edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

KÄÄNTEISPIIRIT

Teemu P. Peltola


 
    
- Hyvää iltaa, herra Saarnivuo. 
- Iltaa. 

Vahtimestari aikoi lisätä jonkin kohteliaisuuden, mutta ähkäisten palauttikin suunsa teennäiseen hymyyn. 

- Niin, neidin kutsukortti... 

Saarnivuo otti kutsukortin vahtimestarin kädestä ja vilkaisi sitä ojentaen sen takaisin. 

- Eikö tässä lue 'herra Saarnivuo ja avec'? 

Vahtimestari muuttui haudanvakavaksi. 

- Nöyrimmät anteeksipyyntöni. Kuinka saatoinkaan olla näin huolimaton. Tervetuloa herra Saarnivuo ja neiti... neiti... 

Saarnivuo käveli seuralaisineen aulan halki juhlasalin ovelle. Nainen oli kaunis, pitkä, tummahiuksinen ja olemukseltaan mallimainen. Vahtimestari antoi katseensa viipyä luvattoman kauan hyvämuotoisilla lanteilla. Hän kääntyi ympäri ja venytti suunsa tervetuliaishymyyn. 

Marmoripalatsi oli loistava modernin arkkitehtuurin näyte. Värikkäistä marmorielementeistä rakennetut salit, auditoriot, ravintolat, yökerhot ja makuuhuoneet olivat huippuluokan hotellin tasoa. Yksityisiin edustustarkoituksiin rakennettu jättiläinen sai monet suuryritykset vihreiksi kateudesta, sillä keskustassa sijaitseva Marmoripalatsi oli noussut kansainväliseksi turistinähtävyydeksi. Lindstedt Technologies oli nuori suuryritykseksi. Sen perustaja oli aloittanut pohjalta ja rakentanut muutamassa vuosikymmenessä yhden Euroopan suurimmista hich-tech yrityksistä. Edesmennyt vuorineuvos Lindstedt oli nuori sähköinsinööri perustaessaan yhtiön erään lakimiesystävänsä kanssa. Ilman suuria pääomia, rohkeudella ja ennakkoluulottomuudella he olivat alkaneet tutkia keinosiirrännäisten valmistusta ja kehittelyä. Muutama suuri eurooppalainen yhtiö kiinnostui tarpeeksi ja siitä alkoi pienen hich-tech pajan nousu suureksi kyborgi-dynastiaksi. 

Tänä iltana Marmoripalatsi sai jälleen toimia valtakunnallisesti huomattavan tilaisuuden isäntänä. Kaksi yhtiön palveluksessa olevaa tiedemiestä tultaisiin kuukauden kuluttua palkitsemaan Nobelin palkinnolla keinoälyn ja keinoelämän tutkimuksen edistämiseksi tekemästään uraauurtavasta työstä. Huomionarvoisin seikka oli kuitenkin se, että palkinnon saajat olivat kumpikin androideja. Tekniikan ammattilaiset ympäri maailman olivat juuri tästä erityisen innostuneita. Eikö ihminen silloin ole osoittanut kaikkivoipaisuutensa, kun hänen luomansa kone kykenee jatkamaan tutkimustyötä siitä mihin ihmisen rajallisuus asetti esteen? 

- Tämä ei ole shampanjaa. Tällaiset pirskeet ja sitten tingitään juomasta! Halpaa ja säälittävää kuohuviiniä. 
- Älä ole noin kriittinen. Ihan hyvää tämä minusta on. 
- Harvoinpa olen sinun suustasi kuullut tuomitsevan sanan kun on alkoholista ollut kyse. 

Saarnivuo nieli hätäisesti suunsa tyhjäksi ja naurahti viimeisten kuplien vielä tanssiessa kielellä. 

