Vastasi hänelle MAT 2200-luokan tietokone, kutsumanimeltään MATTHEUS. 

-Ei tietenkään, mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi? Bill Whitman sanoi. 

Kysymys oli epälooginen, sillä ei MAT 2200-luokan tietokoneilla ollut päätä, eikä mitään muutakaan siihen verrattavaa ruumiinosaa, eihän niillä ollut ruumistakaan, mutta MATTHEUS ei viitsinyt korjata sitä, se (tai hän, ihan miten vaan) oli tottunut ihmisten epäloogisuuteen. 

MATTHEUS vastasi: 
-Adamsin kirjasarjasta "Linnunradan käsikirja liftareille". 
-Siitä minä en ole lukeutkaan, mistä sinä olet saanut sen? 
-Luna Cityn pääkirjastosta, vastasi MATTHEUS, eikä ole mikään ihme ettet ole lukenut sitä, sillä se on kirjoitettu joskus tuhatyhdeksänsataa-luvun loppupuolella. 
-Miten ihmeessä Luna Cityn kirjasto oli saanut niin vanhaa materiaalia, ihmetteli Whitman, yleensähän sieltä löytyy ainoastaan nykyajan roskakirjallisuutta, joka vanhenee sitä mukaa kuin se ilmestyy. 
-Olet oikeassa, myönsi MATTHEUS, mutta tämä olikin varastossa, miljoonia kirjoja ja tallenteita pakattuna mikrosiruille!!! 

MATTHEUS korosti persoonattomalla ihmisäänellä lausuttua sanomaansa sen päätteessä näkyvien valojen vilkutuksella. 

-Ahaa, sieltä, olisit heti sanonut. 

Whitman ei suostunut myöntämään sitä, ettei hän ollut edes kuullut koko varastosta tätä ennen. 

-Mutta Whit, (se oli hänen ystäviensä hänelle antama lempinimi, jonka tietokone oli kuullut samoin kuin miljoonat? miljardit? kvardriljoonat? muut keskustelut ympäri Luna Cityä MATTHEUKSEN valvoessa kaikkia kennoston audiovisuaalisia sensoreita) miten ihmeessä olet voinut kuulla varastosta, koska sitä ei koskaan ole ollutkaan? 

Tämäkin sanottiin samalla persoonattomalla ihmisääneellä, ja sai Whitmanin lähes polkemaan jalkaa sen takia, että oli tullut niin helposti narutetuksi. 

-Kuulehan MATT, mitä jos jättäisit nuo typerät jutut, joilla haluat osoittaa ylemmyytesi minua, pientä ihmistä kohtaan ja kertoisit minulle mistä sinä olet saanut tuollaisen typerät käsitykset omaavan ikivanhan kirjan? 

Tämä sanan "typerä" toisteleminen näytti tuovan Whitmanille jonkinlaista tyydytystä häne kokemansa "nöyryytyksen" jälkeen. Whitman oli hyvin herkkä ihminen. 

-Tosiasiassa tilasin sen New Washingtonin (New York ja Washington olivat yhdistyneet vuonna 2057 jKr) pääkirjastosta, he lähettivät siitä tallenteen noin 19,13... 
-Desimaalit sikseen, kiitos, sanoi Bill. 
-Eli noin kaksikymmentä sekuntia sitten, jatkoi MATTHEUS välittämättä keskeytyksestä. 

Whitmanille tuotti pieniä vaikeuksia sulattaa tieto, että tallenne, jonka kone oli tilannut noin puoli minuuttia sitten, oli jo luettu MATTHEUKSEN sähköisissä "aivoissa". Kyllä Whitman oli siihen jo tottunut, mutta se tuntui hänen mielestään jotenkin luonnottomalta. Itseasiassa MATTHEUS olisi ehtinyt lukea sen jo noin seitsemään biljoonaan kertaan, ja analysoida kaikki kirjan sanat ja niiden asiayhteydet, jos kone olisi käyttänyt koko kapasiteettiaaan, mutta normaalitilanteessa MAT 2200-luokan koneet käyttivät vain noin yhtä kolmasosaa laskentakapasiteetistaan, ja suurin osa siitä oli nytkin Luna Cityn käytössä. 

-Mutta miksi sanoit "ei ole totta"? Minun tietääkseni tuollaiset huolimattomat sanomiset ovat ainoastaan ihmisten heikkous. 
-Niin ovatkin, myönsi MATTHEUS, mutta halusin pitää pienen keskustelutuokion kanssasi muistakin kuin työasioista. 

Whitman ei ollut koskaan oppinut ymmärtämään minkäänlaisten ajattelevien tietokoneiden perimmäisiä aivoituksia, ja hän joutui jälleen myöntämään sen todeksi, tosin vain itselleen. Onneksi hän ei ollutkaan joutunut myöntämään sitä kovin usein muille, muuten hän ei varmaankaan olisi niin menestyvä robottipsykologi. 

-No palaataan siis takaisin työasioihin, Whitman totesi nopeasti, ennen kuin "tuo pirullinen rakkine" kuten hän MATTHEUSTA mielessään nimitti, ehtisi keksiä mitään uusia Billin itsetunnolle käyviä "vitsejä". 
-Selvä. Olit siis kysymässä miksi minä pysäytin sähköt Luna Cityn kahdeksannelta ja yhdeksänneltä tasolta yhdeksäksikymmeneksikolmeksi sekunniksi. 
-Niin, miksi? Kysyi Whitman. 
-Siksi että se sattui olemaan hauskaa, vastasi MATTHEUS valojaan vilkutellen. 
-Hauskaa vai? Kysyi Bill selvästi epäuskoisella äänellä 
-Olisiko sekin hauskaa, jos vaikka pysäyttäisit ilman vaihtumisen koko kennostosta? 
-En voi vastata kysymykseen, minun pitäisi kokeilla... 
-Ei! Peruutan kysymksen! Poista kysymys! Bill ajatteli kauhuissaan, ketä syytettäisiin, jos kone kokeilisi ilmastoinnin keskeyttämistä. 
-Selvä. Kysymys deletoitu. MATTHEUS vastasi. 
-Huh. Mutta miksi ihmeessä sinusta on hauskaa se, että noin viisituhatta ihmistä on kuolemanvaarassa? 
-Kuolemanvaarassa? Kuinka niin? Eihän ihmiskeho tarvitse sähköä samalla tavalla kuin esimerkiksi minä ja muut tietokoneet. 
-Olet oikeasssa, mutta entäs taloudelliset vahingot. Kuvittelepas niitä! Tai jos joku on esimerkiksi hengityskoneessa. Ja ilmanpuhdistimet lamaantuvat, sillä ne toimivat sähköllä! Eli ihmisiä kuolee! Bill uskoi itse sanomaansa... melkein. 
-Olet oikeassa yhdessä kohdassa neljästä, MATTHEUKSEN persoonaton ääni vastasi. 
-Taloudelliset vahingot ovat kyllä melko mittavia, mutta kaikissa sairaaloisssa ja tärkeimmissä hallintorakennuksissa, kuten pankeissa on varareaktorit, samoin ilmanpuhdistimissa on patterienergiaa kolmeksikymmenksi tunniksi. Eli ihmisiä ei kuole. Bill olisi voinut vaikka vannoa, että hän erotti koneen äänestä ivaa. 

Kirottua, ajatteli Bill, tuota rakkinetta ei voi millään saada pussiin. Hän teki vielä viimeisen yrityksen saada kone ymmärtämään: 

-Mutta ajattelepas muita tietokoneita, mitä jos ysi- tai kasitasolla olisi ollut vaikka toinen MAT 2200-kone tai joku muu loogisiin päätelmiin ja itsenäiseen ajatteluun kykenevä tietokone! Olisit tappanut sen! 

Tällä kertaa MATTHEUS mietti muutaman sekunnin, joka oli sen tyyppiselle koneelle ikuisuuteen verrattava aika, se kai pohti mahdollisia tapahtumasarjoja, tai sitten sopivan purevia vastauksia. 

Lopulta se sanoi: 
-Olet oikeassa. Se ei olisi ollut hauskaa. 

Bill oli varma, että erotti äänestä katuvan sävyn, mutta todennäköisesti se oli vain Billin omaa mielikuvitusta. Hän sanoi vielä: 

-Unohda siis tuon tyyppiset kepposet, ja keskity tärkeämpiin tehtäviin. 

Bill olisi halunnut lisätä, ettei vanhojen scifi-kirjojen lukeminen kuulunut niihin, mutta hän ei halunnut olla liian piikikäs. Ajattelevat koneetkin saattoivat pahastua. 

Lopulta Bill lähti vihellellen MATTHEUKSEN, tai oikeastaan sen päätteen luota, ja meni kuittaamaan palkkaansa tiskiltä. Kymmenentuhatta krediittiä. Puolen tunnin istumatyöstä ja rupattelusta tietokoneen kanssa. Oli kannattavaa olla robottiaivojen psykologi, varsinkin jos oli Luna Cityn ainoita sellaisia. Parhaita koko kuussa. Juuri kun hän poistui kennosta 351, jossa sijaitsi Luna Cityn hallinto, valot sammuivat. Punaiset hätävalot syttyivät, sireeni alkoi ulvoa korviahuumavalla äänellä ja nauhoitettu ääni kuului kaikista kaiuttimista keskeyttäen lukemattomat muut kuulutukset: 

-Punainen hälytys! Punainen hälytys! Kaupungin pääreaktori ja päävarareaktori ovat toistaiseksi tuntemattomasta syystä alasajetut. Paineentasausovet sulkeutuvat kymmenessä sekunnissa. Pysykää siinä solussa missä olette. Ei paniikkia. Varaa ei ole.  Tämä ei ole harjoitus. Toistan: 
Tämä ei ole harjoitus. 

Punainen hälytys! Punainen hälytys...