Näin teen sankarin

- Kiitos.

Johan sanoi valkopukuiselle henkilölle tiskin takana astellen samalla valkoisten pöytien luo, istuen valkoiselle tuolille. Johan maistoi kahvia ja avasi lehden. Hän maistoi palan munkkia ja luki pääjutun. Samalla hän alkoi yskiä ja joku löi häntä selkään estääkseen hänen tukehtumisensa. Hän kiitti tätä henkilöä pikaisesti ja lähti marssimaan pitkää käytävää pitkin lehti kädessään, kahvin ja suuren valikoidun munkin jäädessä pöytään. Pian viereisestä pöydästä kuitenkin kurottautui käsi ottamaan munkin.

Johan marssi valkoisesta ovesta sisään vihaisen näköisenä.

- Onko tämä joku mätäkuun juttu, mitä ? Johan huusi naama punaisena osoittaen lehden pääjuttua.

Joku otti lehden ja luki tyynesti jutun.

- Ei. Me Vanhemmat olemme päättäneet todella poistaa kaikki rikolliset maasta… siirrämme heidät muualle..

Kuunnellessaan tämän henkilön puhetta Johan alkoi muistuttaa punaista katuvaloa.

- Miten te edes voitte harkita asiaa ?! Minä olen ollut tuolla kaiken seassa vain vähän aikaa sitten ! Joskus ihminen vain ajetaan ahtaalle.. Johan sopersi.

- Minä menen puhumaan Hänelle !

Näin sanottuaan Johan marssi ulos avoimesta ovesta kuullen takaansa lauseen pätkiä jotka jäivät kaikumaan käytäville ;

…nuoruuden kokemattomuutta…mitäköhän Hän on ajatellut ottaessaan tuon…noin nuori noin korkeassa asemassa…

Hetken kuluttua kaikkialla kaikui ääni, joka oli kuin kaikki maailman tuulet olisivat kohahtaneet yhtä aikaa. Kaikki keskustelivat siitä kiivaasti, kaikki paitsi Johan joka oli ääneen osasyyllinen. Joka paikassa kaikui :

- Kuka se on ?
- Onko joku todella mennyt Hänen luokseen ?
- Rohkeaa…ja hullua.

Vain hetken kuluttua Johan marssi suuresta ovesta ulos Vanhempien luo kasvoillaan tyytyväinen ilme.

- Sain mahdollisuuden.
- Mitä ?Kuului jonkun Vanhemman suusta.
- Minun täytyy vain tehdä sankari jostain…, sanoi Johan tutkien lappua,..
Ceestä. Ei liene mahdoton tapaus ?

- Hey man, en mä sitä tehny ! You know me ! En mä ikinä pettäis sua, mistä mä ees saisin silloin kamaa. Your my brother !!
- Älä uikuta Cee. Mä kuulin erittäin luotettavista lähteistä, et oli sun syy et me menetettiin 70kiloo heroiinia. Sä oot just tyypillinen vasikka.
- En..en mä oo..mä vannon…cross my heart.. Cee uikutti. Hän ei tiennyt miten, mutta jotenkin Ian oli saanut selville vasikoinnista. Hän oli saanut siitä huomattavan summan rahaa vastajengiltä.
- Mä niin luotin suhun, aattelin et ” hei, tää on luotettava tyyppi. Kiltti 16-vuotias.” Enkö aatellukkiin ?

Muut nyökyttelivät.

- Mut sä petit mut, eiks niin ?
- Niin..mä petin sut..anna anteeks.. anna anteeks.. Cee ruikutti tietämättä mitä oikeastaan olisi pitänyt tehdä.

Tien haaraa alkoi lähestyä auto. Juuri kun se tuli kohdalle Ian tönäisi Ceen sen eteen.

- Adios, amigo. Hän sanoi ja lähti paikalta ' ystävineen'.

- …tuo poika ilmestyi aivan tyhjästä auton eteen, olisinhan minä muuten onnistunut väistämään… - …kuoliko se.. Cee avasi silmänsä maatessaan maassa ja katseli ympärillään hääriviä ihmisiä.
- Hey, mä oon okey. Cee sanoi ja todella tarkoitti sitä.

Hän tunsi olevansa parhaassa kunnossa pitkään aikaan. Mutta kukaan ei reagoinut hänen puheeseensa millään tavoin. Cee nousi istumaan, ja huomasi kauhukseen valuvansa ylleensä kumartuneiden ihmisten läpi. Päästyään pystyyn Cee kääntyi ja katsoi maahan. Siinä makasi hän verisenä, eikä hän kyennyt kunnolla ymmärtämään tilannetta.

- Kuolinx mä ? Ihan tosta vaan ..
- Et oikeastaan. Kuullessaan toisen äänen Cee käännähti pian toisin päin ja näki edessään valkoisiin pukeutuneen hohtavan hahmon.
- En oikeastaan ?
- Niin, vaivuit koomaan.
- Täh ? Ja sä oot joku Miikkael ?
- En nyt ihan. Mikael kuuluu Vanhempiin enkeleihin, minä olen korkeimmassa asemassa heidän jälkeensä, sanoi Johan jokseenkin itsetyytyväisenä, ja nimeni on Johan.

Cee kuunteli tympääntyneenä Johanin puhuessa.

- Voinx mä nyt herätä ?
- Et oikeastaan…johdan nimittäin erästä uutta projektia, jonka koekappale olet sinä..
- Mä ? Koekaniini ? unoha…valitte joku toinen pelle.
- Katsos, valinta ei ollut minun. Ja jos et suostu yhteistyöhön, sinä valitettavasti kuolet ja joudut… Johan kakisteli
- Helvettiin ?
- Jotain sinne päin, Johan mutisi.

Cee huokasi.

- No mikä tää projekti sitten on ? Johan virnisti vastatessaan Ceelle ;
- Minä teen sankarin, sinusta.
- Täh ?

Johan selitti Ceelle projektin. Hän selitti sen toiseen kertaan, ja sitten kolmanteen. Mutta Cee ei oikein kyennyt käsittämään sitä kaikkea Vanhemmista enkeleistä , sitä että hän itse oli kaikkien maassa olevien rikollisten ainut toivo. Hän ei ymmärtänyt miten hänestä voisi tulla sankari.

- Forget it man, mä oon narkkari ! - Etkö nyt ymmärrä, olen selittänyt tämän jo kolmeen kertaan ; Jollei sinusta tule sankaria, sinä ja kaikki muut rikolliset tuhoudutte ! Cee kuunteli keskittyneesti otsa rypyssä.
- Kai mun on sit pakko yrittää. Cee murahti. Hetken päästä hän naurahti ja sanoi:
- Toi valkonen puku on muuten naurettava. Johan vilkaisi asuaan ja totesi;
- Olenkin harkinnut tekeväni siihen liittyen vetoomuksen. Joka puolella oleva valkoinen saa minut voimaan pahoin. Mutta nyt, me jatkamme matkaa !

- Missä me ollaan ? kysyi Cee vilkuillen ympärilleen.
- Sinun jäljilläsi.
- Jäljillä ?
- Niin. Käymme katsomassa sinun elämääsi ja sen aiheutuksia.
- Ja ollaan päädytty hautuumaalle, kovaa…
- Katso, tuolta tuleva nainen on yksi. Johan osoitti portista sisään astelevaa
kumaraa ja surullista naista.
- Mitä mä oon muka sille tehnyt ?
- Huumeesi tappoi hänen poikansa 9-vuotiaana.
- Mä en tiennyt. He seurasivat vähän aikaa kuinka nainen polvistui pienen
hautakiven ylle itkemään. Pian tapahtui väläys ja he olivat suurissa
hautajaisissa.
- Entä mitä tää on ?
- Nämä ihmiset ovat tulleet suremaan kahta lasta ja heidän vanhempiaan. Sinä ja jengisi tapoitte muun muassa heidät vajaa viikko sitten pankkiryöstössä.
He seurasivat jälleen hetken aikaa kuinka pappi ja omaiset lausuivat surullisia sanoja.

Pian oli taas väläys. Cee katseli ympärilleen ja tuohtui.

- Mitä me täällä tehdään ?
- Sinä ja Jeanne seurustelitte vielä reilu vuosi sitten, ennen kuin liityit jengiin ja aloitit huumeet. Jeanne sai lapsen, ja jostain ihmeen syystä vielä kaipaa sitä.
- Miks se ei kertonu mulle ?
- Hän ei halunnut narkkaria ja varasta pilaamaan lapsensa elämää. He katsoivat
kuinka nuori tumma tyttö tuli huoneeseen sisään kantaen pientä nyyttiä. Cee asteli Jeannen viereen ja kurkisti nyyttiin.
- Kaunis poika. Hän sanoi ja hymyili Johanille.
- Itse asiassa tyttö. Cee kumartui nyytin päälle ja hymyili vauvalle.
- Niin tyttö, iskä tässä. Pikkutyttö katsoi suoraan Ceen silmiin ja nauroi lapsen nauruaan.
- Näkeekö hän minut ?
- Kyllä. Lapsilla on kyky aivan pieninä. Pian tapahtui taas väläys ja he istuivat pilvellä.
- Olisin halunnut olla vielä tytön luona.
- Ehkä joku toinen kerta. Mutta nyt sinun pitää vastata. Suostutko muuttamaan tapasi, ja tekemään sankariteon ?

Johan katsoi Ceen ruskeisiin silmiin omilla sinisillään.

- Suostun. Tee minusta sankari. Johan hymyili tyytyväisenä.
- Niin teen. Niin kauan kunnes olet sankari, minä seuraan sinua. Ja sinun täytyy tulla sankariksi kolmessa viikossa.
- Mitä ?

Mutta samassa tapahtui väläys, ja Cee tunsi taas olevansa ruumiissaan. Hän avasi silmänsä ja nousi istumaan. Hän nousi vuoteelta, meni kaapille ja etsi sairaala-asun tilalle omat vaatteensa. Ne olivat hieman rikki, mutta kelpasivat. Hän vaihtoi ne päälleen, käveli huoneesta ulos ja vastaanoton ohi ulos. Eräs sairaan hoitaja vilkaisi häntä ja sanoi tyytyväisenä pian sisään astelevalle lääkärille.

- Se koomapoika sitten parani, hänhän käveli juuri ulos.
- Mitä ? Olet varmasti sekoittanut hänet johonkin toiseen.

Cee keräsi kaikki siistimmät vaatteensa kassiin, valikoi yhdet niistä ja vaihtoi ne päälleen. Hän etsi kaikki rahansa ja arvotavaransa. Vain huumeet hän jätti niistä kellariin kömpiessään ulos. Päivä oli kirkas ja Cee laittoi aurinkolasit nenälleen. Sitten hän lähti astelemaan kohti kaupungin parempia osia. Ei hän tietenkään mennyt parhaimmiston asutusalueelle, mutta parempaan osaan päin, yhtä kaikki. Sieltä hän etsi päivän ajan mahdollisimman halpaa vuokra-asuntoa, ja nukkui yön yli. Aamulla hän lähti etsimään työtä. Astellessaan katua pitkin hän kuuli askeleet takaansa.

- Et sinä näin työtä löydä, et ainakaan sellaista kuin on tarkoitus.
- Yo man ! Missä sä oot viipynyt ? Cee kysyi Johanilta joka oli ilmestynyt hänen taakseen.
- Tein vetoomuksen, ja se onnistui. Tai ainakin se on koe-ajalla.

Näin sanottuaan Johan pyörähti kerran ympäri, päällään tummansininen puku.

- Farkkujen hyväksymistä saanen odottaa jonkin aikaa, mutta on tämä jo parempaan suuntaan menossa.

Muistaen alkuperäisen aiheen hän kuitenkin sanoi;

- Osta lehti ja tutki sen työpaikka ilmoitukset. Eiköhän sieltä jotain löydy. Ja älä unohda, sinun pitää tehdä se sankari teko, sinulla on vajaa kuukausi aikaa.
- Okay, man. Johan katosi , ja Cee osti lehden.

Myyjä katsoi häntä hieman ja kysyi;

- Oletko ihan kunnossa ?
- Elämäni kunnossa, miten niin ?
- Kuulinko minä harhoja vai puhuitko sinä äsken yksinäsi ?
- Et sinä harhoja kuullut, mutta en minä yksin puhunut. Puhuin enkeli Johanin kanssa, etkö sinä nähnyt häntä ?

Myyjä pudisti päätään ja katsoi Ceen perään tämän lähdettyä.

- Poikaparka on seonnut.

Cee käveli poispäin ja painoi mieleensä, ettei enää puhuisi Johanin kanssa muiden ihmisten huomatessa. Mielipuolet kun eivät ole työmarkkinoilla kovin paljon suosiossa.

Cee löysi kuin löysikin työpaikan tuosta lehdestä, hänestä tuli erään firman juoksupoika. Hän hermoili kokoajan sankari teostaan. Eräänä päivänä se sitten tuli häntä vastaan, viikon kuluttua. Hän oli juuri pankissa nostamassa rahaa, kun ryöstäjät tulivat. Cee tunsi heidät. He olivat eräs hänen entisistä vastajengeistään. Kesken ryöstön poliisien sireenit alkoivat soida ja jengi lähti pakoon. Kaikki nousivat helpottuneina lattialta ja puhuivat toisilleen. Vain Cee katsoi ovelle, ja näki kuinka eräs jengiläisistä tähtäsi vielä sisään. Hän tähtäsi Jeannea. Cee huomasi vasta silloin Jeannenkin olleen paikalla. Epäröimättä hän hyppäsi ja töytäisi Jeannen syrjään. Ase laukesi. Cee ulvaisi kovaan ääneen luodin upotessa hänen käsivarteensa ja veren roiskahtaessa. Pian hänet vietiin sairaalaan.

- Sano hei iskälle ! Cee sanoi pienelle Annalle joka istui hänen äitinsä, Jeannen sylissä.

Pankkiryöstön jälkeen Jeanne ja Cee olivat taas aloittaneet yhdessä.

- Ittä !
- Katso nyt mitä sinä teit ! Jeanne sanoi naurahtaen.
- Tytön pitäisi mennä nukkumaan ja sinä villitset häntä.

Jeanne sieppasi nauravan pikkutytön syliinsä ja lähti viemään tätä nukkumaan. Heidän poistuttuaan Huoneessa välähti ja Johan istui sohvalla Ceen vieressä.

- Sinulla pyyhkii hyvin.
- Yes man ! Me ollaan oltu kaks viikkoo taas yhdessä ja asutaan jo samassa talossa.
- Se on hyvä. Vanhemmat ovat luopuneet rikollisten tuhoamisaikeista, sinun ( ja tietenkin Hänen ) ansiostaan.

Oven takaa kuuluivat askeleet ja Johan katosi välähdyksen saattamana.

- Kenen kanssa sinä oikein puhuit ? Kysyi Jeanne astuessaan huoneeseen.
- En kenenkään kanssa, kulta. Kuulosi teki sinulle temppuja.

Jeanne ja Cee olivat tulossa elokuvista kahdestaan, Anna oli jätetty naapurille hoitoon. Ohittaessaan kauppaa Cee pyysi Jeannea pysähtymään ( he olivat nimittäin tämän autolla )

- Odota hetki ja pidä auto käynnissä, minun pitää hakea jotain. Cee sanoi sulkien autonoven.

Kului hetki ja Jeanne näki kuinka Cee tuli juosten kaupasta, asekädessään. Jeanne sylkäisi avoimesta ikkunasta, ja lähti. Pian Ceen perästä juoksi kauppias joka ampui Ceetä takaapäin päähän. Cee kaatui suu auki hämmästyksestä kuolleena eteenpäin, mutta tätä ei Jeanne enää nähnyt.

- Mitä sinä sitten odotit, Johan ? Mitä sinä oikein sitten odotit ? Ajattelitko sinä ; ”Näin teen sankarin”, ei se käy niin helposti, sanoi Vanhempien arvostetuin.

Johan katsoi maahan naama punaisena.

- Se ei vain onnistu, katsos. Totesi eräs toinen Vanhempi.
- Ja muuten, toinen anomuksesi on nyt hylätty. Voit käydä hakemassa valkoisen asusi kansliasta. Johan käveli masentuneena ulos ovesta tuntien olonsa huonoksi kaiken valkoisen keskellä.

Vuonna 2120 maassa ihmisiä alkoi kadota, eikä kenelläkään ollut selitystä minne, miksi tai miten. Slummialueilla käyskenteli enää vain pari ihmistä, muutama yrityksen johdossa ollut ihminen katosi ja pari ministeriä. Poliiseja ja tuomareitakin katosi. Ja kukaan ei tiennyt minne, miksi tai miten, ainakaan maassa…