- Tuo sinun piilofeminismisi on yksi niistä seikoista joka tekee sinusta täydellisen. Nautin noista pienistä yksityiskohdista sinussa. Olet toisinaan... vaarallinen, ymmärrätkö? 
- Kaikki naiset ovat vaarallisia. Mira joi kuohuviininsä ja laski lasin ohitse purjehtivalle tarjottimelle. 
- Elleivät juomiset parane, tästä tulee tylsä ilta. 

Tervetuliaismaljat juotuaan he kiertelivät juhlasalia ja Saarnivuo kertoi ohimennen varanneensa sviitin kattohuoneistoista. 

- Ei nyt ihan mile-high-klubin jäsenyys, mutta näköala on kuulemma kaupungin paras. 
- Esittele minut jollekin tylsälle ystävällesi. 
- Eivät kaikki minun ystäväni ole tylsiä. Ethän sinäkään ole. 
- Minä olen sinun rakastajattaresi, en ystäväsi enkä ystävättäresi. 
- Luonnollisesti, Saarnivuo naurahti. 

Cocktailpöydän ääressä hääri keski-ikäinen tukevahko mies. Onneksi frakki oli tarpeeksi suuri, sillä vaikka housut hieman takaa roikkuivatkin, ylävartalo oli hyvin istuvan vaatteen peitossa. 

- Saanko esitellä, Aleksi Salenkov, yhtiömme pääjuristi. Minun esimieheni. Aleksi, Mira Tasmin. 

Mies laski lautasen pöydälle ja pyyhki hätäisesti riekkopatéen tahraamat sormensa. 

- Oikein hauska tutustua, neiti Tasmin. Oletpa sinä Aki saanut ihastuttavaa seuraa näihin juhliin. Toista se on minun, heh. 

Mies vilkaisi taakseen ja katsoi selin olevaa lyhyttä, lihavaa, kiharatukkaista ja mörisevällä äänellä kaakattavaa naista. Alistunut ilme kasvoillaan hän mutisi: 

- Vaimon kanssa tässä vain... 

Mira imi henkoset marmorisesta imukkeesta. Hän katsoi alaviistoon puhaltaessaan savua tummanpunaisten huuliensa välistä. Viimeisten kiehkuroiden tanssiessa niillä hän nosti katseensa Salenkoviin. 

- Missä olette syntynyt? 
- Anteeksi, en varmasti... - 

Missä olette syntynyt? Saarnivuo vilkaisi Miraa hämmentyneenä. Ei aivan sitä small-talkia jota hän oli yrittänyt viikkokaupalla opettaa. 

- Helsingissä. 
- Helsingissä. Harmi. 
- Kuinka niin harmi? 
- Ikävä kaupunki. 

Mira nykäisi Saarnivuota kevyesti hihansuusta. 

- Mennään haukkaamaan jotain, vaikka raitista ilmaa. 

Saarnivuo hymyili esimiehelleen typertyneenä ja tempautui naisen mukaan. 

- Pomosi on täysi idiootti. 
- Kuinka niin? Hei, odota nyt vähän! 

- Yritti antaa tuttavallisen ensivaikutelman kutsumalla sinua jollain typerällä lempinimellä jota minä en ole koskaan kuullutkaan. Lyön vetoa että hän on töissä täysi mulkku! 

Mira liukui kovaa vauhtia yleisön joukossa. Pitkät jalat ottivat pitkiä askelia, kymmensenttisistä koroista huolimatta. 

- Minua sanotaan toisinaan Akiksi, mutta vain töissä. 
- Sinun nimesi on Aleksanteri. Se äsken kuultu nimi oli kuin typerä palveluskoira tai aivoton painonnostaja.  Minua oksettaa ajatellakin sitä nimeä, puhumattakaan että lausuisin sen ääneen.  
- Hengähdä välillä. En minä ole sitä nimeä keksinyt, eikä sinun tarvitse sitä käyttää. 
- Se nyt vielä puuttuisi! No, anna anteeksi. Minä vain en voinut sietää sitä miestä. Jos hän olisi minun pomoni, houkuttelisin hänet sänkyyn ja purisin tilaisuuden tullen pallit murskaksi. 

