Risto ohitti harppoen kantapaikkansa, Köyhän Porsaan. Sinne ei kannattaisi mennä, sieltä Kaisa tulisi häntä ensitöikseen etsimään. Hän nousi linja-autoon ja matkusti keskustaan. Sää oli suhruinen ja kostea, harmaa vesi piiskasi bussin ikkunoita. Alas valuessaan se oli kuin savettunutta vettä. Linja-auton matkustajat olivat kuin hahmoja huonosta kauhuelokuvasta. Yrmeät ja piiskatut, makaaberit ilmeet toivat elävästi mieleen Ed Woodin elokuvien 'hirmuiset' olennot. Kuljettaja oli kuin kollegansa eräästä Lovecraftin kuuluisasta novellista. 
 
Nuokkuva Lohi oli yllättävän täynnä. Se oli vanhan ajan kievarityyliin sisustettu viihtyisä ravintola A-oikeuksin. Seinät olivat harmaata nupukiveä; ainakin ne näyttivät sellaiselta. Katossa roikkui kaksi raskasta kynttiläkruunua, pöydät olivat paksua tammea. Oluesta maksoi mieluusti muutaman markan enemmän kun sen sai nauttia arvovaltaisessa ympäristössä. 
 
- Pintti Guinnessia. Baarimikko nyökkäsi ja laittoi mustan stoutin valumaan. Se maistuisi syntisen hyvältä, hieman karvaalta ja kahvimaiselta. 
 - Hei. Risto katsoi sivulle ja näki mustahiuksisen naisen kasvot. Naisella oli musta poolo, nahkaliivi ja mustat farkut. Meikkiä oli hillitysti, puuteria ehkä hieman liikaa. Kasvonpiirteet olivat terävät ja kauniit. "Lykästikö muka näin nopeasti?" 
 - No hei hei. Nainen istui baarijakkaralle ja tilasi Bloody Maryn. - Reilusti tabascoa, hän opasti baarimikkoa. 
 - Minä olen Katherine. 
 - Risto. Hauska tutustua, Risto sanoi ja nosti olutlasia kättelyn sijaan. 
 - Anteeksi jos olen tunkeileva, tyttö sanoi, mutta sinä olet ainoa alle nelikymppinen tässä kapakassa. 
 - Vain niin. Sekö oli ainoa syy että istuit viereeni? 
 - Tässä vaiheessa kyllä. 
 - Tässä vaiheessa? 
 - Niin, nainen vastasi ja otti suullisen drinkistään. Paksu punainen neste värjäsi ylähuulessa olevan kuopan, jonka teräväpiirteinen kieli puhdisti viivähtäen siinä hetken liian kauan. 
 
Katherine oli aidosti mukava. Hänessä oli jotain salaperäistä mutta tietyllä tavoin hän oli myös avoin. Hän kuunteli kiinnostuneena Riston juttuja ja osasi antaa niihin vastaukseksi muutakin kuin sanahelinää. 
 
Keskustelu ajautui Suomen historiaan, Riston mieliaiheeseen, ja Katherine selitti mielipiteitään aivan kuin olisi itse muinoin ollut paikalla seuraamassa asioiden kulkua. "Upea nainen". 
 
Kahden tunnin kuluttua Ristosta tuntui kuin hän olisi tuntenut Katherinen jo monta vuotta. Tyttö siirtyi huomaamattomasti lähemmäksi antaen kämmenselkänsä hipaista Riston reittä. 
Risto ei kavahtanut vaan sulki siron käden omiensa väliin. 
 
 - Miksi et pidä kihlasormustasi? Katherine kysyi äkisti. 
 - Mitä kihlasormusta? Risto yritti. 
 - Älä yritä. Risto katsoi vasemman käden nimetöntään,  siinä oli vaalea rengas merkkinä hääkellojen odottelusta. 
 - Minä olen kihloissa, Risto myönsi. - Ainakin toistaiseksi. 
 - Meneekö teillä huonosti? 
 - Tänään ainakin, Risto vastasi apeana ja huokaisi syvään. "Tähänkö tämä taas kaatui?" 
 - Lähdit kiukuissasi kaupungille naista hakemaan? 
 - No oikeastaan... 
 - Tuntuu paremmalta kun saa palata kotiin vieraan naisen sängystä, vai mitä? 
 - Itse asiassa..., Risto aloitti asiallisella äänellä. 
 - Minä tulin viereesi juuri sen takia, Katherine sanoi ja oli Riston suussa. Tabascon ja valkopippurin sekoitus kirveli kitalaessa ahnaan suun ottaessa sänkisiä huulia kuumaan syleilyynsä. 
 
He kävelivät Sebastianinkadulle. Sisälle päästyään he raastoivat vaatteet toistensa päältä ja syöksyivät soikeaan parisänkyyn. Kosteat vartalot nauttivat toisistaan kerta toisensa jälkeen. Tuntui kuin hekumalle ei tulisi loppua lainkaan. He tulivat toisiinsa vuorotellen ja yhtäaikaisesti, lukemattomia kertoja villin rakkauden loputtomassa sademetsässä. Korkeimmilla hetkillä Risto unohti Kaisa-nimisen naisen jonka kanssa asui samassa kaksiossa, jonka kanssa jakoi kotityöt ja jonka laittamaa ruokaa söi päivästä toiseen. 
 
Purppuranpunaiset satiinilakanat sulkivat heidät syleilyynsä ja seurasivat emäntänsä lemmenleikkiä loppuun saakka, niin kuin monta kertaa aikaisemminkin. 
 
He tuijottivat raukeina tummaan yöhön. 

 - Täytyykö sinun mennä kotiin? 
 - Kyllä kai, mutta minä en mene! Minä haluan vielä hetken aikaa olla sinun kanssasi, Risto huokaisi. 

Hän kääntyi ja suuteli naisen olkapäätä. Katherine nousi kyynerpäänsä varaan ja katsoi sinisillä silmillään katseella jollaista Risto ei ollut koskaan ennen kohdannut. Tuntui kuin niistä olisi leiskunut jotain kauan sitten unohdettua, yliluonnollisen hyvyyden ja pahuuden yläpuolella olevaa kaipuuta; jotain joka valtasi ohuella sipaisulla ja oli hetkessä kaiken valtiaana. Ultramariinin värinen hehku seikkaili voimakkailla kulmilla. Valossa ne näyttivät entistäkin terävimmiltä. 

 - Saat vastata vain kerran. 
 - Mitä? 
 - Oletko valmis? 
 - O-olen... 
 - Haluatko olla kanssani, ikuisesti? 
 - Minä... 
 - Muista, rakkaani, vain yksi vastaus, Katherine kuiskasi. 
 - Tahdon, Risto sanoi ja antoi jäisen katseen naulita. 
 
Katherine nuolaisi Riston korvalehteä. Risto värähti kuuman ihon koskettaessa omaansa. Tuntui keveältä, onnelliselta. 

 - Minä tiesin että vastaisit niin, Katherine kuiskasi hymyillen ja painoi Riston selälleen sängylle. He suutelivat ja Risto tunsi terävät kulmahampaat jotka työntyivät esiin purppuranpunaisista ikenistä. Hän ei antanut niiden häiritä, ei välittänyt niistä, vaikka tiesikin että askel olisi peruuttamaton. Hän halusi vihdoinkin käydä portin takana. Ehkä se oli hetken huumaa, ehkä Katherine oli lumonnut hänet, sillä hetkellä se kuitenkin tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. 
 
Katherine painoi huulensa Riston kaulalle. Hitaasti hän upotti kulmahampaansa pehmeään kudokseen ja sulki silmänsä jotka olivat muuttuneet unohtuneen sinen peittämiksi laakeiksi kiviksi. Ohuen napsahduksen saattelemana Riston ruumiis jäykistyi. Yön voima virtasi Ristoon ja otti hänet lapsekseen. 
 
Siitä yöstä kaikki alkoi.