäin. Alus kiihdytti vauhtiaan. Ohjaamossa miehet rentoutuivat hieman. Jopa Lassen otsan rypyt silosivat, ainakin vähän.

Kului hetken aikaa. Sitten Lasse sanoi:

-Kuulitteko?

-Mitä nyt? Vanhat herrat murahtivat kireällä äänellä.

-Ihan kuin ruumasta kuuluisi lyöntejä.

-Taisi jäädä pojalla happi vähiin tuolla nukkuma-arkussa, Pertsa murjaisi.

Konkarit hekottivat pitkän tovin. Lasse nyrpisti nenäänsä.

-KLONK!

-Tuon te varmasti kuulitte! Lasse hihkaisi vahingoniloisena. Onkohan jokin alieni päässyt murtautumaan säiliöön? Hän jatkoi.

Pertsa muisteli tapausta, jossa tummanharmaa yksisilmäinen möykky oli kömpinyt ruostuneeseen säiliöön. Siellä se oli mellastanut hyvän tovin pienissä säteilyhuuruissaan. Viimein koko komeus oli pitänyt heivata takaisin avaruuteen. Välikohtauksesta ei oltu hiiskuttu sanaakaan avaruuskomissiolle, saati sitten jätefirman johdolle. Tapaus mielessään Pertsa virkkoi:

-Käypäs Lasse vähän vilkaisemassa mikä siellä on. Sinä kun tunnet tuon ohjesäännön niin hyvin, että osaat hoitaa nuo UPE (Ulkopuolelta PEräisin)-kontaktit ninkuin pitää.

-Selvä, minä menen!

Nuori mies marssi määrätietoisin askelin kohti ruumaa. Varovaisesti hän askelsi kohti ilmalukkoa. Hän avasi oven ja hamusi käteensä säteilysuojapuvun kaapista. Niitä ei oltu uusittu aikoihin ja kaikki säteilymittarit olivat mustuneet.

Pikkuseikoista välittämättä Lasse hyppäsi pukuun, sujautti vetoketjun kiinni ja avasi ilmalukon oven.

Silmäiltyään hetken ympärilleen, Lasse marssi kohti nurkassa nököttävää metallimöhkälettä. Hän riuhtaisi sen oven auki niin, että säiliön kylki kumahti ontosti. Sisältä Lassea tuijotti metallinen silmäpari.

-No voi…Karkasi juniorin hampaiden välistä.

-Minä olen Erkki 3.4, tunteva robotti, kuului säiliön sisältä.

-Mitä !? Miten sinä sinne jouduit?

-No katsos, se on oikeastaan aika pitkä tarina, robotti tilitti metallisella äänellään.

-Kerro lyhyesti. Lasse oli pakahtua uteliaisuudesta.

-Jaa. No, tuota minä pakenin vaimoani, Liisa 1.6:sta. Hän on myös robotti. Ja tunteva sellainen. Vaimoni nalkutti jatkuvasti. Hetken päästä en vain enää kestänyt sitä. Ei ollut muuta keinoa kuin paeta!

-Ja sinä pakenit…ydinjätesäiliöön? Lasse ei oikein voinut uskoa peltiheikkiä niin tyhmäksi.

-Niin siinä kävi, robotti narahti metallisesti.

-Ja sinut ammuttiin avaruuteen?

-Joo!.

-Nyt sinulla ainakin säteilee, Lasse veisteli.

Kone meni ymmälleen. Ilmeisesti sille ei oltu asennettu huumoriyksikköä.

-No, jää hetkeksi tänne. Kysyn johtoportaalta, mitä sinulle pitäisi tehdä.

Lasse liukeni paikalta varsin vikkelästi jopa innokkaaksi nuorukaiseksi. Puolijuoksua hän kiiruhti Pertsan ja Reiskan luokse.

-Hei kuulkaa!

-No mitä juniorilla on asiaa? Reiska murahti.

-Siellä oli sellainen robotti!

-Jaha. Mitä se halusi?

-Ei kai mitään erityistä.

-No, istu alas sitten. Olkoon siellä ruumassa vaan, ei se mua ainakaan haittaa, kapteeni tuumi. Kylläpä noista jätteistä löytyy kaikkea kummallista kamaa.

Samassa piippari parahti toistamiseen. Ruutua tuijottanut Pertsa aktivoi tarttumakouran. Toinen säiliö heivattiin edellisen viereen kokenein ottein. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään ja miehistö rentoutui.

-KLONK!

Kolmikko käännähti ruuman suuntaan.

-Jahas, Lasse! Pertsa otti jyrkimmän ’Minä olen pomo, tietäkää se’- ilmeensä ja viittasi etusormellaan Lassea ja peukalollaan ruumaa.

Lasse mutisi itsekseen ja lähti lampsimaan ulos ohjaamosta. Ruumassa hän lähestyi toista säiliötä varovasti. Sen ovi kirskahti avautuessaan.

Siellä oli toinen robotti. Tällä oli yllään kulunut mekko. Metalliset kiharat laskeutuivat koneen hartoille.