Saarnivuota nauratti. Miran suorasukaisuus ja kiehuva temperamentti lisäsivät nuoren vartalon vuotamaa kiihkoa entisestään. 

- Mennään haukkaamaan jotakin. 

Pöydän antimet olivat runsaat, vaikka shampanjaa ei edelleenkään tarjoiltu. Äyriäisiä noukkiessaan Saarnivuo osoitti vaivihkaa pöydän toiselle puolelle. Mustaan shakettiin pukeutunut kalju mies seisoi jäykkänä vesilasia pidellen ja katseli kun ihmiset kasasivat hintavia meren antimia lautasilleen. 

- Tuolla on Löhn. 
- Se tuleva nobelistiko? 
- Juuri hän. 
- Se androidi? 
- Sama mies. 
- Miksi hän ei syö mitään? 
- Ei taida olla akkunestettä tarjolla, pisti Saarnivuo. Vitsi oli todella surkea. 
- Esittele hänet minulle, sanoi Mira tarttuen Saarnivuota takin helmasta. 
- En tunne häntä, hänhän työskentelee tutkimuslaboratoriossa. Minä olen verojuristi, niinkuin hyvin tiedät. 
- Siinä tapauksessa minun täytyy sitten esitellä sinut hänelle, Mira huokaisi. 
- Mira, ei... 

Nainen veti Saarnivuota perässään, ja tuntiessaan tiukan otteen takinhelmassa miehen oli pakko seurata. 

- Tämä ei ole hyvä idea..., hän kähisi. 

Jonkun rasvanahkaisen johtajan kädessä lasi olisi vaikuttanut tekopyhältä, mutta tohtori Löhnin hoikkaan olemukseen se sopi hyvin. 

- Herra Löhn, Aleksanteri Saarnivuo. Yhtiönne verojuristi. 
- Vain yksi heistä... 
- Hauska tutustua, herra Saarnivuo. 

Tummansininen katse kääntyi takaisin Miraan. 

- Työskentelettekö te myös yhtiössämme, neiti... 
- En työskentele. Mira Tasmin. 
- Olin jo hetken kade sille miehelle jolla olisi sihteerinään teidän kaltaisenne nainen. Ja toisaalta, punnitsin sen valtavan kunnioituksen määrää, joka työntekijöillä olisi teidänkaltaistanne johtajaa kohtaan. 

Löhnin huulet sinersivät, mutta se ei johtunut jäävedestä, vaan androideille se oli tavanomaista. 

- Te olette ihastuttava puhuja ja erinomainen ihmistuntija. 

- Siksi olenkin poikamies, edelleen. Toisaalta, noin upean naisen edessä voisin jopa harkita pientä muutosta epäsäännöllisiin elämäntapoihini. 

- Olette suorasanainen. Teistä olisi tullut surkea poliitikko. 

- Aivan, mutta olen myös älykäs. Se on toinen syy minkä takia minusta olisi tullut surkea poliitikko. 

Saarnivuo otti osaa keskusteluun naurahtamalla vitsille. Löhn pyöritteli vettä lasissaan ja iski silmää Miralle tämän istuttaessa savuketta imukkeeseen. 

- Missä olette syntynyt, kysyi Mira puhaltaen viimeisiä savukiekuroita huuliltaan. 
- Turussa. 
- Harmi. 
- Kuinka niin? 
- Ikävä kaupunki. 

Mira vetäytyi Saarnivuota kohden ja lausahti omituisen hätäisellä äänellä. 

- Meidän täytyy poistua. Oli erittäin mielenkiintoista tavata, herra Löhn. 

Mira ojensi kätensä tulevalle nobelistille. 

- Toivottavasti tämä ei jäänyt vii... rits...  meiseksi kerraksi, neiti... szt... Tasmin... 

Kädet erkanivat ja olematon napsahdus karkasi kämmenten syleilystä. Puheessa uiskennelleet rasahdukset olivat melkein äänettömiä, vain Mira kuuli ne. Löhn räpytteli muutaman kerran nopeasti silmäluomiaan ja kääntyi ottamaan uuden jääveden. Entinen oli jo lämmennyt. 

- Sinussa on monia ulottuvuuksia. Harvalle olisi tullut mieleen flirttailu tiedemiesandroidin kanssa tämän kunniaksi järjestetyillä Nobel-kutsuilla. 
- Hän oli mielenkiintoinen, aika ihmismäinen. 
- Ihmismäiseltä hän minunkin mielestäni vaikutti. Kyllä sinä olit teistä kahdesta vähemmän ihmismäinen. 
- Kuinka niin? 
- Käyttäydyt liian epämuodollisesti. Kyselet jokaiselta tapaamaltasi ihmiseltä omituisia, kuten synnyinpaikkaa. 
- Syntymäpaikka kertoo ihmisestä paljon. 
- Vastasit Löhnille samoin kuin Salenkoville, vaikka olit heistä aivan eri mieltä.  - Entä sitten? Turku on siitä huolimatta ikävä paikka, se ei toki ole arvon tohtorin vika. 
- Vaikka minä olen ammattijuristi, nostan käteni jälleen ylös edessäsi. Tiedätkö, sinun olisi pitänyt ryhtyä lakimieheksi. 
- En viitsinyt, koska se ammatti on... 
- Ikävä? 

Mira suuteli hymyillen Saarnivuota poskelle. 

- Haluan tavata sen toisenkin nobelistin. 

Akseli Sanura seisoi vierasjoukon piirittämänä. Häntä pidettiin keskeisempänä tiedemieskaksikossa, vaikka miesten saavutukset olivatkin yhtä merkittäviä ja keskenään vertaamattomissa. Medialla on kuitenkin tapana nostaa kaksikosta toinen voimahahmoksi, olipa kyse sitten tiedemiehistä tai tv-toimittajista, siinä valossa Löhn oli hiljainen sivustaseurailija ja Sanura suulas lausuntojen antaja.    Sanura oli miellyttäväkäytöksinen ja muistutti paljon enemmän vanhojen romanttisten elokuvien hurmuria teräksenharmaine ohimoineen kuin maailman huomioimaa tiedemiestä. Pahat kielet kertoivat ala-arvoista vitsiä, jonka mukaan hänen kuorensa oli ostettu konkurssiin menneen muotitavaratalon mallinukkevalikoimasta. Juttu nauratti vain alempia yhteiskuntaluokkia. 

- Onpa hän suosittu. 
- Firman parasta peeärrää. Hän on hyväkäytöksinen ja edustava. Hän on firmalle arvokkaampi kuin kaikki muut työntekijät yhteensä. 
- Vaihtaisitko veresi ja luusi hänen muovisiin elimiinsä ja verisuonten sijaa tekeviin muovipiuhoihin? 
- En minä sitä tarkoittanut. Sitä paitsi, androidillekin voi kehittyä tunne-elämä. 
- Minä pidän häntä kaiken elollisen alapuolella. Sairaalassa ihmiset elävät väliaikaisesti elektroniikan varassa, mutta hän elää niin koko elämänsä, jos hänen olemassaolostaan nyt sitä sanaa voi käyttää. 
- Taidat olla pikkuisen kade. Mira seisahti ja katsoi Saarnivuota villi palo silmissään. 
- Minä? Kade?! Säkilliselle johtoja ja piirilevyjä! 

Ihmiset kääntyilivät katsomaan Miraa. Kukaan ei onneksi osannut yhdistää outoja sanoja arvostettuun tiedemieheen. 

