edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Finnit

Mika-Petri Lauronen


13.9.1999
Hyvä päiväkirja,
mä oon kyllästyny koko paikkaan. Siitä lähtien kun me tänne muutettiin, on kaikki vaan aukoneet päätään ja haukkuneet mua finnien kuninkaaksi ja pizzanaamaksi ja ties miksi. Onko se mun syy että mulla on näppyjä? Kaikilla tän ikäsillä on finnejä, mulla vaan erityisen paljon. Mä toivosin että ne klerasilmainokset olis totta, niin asiat ehkä muuttus.
14.9.1999
Hyvä päiväkirja,
tänään oli aivan karmee päivä. Jusa ja Kake kävi taas aukoon ja mä sanoin niille että painukaa vittun. Jusa otti kiinni ja Kake hakkas. Onneks reksi tuli paikalle ja sai jätkät irti. Ne sai jälkkäriä mutta ei se varmaan auta. Huomenna ne hakkaa mua taas. Pitäisköhän lähtee treenaan jotain karatee tai muuta vastaavaa?
17.9.1999
Terve taas,
sori etten oo kirjottanu pariin päivään. Mä makaan nyt sairaalassa toinen käsi ja alapää kipsissä. Lekurit sanoo että solisluu on poikki ja lantio murtunu. Naamassakaan ei oo paljon kehumista, eipä silti että olis koskaan ollutkaan. Mut on tungettu täyteen jotain kipulääkkeitä, mutta ei ne tunnu paljon auttavan. Mä olin palailemassa koulusta Jaanan kans, muistathan sä Jaanan? Se on se vaalee likka joka muutti tänne pari viikkoo sitten. Siitäkään ei oikeen tykätä täälläpäin, kaikki sanoo sitä huoran penikaks ja ties miksi. No kuitenki, me oltiin kävelemässä oikopolkuu, kun Jusa ja Kake hyppäs yhtäkkiä meidän eteen. Mä käskin niitä häipymään, mutta Jusa tarttu Jaanaan ja alko kourimaan sitä. Mulla kiehu yli ja mä tempasin Kakea turpiin. Jätkä putos kun kivi, siltä kai katkes pari hammasta, saatanan orava. Jusa katto vähä aikaa ja potkas mua sitte mahaan. Mä taivuin kaksinkerroin ja Jusa alko hakkaamaan. Kakekin varmaan pääs ylös ja tuli mukaan kimppaan, enempää mä en muistakaan. Mä heräsin täällä sairaalassa.

Jaana kävi just äsken täällä. Silläkin oli pari mustelmaa naamassa. Se kerto että Jusanpaska oli hipelöiny sitä vielä mun hakkaamisenkin jälkeen. Likka oli potkassu sitä munille ja päässy karkuun. Se se soitti ambulanssinkin. Vitun jätkät, mä tapan ne kun pääsen pois täältä!

18.9.1999
Moi taas, päiväkirja!
Äiti toi koulukirjat tänään. Opet oli sanoneet että mun pitäis lukee täällä, etten jää jälkeen. Kukahan tässä on jälkeenjäänyt? Luuleeko ne idiootit tosiaan että mä pänttään jotain maantietoo kun seinällä on MTV ja superi? Paljon mieluummin mä tutkin spaissareiden blösöjä kun Sudanin bruttokansantuotetta vai mikä se nyt on. Sapuska täällä on karmeeta, mutta kyllä sitä nälkäänsä syö. Parempaa se on kun koulussa.

Mä mietin koko ajan Jusaa ja Kakea. Ne saatanan pukit on mun pahimmat kiusaajat. Jusa vetää kaikki muutki siihen mukaan. Mitenkähän Jaanalla menee siinä porukassa? Kun mä pääsen pois mä hankin kirveen ja tapan molemmat, Jusan ja Kaken. Pläts vaan, aivot pihalle!

20.9.1999
Päiväkirjalle
Eilen illalla sattu jotain tosi karmeeta. Mä en tiedä mitä ajatella. Mä oon monesti katellu splattereita ja nauranu kun päitä lentelee ja suolia syödään, mutta en voi enää. Mä en kerta kaikkiaan voi. Mä olin pesemässä hampaita kun se tapahtu. Enhän mä tietenkään voi nousta ylös, mutta mulle tuodaan aina semmonen tarjotin jolla on peili ja muuta vastaavaa. No, mä satuin huomaamaan siitä peilistä että mun poskessa oli taas pari uutta finniä. Ensin mä en kiinnittäny niihin mitään huomiota, sehän on meikäläiselle normaalia mutta yhtäkkiä mä luulin nähneeni niissä liikettä. Hammasharja putos mun kädestä ja mä vaan tuijotin peiliä. Ne näppylät alko kasvaa ja kasvaa. Ne niinku pullistu ulos mun päästä. Niihin rupes kasvaan karvoja, vähä niinku hiuksia. Yhtäkkiä toiseen ilmesty nenä, toiseen suu. Mua melkeen yrjötti kun niihin muotoutu kasvot. Sitte mä tunsin ne. Ne oli Jusa ja Kake. Jusa tuijotti mua ja sano: "Mitä pizzamän hei? Vituttaako että sun hutsus on nykyään meidän seurassa?" Ne katso toisiaan ja alkoivat nauraan. Kake sylkäs mun naamalle ja avas suunsa: "Tiedätsä mitä? Jaana on saatanan hyvä sängyssä. Varsinkin kahden jätkän kans yhtäaikaa." Sitte ne nauro taas. Sillon mulla pimahti. Mä tartuin Kaken päähän ja puristin saatanan lujaa. Jätkä alko huutamaan mutta hyyty kun kuulu ruts. Sen aivot lensi suoraan peilille ja jäi siihen punavalkosena plänttinä. Jusa kalpeni ja yritti sanoo: "Hei kuule, älä..." mutta ei ehtiny lopettaa. Mä rusautin siltäkin pään paskaks. Sit mä tunsin miten mun maha käänty ympäri ja mä heitin laatat suoraan lakanoille. Hoitsu ihmetteli ja mut tutkittiin perusteellisesti. Eihän ne tietenkään mitään löytäny.

Mä sain tän aamun lehdet luettavaks. Kaks poikaa, viistoista ja kuustoista oli varastaneet kännissä isän auton ja ajaneet sillä päin rekkaa. Molemmista jäi vaan märkä pläntti. Mä tiedän että ne oli Jusa ja Kake. Sen on oltava sattuma, eiks olekin? Muuten mä oon murhaaja. Eihän tällasta tapahdu.

21.9. 1999
Päiväkirjalle
Mä oon miettiny koko päivän sitä finnijuttua. Se oli varmaan niitten tabujen syytä, mitä ne meikäläiseen koko ajan tunkee. Aamulla kipulääkkeitä ja antibiootteja vai mitä ne ny on, ja illalla unilääkkeitä. Tosi lääketiedettä. Jos multa irtois pää, niin varmaan siihenkin löytyis joku pilleri. Tai sitte ne siirtäis mulle jonku sian pään. Olispahan ainaskin muutos parempaan suuntaan.
22.9. 1999 Rakas päiväkirja, hyvä että edes sulle voi puhua. Mä oon pistäny kännykän kiinni, vaikka äiti saa siitä kyllä herneen nenäänsä. Katos, Jaana soitti mulle. Se kerto, että vaihtaa koulua. Sen äiti on saanu töitä jostain toiselta paikkakunnalta. Vastahan ne muutti tänne. Aika tyhmää istua perse ruvella koulunpenkillä, jos valmistumisen jälkeen pitää ravata ympäri Suomee työn perässä. Ottais vaan päikkärit ja istus kutomassa tai jotain.

Ne tuli taas, tai pikemminki vaan yks. Olin taas pesemässä hampaita, kun huomasin alaleuassa oikeen emäfinnin. Se näytti joltain tulivuorelta, josta pursuaa minä hetkenä hyvänsä valkosta laavaa. Mua melkein oksetti. Sitten se alko muuttua. Sille kasvo keltanen kuontalo, samanlainen kuin Jaanan äidillä. Mä pistin silmät kiinni ja yritin ajatella jotain muuta. Mutta mä tunsin, miten se kiemurteli ja vääntelehti. Mun kurkkuun nousi hapan möykky, jota oli tosi vaikeeta niellä. Sitten mä kuulin äänen, joka oli ihan varmasti Jaanan äiti. Se sano: "Katos nyt poika, mitä sä oot saanu ittelles aikaan. On se parempikin ettei Jaana enää tapaile sua. Se vaan itkeä tihrustaa kotona ja miettii, mitä sinulle kuuluu. Minä sanoin sille, että heitä nyt se Ville jo mielestäsi. Me muutetaan parempaan paikkaan, ja sieltä sinulle löytyy joku kunnon poikaystävä." Se oli vähä liikaa, ja mä avasin silmät. Siinä se ämmä mulkoili, naama kun joulukuusella tai virolaisella hutsulla. Oli kai menossa johonkin raflaan miehiä jahtaamaan. Mä näin punasta ja puristin sen muhjuksi peukalolla ja etusormella. Se toi kumman hyvän olon. Ainakin se nalkutus loppui.

23.9. 1999
Ei helvetti,
mua pelottaa aivan saatanasti. Jaana kävi täällä tänään. Sen silmät oli aivan tulipunaset ja turvoksissa. Se oli itkeny koko päivän. Sen äiti oli kuollu viime yönä. Aivoverenvuoto tai jotain. Jaana sano, että sen eno tulee hakemaan sitä tänä iltana ja vie sen ihan toiselle puolelle Suomea. Jaana itki ainaki tunnin mun olkapäätä vasten, ihan hysteerisesti. Mä yritin olla ajattelematta sen hiuksia ja tuoksua, mutten ihan onnistunu. Mua halutti ihan tosissaan. Kun hoitsu tuli sitten sanomaan, että vierailuaika on päättynyt, Jaana pussas mua poskelle ja sano, että mä olin ainoo, jolle se voi puhua. Sitten se lähti, vaalee tukka hulmuten. Eikö se tajua, että mä rakastan sitä ihan tajuttomasti? Mun oli ihan pakko vetää käteen kun hoitsu oli häipyny. Ei se kyllä paljoo auttanu.

Mitä mun pitäis ajatella? Mä oon tappanu jo kolme ihmistä. Tai siis ne finnit on tappanu. Jos joku muu kertos tän mulle, niin mä nauraisin paskasesti ja tuumaisin että se tarvii tukkalekuria. Mutta tää tapahtuu mulle, enkä mää oo hullu. En ainakaan oo huomannu pimahtaneeni.

25.9. 1999
Terve taas!
Sori että on taas ollu pikku tauko. Mä olin koko eilisen päivän kokeissa. Yrittävät ottaa selville, millon mä pääsen täältä pois. Toivottavasti mahdollisimman pian. Mua vituttaa tän paikan ruoka ja haju. Hoitsut on karmeita kurppia, jotka yrittää olla tekopirteitä, vaikka oikeesti ne haluis olla jossain ihan muualla kun vaihtamassa finninaamojen lakanoita. Mä haluun pois täältä, mä pelkään että ne finnit tulee taas. Aina kun mä ajattelen pahalla jotakuta tai katson peiliin mä pelkään, että taas mun naamasta tuijottaa joku, joka alkaa vittuileen. Eniten mua pelottaa se, että nyt mulla on valta kostaa. Se ei oo mikään kiva ja huumaava tunne, niinkun kirjoissa aina sanotaan. Se on vähän niikun känni: mitä rajumpaa menee, sen pahempi kankkunen.

Samalla siinä on jotain helvetin hienoo, melkein kiihottavaa: minä, naamapuutarha, oon maailman valtias. Jos joku on oikeen mulkku, niin pläts vaan! Kahdella sormella lihoiksi! Jossain vaiheessa ne kuitenkin ilmestyy mun naamaan. Mulle ei tuu kukaan enää aukoon, mä oon kingi.

