|
Enhän minä mikään murhaaja
ole. Vapaa-ajalla olen erittäin miellyttävä ja huumorintajuinen
ihminen... No ainakin omasta mielestäni. Työaikanani, jota valtion
palveluksessa oleva nimittäisi "liukuvaksi", olen kuitenkin tappokone.
Tappamisestahan minä saan rahani. Mutta murhaaja? Ei missään
nimessä. Ja tässä minua oltiin kuitenkin eliminoimassa "murhasta".
No way, sanon mä.
Poliisituomari ilmoitti lopulta, "kaikkia asianhaaroja käsiteltyään",
että olin yhteiskuntakelvoton, ja että minut eliminoitaisiin
välittömästi. "Naurettavaa!", sanoin minä. Sillä
ei ollut mitään vaikutusta. Tuomari otti taskustaan sähkötainnuttimen,
sääti virran täysille, ja ampui tainnuttimella minua. Täydelle
teholle asetettu sähkötainnutin ajaa saman asian, kuin keskiraskas
laserpistooli. Se ei kuitenkaan jätä jälkiä.
No, joka tapauksessa heräsin uudessa nuoressa ruumiissa, tällä
kertaa eräässä Maan lukuisista herätyskeskuksista.
Tallustelin ulos samalla, kun etsiskelin aivoistani tietoja siitä,
kuka nyt olen ja kuka tulen olemaan toivottavasti hyvin kauan. "Jaahas,
se on (tuntui hieman vaikealta tottua puhumaan tästä uudesta
ruumista yksikön ensimmäisessä persoonassa, mutta siihen
tottuu, olen oppinut huomaamaan) Richard Harrison, se, eipäs kun siis
minä, olen syntynyt vuonna 2379 jälkeen Kristuksen..."
Mietiskellen tällaisia kliseisiä ajatuksia, eli siis sitä
kuka olen, kävelin ympäri kaupunkia, rahattomana, kodittomana,
nälissäni, kuten tuhannet muutkin kaltaiseni lähiaikoina
uudestisyntyneet.
En sano ainoastaan "uudestisyntyneet", sillä
tokkopa tässä maailmassa oli enää elossa ainoatakaan
ihmistä, joka olisi elänyt samassa vanhenevassa ruumiissaan koko
elämänsä ajan.
Ainakin sellaiset ihmiset olivat fyysisesti hyvin vanhoja, sillä olihan
ihmisten uudestisyntyminen otettu vallitsevaksi
käytännöksi jo joskus 2100-luvulla, en tarkalleen muista
milloin. Samoihin aikoihin oli biologisesti syntyneiden lasten määrä
kaikista laskenut nollaan prosenttiin, ja nykyään kehoja tuotettiinkin
tehtaissa, joista ne voitiin luovuttaa heti tarvitsijalle, ilman että
tämä joutui odottamaan pelkkänä henkenä, ilman
ruumista.
Olen kerran joutunut odottamaan, syynä oli erään kehovalmistamon
tilapäinen rikkoutuminen, ja voin myöntää, että
se ei ollut mitenkään miellyttävää. Ajatelkaas
nyt, en voinut liikkua minnekkään, eihän minulla ollut jalkojakaan,
ja siinä vaan leijun vielä lämpimän ruumiini yläpuolella
(olin siihen aikaan ollut eräs menestyvä pankinjohtaja), joka
oli tapettu erään kilpailevan yhtiön palkkasoturin toimesta.
Silloin päätin, että seuraavasta "minästäni" tulisi
palkkasoturi. Joka ei ole mikään miellyttävä ammatti,
voisin sanoa nyt. Jälkiviisaus on paras viisaus.
Nyt taidan kuitenkin poiketa aiheesta, joten liikuskelin
siis ympäri kapunkia etsiskellen jonkinlaista työpaikkaa. Yleensä
sellainen löytyikin, kuolleisuus oli erittäin suuri, sillä
eihän tässä maailmassa kaverin eliminoiminen varsinaisesti
tappanut kaveria, hän vain sai uuden ruumiin, ja joutui aloittamaan
pohjalta, vaikka olisi onnistunut kipuamaan ties kuinka korkealle, joten
tappaminen oli hyvin suosittu harrastus. Ilkee juttu. Se on kieltämättä
joskus hyvinkin hauska vitsi, esimerkiksi kun minä ja pari mun kaverii
tapettiin kerran yks meidän tuttu just ennen sen naimisiin menoa.
Kyllä mahtoi kaveria kismittää, kun se heräsi rahattomana,
vaimottomana (!), jossain päin aurinkokuntaa. Nykyään kyllä
en enää tee sellasta, en ainakaan kovin usein.
Siispä, etsiskellessäni työpaikkaa
huomasin pienehkön kaupan kadun kulmassa oikealla. Kävelin sisään,
ja kuristin omstajan, sillä olihan tämä uusi ruumiini jo
valmiiksi hyvin lihaksikas, eipähän tarvitsisi treenata sitä
teräkuntoon, kuten oli joutunut eräille muille kehoilleni tekemään.
No, sitten kun olin pitänyt liikkeen omistajaa liki kaksi minuuttia
tiukassa kuristusotteessa, päästin hänet valahtamaan lattialle,
ja kahmin hyllyilta kaikkea, mitä koditon kulkuri saattoi tarvita,
elikkä siis pääasiassa ruokaa. Otin myös kaiken sen
vähän käteisen, mitä kassakoneessa sattui olemaan.
Nyt siis tallustelin kaupungilla en enää nälkäisenä,
en enää rahattomana, tosin vielä kodittomana, mutta siihenkin
ongelmaan varmaan löytyisi ratkaisu lähiaikoina. Pahaksi onnekseni
osuin keskelle jengitappelua, ja joku ilmeisesti epähuomiossa tuikkasi
puukon, tai jonkin muun teräaseen vatsastani lävitse. Inhottavasti
kurlutellen ja sätkien kuolin, ja seuraavaksi heräsin jossakin
päin Marsia...
|
|