- Haluan keskustella hänen kanssaan. 
- Eikö tämä jo riitä? Juodaan whisky sourit ja mennään sviittiin. 
- Naida me ehdimme milloin tahansa, mutta nyt meillä on ainutlaatuinen tilaisuus jututtaa romua täynnä olevaa kumisäkkiä, joka saa kuukauden päästä Nobelin palkinnon. 

Saarnivuo tyytyi huokaamaan ja siirteli jalkojaan naisen vetämään suuntaan. 

- Herra Sanura, Mira Tasmin. 

Väkijoukko Sanuran ympärillä oli harventunut, mutta eräs mies yritti kiivaasti päästä puheille tohtorin kanssa vastoin tämän tahtoa. Nähdessään Miran lähestyvän Sanura sai hyvän syyn siirtyä kauemmaksi. 

- Rouva Tasmin. Ilo on vilpittömästi puolellani. 
- Neiti. 
- Eikö hän olekaan miehenne? 
- Hän on Aleksanteri Saarnivuo. Firmanne verojuristi. 
- Iltaa, herra Saarnivuo. Olemmekin tavanneet. 
- Muutamaan otteeseen, kyllä. 
- Miksette silloin maininneet mitään tästä ihastuttavasta naisesta jonka seurasta teillä on etuoikeus nauttia. 
- Minä olen täällä hänen seuralaisenaan, tarkensi Mira. 

- Vaikka sittenkin, mutta sellaista miestä ei maan päältä löydy jolle ei olisi kunnia esittäytyä teidän kavaljeeriksenne. Kadehdin heitä jotka ovat siihen joukkoon päässeet. Teitä erityisesti, herra Saarnivuo, sillä näin hotellikirjasta että olette varannut huoneen täksi yöksi. Onneksi aivan minun huonettani vastapäätä! Jos neidiltä loppuu shampanja, niin tiedätte mistä sitä saa. 
- Oikeaa shampanjaako? 

Sanura tarttui kevyesti Miran käteen ja suuteli sitä. Huulten ollessa vielä miltei kiinni ihossa hän vastasi. 

- Minä en alentuisi tarjoamaan teille mitään D.O.M. Perignonia huonompaa. 
- Tulen varmasti. Kädet erkanivat. 

Olematon napsahdus kuului kämmenten erotessa. Mira puhalteli viimeisiä hahtuvia huuliltaan. 

- Olen i... sssrr...  marreltu. Tapaamme yöl... srrrk... yöllä... rits. Sanura räpytteli silmäluomiaan ja nielaisi hätäisesti. 
- Suokaa anteeksi. Haen juotavaa... prrats... Sanura oli kääntymässä pois kun Mira laski kätensä hänen olkapäälleen. 
- Herra Sanura. Missä olette syntynyt? 

Tohtorin kasvot olivat kalpeat ja tuskaisen näköiset. 

- Tokiossa.  Nyt minun täy... trrrrr... täytyy todellakin mennä. Tattatatt...  tapaamizzsiin... 

Sanura poistui vaappuen eteisaulan suuntaan. Mira katsoi hymyillen perään ja sujautti imukkeen käsilaukkuunsa. 

- Luulen että olet minulle selityksen velkaa. 
- Niin? 
- Mitä täällä tapahtuu? 
- Tällä hetkellä ei vielä mitään. Mutta jos haluat taksin, tilaa se nyt. 
- M-mitä? 
- Tilaa taksi jos haluat viettää yösi minun kanssani. Tänne emme voi jäädä kovinkaan pitkäksi aikaa. 
- En ymmärrä... 
- Pian ymmärrät, Mira sihahti. 

Salin takaosasta pelipöytien suunnalta kuului kovaa hälinää. 

- Nyt alkaa tapahtua. 

Löhn istui rulettipöydän päällä sankan ihmisjoukon ympäröimänä. Hän oli omituisessa risti-istunnassa ja heilutteli päätään puolelta toiselle. Silmät ammottivat mustina ja pieniä valkoisia pisteitä vilisi pupillien pinnalla. 