27.9. 1999
Morjens!
Mulle vaihtu hoitsu eilen. Entinen oli jääny yövuorosta palatessaan auton alle. Mä tosin tiesin sen jo, koska se huora vieraili mun naamassa illalla. Irvisteli siinä ku apina ja hoki: "Enpä vaihda sinun lakanoitasi. Opitpa pissimään housuun. Enpä vaihda sinun lakanoitasi. Opitpa pissimään housuun." Blaa blaa blaa. Vitut mä mitään kintuilleni oon kussu. Akka ei vaan tykänny mun naamasta. En mäkään sen, joten tasoissa ollaan. Paitsi että se on kuollu, ja mä en.
29.9. 1999
Päiväkirjalle:
Viime yönä mä heräsin siihen, että joku hihitti mun huoneessa. Se oli sellaista ilkikurista räkätystä, jota pikkunilkit päästää kun ne on tehny jotain kiellettyä. Mä makasin pimeessä ja olin ihan hiljaa. Ääni tuli ihan läheltä, mutta oli pimeetä enkä mä nähny mitään. Sitte mä tunsin naamassani nykäsyn, niinku joku olisi liikkunu mun poskella. Mä nostin kättäni varovasti ja kosketin sitä. Sormen alla tuntu kiharainen pää, joka hengitti samaan tahtiin kun mäkin. Sillä oli myös hartiat ja olkapäät. Kun kosketin sen oikeeta olkaa, mun solisluuhun sattu aivan saatanasti. Multa meni varmaan taju, koska seuraavaks mä tajusin sen, kun hoitsu herätteli mua aamulla huolestuneen näkösenä. Naamassa ei näkyny mitään.

Se olin minä, nauramassa itselleni. Mussa on kaksi Villee, se oikee pelokas pikkupoika ja se toinen… en mä halua puhua siitä.

30.9. 1999
Terve taas, päiväkirja!
Se toinen Ville vainoo mua. Kun mä herään aamulla, sen räkätys kaikuu huoneessa. Päivällä se ilmestyy leukaan ja nykii lusikkaa kun yritän syödä sairaalan pöperöitä. Illalla se kertoo sellasia juttuja että mulle tulee paha olo enkä saa nukuttua. Mulle on ruvettu tuomaan vahvempia unilääkkeitä, kun olen kuulemma niin väsyneen näkönen. Kumma juttu, joopa joo.
2.10. 1999
Päiväkirjalle:
Eilen täällä kävi joku nuorisopsykiatri ja jutteli mun kanssa koko päivän. Se oli sellanen virkaintonen nuori hemmo, jolla oli hermostuneet kädet ja karmeen värinen kraga. Se istu jalat ristissä ja kyseli kaikkee tyhmää. Mä en oikeen voinu keskittyä, kun tuijotin vaan sen käsien vispausta. Miten joku psykiatri voi olla niin hermoheikko? Mä kerroin sille meidän muutosta ja siitä, ettei isä oo ottanu yhteyttä viiteen vuoteen. Puhe pulppus mun suusta ihan itsestään, ja mä kuulin puhuvani juttuja joita en olis halunnu kertoo. Niinkun siitä, että äiti on ihmisten ilmoilla hysteerisen raitis, ja nappailee kotona vinkkua joka päivä. Ja siitä, että mä pelkään mennä kouluun. Se äijä vaan tuijotti ja nyökkäs sillon tällön viisaan näkösenä. Onko sillä joku ihme kyky, jolla se tunkee mun päähän ja saa kielen laulaan? Mutta en mä kertonu sanaakaan niistä finneistä. Koppiinhan ne olis mut pistäneet.

Ja koko ajan se toinen Ville nauro mun takaraivossa. Välillä mä olin ihan varma että se psykiatri kuulee sen, muttei se mitään sanonu. Nyökytteli vaan ja jatko kyselyä. Kun mä sitten olin lopettanu, se nousi ylös ja sanoi: "Eiköhän tämä tästä. Lepää sinä nyt vaan." Ei mitään muuta: "Eiköhän tämä tästä. Lepää sinä nyt vaan", jumalauta! Mä oon hermoromahduksen partaalla ja yks käskee mua lepäämään! Vitun idiootti.

3.10. 1999
Hei taas!
Mua väsyttää. En voinu nukkua aluks viime yönä ollenkaan, kun se toinen Ville räkätti koko ajan. Sen nauru jytisi mun takaraivossa kun kauhee kanuuna. Mä tungin tyynyä korviin, mutta se vaan paheni. Lopulta mä ajattelin oikeen kovaa: "Painu vittuun!" Se meni vähäks aikaa ihan hiljaseks ja sano sitten: "Sinnehän sä niin kovasti haluaisit, eikö totta? Mutta eihän tollanen luuseri saa edes Jaanalta." Se oli vähän liikaa. Mä karjuin sille täyttä kurkkua: "Turpa kiinni!" Aina kun se sitte yritti sanoa jotain, mä kiljuin sen hiljaseks. Sitä kesti vähän aikaa, ja sitte yöhoitsut tuli paikalle ja pisti muhun piikin. Uni tuli heti, enkä mä nähny unia.
4.10 1999
Hei taas,
se kakkosville tekee mut hulluks. Tänään se oli aluks ihan hiljaa, ja mä luulin jo pääseeni siitä eroon. Sitte kun mä olin syömässä, se ilmesty yhtäkkiä mun leukaan. Se ikäänku pulpahti esiin niinku joku sieni. Siinä se tuijotti mun lautasta ja sylkäs siihen sanoen: "Vittu mitä paskaa sä syöt. Eiks sulla oo yhtään ylpeyttä jäljellä? Jos sussa ois yhtään munaa, sä tappasit ittes. Eihän tollasta luuseria kato erkkikään." Mä tuijotin sitä suu auki. Yhtäkkiä mulla ei ollu ruokahalua. Kakkosville näytti ihan multa, paitsi että sen silmissä oli jotain pelottavaa. Ne söi kaiken mitä ne katso. Mulle tuli mieleen joku natsien polttouuni tai hirttolava niistä silmistä. Sitte mä yökkäsin.
Siitähän se innostu totaalisesti. Se pyöritteli niitä uunejaan ja lipo huuliaan kielellään. Mua oksetti. Mutta kakkosville vaan nauro: "Hei kulta, lähetääks vähä sillai? Hahahaha!" Mä puristin veistä rystyset valkosena. Se huomas sen ja tuijotti mua suoraan silmiin: "Tee se. Mieles tekee kumminki. Vai oot sä niin luuseri ettet uskalla lyödä edes pienempääs?" Mä oksensin lautaselle ja pudotin veitsen lattialle. Lekuri tunki mut taas täyteen kaikkia letkuja ja mitä ne on? Antureita, joo. Mitään ei löytyny, kun pikkuvilleki oli livahtanu piiloon. Saatanan raukkis.
5.10. 1999
Nää on hyvästit!
Mä en jaksa enää. Kakkosville piti mut hereillä viime yönki ja sai mut vihaamaan itteeni. Se muistutti mua siitä, että mä oon lintsannu tunneilta ja polttanu tupakkaa pusikossa. Se muistutti mua siitä, että oon runkannu komerossa pornolehtien ja Jaanan kuvan kanssa. Se muistutti että mä oon nimittäny vihasena äitiä huoraksi ja saanu sen itkemään.

Mulla ei oo täällä enää mitään virkaa. Kaikki joista mä välitän joko lähtee pois tai alkaa vihaan mua. Kakkosville sano, että mun finnit yritti auttaa, mutta mä en uskaltanu käyttää niitä. Mulla oli koko maailma kourassa, mutta mä mokasin. Mä oon sellanen ikuinen luuseri, joka poljetaan jalkoihin kuin joku vitun kapinen hurtta.

Mutta nyt se loppuu. Mä oon säästäny niitä vahvempia unipillereitä melkeen viikon, sylkeny ne kädelle ja piilottanu heti kun hoitsu on lähteny pois. Jos ne ei tapa mua, niin sen toisen Villen ainaki. Mä luulen, että se on helppo tapa lähtee. Ei kipuja – nukun vaan pois. Niin mä oon aina halunnutki lähtee, ilman tuskaa. Vaikka enhän mä tietenkään oo oikeesti halunnu lähtee, kun kaikki on vielä kokematta. Mä en koskaan saanu ees naista. Vaikka mistä sen tietää, jos kaikki vaan kusettaa miltä se tuntuu? Entä jos se onki tylsää? Mutta ei sillä oo enää väliä. Mä otan ne tabut nyt ja alan koisaamaan. Sano sinä äitille terveisiä. Ja halaa Jaanaa mun puolesta. Sano, että sillä on maailman ihanimmat hiukset. Mä oisin halunnu tehdä lapsen sen kanssa.

Mä vihaan pitkiä jäähyväisiä, joten hyvää yötä, toivoo ystäväsi Ville

* * *
Palautetta voi kätevästi antaa seuraavan tekstilaatikon avulla.
   

edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava