Laaksossa oli täysin turvallista vaeltaa, sen Canossa oli jo oppinut. Mutta oli olemassa kaksi paikkaa, joista vanhat viisaat varoittivat nuoria, innokkaita ja kokemattomia. Toinen   oli Kadharin   aavikko   laakson pohjoispuolella, lähellä Vihreää merta, josta kantautuivat hullujen vaeltajien armonhuudot. Kadharin aavikolla saalistivat nimittäin alamaailman asukit, ghoulit ja dholet, eivätkä ne tunteneet sääliä eksynyttä uneksijaa kohtaan vaan nielevät hänet epäröimättä mustiin kuiluihin maan alle. Nuo 
irstaat pedot asustivat syvissä luolissa ja salaisissa paikoissa maan alla alueella, jonka vanhimmat uneksijat olivat oppineet tuntemaan nimellä Kadala. Ne, jotka olivat olleet piittaamattomia vanhojen viisaiden varoituksista ja olivat vaeltaneet Kadharin aavikolle, olivat kadonneet lopullisesti. 

Toinen paikka, josta varoitettiin, olivat laaksoa ympäröivät vuoret. Kukaan ei tiennyt mitä sumun takana vuorten huipulla oli tai niiden takana. Yksikään huipuille lähtenyt uneksija ei ollut koskaan palannut ja monet olivat kehitelleet omia teorioitaan siitä mitä vuorten takana sijaitsi. Canossa ei halunnut teorioida, hän halusi tietää. Ihailtuaan laaksoa vielä hetken, hän nousi kiveltä ja kääntyi nousemaan rinnettä kohti edessään leijuvaa sumuharsoa ja mustia vuortenhuippuja. 

Canossa oli kavunnut jo tovin, kun hän huomasi joutuneensa jo syvälle sumun sisään. Kaikkialla näkyi vain harmaata loputonta usvaa. Vaivalloisesti hän jatkoi kapuamistaan ja pohti omaa mielikuvaansa siitä mitä vuorten takaa tulisi löytämään. Monet viisaat olivat kuiskineet sieltä löytyvän jumalten kadotetun kaupungin,  L'ghanin, jossa ikiaikaiset jumalolennot tanssivat hullujen sointujen tahdissa lepattavien liekkien loimutessa taivaisiin kohoavien tornien huipulla. Tuon näkymän Canossa näki sielunsa silmillä ja se antoi voimaa kapuamiseen. Hänestä tulisi ensimmäinen kuolevainen, joka näkisi jumalten kaupungin ja palaisi kertomaan siitä. 

Canossa oli jo lähes voimaton, kun sumu hänen ympärillään alkoi hälvetä.. Harmaan usvan seasta Canossa alkoi erottaa edessä kohoavan huipun ääriviivoja ja siellä täällä pilkotti hiilenmusta yötaivas satoine tähtineen. Siristeltyään hetken silmiään Canossalle valkeni totuus kadonneista uneksijoista. Ympärillä levittäytyi lohduton näkymä, jota yksikään uneksija ei toivo näkevänsä. Aivan vuoren korkeimmalle huipulle vievän jyrkänteen alla lojui kasoittain kadonneiden uneksijoiden astraaliruumiita, kouristuneina mitä kummallisimpiin asentoihin. Canossa sai hädin tuskin pidettyä 
kauhunhuutonsa sisällään. 

Toivuttuaan järkytyksestä Canossa tajusi kuinka lähelle nuo kaikki uneksijat olivat päässeet tuota mustaa huippua kahden maailman välillä. Huippu, jonka takana L'ghanin kaupunki lepäisi, nousi Canossan edessä ja hänet erotti unelmastaan vain viiden metrin korkuinen jyrkkä kallioseinämä. 
Epäröimättä hän alkoi kiivetä jyrkännettä kohti huippua. Seinämä osoittautui helposti kiivettäväksi sillä   satunnaiset   halkeamat tarjosivat hyviä jalansijoja. Kohta Canossan sormenpäät tavoittivat huipun ja hän punnersi itsensä ylös nähdäkseen toiselle puolelle. 

Canossan epätoivoinen tuskanhuuto kaikui vielä ilmoilla kun hänen kangistunut ruumiinsa mätkähti alas toisten muodottomien ruumiiden joukkoon. Sillä huipulta ei avautunut näkymää L'ghanin lumottuun kaupunkiin, kuten Canossa oli uneksinut, vaan synkkä ja lohduton näkymä avaruuden loputtomiin kuiluihin, joiden syövereissä velloo Azathotin epämääräinen massa kauhun ja hulluuden pyörteissä.