- Sssrrr... sssrrr... terveisiä kyyhkysiltä... krrrsts... valkoisia... rul... srrrp... rulettipallon värisszziä... 

Ihmiset olivat kauhuissaan. Tilanne oli huomattu muuallakin, mutta kamariorkesteri jatkoi soittamista hälyä peittääkseen. Löhn piteli käsiään takapuolensa alla ja keinutti ylävartaloaan puolelta toiselle. 

- Ne lentävät kovaa... srrt... kuin... kilpa... rats... autot... rits... taivaan sszzineszzä... rrrrsh... 

Pääjohtaja Lindstedt saapui paikalle ja käski lääkintähenkilökuntaa siirtämään tohtorin varovasti pöydältä. Sairaanhoitajat tarttuivat androidiin, mutta hän oli kiinteä osa rulettipöytää. Omitunen särähtelevä puhe jatkui. 

Hetken kuluttua alkoi juhlasalin eteisaulan suunnalta samanlainen hälinä.  Osa vieraista siirtyi sinne ja he havaitsivat kauhukseen Sanuran istuvan suihkulähteessä samanlaisessa asennossa. Tohtori päästeli suustaan pulputtavia ääniä. 

- Kyyhk... plups... ksyset... kurlurlurlur... hui...  hui... srrr... jasivat... kyykkyset... pulp... pulp... 

- Mitä sinä tiedät tästä, Saarnivuo sihahti naisen korvaan. 
- Heidät saa tuosta irti ainoastaan hajoittamalla osiin. 
- Mitä?! Tämähän on katastrofi! 
- Kyllä, tälle firmalle. 
- Oletko sinä... oletko sinä... jonkinlainen... 
- Mennään kulta. Tilanne alkaa käydä hiostavaksi. 

Mira lähti kävelemään kiivaasti eteisaulaan ja Saarnivuo miltei juoksi perässä. 

Vahtimestarit olivat selvittelemässä tilannetta juhlasalin puolella, joten kukaan ei huomannut heidän poistumistaan. 

- Sinä et tilannutkaan taksia, huokaisi Mira syyttävästi. 
- Kuinka minä olisin ehtinyt? 
- No, kävellään sitten. Minun luokseni on seitsemän kilometriä matkaa, mutta toivottavasti sinusta on iloa vielä kun päästään perille. Et sinä ilmaiseksi yöpaikkaa saa. 

- Mira, puhu minulle suoraan. 
- Kenelle sitten, kultaseni? 
- Oletko sinä kyborgi? 
- Olen jo kauan tiennyt että sinäkin olet. 
- Mikset sitten ole kertonut aikaisemmin? 
- Ei ole ollut lupaa. 
- Keneltä sinä lupia olet ennenkään kysellyt? 
- Kukaties siltä samalta, jolta sain virusnastat. 
- Sinä siis... 
- Nopeaa päättelyä, mutta sinähän et olekaan ihminen. 
- Mira, miksi? Et kai suinkaan ole N... 

Hän irtautui miehen otteesta ja jatkoi sama salaperäinen hymy kasvoillaan matkaansa. 

- Kysy jotain muuta, hän huusi Saarnivuolle, joka otti epätietoisia askelia hänen jäljessään. 
- Missä olet syntynyt, kysyi Saanrivuo päästyään naisen rinnalle. Nainen pysähtyi ja katsoi häntä silmiin. 
- Nokialla. 

Nauru kaikui kortteleiden seinillä vielä sekunteja sen jälkeen kun sen irti päästäneet huulet olivat liimautuneet suudelmaan. 

   
* * *
Suurin ponnistuksin olemme onnistuneet avaamaan
suoran yhteyden kirjoittajalle. Siispä sinulla
onkin loistava mahdollisuus palautteen antamiseen
tällä tekstilaatikolla.
   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava