Johan asteli valkoista käytävää
pitkin kunnes saapui puhtaanvalkoiseen kahvilaan. Hän otti valkoisen
kupin ja täytti sen kahvilla. Sekaan hän tiputti kaksi valkoista
sokeripalaa. Hän valikoi itselleen suurimman Berliinin munkin, valkoisella
kuorrutteella. Hän otti hyllyltä ohuen lehden, ja asteli sitten
tiskin viertä työntäen valkoista tarjotinta edellään.
- Kiitos. Johan sanoi valkopukuiselle henkilölle tiskin takana astellen samalla valkoisten pöytien luo, istuen valkoiselle tuolille. Johan maistoi kahvia ja avasi lehden. Hän maistoi palan munkkia ja luki pääjutun. Samalla hän alkoi yskiä ja joku löi häntä selkään estääkseen hänen tukehtumisensa. Hän kiitti tätä henkilöä pikaisesti ja lähti marssimaan pitkää käytävää pitkin lehti kädessään, kahvin ja suuren valikoidun munkin jäädessä pöytään. Pian viereisestä pöydästä kuitenkin kurottautui käsi ottamaan munkin. Johan marssi valkoisesta ovesta sisään vihaisen näköisenä. - Onko tämä joku mätäkuun juttu, mitä ? Johan huusi naama punaisena osoittaen lehden pääjuttua. Joku otti lehden ja luki tyynesti jutun. - Ei. Me Vanhemmat olemme päättäneet todella poistaa kaikki rikolliset maasta… siirrämme heidät muualle.. Kuunnellessaan tämän henkilön puhetta Johan alkoi muistuttaa punaista katuvaloa. - Miten te edes voitte harkita asiaa ?! Minä olen ollut tuolla kaiken seassa vain vähän aikaa sitten ! Joskus ihminen vain ajetaan ahtaalle.. Johan sopersi. - Minä menen puhumaan Hänelle ! Näin sanottuaan Johan marssi ulos avoimesta ovesta kuullen takaansa lauseen pätkiä jotka jäivät kaikumaan käytäville ; …nuoruuden kokemattomuutta…mitäköhän Hän on ajatellut ottaessaan tuon…noin nuori noin korkeassa asemassa… Hetken kuluttua kaikkialla kaikui ääni, joka oli kuin kaikki maailman tuulet olisivat kohahtaneet yhtä aikaa. Kaikki keskustelivat siitä kiivaasti, kaikki paitsi Johan joka oli ääneen osasyyllinen. Joka paikassa kaikui : - Kuka se on ?
Vain hetken kuluttua Johan marssi suuresta ovesta ulos Vanhempien luo kasvoillaan tyytyväinen ilme. - Sain mahdollisuuden.
- Hey man, en mä sitä
tehny ! You know me ! En mä ikinä pettäis sua, mistä
mä ees saisin silloin kamaa. Your my brother
!!
Muut nyökyttelivät. - Mut sä petit mut, eiks niin ?
Tien haaraa alkoi lähestyä auto. Juuri kun se tuli kohdalle Ian tönäisi Ceen sen eteen. - Adios, amigo. Hän sanoi ja lähti paikalta ' ystävineen'. - …tuo poika ilmestyi aivan tyhjästä auton
eteen, olisinhan minä muuten
onnistunut väistämään…
- …kuoliko se.. Cee avasi silmänsä maatessaan
maassa ja katseli ympärillään
hääriviä ihmisiä.
Hän tunsi olevansa parhaassa kunnossa pitkään aikaan. Mutta kukaan ei reagoinut hänen puheeseensa millään tavoin. Cee nousi istumaan, ja huomasi kauhukseen valuvansa ylleensä kumartuneiden ihmisten läpi. Päästyään pystyyn Cee kääntyi ja katsoi maahan. Siinä makasi hän verisenä, eikä hän kyennyt kunnolla ymmärtämään tilannetta. - Kuolinx mä ? Ihan tosta vaan ..
Cee kuunteli tympääntyneenä Johanin puhuessa. - Voinx mä nyt herätä ?
- No mikä tää projekti sitten on ?
Johan virnisti vastatessaan Ceelle ;
Johan selitti Ceelle projektin. Hän selitti sen toiseen kertaan, ja sitten kolmanteen. Mutta Cee ei oikein kyennyt käsittämään sitä kaikkea Vanhemmista enkeleistä , sitä että hän itse oli kaikkien maassa olevien rikollisten ainut toivo. Hän ei ymmärtänyt miten hänestä voisi tulla sankari. - Forget it man, mä oon narkkari !
- Etkö nyt ymmärrä, olen selittänyt
tämän jo kolmeen kertaan ; Jollei sinusta
tule sankaria, sinä ja kaikki muut rikolliset
tuhoudutte ! Cee kuunteli
keskittyneesti otsa rypyssä.
- Missä me ollaan ? kysyi Cee vilkuillen ympärilleen.
Pian oli taas väläys. Cee katseli ympärilleen ja tuohtui. - Mitä me täällä tehdään
?
Johan katsoi Ceen ruskeisiin silmiin omilla sinisillään. - Suostun. Tee minusta sankari. Johan hymyili tyytyväisenä.
Mutta samassa tapahtui väläys, ja Cee tunsi taas olevansa ruumiissaan. Hän avasi silmänsä ja nousi istumaan. Hän nousi vuoteelta, meni kaapille ja etsi sairaala-asun tilalle omat vaatteensa. Ne olivat hieman rikki, mutta kelpasivat. Hän vaihtoi ne päälleen, käveli huoneesta ulos ja vastaanoton ohi ulos. Eräs sairaan hoitaja vilkaisi häntä ja sanoi tyytyväisenä pian sisään astelevalle lääkärille. - Se koomapoika sitten parani, hänhän käveli
juuri ulos.
Cee keräsi kaikki siistimmät vaatteensa kassiin, valikoi yhdet niistä ja vaihtoi ne päälleen. Hän etsi kaikki rahansa ja arvotavaransa. Vain huumeet hän jätti niistä kellariin kömpiessään ulos. Päivä oli kirkas ja Cee laittoi aurinkolasit nenälleen. Sitten hän lähti astelemaan kohti kaupungin parempia osia. Ei hän tietenkään mennyt parhaimmiston asutusalueelle, mutta parempaan osaan päin, yhtä kaikki. Sieltä hän etsi päivän ajan mahdollisimman halpaa vuokra-asuntoa, ja nukkui yön yli. Aamulla hän lähti etsimään työtä. Astellessaan katua pitkin hän kuuli askeleet takaansa. - Et sinä näin työtä löydä,
et ainakaan sellaista kuin on tarkoitus.
Näin sanottuaan Johan pyörähti kerran ympäri, päällään tummansininen puku. - Farkkujen hyväksymistä saanen odottaa jonkin aikaa, mutta on tämä jo parempaan suuntaan menossa. Muistaen alkuperäisen aiheen hän kuitenkin sanoi; - Osta lehti ja tutki sen työpaikka ilmoitukset.
Eiköhän sieltä jotain löydy. Ja
älä unohda, sinun pitää
tehdä se sankari teko, sinulla on vajaa kuukausi aikaa.
Myyjä katsoi häntä hieman ja kysyi; - Oletko ihan kunnossa ?
Myyjä pudisti päätään ja katsoi Ceen perään tämän lähdettyä. - Poikaparka on seonnut. Cee käveli poispäin ja painoi mieleensä, ettei enää puhuisi Johanin kanssa muiden ihmisten huomatessa. Mielipuolet kun eivät ole työmarkkinoilla kovin paljon suosiossa. Cee löysi kuin löysikin työpaikan tuosta lehdestä, hänestä tuli erään firman juoksupoika. Hän hermoili kokoajan sankari teostaan. Eräänä päivänä se sitten tuli häntä vastaan, viikon kuluttua. Hän oli juuri pankissa nostamassa rahaa, kun ryöstäjät tulivat. Cee tunsi heidät. He olivat eräs hänen entisistä vastajengeistään. Kesken ryöstön poliisien sireenit alkoivat soida ja jengi lähti pakoon. Kaikki nousivat helpottuneina lattialta ja puhuivat toisilleen. Vain Cee katsoi ovelle, ja näki kuinka eräs jengiläisistä tähtäsi vielä sisään. Hän tähtäsi Jeannea. Cee huomasi vasta silloin Jeannenkin olleen paikalla. Epäröimättä hän hyppäsi ja töytäisi Jeannen syrjään. Ase laukesi. Cee ulvaisi kovaan ääneen luodin upotessa hänen käsivarteensa ja veren roiskahtaessa. Pian hänet vietiin sairaalaan. - Sano hei iskälle ! Cee sanoi pienelle Annalle joka istui hänen äitinsä, Jeannen sylissä. Pankkiryöstön jälkeen Jeanne ja Cee olivat taas aloittaneet yhdessä. - Ittä !
Jeanne sieppasi nauravan pikkutytön syliinsä ja lähti viemään tätä nukkumaan. Heidän poistuttuaan Huoneessa välähti ja Johan istui sohvalla Ceen vieressä. - Sinulla pyyhkii hyvin.
Oven takaa kuuluivat askeleet ja Johan katosi välähdyksen saattamana. - Kenen kanssa sinä oikein puhuit ? Kysyi Jeanne
astuessaan huoneeseen.
Jeanne ja Cee olivat tulossa elokuvista kahdestaan, Anna oli jätetty naapurille hoitoon. Ohittaessaan kauppaa Cee pyysi Jeannea pysähtymään ( he olivat nimittäin tämän autolla ) - Odota hetki ja pidä auto käynnissä, minun pitää hakea jotain. Cee sanoi sulkien autonoven. Kului hetki ja Jeanne näki kuinka Cee tuli juosten kaupasta, asekädessään. Jeanne sylkäisi avoimesta ikkunasta, ja lähti. Pian Ceen perästä juoksi kauppias joka ampui Ceetä takaapäin päähän. Cee kaatui suu auki hämmästyksestä kuolleena eteenpäin, mutta tätä ei Jeanne enää nähnyt. - Mitä sinä sitten odotit, Johan ? Mitä sinä oikein sitten odotit ? Ajattelitko sinä ; ”Näin teen sankarin”, ei se käy niin helposti, sanoi Vanhempien arvostetuin. Johan katsoi maahan naama punaisena. - Se ei vain onnistu, katsos. Totesi eräs toinen
Vanhempi.
Vuonna 2120 maassa ihmisiä alkoi kadota, eikä kenelläkään
ollut selitystä minne, miksi tai miten. Slummialueilla käyskenteli
enää vain pari ihmistä, muutama yrityksen johdossa ollut
ihminen katosi ja pari ministeriä. Poliiseja ja tuomareitakin katosi.
Ja kukaan ei tiennyt minne, miksi tai miten, ainakaan maassa…
|