edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Ne

Risto Remes

(http://www.dlc.fi/~rremes)

 
    
Hän istui pihamaalla, vanhan kaatunen puun runkoon nojaten. Suussaan hänellä oli oljenkorsi ja hänen silmänsä olivat suljetut. Kärpäset tanssahtelivat miehen ympärillä ja perhoset laskeutuivat ajoittain hänen jalkojensa päälle. Kasvot oli suunnattu kohti pilvetöntä taivasta, silmät suljettuina. Tuuli tanssitti miehen harvoja hiuksia. Hän istui yksin. 

 I ltapäivä kului ja aurinko kulki yli taivaankannen. Kaukana synkässä metsässä lauloi satakieli. Mies istui nyt yksinäisen jalavan varjossa. Puun varjo oli aamusta alkaen hitaasti saavuttanut miestä auringon siirtyessä taivaalla. Se oli kiivennyt pitkin jalkoja, saavuttanut vyötärön, kavuten edelleen kohti vanhuksen leukaa. Kärpäset olivat kadonneet.Mies ei ollut liikahtanutkaan. Jalavan varjo peitti miehen kokonaan. Aurinko oli laskenut metsän taakse. Järveltä päin kuului epämääräistä loiskahtelua. Ne olivat tulossa. 

Vanhus istui puun runkoon nojaten. Liikahtamatta. Taivas oli tummanpuhuva ja ilma kylmennyt. Äänet järveltä kantautuivat yhä selvempinä. Vanhus ei kuullut niitä. Hän ei välittänyt. Metsä oli hiljaa, aivan kuin kaikki metsän olennot olisivat tienneet mitä tulisi tapahtumaan. Vanhuksen kasvoja pyyhki kylmä viima. Metsästä kuului rasahdus. 

 Olimme tarkkailleet miestä aamusta alkaen. Angersien renki oli antanut meille vihjeen asiasta. Saatoimme hyvinkin päästä todistamaan jotain todella ainutlaatuista oli mies sanonut. Asiasta tiesi vain kolme henkilöä. Minä, Adam ja Angersien renki. Kotiväki ei tiennyt missä olimme. Ne luulivat meidän olevan patikoimassa Hemmingtonien mailla. Hölmöt. Niin juuri, hölmöt. Kaikki ne luulivat tietävänsä asioiden todellisen puolen mutta itse asiassa se, minkä he näkivät totuutena, olikin vain harhakuvitelmaa. Yksinäinen sudenkorento laskeutui vanhuksen lähes olemamattoman nenän päälle. 

 Ne olivat aina olleet täällä. Tai ainakin siitä asti, kun Ne tulivat maan päälle. Ne olivat sukua niille olioille, joita on nähty Massachusettsin yksinäisten rantojen poukamissa, mutta erottuivat yhdellä merkittävällä tavalla. Niillä oli vahvemmat siteet paikalliseen ihmisväestöön kuin kaukaisilla sukulaisillaan. Ne olivat aikojen alussa kaikki olleet Suuren Cthulhun jälkeläisiä ja asettuneet aloilleen syviin poukamiin jo varhaisina vuosina ennen ihmisen aikaa. Tuhat vuotta sitten Ne olivat kuitenkin jääneet eristyksiin, suuren maanjäristyksen eristäessä syvän puokaman Annis-Quamin lahdesta, muodostaen näin koko itärannikon syvimmän järven. Ne asuivat tuossa järvessä. Vanhus oli paikallaan. Auringonlasku maalasi taivaan oranssin keltaiseksi. Pimeys alkoi lasketua. 

 Vanhuksen näkeminen alkoi käymään työlääksi. Metsän keskellä pihamaa vaikutti sysimustalta. Vanhuksen vaalea paita erottui pimeyden sydämestä, jos oikein siristi silmiään. Loiskahdukset järvellä olivat vaimenneet. Meidät ympäröi epämiellyttävä hiljaisuus. Kaiken tuon hiljaisuuden keskellä olisi toivonut, että edes pienikin luonnollinen ääni olisi rikkonut hiljaisuuden. Nyt kaikki tuntui luonnottoman vaiteliaalta. Jopa tuuli oli vaimentunut olemattomiin. Me painauduimme lähemmäs toisiamme ja odotimme. 

 Pimeyttä oli kestänyt jo pitkän aikaa. Vanhuksen vaalea paita erottui pihamaalla pimeyteen jo tottuneille silmillemme. Ääretön hiljaisuus täytti maailmamme. Tuntui levottomalta. Odotus oli piinaavaa. Kaiken tuon hiljaisuuden ja tyyneyden keskellä aistimme hiljalleen turtuivat. Jotain suurta oli tulossa meitä kohti. Siltä se tuntui. Niin me tunsimme. Minä ja Adam. Taivaalle kerääntyneet pilvet peittivät täysikuun taakseen. 

 Hytkähdimme hereille ja katsoimme toisiamme. Äänetön kysymys molempien kasvoilla. Kuulitko ? Metsässä rasahti uudelleen. Painauduimme tiiviisti maata vasten. Vanhuksen hahmo erottui pihamaan keskellä. Sieraimiimme tunki katkuisa ja ällöttävä hapan haju. Se haisi mädälle kalalle ja merivedelle. Järvi. Se oli suolapitoinen. Metsästä kuului laahaavaa ääntä. Kuin joku olisi vetänyt läpimärkää jättimäistä rättiä pitkin metsää. Kyse oli enää minuuteista. Sitten me näkisimme sen. 

 Se saapui pihamaalle metsän siimeksestä. Eikä se ollut yksin. Ehei, niitä oli kymmenittäin. Vanhus oli ollut merkittävä henkilö niiden yhteisössä. Emme erottaneet niitä tarkkaan mutta äänistä päätellen niitä tulvi aukiolle. Toivoimme salaa, että kuu pysyisi pilvien takana, ja jättäisi nuo saatanalliset olennot metsän pimeyteen. Emme tienneet mikä niissä kiinnosti, viehätys tuntemattomaan on aina polttanut ihmismieltä. 

Tarkkailimme niitä piilostamme hetken aikaa. Ne tarttuivat vanhuksen elottomaan ruumiiseen ja alkoivat raahata sitä metsän siimekseen, kohti syvää järveä ja kotiaan. Sinne ne kuuluivat, eivät tänne. Nyt niitä alkoi olla pihamaalla jo liikaa. Ne lähestyivät meitä ja me teimme parhaamme piiloutuaksemme painautumalla tiukasti maata vasten ja vetämällä oksia päällemme. Ällöttävä kalan lemu voimistui ja kauhuksemme huomasimme pilvien liikkuvan taivalla. Hetken päästä kuu antaisi kelmeän valonsa laskeutua pihamaan ylle ja me näkisimme ne. Näkisimme ne lähempää kuin koskaan olisimme halunneet. Litinä edessämme voimistui ja märät askeleet laahautuivat makuupaikkaamme kohti. Niitä oli kaikkialla. Hyvä Jumala, ne ovat hirveitä ilmestyksiä. Jos taivaan vallat ovat meille suopeita, kuu pysyy pilvien piilossa vielä hetken aikaa. Niin kauan ettemme ehdi nähdä niitä tarkasti. Adam pyörtyi viime hetkellä hirvittävään hajuun, armollisesti sulkien silmänsä juuri ennen kuin kuu valaisi pihamaan ja paljasti silmieni edessä vellovan kauheuden täydessä karmeudessaan. Ne aistivat pakokauhuni ja tuntuvat nauttivan siitä. Ne antavat minun tajuta tämän karmean todellisuuden ennen kuin elämän liekki sisälläni sammuu. Ne vievät minut mukanaan. Hyvä Luoja, sulje silmäni ja tapa minut, en halua enää elää. Metsän pimeys, litinä, mädän kalan lävitsetunkeva haju. Järvi häämöttää edessämme. Niitä on kaikkialla. Ne ovat täällä... 

 

   
* * *

Lähetä palautetta suoraan kirjoittajalle!

Ristolla ei sattumalta ole sähköpostiyhteyttä, mutta
tästä lähetetyt viestit kerätään toimitukseen ja
lähetetään hänelle perinteisemmin keinoin.
 
   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava