|
Missä sä oot? Missä sä oot nyt kun mä tarviisin sua niin kovasti? Sä oot ollu nyt poissa kohta puoli vuotta, enkä mä oo unohtanu sua hetkeksikään. Mä istun tässä samassa paikassa ku silloin sun kans. Nuo ikkunat tossa vasemmalla näyttää vaan tyhjää katua, johon sade tekee lammikoita niinku silloinkin. Täällä haisee pinttynyt tupakansavu, jota on mun lisäks tuntemassa vaan baarimikko. Ei kai kukaan viihdy tämmösessä paikassa, jossa aika on pysähtyny. Siltä se ainakin tuntuu. Mutta kai se aika kuitenkin kulkee, kun tossa vastapäisellä seinällä olevasta peilistä tuijottaa takasin mies, jolla on helvetisti vanhentuneet kasvot, väsyneet silmät ja viikon sänki leuassa.
Kai mä odotan, että sä tulisit tosta ovesta niinku silloinkin. Tukka märkänä sateesta, sä näytit kurjalta ja viluiselta. Sä vilkaisit mua silmillä, joita mä en unohda koskaan. Vilkaisit vaan ja käännyit sitten pois. Sä ostit kahvin ja joit sitä baaritiskillä, selkä minuun päin. Baaritiskillä istu sun lisäksi yks vanha mies. Se katto sua kulmiensa alta ja lähti sitten pois. Mä en oo nähny sitä sen jälkeen. Ehkä se tiesi susta jotain mitä mä en. Tai ehkä se näki sussa jotain mitä mä en. Mä en tiedä mistä sä tulit tai mihin sä menit. Mä en tiedä susta mitään muuta, ku että mä rakastuin sum silmiin. Rakastuin ja jäin niihin jotenkin kiinni. Jos sä oletkin joku vampyyri, joka elää munlaisista ihmisistä. Elää siitä kaipauksesta mitä mä tunnen. Millon sun pitää tulla taas tankkaamaan? Sitä odottaessa mä haen kahvia.
Hän nousi seisomaan ja käveli ovelle, vilkaisten mennessään ikkunapöydässä istuvaa miestä ja sitten naista, joka joi kahviaan baaritiskillä. Mikään ei koskaan muutu, hän ajatteli ja astui ulos sateeseen, samaan aikaan kun nainen nousi tuoliltaan ja lähestyi ikkunapöydässä istuvaa yksinäistä miestä. Mikään ei koskaan muutu. THE END
|
|