-Missä se Erkin ketale vehtaa!? Säiliön robotti oli todella vihainen.

-No tuota…Lasse kakisteli.

Erkki narahteli ulos säiliöstään ja käveli Lassen taakse.

-Minä olen täällä, kulta, se selitti alistuneena.

Lasse luikahti ulos ruumasta liukkaasti kuin ankerias. Ennen oven sulkemistaan Lasse kuuli vielä nakuttavaa ääntä. Vähän niinkuin konekiväärin papatus. Roboteilla oli paljon puhuttavaa keskenään, ainakin Liisalla.

Lasse oli väsähtäneen näköinen istahtaessaan tuolilleen.

-No, Mitä siellä nyt oli? Pertsa tivasi.

-Älä kysy! Lasse puuskahti.

-Tai, no, siellä oli sen ensimmäisen robotin vaimo. Hän jatkoi.

Pertsa ja Reiska kohottelivat kulmakarvojaan, mutta eivät sanoneet mitään. Reiska tarkisti varmuuden vuoksi ruuman sähkölukon toiminnan keskustietokoneelta. Vaitelias kolmikko istui tuoleillaan. Jätealus leijaili sinne tänne avaruudessa.

Viimein Pertsa rikkoi hiljaisuuden.

-Noniin pojat. Luulen että me lähetään näistä koordinaateista veke ja äkkiä! En kestä ajatusta, että sieltä tulisi vielä kolmaskin radioaktiivinen robotti!

-Hyvä idea, Lasse hihkaisi.

Pertsa työnsi vipua eteenpäin. Alus loikkasi seuraaville koordinaateille hypermoottorinsa avulla. Sen sivuvaikutuksena oli tosin alkava dementia ja happivajetta aivoissa. Jätefirman johdon mielestä hypermoottorin vaaroista ei ollut näyttöä. Olihan siitä julkaistu vasta puolisenkymmentä hyllymetriä tutkimuksia.

Kampelan tähtisumussa tovin uiskenneltuaan aluksen summeri soi jälleen. Tällä kertaa sitä lähestyi avaruusalus. Tovin päästä jätealusta kutsuttiin.

Reiska painoi nappia, joka aktivoi ohjaamon kuvaruudun. Siihen piirtyi kuva tummanharmaasta pikkumiehestä. Kaveri näytti todella vihaiselta. Se polki jalkaa ja sadatteli.

-Tuota, osaako kukaan käyttää tuota automaattitulkkia? Pertsa kysyi.

-Minä! Se oli tietenkin Lasse.

Juniori painoi nappulaa kojetaulussa. Kaiuttimista vyöryi ihan uusia kirosanoja jopa Reiskalle, joka sentään oli viettänyt tovin aikaa linnunradan pahamaineisimmissa baareissa.

Kiihkeän tilityksen lomasta aluksen miehistö tulkitsi, että miekkosen kotiplaneetalle oli saapunut oikea ydinjätesäiliöiden armada. Planeetta ei ollut kestänyt säteilyä, vaan siitä tuli todellinen kaatopaikka. Se varmaan oli ollut maasta säiliöt ampuneen tahon tarkoituskin.

Pieni siirtokunta oli kuuleman mukaan vielä hengissä planeettaa kiertävällä avaruusasemalla. Tämä halusi kiihkeästi neuvotella jätefirman kanssa korvauksista.

Pertsa raapi tovin päälakeaan. Sitten hän tuumi:

-Kuulkaa, nyt on parasta lähettää tuon kaverin mukaan loittoryhmä. Mene sinä, Lasse nuorena ja älykkäänä sinne niiden robottien kanssa. Niillä kun säteilee. Saat samalla UPE- kokemusta, joka varmasti näyttää hyvältä CV:ssäsi.

-Mahtavaa! Lasse hihkaisi. Minäpä haen ne peltiveikot, niin pannaan toimeksi.

Lasse ja robotit roudattiin nopeasti harmaan miehen avaruusalukseen. Liisan terävä ääni kantautui vielä ilmalukosta Pertsan korviin. Viimein alus kiihdytti pois roskahenkilöiden näköpiiristä.

Pertsa otti rennomman asennon penkillään. Myhäillen kapteeni tokaisi Reiskalle:

-Noniin, otetaanpa kurssi kohti maata. Eiköhän tämä riitä jo tältä erää.

-Jep, onhan sitä töitä töitä jo paiskittukin, Reiska naurahti.

Jätealus kiihdytti pois Kampelan tähtisumusta todella vikkelästi niinkin kookkaaksi avaruusalukseksi.

-Olipa hyvä, että sattui tuo Lasse mukaan tälle reissulle, Reiska tokaisi.

-Niinpä, kyllä noissa nuorissa on tulevaisuus, Pertsa vastasi.

Kaksikko purskahti nauruun. Se helmeili jätealuksen ummehtuneessa ilmassa vielä pitkään roskahenkilöiden vakavoitumisen jälkeen.

   
* * *
Tämä ei ole roskalaatikko, vaan suora
aliavaruuslinja novellin kirjoittajalle.
   

etusivu  novellit  KK-files  seuraava