edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

VIERASHUONE

Tomi Peuhkurinen

 
    
Taloni ikkunat, ennen niin tutut ja turvalliset, näyttävät jälleen aivan vierasta maisemaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ja kuten aina ennenkin, ihmettelen suuresti miten itse kasvattamani puutarha voi muuttua joka puolella näkyväksi, yksitoikkoiseksi, kuohuvia aaltoja tulvivaksi merimaisemaksi kallioisine rantoineen. Ehkä minä vain kuvittelen kaiken mutta onko kuvitelmilla nykyään kyky tuntea mereltä puhaltava tuuli, joka tunkeutuu luihin asti, jos avaan ikkunan jonka tiivisteet eivät enää pidä sillä tavalla kuin niiden pitäisi. Ehkä tuuli jäädyttää nekin, saa ne haurastumaan ja putoamaan sitten pois jolloin minulle ei jää sitäkään vähäistä suojaa kuin nyt. Olohuoneen takkaan sytyttämäni tuli lämmittää jos istun sen edessä, mutta siihen sen vaikutus sitten jääkin. Aivan kuin metrin päässä takasta olisi näkymätön seinä joka estää lämmön pääsyn kauemmas. 

Huone joka ennen on toiminut vierashuoneena, silloin harvoin kuin minulla vieraita on, ei ole sitä enää. Tänäänkin sen pienessä ja korkealla sijaitsevassa ikkunassa on kalterit ja kauimmaisessa nurkassa, joka jää armeliaasti pimeyteen, istuu ihmisen näköinen hahmo joka ojentelee käsiään aivain kuin kutsuisi minua luokseen.  En ole uskaltanut katsoa sitä muualta kuin oven raosta ja luulenpa ettei ole ollenkaan terveellistä edes ajatella jonain päivänä astua sisään sen selliä muistuttamaan asumukseen, joka joskus oli osa omaa taloani. Suljen raskaan oven ja jätän olennon omaan rauhaansa. 

Katson ympärilleni synkässä olohuoneessa ja ihmettelen minne sähkövaloni ovat kadonneet ja missä vaiheessa. Voisin vaikka vannoa että ne olivat paikoillaan vielä herätessäni ja sytyttäessäni takkaan tulta, mutta enää niitä ei näy. On vain suurella pöydällä oleva kynttilä antiikkisessa ja painavan näköisessä telineessä, jota en muista koskaan omistaneeni. 

Käytän ohutta puutikkua nopeasti takassa loimuavassa tulessa ja sytytän sillä kynttilän luomaan häilyvää tunnelmaa ennestäänkin aavemaiseen olohuoneeseen, missä ei ole jäljellä tippaakaan sitä kodin lämpöä mihin olin tottunut. 

Makuuhuoneen puolelta puhaltava tuuli tunkeutuu avoimesta ovesta olohuoneeseen ja saa jalkani palelemaan. Suljen oven vain huomatakseni, että melkein saman tien tuuli tunkeutuu seinän läpi ja ainoa lämmin paikka mikä on jäljellä, on takan edessä. Sitä kohti kävellessäni, kuljen ohi entisen vierashuoneeni enkä voi olla ajattelematta paleleeko siellä istuva olento yhtä kovasti kuin minäkin istuessani takan eteen lattialle, joka ei ole enää itse laittamani paksu muovimatto, vaan suurista kivistä kasattu epätasainen lattiantapainen. Kiedon sinistä aamutakkiani tiukemmin ympärilleni mutta tärisen siitä huolimatta, koska lattiaa pitikin puhaltava tuuli on aivan liian jäätävä. Jäätävä ja niin tehokas että se sammuttaa ensin pöydällä palavan kynttilän ja sitten takassa vielä hetki sitten roihuavan tulen. 

Entisen vierashuoneeni ovi ei ole lukossa enää kymmenen sekunnin kuluttua kun astun sisään edes hieman siedettävämpää paikka etsien ja huomatessani, että huone on kuin onkin lämmin, istun kauimmaiseen, hämärään nurkkaan ja suljen silmäni helpotuksesta huokaisten. 

Tiedän että ovi jäi minulta auki ja että se pitäisi sulkea mutta sitä katsoessani näen sen raossa seisovan siniseen aamutakkiin pukeutuneen hahmon, joka katsoo minua pelokas ilme kasvoillaan. Sanaakaan ei tule suustani ja huidon käsilläni jotta hahmo tajuaisi sulkea oven ja kohta raskas kolahdus sulkee sen jättäen minut hämärään, minne pienestä kaltereilla varustetusta ikkunasta tulvii lämpimän ilman mukana kukkien ja puiden tuoksua. 
 
 

(c)clarence 

5.1.1998 
 

 

   
* * *
Ja sitten palautetta kirjoittajalle, kiitos.
Eihän siihen mene kuin pari tulenpalavaa
minuuttia oheisen tekstilaatikon avulla.
 
   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava