edellinen  etusivu  novellit  KK-files

Mekanismi

Markku Yli-Pentilä

Ihmiset kävelevät alas kierreportaita. Heidän joukossaan olet sinä, naapurisi, joitakuita ystäviäsi sekä yksi tuttusi. Kävelette alas portaita ja katsotte, näettekö marssivien ihmisten joukossa ketään tuttuja. Vaihdatte pari sanaa tuttujen kanssa, siitä tämä kova melu johtuu.

 Kuulette ääniä. Iloisia ja surullisia ääniä. kauhistuneita ääniä, ääniä ilman tunnetta ja huutoja. Kuljette eteenpäin. MItä näette?

 Te kaikki näette lasioven, jonka takana on suuri piha. Pihalla kasvaa puita: mäntyjä, koivuja ja siellä täällä muutama kuusikin.

 -Seuraava! huutaa ääni kaiuttimesta.

 -Seuraava! huutaa ääni kaiuttimesta.

 -Seuraava! huutaa ääni kaiuttimesta.

 Nyt on sinun vuorosi, alahan mennä! Epäröit, mutta lopulta astut lasiovesta ulos.

 -Se ja Se, sanoo ääni megafonista. Seisot puun alla ja katselet tähtiä.

 -Olen, sanot koska et keksi siihen hätään muutakaan sanottavaa.

 Joku tarttuu vasempaan, joku oikeaan kainaloosi. Joku ottaa vasemman kätesi käteensä, joku taas oikean. Joku on edessäsi, joku taas takanasi. Joku kantaa sinua, joku taas tönii sinua. Kaikki liikkuvat. Et huomaa, mihin sinua kuljetetaan.

 -Se ja Se, kuulet megafonin äänen ja huomaat olevasi paikassa, jota kutsutaan useinmiten kirkoksi.

 -Tässä malja sinulle, jonka me aiomme puhdistaa synneistä lopullisesti, sanoo ääni, joka kuuluu papinkaavulle.

 Juot maljan ja tunnet pahoinvointia. miksi sinua rääkätään näin? kysyt.

 Kirkossa istuu joukko ihmisiä. Siellä olen minä, siellä on Tuo ja Tuo, Tuo ja Tämä, Tämä ja Tuo ja myös Hän joka ei usko Kummituksiin. Vaihdamme muutaman sanan ja toivotan onnea. Olet siinä, seisot odottaen, mitä tuleman pitää. Mikä on tämä riitti, tämä rituaali, jota kaikki yleensä odottavat?

 -Minkä valitset, sinulta kysytään. Juoma on turruttanut aistisi, jotka tuntuvat tutuilta, mutta oudoilta. Tunnet elimistössäsi väsymyksen merkkejä.

 Sumun ja onnellisen odotuksen läpi näet joukon erilaisia aseita. Pistoolin, veitsen, tikarin, kaasusumuttimen, pommin ja lukemattomia muita esineitä. Lääkeruisku muistuttaa sinua elämäsi vaiheesta, jossa olit sairaalassa, ajasta ennen leikkausta.

 Katselet ympärillesi ja etsit minua sekä Sitä, joka ei uskonut Kummituksiin. Ketään ihmisiä ei ole, vain valkokaapuisia hahmoja, pelkkiä kaapuja ilman kasvoja ja munkkeja ilman nimiä, ajattelet.

 Viimein osoitat pistoolia, se näyttää kauniilta tuossa pöydällä.

 Joku tulee taaksesi ja ampuu sinua niskaan kerran, toisen, kolmannen.

 -Olkoon kaikki syntisi anteeksiannetut, kuulet äänen ennen vajoamistasi pimeyteen.

 SIellä olen minä. Liikun alas portaita ja juttelen ihmisten kanssa. Juttelen heidän kanssaan kaikista asioista, muistelen menneitä ja tulevia.

 Liikun ja kirjoitan muistiin, muistelen ja liikun.

 -Hän joka ei usko kuolemaan, sanoo ääni megafonissa ja astun esiin.

 Olen kirkossa ja minulle tarjotaan lasi viiniä. En juo sitä vaan paiskaan sen menemään.

 -Tämä kaikki on parhaaksesi, sanoo ääni jossakin.

 En usko vaan sanon: -Ihmisten elinikä oli korkeampi viime vuonna ja viime vuonna ihmiset vielä elivät ja kuolivat normaalisti.

 -Ihmisten elinikä on kasvanut, minulle sanotaan hymisten.

 -En usko, sanon ja minulle näytetään asekokoelmaa. Ruisku, pistooli ja mitä he keksivätkin.

 -Haluan nähdä mekanismin, sanon ja he pudistelevat päätään.

 En valitse mitään ja niinpä minua ei tapetakaan, vielä.

 Minut kannetaan kellariin, joka tuoksuu mullalta. Mullanhaju on voimakas ja tuo mieleeni kukat, laaksot ja kukkulat, luontoretket ja pelastetut sielut.

 -Syntisi olkoot anteeksiannetut, sanoo joku ja avaa kannen.

 Näen koneiston. Piikkejä, nesteitä, happoja, emäksiä, myrkkyjä, terveellisiä vitamiineja.

 Tunnen voimakkaana mullan hajun ja minut paiskataan koneeseen. Kuinka hieno mekanismi onkaan!!

 Tuntiessani viiltävää kipua kaikkialla ruumiissani ajattelen, kuinka kaikki mineraalit, mitä ruumiistani saadaan imetään pikkuhiljaa viljelyksille ja ne käytetään sitten kasvien ravinnoksi. Tiedän, että tuskani siirtyy kasveihin, mutta mitä väliä sillä on? Eiväthän kasvit tunne kipua.

 Piikit repivät, hapot ja emäkset syövyttävät rumistani ja lopulta en enää tunne kipua. Kuulen musiikkia. Ihmiset laulavat ja soittavat, juhlivat sitä, että taas yksi ihminen on pelastettu.

 On enää vain ajatus. Ajatus siitä, että ehkä vielä jonakin päivänä siellä on myös HÄN. Hän välttää kaikki tappolistat, ei kuole vaan jää henkiin. Ja kirkossa hän tuhoaa kaiken, räjäyttää pommin, sytyttää papit palamaan. työntää tikkuja heidän kynsiensä alle, iskee heitä päähän vasaralla ja valutaa verta ja aivonkappaleita kaavuille ja lattialle. Julkaisee arkistot, tuhoaa mekanismin, hienon systeemin. Ajatukseen hänestä ...

 


edellinen  etusivu  novellit  KK-files