edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Pitääkö huominen manikyyri perua?

Kari Tanskanen


    
Kädet upposivat sulavasti lämpöiseen nesteeseen. Liki uusi, kauniisti hohtava tiskiallas oli puolillaan pesua kaipaavia astioita ja aterimia. Tottuneesti oikea käsi nappasi nesteessä kelluvan rispaantuneen tiskiharjan tiukkaan otteeseen. Vasen käsi tarrautui tiukasti kristallijuomalasiin, törkyiseen. Siitä oli joku nauttinut imelää mustikkakiisseliä, eikä laiskuuttaan ollut viitsinyt huuhdella lasia etukäteen. Taaskaan ei tiskaajaa ollut muistettu.

Käsiä etoi. Aina ja ikuisesti, kun ne joutuivat osallistumaan jokapäiväiseen ateriointivälineiden puhdistamisriittiin. Tiskikone pysyi toista kuukautta epäkunnossa, halvatun korjaaja taisi tahallaan viivyttää tuloaan. Hipiäkin tässä kärsii.

Seuraava pestävä, haarukka. Kädet nousivat sameasta nesteestä.

Outoa.

Orvaskesi kutisee hitusen - kummassakin kädessä. Ihokarvat olivat kadonneet kämmenselistä! Marraskeden 27-kerroksinen, kuolleista soluista rakentuva nahkamatto oli selvästi ohentunut, alta pilkotti kirkassolukerros.

Kädet kuivattiin silkinpehmeään talouspaperiin, niitä tarkasteltiin.

Huolellisesti. Perusteellisesti…

Kädet olivat lukeneet biologian läksynsä. Ne tiesivät, että orvaskeden seuraava alempi, ei-jakautuvia soluja sisältävä kerros koostui jyväissoluista.

Käsiä kutitti aina vain enemmän, kirvelikin hitusen. Ihohuokoset olivat tukossa.

Kädet alkoivat turvota.

Tiskaaminen eteni.

Iso puurolautanen, siinä olisikin työstämistä. Tiskiharja ei riittäisi, olisi kaivettava esiin järeämpi kalusto. Väistämätön hinkkausoperaatio olisi edessä. Kädet hapuilivat taloustarvikekomeroa, siinä: karkea, vaahtoava hankauspesusieni. Ja vielä pieni puserrus pesuainepullosta. Noin. Taas vaahtoaa kunnolla, kuin kuohuava koski.

Kädet jatkoivat työskentelyään. Niitä kirveli, hurjasti.

Jokainen esusienen pyyhkäisy irrotti lautasen puurojäämien lisäksi sormenpäiden herkkiä jakautumaan kykeneviä väkäsoluja. Kipu tunkeutui vähitellen kirvelyn reviirille. Valistuneet kädet huomasivat sormien ihon alkavan punertaa, orvaskeden pyöreäsoluinen tyvikerros oli paljastunut. Täytyy muistaa lähettää reklamaatio pesusienen valmistajalle, ei näin tehokkaita tuotteita saa päästää markkinoille. Saati mainostaa…

Käsiä kutisi, kirveli ja pisteli. Ne olivat raadollisen punertavat.

Se johtui verinahan läsnäolosta. Kädet nousivat nesteestä. Ne eivät olleet koskaan olleet näin arat. Oikea käsi kosketti vasenta. Vasen oli siistimpi. Oikeaa pakotti, kipu hiipi sormenpäistä kohti kämmentä. Punainen verinahka oli jo täysin näkyvissä, kummassakin kädessä. Verinahka on kaiketi saanut nimensä siinä risteilevistä hiussuonista. VERTA…

Sitä ei vielä vuotanut, eikä onneksi edes tihkunut. Kädet huokasivat helpotuksesta. Kenties loput astiat ovat vähemmän raatelevia. Kaurapuuroa, voisilmän kera oikein maukasta purtavaa, ei pitäisi koskaan jättää lautaseen jämähtämään. Aina pitäisi syödä lautanen tyhjäksi, edesmennyt äitini oli ollut oikeassa. Mutta kukapa sitä ottaisi vakavasti noin arkipäiväistä totuutta?

Kädet sukelsivat jälleen nesteeseen. Homma olisi hoidettava kunniakkaasti loppuun. Kahvikuppi, siitä oli nautittu eilen illalla makoisaa, tummaa ja vahvaa kahvikermalla ja palasokerilla höystettyä vatsan hyvinvoinnin ykkösvihollista. Kädet nostivat kupin tiskialtaasta ylös: kaunista Arabian muotoilua. Ne ihailivat kuppia ja unohtivat hetkeksi oman tilansa. Vain hetkeksi, sillä äkkiä kajahti keittiössä huuto.

KOVA huuto. Kivusta viestittävä huuto. Naapurit sukupuoliyhdyntänsä keskeyttämään säikäyttävä huuto. Kissan huolellisen turkinpuhdistuspuuhan lopettava huuto. Alakerran valuuttadealerin tietokoneen naputtelua ratkaisevasti häiritsevä huuto: lyöntivirhe ja harmistusta hiukan lievittävä kirous.

Verinahan vapaa hermopääte oli toimenkuvansa mukaan reagoinut ja lähettänyt viestin aivoihin. Käsien tila oli nyt kehittynyt sellaiseksi, että aivot olivat päättäneet ottaa kontrollin. Oli tullut korkea aika päästää ilmoille reipas ärjäisy.

Huuto vaikeni. Kipu ei hellittänyt. Verinahan ylin kerros oli kadonnut kokonaan molemmista käsistä. Kraussin tuntokeränen, jonka kuuluu reagoida kylmyyteen, oli toimintakyvytön. Tosin eihän kylmyys nyt pahemmin käsiä riivannut, enemmänkin kuumuus, josta kädet saavat ensikäden informaatiota Ruffinin tuntokeräseltä. Tai ainakin pitäisi saada!

Kädet vuotivat verta. Verinahan ohuista hiussuonista tihkui hiljakseen B-ryhmän RH+ -merkkistä elämän ylläpidon kannalta merkittävää eliksiiriä. Talirauhanen jatkoi muina eliminään talin erittelyä, sen sijaan uskollinen työtoverinsa hikirauhanen oli sanonut ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksensa irti ja seurasi tapahtumien kehittymistä vaisusti virnistellen. Meissnerin tuntokeränen ulvahti, kun vasen käsi painautui kiinni oikeaan, joka oli vielä toimintakykyinen. Pacinin mukaan nimetty tuntemusten aistija eli tuntokeränen puolestaan sai olla täysin toimeton - toistaiseksi. Käsien paineet ja varsinkin runsaat kivut johtuivat jostain muusta kuin paineesta. Jostain, mistä jo menehtyneillä käsien ihon verinahan karvatupeilla ei ikinä olisi oleva aavistustakaan.

Särky yltyi. Se levisi kuhunkin sormeen, tykyttävänä. Ei-inhimillisenä. Kädet eivät silti olleet lannistuneet, eivät lainkaan. Ne upposivat yhä uudestaan ja uudestaan nesteeseen ja uurastivat ahkerasti. Elämäntehtäväkseen kädet eivät puuduttavaa puunausta suostuisi ikimaailmassa tunnustamaan. Kädet olivat jo ajat sitten oivaltaneet, ettei varpaista - vaikka niitä on yhtä monta - olisi laadukkaaseen tiskaukseen. KymmenSORMIjärjestelmä sopi kuin nakutettu tiskiharjan ja ateriointivälineiden symbioottiseen vuorovaikutusprosessiin…teoreettinen visio kumpusi syvältä tuskan juuresta. Ollapa nyt kättä pidempää…

Punertavia ja vertavuotavia käsiä raastoi, jomotti, kirveli ja pisteli. Verinahasta oli jäljellä vain rippeet. Kädet olivat kaikkea muuta kuin kättelykunnossa. Ihonalaiskerros, joka sisältää pääosin rasvaa ja toimii eristeenä, hohti kuulaan valkeana metallipinnoitettua tiskiallasta vasten. Iho oli liki liuennut, kädet poimivat tiskauserän viimeisiä haarukoita ja pikkulusikoita altaan pohjalta, mekaanisesti. Nauttimatta. Viimeinen lusikka. Hackmanilainen, saatu lahjaksi 8 vuotta sitten maalaispikkuserkulta. Ihonalaiskerros, jonka kuuluu yhdistää orvaskesi ja verinahka alempana olevaan lihaskalvoon, oli tyystin poissa.

Käsien särky hellitti. Ne piristyivät selvästi, ne olivat aivan turrat. Vain luuta ympäröivä lihas ja ohut lihaskalvo olivat jäljellä. Punerrus alkoi vähetä dramaattisesti.

Noin. Selvän teki. Vielä tarkistus, ettei vain altaaseen ollut jäänyt vaikkapa metallista purkinavaajaa. Paljaan lihaksikkaat kädet liukuivat majesteettisen sulokkaasti nesteeseen ja naarasivat altaan vielä kerran. Tyhjä. Vain rahtunen ihosoluja lillui nesteessä.

Kädet irrottivat altaan kumitulpan. Neste alkoi virrata pois. Astiat ynnä aterimet odottivat malttamattomina pesuaineen huuhtelua pois niiden herkiltä pinnoilta. Käsiä ei enää särkenyt. Niiden lihaspinnoite oli menettänyt tuntoaistin täydellisesti.

Allas tyhjeni runsaassa minuutissa. Oli huuhtelun aika. Kädet avasivat yksiotehanan. Ne olivat tottuneet huuhtelemaan tiskattavat juoksevan nesteen alla.

Hmm… aika vaisu virtaus, lisätäänpä hiukan.

Nyt on parempi. Nestettä valui kohisten viemäriin. Kädet nappasivat ensimmäisen huuhdeltavan, puurolautasen. Selvän teki. Seuraava… Neste vaihtoi väriä. Hanasta ei enää virrannut vettä, vaan jotain muuta.

Kädet yrittivät sulkea hanan: ei tehoa. Iho ei enää ollut antamassa tarvittavaa tarttumispintaa, teflonefekti oli menetetty. Lopullisesti.

Liuotinaine tunkeutui käsien lihaksiin. Aina vain syvemmälle.

Ennen kokematon, polttava kipu valtasi kädet. Lihasmassa suli. Käry oli iljettävä.

Emäs teki tuhoisaa askartaan. Kädet eivät voineet muuta kuin alistua… Nesteen tulo lakkasi. Ateriointivälineet lojuivat tiskialtaassa hohtavan puhtaina. Huuhdeltuina…

Käsien luut hohtivat valkeina. Noin kauniilta ne eivät koskaan aikaisemmin olleet näyttäneet.

Kipu oli poissa.

Mikä euforinen tunne! Voi, minun käsieni ihanaa hehkeyttä. Luut kolahtelevat ihanan kolkosti tiskialtaan reunaan. Punainen vastenmielinen lihas- ja ihomössö, sehän oli ollut vain tiellä. Nyt olen puhdistunut. Luupintaa myöten.

Tuo jumalainen neste: se todellakin liuotti kaiken kuonan pois.

Silti kysymys jää: miksi joku oli laskenut vesiputkistoon aitoa konetiskiainetta? Kenties, jos hyvin käy, huomenissa saapuva tiskikoneen korjaaja osaa valaista asiaa. Jos haluaa…

Tai - mitä helvettiä - elämästä voi tehdä itselleen helvetin kärttämällä vastauksia kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Jos vesijohdosta alkaa yhtäkkiä tulvia konetiskiainetta, niin eikö se, hyvät kanssakärsijät, ole puhdasoppinen todiste kaaosteorian toimivuudesta. Niinpä… suokaa anteeksi… olen uudestisyntynyt TISKAUKSEN YLIJUMALA.

Ei KOSKAAN enää mitään mitätöntä fairya, vaan mainiota emästä!

Sitä täytyy käydä ostamassa varastoon jokunen litra ja pikimmiten! Tiskattavaa on vaikka kuinka paljon, ja ainahan perhettä voi pyytää sotkemaan lisää haarukoita, juomalaseja ja jälkiruokakupposia…rasvaisia lasagnevuokia. Haasteita, niitä piisaa.

Ja…

Minähän rakastan tiskaamista: mutta…täytyykö huomiseksi varattu manikyyriaika perua?

   
* * *
Tämä laatikko on suora linja tarinan kirjoittajalle.
   

edellinen etusivu  novellit  KK-files  seuraava