edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Psi-viisikko ja salakuljettajien saari

Miguel Valmento


    
Minä olen N'kl'potgh, mies, joka muistaa Tulemisen. Olin kerran se nuorukainen, joka seikkaili hetken psi-viisikon rinnalla kohti päämäärää. Nyt olen jo vanha mies, mutta saagan täytyy jatkua. Kertokaa tätä leiritulilla, kertokaa tätä iltatöiden jälkeen; sillä kerran on oleva aika, jolloin kaikki ymmäretään oikein. 

- Ei me jakseta. 

Minä olen N'kl'potgh, mies, jolla on kädessään rynnäkkökivääri. Kerron tarinaa suuresta psi-viisikosta, joukkiosta johon kerran kuuluin. Kertokaa tätä tarinaa iltaisin, kertokaa iltauutisten jälkeen; sillä kerran on oleva aika, jolloin minä olen poissa. Ja nyt on hyvä aika kuunnella. 

- Tämä sinun homma ei nyt oikein vaikuta.. 

... 

Minä olen N'kl'potgh, mies, joka on mieltynyt heittomerkkeihin. PISTÄKÄÄ SE MIKROFONI lähemmäksi ikkunaa, sillä en antaudu ennen kuin olen päässyt kertomaan tämän pirun juttuni. Käskekää myös poliisihelikopteria lentämään kuolleeseen kulmaan JA teeveen kuvausryhmä voisi kuvata muutakin kuin noita ruumiita. Siispä kuulkaa, te kansat tämä viaton tarinani; sillä se on synkkä ja outo. 

Olin siihen aikaan 18..-vaihteisella polkupyörällä kaupungissa pyörälähettinä. Toimenkuvaani kuului valkoisten pikku pakettien siirtely paikasta toiseen. Työpaikkani ei tainnut olla kovin tavallinen, sillä toimistossa oli huone, johon meni silloin tällöin ruskeaan munkinkaapuun pukeutuneita ihmisiä. Minua aivopestiin ja peloteltiin jatkuvasti unohtamaan kaikki. Se ei tuntunut mukavalta, mutta pahaksi onneksi olin luvannut asian työhaastattelussa. Siispä pistin aina aamuisin korvalappustereot soimaan, purkan huuleen ja lähdin rullalautailemaan kohti Sun Streetiä. 

Eräänä aamuna esimieheni 'Hank' hymyili minulle kokiksensa takaa ja antoi minulle tehtävän. 

- Hey Andy, heitätkös tämän pikku pakun tuohoon osoitteeseen. Luulisin että sinulla menee siinä pari varttia. 

-Tottakai, herra 'Hank'. Menenpäs pyörävarastolle nyt. 

Vilkaisin pakettia, ja huomasin sen olevan valkoisen sijasta ensikertaa oranssi. 'Hank' mulkaisi ja lausui näin; 

- Eikös se kasetti, jonka sinulle annoin, ollutkin hyvä? Eivätkö 'Doktriinit' kuulostakin selvältä? Hae tuolta kaapu yllesi ja aloita varsinaiset työt. 

Tunsin lievää ärtymystä, koska olin niin helposti tullut aivopestyksi tähän hommaan. Mutta mikään ei auttanut, hain kaavun ylleni ja aloin hiimailemaan katuja eteenpäin mumisten outoa zen-babblea. Kävellessäni tunsin, miten outoa chi-energiaa virtaili kehossani. Mieleni alkoi tyyntymään miltei koomaan ja saksipotkujen salat hiipivät hermoihini. Uusi homma alkoi tuntumaan varsin mukavalta, kuvittelin jo mielessäni kuinka kohtaisin pahan jengin ja pieksisin sen pellolle. Pian näinkin sivukujalla teiniviiksijengin muksimassa salkkuhyypiötä nessuun! Ensimmäiset volttisarjat menevät aina hieman huonosti, mutta pian kiisin tapahtumapaikalle. Kun keskiverto jengi kohtaa sankarin, kulkee tapahtumat aina akselilla naureskelu-tasapäiseksi huomaaminen-suuttumus-raivo-tappion tiedostaminen-armonanelu. Maisteri Xen on käsitellyt tätä mainiosti tutkielmassaan. Kuitenkin huomasin olleeni liian innoissani, salkkuvirkamies suutahti ja kertoi ollessaan juuri jengin sisäänajossa ja pääsemässä mukaan kun minä tulin pilaaman homman. 

No, jatkoin outoa matkaani innolla. Yhtäkkiä aikamatkaajat 4000-luvulta kaappasivat minut ja veivät huimiin seikkailuihin! Kerronko niistä K/E? E 

Jatkoin sitten matkaani kohti Mystic Roadia. Paikka oli yllättävän hiljainen ja siisti, sormellanapsuttelijajengit olivat jääneet tanssikoreogafioineen kauaksi taakse. Olin myös siirtymässä maanisesta depressiiviseen vaiheeseen, halusin vain löytää osoitteen ja palata pois. Yli-ihmisteesit olivat juuri kaikkoamassa superminästäni, kun huomaamattomasta ovesta saapui kyyninen herrasmies. Hän ilmoitti olevansa Jonathan Vuorimaalainen, viimeinen Xanadun benjiritari. Oli tullut aika avata viimeinen paketti, lukea viimeinen käärö ja laulaa viimeiset chi-laulut. Ok, tyyppi kuulosti ihan oikeantyyppiselle, joten annoin paketin tälle. Mies naurahti, nosti pistoolin ja laittoi pään ylimielisesti vinoon. Kuului laukaus, mutta säikähdyksen jälkeen ymmärsin välittömästi sekunnin aikana hyvin monta asiaa. Asiat: 

a) Pistoolista tullut luoti oli jäänyt kiinni heittotähteen, joka törrötti sivupuuaidassa! 
b) Sivukujalta lensi ritariwannebeetä kohti tarkasti tähdätty hammastikkujen sarja, joka osui häntä hermopisteisiin. 
c) Vastapäätä olevassa tiiliseinässä oli 2982 tiiltä. 
d) JFK teki itsemurhan. 
e) Vuonna 1973 eräs MITin opiskelija tekee UNIXissa kotihakemistoonsa hakemiston public_html ja sijoittaa sinne tiedoston joka sisälsi javascrpitiä ja frameja. Opiskelija katoaa tämän jälkeen ansaitusti. Vuosien varrella, hypertekstiselainten kehityessä salainen dokumentti pystytään ratkaisemaan pala palalta. Dokumentti sisältää lopulta jonkun ihme jutun. [Joku muu saa rakentaa tuosta novellin, itse en jaksa] 
f) Kujalta poukkoili esiin vanha mies, jolla oli tyylikäs P-kirjain rinnassaan ja naurettava viitta harteillaan. 
g) ja h)kin vielä. Mitähän nekin olisi. 

No, viittamies kertoi olevansa 'Myrskynsilmä'. Itse vitsailin olevani Agentti Slaymore, ja mies uskoi kaiken. Kysyin, että mitäs porukkaa. Mies vihelsi onnettomasti ja pian paikalle saapui väkeä. Valitan, että tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle, mutta yritän kertoa pääsankarit mahdollisimman lyhyesti. 

Pinkiksi, vihreäksi ja siniseksi maalatusta Kuplasta nousee neljä henkilöä. Ensimmäisenä saapuu nuorehko, leptosominen mies joka aloittaa tunnussävelmän hyräilyn. Hän huitoo ilmaa, osoittaa minua hopeahaalareissaan ja huutaa: 

- Jack! 

Toisena saapuu letkeästi akvaariokengissään ja kultaketjuissaan Harlemin kovin psionisti, joka sytyttää kitaran palamaan ja telepaattisviestittää olevansa Bobby Washington, the greatest U-know dude for da rite job. 

Kolmantena ilmaantui noin 50-vuotias, saksalaiskorostusta puhuva nainen. Hänellä oli harmaa jakkupuku ja ns. KGB-nuttura. Nainen lähestyy minua, pistää nahkahanskat käteen, lyö minua nyrkillä palleaan ja ilmoittaa olevansa neiti Glynt. 

Noustessani puuhkuen ylös edessäni seisoo aurinkoa vasten ryhmän viimeinen jäsen, noin 30-vuotias mies, joka nostaa minut kädestä ylös ja kikattaa olevansa Solar Galaxy, uuden psi-viisikon perustaja ja henkisesti 6-vuotiaan tasolle jäänyt. Hän puhuu: 

- Onneksi 'Myrskynsilmä' pelasti sinut. Vastaasi tullut mies oli oikeasti Illuminatin agentti, joka oli Toteuttamassa sinua. Tiedät jostakin asiasta ilmeisesti jotain, ja sitten bang.. kuolema saapuu! 

Puhuessaan Solar Galaxy juoksenteli lapsenomaisesti edestakaisin ja läimäytteli roskatynnyrien kansia. Neiti Glynt ohjasi minut sivummalle ja ilmoitti: 

- Solar Galaxy, oikealta nimeltään tietenkin Patrik Bybilski, on tehnyt uskomatonta työtä joukkiomme esiin. Siitä lähtien, kun alkuperäisen psi-viisikon ainoan aurinkoon lähettämättömän jäsenen fulleriiniluuranko löytyi, on hän tehnyt pitkiä päiviä opettaakseen meitä- 

- Selvä, jees-homma. Nyt minun pitää kuitenkin mennä takaisin työpaikalle, vaihtaa kohtaamispuku päälle ja rullailla kohti uutta tehtäv- 

Parin Dim Mak-iskun jälkeen makasin taas maassa halvaantuneena ja kuuntelin jutun loppuun. Asia oli niin, että minut kaapatttaisiin ja hypnotisoitaisiin uudeksi jäseneksi psi-viisikooon sillä välin kun 'Myrskynsilmä' käy veteraanien kuntoutuslaitoksessa. No, vastaan ei ollut paljon sanomista. Ja onneksi liityin, sillä tästä lähtien asiat alkoivat jyllätä kohtullisen täysillä! 

Minut vietiin ensiksi 45 asteen kulmassa alaspäin viettäviä, kilometriä pitkiä metrolinjalla psi-viisikon itsemurhabunkkeriin. Viruin eristyshuoneen seinällä pari tuntia, kunnes huoneeseen astahteli Bobby Washington, joka veti savut imukkeesta ja aloitteli kuulustelun. 

- Uh, have you ever been - experienced? 
- Well, I have! 

Olin ilmeisesti läpäissyt mystisen testin, sillä koko psi-viisikko äijänkäppänää lukuunottamatta saapui huoneeseen ja alkoi jammamaan. Kultainen 60-luku! 

[Mikäli kyseessä oli miljardibudjetilla tehty elokuva, tässä vaiheessa kaikki huoneessa olijat ja televisision katselijat hiljentyisivät jalat ristissä tarinan sykkeeseen.. mutta elämä on rankkaa. Parhaillaan tarkk'ampujat ovat pääsemässä hollille... ] 

Sain hopeisen haalarin, jota en kuitenkaan kehdannut päälleni pukea. Ilmoitin olevani heti valmiina hommiin, mitä ne sitten lienevätkään. Solar Galaxy nyökkäsi ja nousimme erääseen sivuhuoneeseen. Siellä oli omituinen sisustus; huoneessa oli yksi ikkuna, joka oli kapea ja lujan näköinen. Ikkunan edessä oli paneeli, jossa omituisen näköisiä monitoreja nippeleineen. Keskellä huonetta oli kuitenkin se, mihin kohta olin tutustuva; haalari, joka roikkui eräänlaisissa valjaissa ja joihin oli kiinnitetty johtojen verkosto. Galaxy käski minun pukeutua haalariin. Tottelin, ja puvun pidikkeet liimautuivat tiukasti kiinni kehooni. Päähäni asetettiin kypärä, josta näin saman varastohallinäkymän kuin ikkunastakin, mutta erinäisin numeroin ja binäärikoodiskrollein tehostettuna. 

- Toiset odottavat jo omissa aluksissaan, mutta luultavasti heitä ei tarvita ollenkaan... nousuun! 

Solar Galaxy oli istunut nojatuoliin, selkä kohti ikkunaa, ja vaipunut transsiin. Pian maa ja huone alkoivat täristä. Varastohuone jäi alas, ja odotin minuutien ajan nousua kohti maanpintaa. Ajattelin olevamme jossain hississä, korkeintaan aluksessa; mutta murrettuamme maan pinnan näin laitoksemme heijastuman vastapäätä olevasta peili-ikkunapilvenpiirtäjästä. Olimme suuren mechan päässä, ja mecha oli suuri, kerrostalot alkoivat jäädä jälkeen kun yhä nousimme. 

- 25 metriä... 50 metriä.. mutisi Galaxy. Lopulta hissi oli nostanut meidän lakikorkeuteen. 
- Ok, Andy. Vihollinen odottaa kello neljässä, kolmen kilometrin päässä. 

Käyttäen pukua otuksen liikuttamiseen aloin hitaasti löntystää määränpäätä kohti, mutta pian huomasin mechan toiminnot varsin sulaviksi. Testasin muutaman hyppypotkun, varjonyrkkeilinkin hieman erääseen virastotaloon. Ikkunanlasit sirpaloituivat kun leikkisät nyrkkini iskeytyivät metrejä talon sisään puolenkymmenen kerroksen alueelta, muutama kurja ihminenkin tarttui rystysten väliin. 

- Jätä kikkailut, vihollinen on jo likellä keskustaa. 

Jätin turhuudet ja hypähdin erään kerrostalon katolle pyyhkäisten helikopterit vahingossa alas. Kohottauduin täyteen pituuteen ja tiirailin eteenpäin. Teräksinen kaupunki siinsi kaukaisuuteen slummeineen ja lähiöalueineen. Huomasin myös kohteemme; suuren, liki parisataa metriä korkean ihmisen. Oma mechamme oli näköjään perinteisen metalliulokkeinen, 'I SERVE'-ajattelutapaa toteuttavan robotin näköinen vempele. Juoksentelin talojen katolla, murskaten niillä olevia lasikattoja ja jättäen suuria lommoja. Androidi odotti meitä, eikä väistänyt kun hyppäsin ensimmäisen kierrepotkuni joka osui sitä olkapäähän. Potku rikkoi vähän keinoihoa paljastaen teräsluurangon, muttei juurikaan järkyttänyt olion tasapainoa. 

- Hail Eris! karjaisi androidi ja iski minua/mechaa oikealla nyrkillä kohti kasvoja. Suojauduin, mutta vasen koukku yllätti vatsaan, lennättäen meidät tavaratalolasipalatsin päälle. Romahdimme kuuden keroksen läpi maahan, vetäen alas kosmetiikkaosaston, leikkikaluosaston, miesten vaateosaston sekä osan naisten kenkäosastoa, huonekaluosastoa ja kirjaosastoa. Lopulta iskeydyimme lasin, teräksen, puun, myyntirekvisiitan ja ihmisten sinkoillessa ympäriinsä ala-aulaan aiheuttaen isohkon tärinän rakenuksessa. 

- 12 % vauriot 3-sektorilla. Vuoto varafuusioreaktorissa. Pään energiasuojakentässä kahden sekunnin viive. 

Solar Galaxy vääntelehti tuolissaan, tuskissaan ja hikeä otsaltaan pyyhkien samalla raporttiaan mutisten. Komentohuoneen gyroskooppijärjestelmä piti meidät suhteellisen stabiilina. Puku antoi minulle kirpeitä sähköimpulsseja niihin kohtiin ruumistani, joihin oli tullut ruhjeita. Tämä piti raivoani yllä tehokkaasti; nousin polvien kautta ylös ja huomasin pienen puutyökalun osaston neljännessä kerroksessa. Osastolla näkyi olevan sirkkelinteriä, joita nappasin neljä ja heitin androidia kohti kaikki kerralla. Se nappasi kolme sormien väliin, mutta neljäs osui sitä kaulaan repien ilmeisesti servojärjestelmiä kohtuullisesti, sillä androidi hoippelehti hieman. 

Vastustajamme repäisi viereiseltä rakennustyömaalta muutamien kymmenien metrien pituisen teräspalkin ja pyöritteli sitä käsillään vaarallisen näköisesti. Yhtäkkiä se karjaisi ja iski yläkautta kohti päätäni. Väistin voltilla taaksepäin äsken tuhotun tavaratalon vieressä olevan kirjaston katolle. Polkaisin androidin sauvan maahan ja löin sarjan lyöntejä sen kalloon, potkaisten vaemmalla polvella lopuksi rintaan. Maahan iskeytyvä sauva iskeytyi lattian saakka, ulottuen alaparkkihalleihin saakka. Kun androidi lennähti potkuni voimasta taakse ja vedin sauvan pois, näkyi siihen olevan tarttunut tyhjä henkilöauto. Murahdin autolle ja heitin sen parin korttelin päähän. Tavaratalo alkoi palaa, joten hypähdin pois sauvan kanssa, tähdäten sen päällä androidin kalloa. Se oli tottakai hyvin ketterä ja ponnahti käsien kautta ylös, napaten samalla jalkojen avulla teräspalkin itselleen ja otti aseen käteensä. En jäänyt odottelemaan, vaan kierähdin kerrostalojen väliin väijyyn napaten itsekin teräspalkin, vääntäen sen koukun muotoon. 

Alhaalla ihmiset huutelivat surkeina ja poliisiautojen sireenit soivat, mutta minulla oli tärkeämpää tekemistä. Keskittäen chini sain mieleni hallintaani ja aloin hiipimään talojen välissä, skannaten tietenkin androidia. Oli todennäköistä, että molempien mechojen skannerisuojaukset jättivät viholliset pelkän näköhavainnon varaan. Kuulin ison rysäyksen eräältä sivukujalta ja kierähdin sille samalla palkilla huitaisten. Olin mennyt ansaan; kadulla rytisivät korkeuksista tippuvat linja-autot, joiden heittäjä hyppäsi päälleni iskien kipeästi kalloon. 

- Komentohuoneen suojakenttä kaatunut! Uuden luomiseen 14 sekuntia. Yläsektorin kerroste-elementit vaurioituneet pahasti. Ei primäärivaikutuksia. 

Onneksi olimme lähellä lentokenttää, jonne hypähdin viimeisillä voimillani ja jossa aloin kieriskelemään pakoon. Näin, kuinka Androidi lähetyi juosten, aikaa turhiin elvistelyihin tuhlaamatta. Virtaa mechaan ja voimaa kehooni alkoi palata pikkuhiljaa, mutta aikaa voittaakseni minun oli napattava muutama nousuun lähtevä lentokone, heitettävä ne maahan ja muodostuvassa liekkimeriposahduksessa kadottava kuin lieroin ninja ikään. Pääsin Androidia kymmenen metrin päähän selkäpuolelle, jossa hypähdin volttisarjoilla vihulaista kohden päättäen liikesarjan matalaan jalkapyyhkäisyyn. Androidi hyppäsi ilmaan ja kohotti teräspalkkitaistelusauvaansa. Poliiseja alkoi piirittymään ympärillemme ja viimeiset varoitukset alkoivat kaikumaan. Hyppäsin androidin perään ja kohotin koukulla sen oikeaa jalkaa huonoon alastulokulmaan. Potkaisin androidia sitten polvitaipeeseen samalla kun epätasapainoon joutunut vihollinen sai tartuttua minua kurkusta kiinni ja alkoi puristamaan. Tipahdimme maahan, ilmeisesti joidenkin kansalaiskaartiajoneuvojen päälle. 

Androidin ote oli luja ja tunsin puvussa kieriskellessäni kuinka tukiranka alkoi taipumaan. Yritin iskeä Androidia kallomaskiin, joka oli tumma ja ohjaajansa paljastamaton. Sininen suojakenttä värisi eikä päästänyt iskujani lävitse. Kierähdin eteenpäin kuperkeikan ja koska koukkuni oli vielä androidin jalassa kiinni nousi se korkealle ylös. Käännähdin ja potkaisin siihen. Vihollisessani ei ollut enää paljoa keinoihoa jäljellä, ja näin, kuinka muutama sivuttaishermoemulaattori irtosi sääriluun suojasta. Androidin ote kurkustani kirposi ja ponnahdimme molemmat ylös. Taivaanrannalla alkoi näkymään hävittäjälentäjien lähestyvä muodostelma. Aloimme juoksemaan molemmat rauhallisemmalle taistelupaikalle rinta rinnan, sivuttaisliikkeessä ja silloin tällöin palkeilla ohi huitaisten. Androidi käännähti muutaman kerran ympäri ja huitaisi minua, mutta hyppäsin palkin alta pois. Pian saavuimme moottoritielle, jossa tunsin pian ajoneuvojen törmäykset etäisinä kirvelyinä jalkaterässäni. Juoksin ylös rampin kautta sillalle samalla kun androidi jäi viereeni, mutta alemmalle tasolle. 

Yhtäkkiä ujutin koukkuni androidin niskan taakse ja vetäisin oliota kaikilla voimillani kohti siltaa hypähtäen samalla hänen ylitseen. Androidi rysähti sillan läpi moottoritielle, jossa häneen näkyi törmäävän muutama bensiinirekka. Ketjukolareiden suma sekä tulipalojen muurit ruuhkauttivat liikenteen täydellisesti. Sivullisista taistelun häiritsijöistä ei olisi haittaa enää muuten kuin lentokoneiden muodossa. Huomasin sen kun ohi lentävästä lentokoneesta lennähti ohjus suojapanssariini. Katselin moottoritien opastekylttejä ja huomasin olevamme likellä satamaa. Tartuin androidia nopeasti jaloista kiinni ja aloin juoksemaan kohti määränpäätämme. Ilmeisesti androidin alla oli muutama auto, sillä se näkyi rullaavan ihan ketterästi perässä - se näkyi olevan myös jotenkin jumissa eikä pystynyt liikkumaan. Saavuimme satamaan, jossa heitin androidin mereen yrittäen huonolla menestyksellä välttää osumista kalastuslaivoihin. Nopeasti räpiköivä otus pulpahteli pinnan alle. 

- Autokorjaa panssarit. Autovarastoi chi. 

Solar Galaxy nousi huoahtaen tuolilta ja itsekin avasin silmäni. Galaxy puheli innostuneena pyyhkien hikeä otsaltaan. 

- Eikö ollu jännä robotti, eikö ollukki? 
- Mikä tuo oikein oli? Se näytti- 
- Se on Polluxlainen anti-Titaani. Jokin taho oli näköjään vuokrannut sen jotain tarkoitusperää varten. Onneksi saimme sekavan ja epäilyttävän sammaltavalta kuulostavan varoitusviestin asiasta, ja ryhdyimme heti puolustamaan kaupunkiamme. 
- Juu.. sille ei näyttänyt käyvän kovin hyvin? 
No kyllä Illuminatin sedät korjaa koko homman. Aina ne tulee ja pistää kansan unohtelemaan noita juttuja. 
haa.. no, olipas muuten hyvä puku tässä. Tämä rakkine totteli minua kuin... 

Käännähdimme nopeasti meren suuntaan. Merestä nousi hukuttamamme androidin liikkumaton runko pintaan.. ja samalla ylöspäin kohti korkeuksia. Lentelevät moottoriveneet sinkoilivat pahan näköisesti. Kun androidi oli päässyt noin puolen kilometrin korkeuteen, nousi merestä kolme suurta pyramidia, joiden kärki oli katkennut metrien korkeudelta ja jossa olevassa silmäkuopassa istuskeli harmaaseen viittaan kietoutuneita ihmisiä. 

- Valusian Psi-munkit! 

Solar Galaxy purskahti itkuun. 'Ne olivat niin vaarallisia ja ja taitavia!' Mutta pian hän sai koottua itsensä ja kutsui mikrofonilla muita ryhmän jäseniä. Kuulin tutut äänet, ja kohta kolme nojatuolia lennähteli telekineetiikan avittamana salaluolistaan kantaen mukanaan loppuja psi-viisikostamme. Sain pikaisen selvityksen siitä, mitä tekisimme seuraavaksi. Kohtaisimme androidin ilmassa ja muut psionistit toimisivat taustatukena jakaen energiaansa. Selvä, menin lootusasentoon ja levitoin ilmaan. Kohottuamme androidin tasolle se odotti meitä kädet levällään, pyramidit ympärillään. Se jylisi: 

- Valitsetteko kuun vai auringon? 

Aurinko alkoi olemaan jo matalalla, ja kuu paistoi lounaistaivaalla. En tiennyt, mitä valinnalla tarkoitettiin, mutta Solar Galaxy valitsi kuun. Sitten näin jotakin outoa. Kuu halkesi neljään osaan, ja osat liukuivat syrjään paljastaen silmän. Kuun vetovoiman vaihdokset paiskoivat merta, ja suuresta silmästä tullut purppurasäde alkoi pyyhkäisemään - 

N'kl'potghin eloton ruumis makaa parhaillaan luoti otsassa N:n kaupungissa ja taivaalla hyrrää kone; 
 

   
* * *
Psst...
Älä kerro kenellekään, mutta olen suurin ponnistuksin
onnistunut avaamaan suoran viestikanavan hra. Valmentolle.
Sinä voit käyttää sitä vaikkapa palautteen antoon.
Turvallisuussyistä sinun lienee parasta tulostaa tämä viesti
ja hävittää se syömällä...
   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava