etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Kylä vampyyrin varjossa

Olli - Pekka Korpela


    

Aurinko paahtoi hautajaiskulkueen niskaan mitä sopimattomimmalla tavalla. Tilaisuuden vakavuuden huomioon ottaen, olisi ehdottomasti pitänyt olla kylmää ja tuulista, mieluiten vielä tihkusadetta. Mutta ei. Aurinko oli päättänyt helottaa kaikella riemullaan ja loistollaan synkän kulkueen yllä, kuin uhmatakseen kaikkia hyviä tapoja.

Vielä lähtöhetkellään niin arvokas kulkue oli muuttunut nopeasti laumaksi hikoilevia ja pahoinvoivia valittajia, joista jokainen, pappia ja vainajan perhettä myöten, oli valmis kiirehtimään seremoniaa vain päästäkseen varjon ja virvokkeiden vilpoiseen huomaan.

Vierelläni kulkeva vanha mies manaili isoon ääneen kulkueen hitautta, välittämättä puolisonsa toruvista kommenteista. "Täälähä saa kohta paskahalvauksen. En yhtään ihmettelisi, vaikka tällä reissulla tulisi vielä ruumiita", hän uhosi. "Älä nyt kiroa niin kauhiasti, Henrik. Muista, että me ollaan hautajaisissa. Ei täällä sovi tolla tavalla kirota. Mitä siitä ihmisetkin ajattelee", vaimo hyssytteli, vaikka tuskin hänkään nautti helteestä. "Minä sinu ihmisistäs. Minä mene kohta itte työntämään tuota arkkua. Saadaanpahan siihenkin vähän vauhtia.", kyräili mies.

Hymyilin vaivikaa. Tuota se oli ollut vanhan Henrikin ja hänen vaimonsa avioliitto kuulemma jo vuosikymmeniä. Vaikka tällä kertaa olin kyllä jokseenkin samaa mieltä ukon kanssa. Mutta samassa tämä laukaisi kommentin, joka laski lämpötilan reippaasti pakkasen puolelle. "Vaikka on tuosta aurinkosta sentään hyötyäkin. Pittää vampyyrin loitolla, sano." Ihmiset ympärillä katsoivat järkyttyneen näköisinä vanhaan mieheen, ja kuiskivat keskenään. Henrikin vaimo muuttui ensin kalpeaksi, ja sitten kirkkaan punaiseksi. Tunsin vaistomaisesti kylmät väreet selkäpiissäni. Vampyyri oli aina ollut tabu kylässämme. Jokainen tiesi hänen olemassaolostaan, mutta kukaan ei puhunut siitä. Helvetti, mehän juuri hautasimme vampyyrin uhria, mutta siitäkin huolimatta kaikki teeskentelivät, kuin kuolema olisi ollut luonnollinen!

Makaan pimeydessä. Kaikkialla vallitsee lähes täydellinen hiljaisuus. Vain vaimea humina kantautuu kaukaisuudesta. Hitaasti silmäni tottuvat pimeyteen. Näen edessäni miehen varjomaisen hahmon. Hänen kehostaan voi aistia voimakkuuden ja varmuuden, joista kuolevainen ei voisi unelmoidakaan. Mies astelee luokseni. Hänen silmissään loimuaa epäinhimillinen palo. Hän kietoo voimakkaat käsivartensa ympärilleni, ja nostaa minut kevyesti rinnalleen. Jalkani eivät kannata kehoani, mutta mies pitää minua pystyssä lähes huomaamattaan. Voin tuntea hänen ruumiinsa viileyden ihollani. Mies repii kiirehtimättä mekkoni auki. Nappi kerrallaan pettää ja ratkeaa irti kankaasta. Hitain liikkein hän riisuu minut. Seison hänen edessään niin alastomana kuin nuori nainen vain voi. Mies katsoo minua hellästi silmiin, ja antaa pääni valua olkapäälle. Hän avaa suunsa, ja suutelee minua nautinnollisesti kaulalle. Tunnen pienen piston kaulavaltimoni kohdalla. Lähes taivaallinen tunne leviää pitkin kehoani. Voi kunpa tämä ei koskaan loppuisi.

Samassa heräsin, ja tunsin kosteuden jalkovälissäni. Aluksi luulin, että olin laskenut alleni! Kosketin varovaisesti itseäni, ja nuuhkin sormiani. Ei, se ei ollut virtsaa.

Nousin vuoteesta, ja kävelin ikkunan ääreen. Katsoin ulos pimeyteen, ja tiesin, että vampyyri vaani jossakin tuolla ulkona. Yht'äkkiä huomasin liikettä kirkon tornin huipulla. Sydämeni löi muutaman kerran tyhjää. Sen täytyi olla vampyyri! Kukaan muu ei olisi uskaltanut liikkua ulkona pimeän tultua. Edes eläimet eivät liikkuneet pimeällä, vaan piiloutuivat koloihinsa. Kaikki seudun yöeläimetkin olivat joko sopeutuneet elämään päivällä tai joutuneet vampyyrin saaliiksi.

Odotin, kunnes silmäni olivat täysin tottuneet pimeyteen, ja painaoin sitten kasvoni vasten ikkunaa. Aluksi en huomannut mitään, mutta sitten havaitsin pienen liikkeen kirkon tornin huipulla. Kesti hetken aikaa, ennen kuin tajusin katselevani viitan hulmuamista tuulessa. Ja viitan alla kyyhötti vampyyri. Hän oli tarrautunut kiinni tornin seinään tavalla, joka ei olisi edes mahdollinen tavalliselle ihmiselle. Hän oli polvistunut pystysuoralle pinnalle, kasvot kohti maata. Katselin lumoutuneena tuota upeaa olentoa. Hän oli juuri sellainen kuin unessanikin.

Samassa vampyyri katosi, ja ilmestyi ikkunani alle. Jäin tuijottamaan häntä tajuten vasta nyt, miten vaarallinen olento hän olikaan. Vaikkakin oli yleisesti tunnettu tosiasia, ettei vampyyri koskaan murtautunut sisälle taloihin, vaan tuli vain avonaisista ovista ja ikkunoista, en siltikään tuntenut oloani mitenkään turvalliseksi. Vampyyri katsoi minua niin ystävällisesti kuin vain tulisilla silmillään voi, ja lausui miellyttävän rauhoittavalla äänellä: "En aio vahingoittaa sinua. Ajattelin vain tulla jutteleman kanssasi." Katsoin vampyyria silmiin, ja jollakin tavoin vaistosin, ettei hän valehdellut. Varovasti avasin ikkunan hakaset. Työnsin ikkunan auki, ja vampyyri liukui sisälle huoneeseen. Hän istuutui ikkunalaudalle, ja hymyili leveästi. Vaate, jota olin luullut viitaksi, olikin pitkä takki. Sellaiset olivat olleet muodissa muistaakseni joskus puoli vuosisataa sitten. Vampyyrin pitkät, hiekanruskeat hiukset liehuivat hiljalleen tuulessa. Hänellä oli ystävälliset, nuoren miehen kasvot.

"Ah, en olekaan jutellut kenenkään kanssa enää moneen vuosikymmeneen", vampyyri tokaisi. "Jaa", vastasin minä. Tunsin oloni samaan aikaan pelokkaaksi, typeräksi ja voitonriemuiseksi, olinhan juuri juttelemassa hirviön kanssa, joka oli pitänyt kokonaista kylää kauhun vallassa jo vuosisatoja. "Tuota noin.", hän jatkoi, "minulla olisi oikeastaan oikeaa asiaakin." "Jaa", vastasin taas. "Oikeastaan tarkoitukseni olisi hieman kysellä kuulumisia. Eli satutkos tietämään, onko aurinko vielä samanlainen kuin aina ennenkin?" "Kyllä kai. Luulisin… tarkoitan, että en ole ainakaan koskaan kuullut, että se olisi muuttunut.", mokelsin hämmentyneenä.

- Entäs ritarit. En ole nähnyt heitä enää pitkiin aikoihin. Mitä heille on tapahtunut?

- Öö. Tuota. Niin no haarniskat eivät enää taida olla muotia. Mutta kyllähän noita ritareita vielä on. Tosin se on enää vain arvonimi. Tai jotain.

- Ahaa. Onkos maaorjuus vielä tallella?

- Ei oikeastaan. Ei ainakaan euroopassa

- Niin, muistelinkin kuulleeni jotakin siirtomaista. Muuten, joko tiedetään varmuudella, onko maailma pyöreä vai tasainen?

- Pyöreä. Sehän on ihan selvä.

- Älä nyt. Eihän siitä ole kauaakaan, kun asiasta kiisteltiin isoon ääneen.

- Kyllä siitä nyt jo aika kauan on.

- Niin no miten vain. Joka tapauksessa maa on pyöreä, ja aurinko siis kiertää sitä.

- Ei kun päinvastoin.

- Päinvastoin? Miten niin päinvastoin?

- Maa kiertää aurinkoa, herranjestas!

- Älä nyt pelleile. Eihän maa voi … vai voiko?

- Niin se vain tekee.

- Kaikkea ne keksivät.

Vampyyri oli hetken aivan hiljaa. Hän näytti mietteliäältä. Lopulta hän katsoi minua suoraan silmiin, ja tokaisi: "Näyttää siltä, että olen vakavasti ajasta jäljessä. Sinä saatkin luvan hieman uudistaa tietojani."

"Ai jaa", mumisin ihmeissäni. Vampyyri tuumi hetken, ja sanoi sitten: "Miten olisi ensi yönä kirkon tornissa? Se voisi olla mukava paikka jutella. Pue kuitenkin lämpimästi päällesi, yö on kylmä." "Joo", sanoin ällistyneenä. "Hyvä. Siellä sitten.", hihkaisi vampyyri, "Minun täytyy nyt kyllä jatkaa matkaani, joten nähdään sitten ensiyönä." Samassa hän oli kadonnut.

Katselin ulos avonaisesta ikkunasta. Haistelin raikasta yöilmaa. Olin varmasti ainut ihminen kylässämme, joka saattoin tehdä niin, ja säilyä hengissä. Tiesin, etten saisi enää tänä yönä nukutuksi, joten päätin käyttää erikoista asemaani hyödyksi, ja lähteä pienelle kävelylle öiseen kylään. Suljin ikkunan, puin vaatteet päälleni, ja avasin jännittyneenä ulko-oven. Lähdin kävelemään kohti toria. Puolikuu paistoa taivaalla, ja tähdet loistivat kauniisti. En ollut koskaan elämäni aikana nähnyt mitään niin kaunista. Raikas yötuuli puhalsi kasvoilleni, ja saatoin kuulla jokaisen askeleeni äänen hiljaisuudessa. Vasta silloin tajusin jotakin huolestuttavaa. En voinut kuulla mitään muita ääniä pimeydessä. Oli hiljaisempaa kuin hautausmaalla. Yksikään eläin ei liikkunut pimeydessä. Juuri hiljaisuus sai kauhun väreet kulkemaan selkäpiissäni. Käännyin takaisin kohti kotiani. Juoksin niin nopeasti kuin vain jaloistani pääsin. Saatoin kuulla veren kohinan korvissani ja lähes maistoin kauhun aromin suussani. Ryntäsin sisälle talooni, ja lukitsin oven perässäni. Raskaasti huohottaen suunnistin kohti vuodettani, ja rojahdin sille. Nukahdin välittömästi.

Heräsin aamulla täysissä pukeissa. Vietin lähes koko aamun pohtien uutta asemaani. Entä jos vampyyri vain leikittelikin hengelläni. Ja vaikka hän todella tarvitsisikin palveluksiani, mikä estäisi sitä tappamasta minua heti saatuaan haluamansa. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei minulla ollut vaihtoehtoja. Minun olisi mentävä tapaamaan vampyyria tai saisin katua lopun ikäni.

Päätin nukkua päiväunet, jotta jaksaisin valvoa yöllä. Herättyäni myöhään illalla aloin keräämään kokoon kaikkia mahdollisia kirjoja ja lehtiä, joista vain saattaisi olla hyötyä vampyyrille. Loppujen lopuksi sain pinoon muutaman historiankirjan sekä erinäisiä lehtiä. Laitoin ne kankaiseen kassiin. Syötyäni iltapalan suunnistin kohti kirkkoa.

Aurinko ei ollut vielä laskenut, joten kaduilla ja talojen pihoilla käyskenteli uskaliaiden nuorten muodostamia pikku ryhmiä. He halusivat todistaa rohkeutensa odottamalla auringon laskua. Juuri, kun auringon viimeiset säteet olisivat sammuneet, he sitten ryntäisivät sisätiloihin. Suurimman arvonannon, ainakin nuorten keskuudessa, saivat ne, jotka uskalsivat juosta pisimmän matkan. Tiettävästi kukaan ei ollut vielä kuollut tässä leikissä, mutta jokainen tiesi, että ennemmin tai myöhemmin niin tulisi käymään.

Kävelin kirkon pihalle, ja jäin katselemaan vaivihkaa nuorisoa. Tuntui huvittavalta ajatella, että toiset pakenivat vampyyria henkensä kaupalla, samaan aikaan kun minä olin menossa tapaamaan tätä henkilökohtaisesti. Osa nuorista katseli minua hieman kummissaan. Oli todella harvinaista, että kukaan yli kaksikymppínen otti osaa kisaan.

Auringon laskettua nuoret ryntäsivät juoksuun. Näin vantteran, enkä viisitoistavuotiaan pojan juoksevan kasvot punaisina ohitseni. Hän kääntyi kadunkulmasta ja katosi näkyvistä. Kun nuoret olivat paenneet koteihinsa, suunnistin kirkon tornin ovelle. Se oli lukossa, kuinkas muutenkaan. Ilta alkoi hämärtyä nopeasti. Katselin epätoivoisena tornin sileää seinää. Minulla ei olisi mitään toivoa päästä ylös.

Samassa kuulin kevyet, rauhalliset askeleet takaani. Käännyin ympäri, ja näin edessäni vampyyrin miellyttävän hahmon. Hän kantoi vasemmassa kädessään eväskoria. Vampyyri asteli luokseni maireasti hymyillen, tarttui käteeni, ja suuteli kämmenselkääni. Hän päästi otteensa kädestäni, joka rotkahti alas kaikkea muuta kuin tyylikkäästi, ja sanoi: "Te saavuitte sittenkin, kaunis neiti. Ja mikäli en ymmärrä väärin, olette tuoneet mukananne oikein kirjallista materiaalia." Katsoin kirjakassiani, ja huomasin pudottaneeni sen. Kirjat ja lehdet olivat levinneet maahan. Kyykistyin ja aloin keräämään niitä takaisin kassiin. Ehdin nostaa vain yhden kirjan, kun huomasin muiden kirjojen kadonneen. Katsoin ylös vampyyriin, ja näin hänen pitävän sylissään kirjapinoani. Punastuin. Vampyyri hymyili minulle, ja samassa kirjat olivatkin jo kassissani. Ojensin kassin vampyyrille. Tämä kiitti, kysyi sitten, sallisinko hänen auttavan minut torniin. Vastasin myöntävästi. Vampyyri tarttui vyötäisilleni, katsoi minua silmiin virnistäen, ja teki valtavan loikan sisälle tornin ikkuna-aukosta. En edes tajunnut pelästyä, ennen kuin vasta tornin huipulla. Siellä oli suuri kello, joka roikkui noin puoli metriä päidemme yläpuolella. Lattia oli tehty paksuista lankuista. Seinät oli peitetty valkoisella, nyt jo halkeilleella laastilla. Vampyyri kaivoi koristaan tumman peitteen. Oli senverran pimeää, etten pystynyt erottamaan peitteen tarkkaa väriä. Hän levitti sen tornin lattialle. Hän pyysi minua istuutumaan peitteelle, samalla kun availi korista kaivamaansa viinipulloa. Hän kaatoi viniä lasiin, ja ojensi sen minulle. Siemaisin varovaisesti viiniä. Se maistui erinomaiselta. Vampyyri avasi kirja-kassini, ja penkoi sieltä paksun historiankirjan. Hän avasi sen, ja luki ensimmäisen sivun salaman nopeasti, siirtyi seuraavalle sivulle, luki sen yhtä nopeasti, ja samoin sitä seuraavan. Hän selasi koko kirjan läpi niin nopeasti, etten edes nähnyt yksittäisten sivujen vaihtumista. Ei vienyt kuin muutaman sekunnin, ja vampyyri oli lukenut koko kirjan. Hän laittoi sen syrjään, otti yhden lehdistä, ja luki sen samalla tavalla. Tällä tavoin hän kävi läpi koko pinon. Katsoin hämmästyneenä, miten hän teki muutamassa minuutissa saaman työn, joka minulta olisi vienyt päiviä. "Pystytkö todellakin oppimaan asioita näin nopeasti?", kysyin ihmeisäni. "En oikeastaan. Pystyn kyllä muistamaan tarkalleen jokaisen kirjan sisällön, mutta se ei tarkoita, että ymmärtäisin kaikkea. Minkälainen esimerkiksi on panssarivaunu? Tai puhelin? Sinun täytyy selittää minulle sellaiset asiat."

Ja minä selitin parhaan taitoni mukaan. Selitin panssarivaunut, painovoiman, puhelimet, kiertoradat, sähkön ja sosialismin. Ja paljon muutakin minä selitin ja täsmensin. Voin vain toivoa, etten lopullisesti sotkenut vampyyri maailmankuvaa. Jossain vaiheessa yötä huomasin yllätyksekseni juoneeni koko viinipullon. Vaikka olinkin tissutellut viiniä hiljalleen pitkin yötä, aloin olemaan kohtuullisen huterassa kunnossa. Katsoin vampyyria pöhnäisillä silmilläni, ja kikatin: "Miksi sinä et ole juonut viiniä. Et kai aio juottaa viatonta nuorta neitoa humalaan, ja käyttää tätä sitten julmasti hyväkseen?" En saanut hysteeristä kikatustani loppumaan. Vampyyri katsoi minua huvittuneesti, ja ehkä myös hieman säälivästi. "Ei, en minä aikonut sinua humalaan juottaa. Ja kysymykseen, miksikö en itse juo, voin vain vastata, että sinä olet minun viinini." Katsoin vampyyria hellästi silmiin. Se oli kauneinta, mitä olin ikinä kuullut. Ojensin vampyyrille ranteeni, ja sanoin: "Juo. Mutta älä juo kaikkea, sillä minäkin tarvitsen vertani."

Vampyyri tarttui käteeni, ja kohotti ranteeni huulilleen. Näin hänen hampaidensa kasvavan ja pureutuvan ihooni. Tunsin pienen piston valtimollani. Lämmin tunne levisi ranteeni kautta koko kehooni. Vampyyri imi verta nautinnollinen ilme kasvoillaan. Taivaalliset nautinnon aallot kulkivat läpi kehoni. Koko ruumiini kouristeli kiihkosta. En tuntenut kipua tai kauhua. Kiihkeä tunne hukutti minut alleen yhä uudestään ja uudestaan. Lopulta en enää kestänyt, vaan menetin tajuntani.

Heräsin puoliltapäivin kotoani, omasta vuoteestani. Oloni oli hirveä. Olisin voinut vaikka kuolla siihen paikaan. Kärsin samanaikaisesti krapulasta ja verenhukasta. Jokaista lihastani särki, päässäni jomotti tuskallisesti, minua oksetti ja olin jatkuvasti vähällä pyörtyä. Avasin toisen silmäni. Pienen ponnistelun jälkeen sain katseeni tarkennettua. Huomasin vuoteeni vieressä kannun vettä, vesilasin, tuoreita hedelmiä, termospullon, kahvikupin, sekä ämpärin. Lisäksi haava ranteessani oli sidottu huolellisesti. Kiitin ja kirosin mielessäni vampyyria. Avasin termospullon korkin. Ilmaan leijaili vahva kahvin tuoksu. Olin vähällä antaa ylen. Kahvin aika ei siis ollut aivan vielä. Kiersin termospullon korkin kiinni. Suljin silmäni, ja onnistuin nukkumaan vielä muutaman hajanaisen tunnin. Lopulta tunsin oloni helpottaneen siinä määrin, että uskalsin kerätä hieman täytettä vatsani pohjalle. Kuorin yhden appelsiinin, ja söin sen huonolla ruokahalulla. Ruoka paransi oloani siinä määrin, että pystyin nousemaan vuoteesta. Hoipuin hetken pyörtymisen rajoilla. Istuin vuoteen reunalle, söin muutaman pienen omenan, ja yritin nousta uudelleen. Tällä kertaa se onnistui suhteellisen helposti. Jalat vain hieman tutisivat. Avasin termospullon, ja kaadoin kuppiin mustaa kahvia. Otin kupin mukaani, ja lähdin tepastelemaan keittiöön. Jouduin pysähtymään kahdesti matkan aikana. Kerran vatsani kääntyessä melkein ympäri, ja kerran, kun käteni alkoivat vapisemaan niin pahoin, että lähes pudotin kahvikupin.

Iltapäivällä, kun oloni oli ja parenpaan päin, hyvät ystäväni Anni ja Erika tulivat käymään vierailulla. He olivat kuulleet outoja uutisia minusta. "Sut oltiin kuulemma nähty juoksemassa kakaroitten kanssa kilpaa. Mikäs juttu se sellainen on?", Anni pamautti tavanomaiseen tyyliinsä. Myös Erika katsoi minua kysyvästi. "No se oli vaan sellainen iltakävely", vähättelin, "enkä mä sitäpaitsi mitään juossut." "Joo, tä toinen juttu liittyykin just siihen. Mun naapurit oli nähny, kun sä olit jutellu jonku miehen kanssa ulkona. Keskellä vitun yötä. Mä oikeesti haluun kuulla, miten sä sen selität." Tässä vaiheessa minulla alkoi kauhu kiipeämään pitkin selkärankaa. Jos ihmiset saisivat tietää, että minä ja vampyyri olimme jonkinlaisissa väleissä keskenämme, minut kivitettäisiin kuoliaaksi. Päätin vääntää jonkinlaisen puolitoden vitsin. "Joo, mä ja vanha veripankki ollaan yhdessä. Me ollaan seurusteltu jo pidempään, ja aiotaan mennä naimisiin. Me ei kuitenkaan olla päätetty vielä, mikä yö me ne häät pidetään. Hei Anni, voisiks sä toimia sit hääkakkuna?" Tytöt katsoivat minua hetken aikaa ällistyneinä, ja remahtivat sitten nauramaan.

Nukuin koko iltapäivän, jotta olisin sitten yöllä virkeä. Auringon laskettua avasin makuuhuoneeni ikkunan. Muutaman minuutin kuluttua vampyyri lehahtikin sisään ikkunasta. Sanaakaan sanomatta hän kaappasi minut syliinsä, ja loikkasi ulos ikkunasta. Kiisimme pitkin öisiä katuja. Olin juuri kysymässä, minne olimme menossa, kun kuulin naisen kirkunan. Vampyyri loikkasi läheisen talon katolle. Alhaalla kadulla näimme humalaisen miehen, joka yritti raiskata ehkä kolmekymppisen naisen. En ollut aikaisemmin nähnyt miestä, joten tiesin hänen olevan vieraspaikkakuntalainen. Nainen rimpuili, ja aneli miestä lopettamaan. Hän yritti varoittaa miestä vampyyrista, mutta tämä vain nauroi. Mies repi naisen paidan auki, ja kiskoi tämän tiukat farkut alas nilkkoihin. Nainen kaatui maahan itkien epätoivoisesti. Mies avasi housujensa napit, ja otti peniksensä esiin. Nainen katsoi elintä, kuin se olisi ollut jokin myrkyllinen käärme. Juuri, kun mies oli lähestymässä naista, vampyyri liukui alas katolta. Mies kääntyi ympäri, ja sai mojovan iskun suoraan leukaansa. Hän menetti tajuntansa välittömästi. Nainen nousi maasta, ja kiskoi housut jalkaansa niin nopeasti kuin vain pystyi. Hän syleili pelastajaansa, ja itki tämän olkapäätä vasten. Nainen sopersi kiitoksia kyyneltensä keskeltä. Huomasin paloportaat, ja kiipesin niitä pitkin alas kadulle. Vampyyri piteli naisesta tiukasti kiinni. Nainen katsoi pelastajansa kasvoihin, ja alkoi kirkumaan hysteerisesti. Mietin, mitähän viereisten talojen asukkaat mahtoivat ajatella. Vampyyri suuteli naista kaulalle. Nainen inisi hysteerisen pelon vallassa. Vampyyri upotti hampaansa naisen kaulalle. Yllättäen nainen rauhoittui. Hän päästeli nautinnollisia äänähdyksiä.Kävelin heidän vierelleen. Taisin tuntea pientä mustasukkaisuutta. En kuitenkaan tiedä kummalle, naiselle vai vampyyrille. Ehkä molemmille. Silitin naisen hiuksia ja kuiskailin rauhoittavia lauseita hänelle. Yllättäen kysyin vampyyrilta, voisiko tämä jättää naisen henkiin. Vampyyri ei reagoinut kysymykseeni mitenkään. Huokaisin syvään, suutelin naista otsalle, katsoin kuinka vampyyri pyyhki suupielensä naisen hiuksiin ja antoi kalpean ruumiin rojahtaa maahan. Vampyyri nosti tajuttoman miehen olalleen, ja katosi jonnekin talojen katoille.

Kävelin hiljaa mietiskellen kotiini.

Aamun aurinko kirvelsi silmissäni ja poltti ihoani. Jouduin käyttämään aurinkolaseja jopa sisällä. Lisäksi puin päälleni paksun, hupullisen puseron, hansikkaat, farkut ja leveälierisen hatun. Olin ratketa naurusta katsoessani peiliin. Vasta illan tullen uskalsin keventää vaatetusta, ja käydä jaloittelemassa ulkona. Aurinkolasit pidin silti vielä päässäni. Taloni pihalla haistoin ihanan tuoksun. En aluksi tunnistanut sitä, mutta pian tajusin haistavani veren. Se tuli naapurini kanalasta. Tietoinen mieleni yökkäsi ajatuksesta mennä imemään verta elävästä kanasta, mutta kaikki muu minussa oli sen kannalla. Onnistuin kuitenkin pidättelemään mielihaluani vielä muutaman tunnin, kunnes aurinko oli laskenut.

Hiivin kanalan ovelle. Yritin avata sen, mutta ovi oli lukossa. Kanat kotkottivat epäluuloisesti. Huomasin puukon, joka oli isketty läheiseen puupölkkyyn. Irrotin puukon, ja työnsin sen ovenrakoon. Puukon terällä keplottelin lukon salvan pois paikoiltaan. Avasin varovaisesti oven, ja hiivin sisälle kanalaan. Kanat kotkottivat äänekkäästi. Ne eivät olleet koskaan joutuneet tilanteeseen, jossa joku olisi häirinnyt niitä pimeän tultua. Avasin kanahäkin oven, ja nappasin kiinni yhden kanoista. Se kotkotti ja sätki minkä kerkesi. Muut kanat pyrähtelivät hädissään ympäri häkkiä. Roikotin anaa kaulasta, ja kiikutin sen ulos häkistä. Suljin häkin oven perässäni. Hiivin ulos kanalasta, lukitsin oven perässäni, ja hiippailin omalle tontilleni. Ryöstämäni kana kotkotti hölmistyneenä. Hiippailin sisälle talooni, ja menin kylpyhuoneeseen. Upotin hampaani kanan kurkkuun. Kana rääkyi ja potki. Se oli vähällä repiä terävillä kynsillään syviä naarmuja kaulaani. Itse en saanut tylsillä hampaillani aikaan juuri minkäänlaista vahinkoa. Kirosin itsekseni. Hain keittiöstä terävän veitsen. Palatessani kylpyhuoneeseen näin kanan ulostaneen ympäri lattioita. Kirosin entistä enemmän. Juoksin ympäri kylpyhuonetta ja yritin saada kunnon otetta kanasta. Liukasteltuani muutaman kerran kananlantaan, onnistuin tarttumaan linnun siipeen. Upotin veitsen kanan kurkkuun. Kana sätki ja potki, minkä kerkesi. Yritin imeä verta suoraan elävästä kanasta. Lopputuloksena sain komean naarmun poskeeni. Kananverta oli kaikkialla. Vähiten kuitenkin suussani. Päätin hakea keittiöstä kulhon. Matkalla keittiöön jätin jälkeeni verisiä tahroja. Palasin kulhon kanssa kylpyhuoneeseen. Kana makasi henkitoreissaan lattialla. Tartuin sitä jaloista ja nostin sen pää alaspäin kulhon yläpuolelle. Kana oli liian väsynyt tapellakseen vastaan. Annoin kaiken jäljellä olevan veren valua kulhoon. Se ei ollut paljoa. Tiristin vielä viimeiset pisarat, ja heitin kanan nurkkaan. Join ahnaan kulauksen verta suoraan kulhosta. Se maistui karmealle. Tulin uskomattoman pahoinvoivaksi. Miten ihmeessä veren maku voi huonontua noin paljon, vain sen takia, ettei juo suoraan haavasta! Oksensin kaiken juomani veren ulos. Oloni oli hirveä. Aikani oksennettuani nukahdin kylpyhuoneen lattialle.

Aamu oli kaameaa katseltavaa. Sen lisäksi, että jouduin pitämään verhoja alhaalla koko talossa ja käyttämään aurinkolaseja, jouduin myös siivoamaan verijälkiä ympäri taloa. Miten ihmeessä yhdestä kanasta voi tulla niin paljon verta! Pahinta oli kuitenkin se, että veri oli kuivunut tiukasti kiinni, eikä sitä meinannut saada millään ilveellä irti. Hankasin ja myrkytin veritahroja irti seinistä ja lattioista koko aamupäivän. Tulin siihen tulokseen, että verenjuonti vaatii runsaasti harjoitusta. Olin silti vakaasti päättänyt jatkaa veren juomista, sillä ne elävän veren pisarat, jotka olin onnistunut saamaan huulilleni, olivat kuin suloisinta nektaria. Nukuin koko loppupäivän. Jossakin vaiheessa joku kolkutti ovelleni ja huuteli minua. En mennyt avaamaan.

Yön laskeuduttua valmistauduin taas hiipimään kanalaan. Kanalan oven edessä näin kuitenkin vampyyrin huvittunut ilme kasvoillaan. "Oppia ikä kaikki!", hän hihkaisi. "Ole hiljaa", murahdin takaisin. Vampyyri katsoi minua veikeä ilme kasvoillaan, ja nauroi: "Niin, toiset aloittavat kanoilla, toiset rotilla. Minä itse aloitin kesykyyhkyillä. Tiedänpä yhden, joka aloitti suoraan ihmisillä. Vaikka täytyy sanoa, että kyllä sinä paremmin suoriuduit kuin useimmat muut. Tajusit sentään lähteä kanalasta ajoissa. Etkä sotkenut ihan koko taloa. Et kyllä usko kuinka paljon minua nauratti, kun juoksit veitsi kädessä pitkin kylpyhuonetta, ja yritit pyydystää vauhkoontuneen kanan. Elukka parka pelkäsi niin paljon, että paskansi ympäri seiniä. Hahaa! Siinä kyllä lakosi viimeinenkin harhakuva sivistyneestä ja hillitystä vampyyrista." En edes tajunnut loukkaantua. Minua kalvoi aivan toinen asia. "Mitä tarkoitit sillä vampyyrilla?", kysyin, tuntien samalla epäilyksen kalvavan sisälläni. "Etkö muka ole aiemmin huomannut! Join sinusta verta, mutta en tappanut sinua. Niinpä sinusta on hiljalleen tulossa täysiverinen vampyyri. Enää vähän aikaa, ja kaikki ihmisyys on kadonnut ruumiistasi." Katsoin vampyyria järkyttyneenä. "Entä kaikki ystäväni? Tarkoitatko, etten voi enää tavata heitä?" "Periaatteessa voit, mutta käytännössä he tuskin haluavat nähdä sinua. Voithan aina katsoa, miten he sinuun suhtautuvat. Mutta ole silti varovainen. Puuvaarnan kaivaminen irti rintakehästä on todella kivuliasta hommaa!" Tunsin suuttumuksen ja epätoivon purkautuvan sisimmästäni. "Miksi et kertonut minulle! Pidit minua jonain idioottimaisena lemmikkinäsi! Pellenä, jonka touhuja on mukava seurata! Et edes kysynyt minun suostumustani. Olisit voinut edes kysyä ensi. Edes sanoa … edes … edes …" Jäin nyyhkyttämään avuttomana. Vampyyri kietoi minut syleilyynsä, ja rauhoitteli hiljaa: "Ei se niin kamalaa ole. Minä olen aina ajatellut tätä eräänlaisena lahjana. Kyllä siihen tottuu. Muutaman päivän kuluttua se ei tunnu lainkaan pahalta. Pian sitä ilman ei voi edes elää." Jatkoin nyyhkytystäni vielä jonkin aikaa, ja rauhoituin sitten. "Noniin. Kunnon tyttö. Tiedätkös mitä, minulla on sinulle lahja!" "Lahja? Mikä lahja?", kysyin ihmeissäni. "Tule, niin näytän.", vampyyri vastasi.

Juoksimme, hypimme ja lähes lensimme yli kukkuloiden ja pienten metsiköiden. Huomasin pystyväni juoksemaan hengästymättä miten pitkiä matkoja tahansa. Saatoin myös halutessani loikata helposti yli puiden ja jokien. Vampyyrina olo ei ehkä sittenkään olisi niin kamalaa.

Juostuamme muutamia kymmeniä minuutteja, saavuimme vetiselle suolle. Vampyyri loikki taitavasti pitkin puiden juuria, ja pieniä kuivia saarekkeita. Yritin parhaani mukaan pysyä perässä, vaikka muutaman kerran jalkani upposikin syvälle suonsilmään. Lopulta saavuimme valtavan kivipaaden luokse. Siihen oli kaiverrettu taidokkaita kuviointeja ja kirjoitusta. Se näytti ikivanhalta. "Oi, kuinka kaunis! Mitä siinä lukee?", kysyin ihastuneena. "Hmm. Halusin kuvata siinä ensimmäistä ristiretkeä Jerusalemiin. Se oli helvetinmoinen reissu. Mutta vampyyrille se oli kuin huvimatka. Kukaan ei ihmetellyt, jos joku kuoli yön aikana. Meitä vampyyreja oli matkan loppuvaiheessa mukana lähes kolmesataa. Siitä on muuten sellaiset yhdeksänsataa vuotta." "Yhdeksänsataa vuotta! Oletko sinä niin vanha?!" "Vanhempi. Ei nyt puhuta siitä. Autapas minua siirtämään tämä murikka sivuun." Tottelin, vaikkakin tuntui mahdottomalta nostaa mitään niin painavaa. Suureksi yllätyksekseni paasi siirtyi helposti pois paikaltaan. Kivipaaden alta paljastuivat portaat maan alle. Vampyyri asteli alas portaita. Seurasin perässä. Näin edessämme suuren, raskaan puuoven. Vampyyri avasi oven. Oven takaa paljastui hämärä huone, jonka vastakkaisella puolella makasi mies. Mies nousi seisomaan. Juuri hän oli yrittänyt raiskata naisen kadulla! Miehen kädet oli kahlitty selän taakse. Hän katseli hädissään minua ja vampyyria. Vampyyri katsoi ystävällisesti minuun. "Hän on sinun lahjasi." Astelin miehen luokse. Hän haisi hielle ja virtsalle. Mutta kaiken muun päällä uhosi herkullinen veren tuoksu. Katsoin hänen pelokkaisiin silmiinsä. Hän itki avuttomana. Tunsin kulmahampaideni kasvavan, ja muuttuvan neulanteräviksi. Tartuin miehen ohimoille, väänsin hänen päänsä sivuun, ja upotin hampaani hänen sykkivälle kaulavaltimolleen. Miehen jalat pettivät. Pidin hänet kuitenkin helposti pystyssä. Tunsin lämpimän veren pursuavan poskiini. Nielin verta niin nopeasti kuin vain saatoin. Siitäkin huolimatta pelkäsin tukehtuvani. Mies kiemurteli sylissäni. Lopulta veren tulo tyrehtyi. Imin vielä viimeiset tipat, ja laskin kuolleen ruumiin lattialle. Samassa tunsin voimakkaan tuskan ja kouristuksen kulkevan läpi ruumiini. Katsoin hädissäni vampyyria. Tämä rauhoitteli minua: "Älä huoli. Ne ovat vain kasvukipuja. Tämän jälkeen olet täydellinen vampyyri. Rohkeutta pikkuinen. Rohkeutta."

   
* * *
Mitäpä jos repäisisit ja antaisit palautetta kirjoittajalle?
Ei ole liian vaikeaa, varsinkin kun käytät tätä palautelaatikkoa.
   

etusivu  novellit  KK-files  seuraava