[ Etusivu | KK Files | Novellit | edellinen novelli | seuraava novelli ]

No Name

Jari Pesonen
avenger@kauhajoki.fi


Vuosisatoja oli tuon yksinäisen avaruusaluksen täytynyt matkata tyhjyydessä ilman tietoa tulevasta. Aluksen tummanharmaa pinta kieli sen tarkoituksesta, olla mahdollisimman kestävä. Aluksen moottorit olivat niin tehokkaat, kuin puolivuosisataa vanha tekniikka oli sallinut ihmisrodulla olevan. Moottorit olivat toimineet pitkään, mutta huomaamattomasti ne yhtäkkiä sammuivat. Kukaan ei ollut ulkopuolella havainnoimassa sitä, se oli vain aluksen vanhan tietokoneen käsky, jonka se toteutti täsmälleen oikealla hetkellä.

Alusta oltiin haukuttu niin rumaksi kuin mitä itse ruma sanalla voitiin merkitä. No, tämä asia ei itse alusta haitannut, mutta lähtiessä se oli haitannut paljonkin miehistöä. Tuon aluksen sisällä oli 96 miehistönjäsentä suorittamassa tehtävää, josta oltiin oltu niin erimielisiä, että vain kuukautta ennen aluksen valmistumispäivää oli matka ollut peruuntua. Mitä sinä ajattelisit yhtenä miehistönjäsenä, kun kahden vuoden koulutus, johon oli ahdettu normaali viiden vuoden koulutus, olisi menossa hukkaan, vain yhden pienen poliittisen muutoksen takia?

Miehistö oli matkan ajan omissa säiliöissään, joissa heidän aivojaan säteillytttiin tarkalla suuntauksella ja aiheutettiin näin paljon tehokkaampi syväuni, kuin mitä joillakin eläimillä oli ollut. Suurimmalla osalla miehistöstä ei ollut mitään sivuvaikutuksia tämän tekniikan kanssa, mutta niillä joilla oli... Mikä sinusta tulisi, jos eläisit puolivuosisataa omissa ajatuksissasi, pystyisit ajattelemaan kokoajan, tuntisit jokaisen sekunnin yhtä pitkänä? Miltä sinusta tuntuisi elää tuo puolivuosisataa vain omien ajatuksiesi kanssa? Ainoana kaverina ja keskustelukumppanina omat painajaisesi? Yksikään noista miehistönjäsenistä ei koskaan tullut kokemaan todellisuutta, yksikään heistä ei selvinnyt sinne asti...

Aluksen tehtävänä oli saada apua ihmiskunnalle, tai pahimmassa tapauksessa, olla osa viimeisistä ihmisistä maailamankaikkeudessa. Sota tuota tuntematonta rotua vastaan oli kestänyt aluksen lähtiessä maapallolta 39 vuotta ja ihmiset olivat joutuneet peräytymään viimeisten kahdenkymmenen hallitsemansa aurinkokunnan sisäpuolelle. Ihmisten 50:nen aurinkokunnan valtakaudesta ei ollut enää jäljellä kuin alle puolet. Satojamiljoonia ihmisiä oli kuollut yllätyshyökkäyksissä sotalinjojen taakse. Nuo hyökkäykset oli saatu kukistettua vain hirvittävien uhrauksien avulla, pahimpina tapauksena pidetään Mexinin tapausta, jossa siirtokunta räjäytti koko planeetan ja sai tuhottua 5 hyökkäykseen osallistuneesta 20:sta aluskesta. Noin 11 miljoonaa kuollutta, kukaan ei voi olla aivan varma. Laivastojen tappiot olivat pakottaneet ihmiset palaamaan synnyinsijoilleen. Silloin oli saatu idea lähettää viimeiset ihmiset ulkoavaruuteen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli lähetää yli kaksikymmentä alusta, mutta ainoastaan viisi oli saatu valmiiksi, kun tämä alus lähti maapallon kiertoradalta. Alus ollut saanut yhtäkään viestiä lähtönsä jälkeen...

Aluksen jylhän silhuetin mennessä planeetan aiheuttamaan varjoon, alkoi aluksen tietokone viimein herättää miehistönjäseniä. Tietokone oli ensin kerännyt tarpeelliset tiedot planeetasta ja yritti päättää oliko tämä herättämisen arvoinen tapaus. Tämä aurinkokunta, joka sijaitsi kaukana ihmisten tuntemasta avaruudesta ei ollut se minne aluksen oli määrä matkata, mutta aluksen tietokone, jota sen rakentajat olivat kutsuneet Marvin II:ksi, päätti tehdä poikkeuksen. Tapaus ylitti parametri rajat, sillä aluksen yli 50 metriä halkaisijaltaan oleva HFG-antenni oli rekisteröinyt avaruusaalto viestin tästä aurinkokunnasta, missä alus nyt oli. Vaikka viestissä ei tietokoneen havaintojen mukaan ollut mitään järkeä oli se ensimmäinen havainto jostakin ulkopuolisesta älystä, muusta kuin mitä nuo ulienit edustivat. Toivottvasti tuo heiveröinen singaali osoittautuisi vaivan arvoiseksi. Mitä useammin hyperunta käytetiin, sitä suuremmaksi vaarat nousivat, ja sitä enemmän ihmisiä menehtyi kammottavalla tavalla.

Alus lähestyi planeettaa, jonka pinnalta tuo singlaali oli havaittu. Joko singaali oli hirvittävän tarkasti suunnattu, tai singaali oli loppunut, oli se tämän kuukauden, mikä kului aluksen lähestyessä aurinkokuntaa, aikana kadonnut havaintolaitteista. Planeetta oli tummanvihreä sen sakean ilmakehän takia. Ilmakehän vihreä väri oli voimakas ilmakehän reunasta heijastuvan auringonvalon takia. Aurinko oli normaali vanha G-luokan tähti, joka loisti valkoisen kellertävää valoaan, niinkuin se oli jo tehty usean miljardin vuoden ajan. Oliko se sitten kasvattanut älykkään lajin?

Aluksen ahneet mittalaitteet imivät itseensä tietoja planeetasta, planeetan radiosäteet mikroaaltoihin F-kaistalle asti imeytyivät aluksen ilmaisimiin paljastaen tärkeitä tietoja miehistölle.

-Kapteeni, miten voi olla mahdollista, että Rik kuoli tuona aikana? Hänen psyykkeensä oli 9 ja puolen arvoinen maassa?
-Se johtui onnettomuudesta, ei psyykkeestä. Olen pahoillani, mutta Rikin kammion jäähdytysnestepumppu oli hajonnut unen aikana. Logi on käytettävissäsi siltä osin, olittehan kavereita. -Se nyt ei paljoa lohduta, miten hitossa se oikein oli edes mahdollista? miksi varapumppu ei käynnistynyt?
-Noh. Ei meillä ole aikaa tutkia sellaisia, kuolleita oli liikaakin, joten hyväksytään tilanne ja aloitetaan työt. Tilanne unohtuu helpoiten siten. Ilmottaudu konehuoneeseen, ok?
-Ja vitut.

Henry marssi Kapteenin hytistä, joka siaitsi aluksen keskirungon vieressä aivan säteilysuojan edessä. Kapteenin hytin varustus oli muuhun sisustukseen nähden ylellinen, vakio tietokonepääte, joka oli jokaisella miehistön jäsenellä, mutta sohva ja musiikkilaitteistot olivat aivan kallisarvoista aluksella. Kapteeni Howard Taylor oli kovan tehtävän edessä. Hänen huomattava arvovaltansa joutui ensimmäistä kertaa tällä matkalla todella koetukselle, hänen täytyi jättää kaikki hautajaistoimitukset myöhemmäksi tietokoneen antaman tiukan aikataulun takia. Jo huomenna tiedot laskeutumista varten olisivat valmiina ja tämä vuorokausi tulisi olemaan kiireellisempi kuin koskaan. Edes Kapteenin suuri määräysvalta ei riittäisi siihen, sillä tuhoon tuomittu tehtävä oli laskenut suurien kuolonuhrien kanssa miehistön mielialan niin alas, että kapina saattaisi syttyä vaikka miten pienestä. Tämä olisi otollinen tilaisuus miehistölle ottaa alus hallintaan.

Mutta ei. Howard ei voinut uskoa hetkeäkään, että hänen itsensä valitsema miehistö edes ajattelisi sellaista, no ehkä ajattelisi, mutta ei toteuttaisi. Kapteeni oli Kapteeni aluksella. Eikä kukaan uhmannut Kapteenin käskyjä, ei tässäkään tapauksessa. Vaikka miehistö valittikin koko seuraavan päivän, sujui tilanne rauhallisesti, syynä saattoi olla myös se, että tehtävää oli parinkin päivän edestä. Laskeutumisaluksen varustaminen vei aikaa, ja ongelmat kärjistivät tilanteita.

Aluksen miehistöstä kymmenen pääsi mukaan laskeutumisalukseen ja toinen laskeutmisalus oli miehistöineen valmiina pelastusoperaatioon. kummatkin laskeutmisalukset olivat armeijatavaraa, eli maan huippuluokkaa.

Laskeutumisalus nostetiin isoille pihtimäisille pidikkeille, joilla se siirrettäisiin ilmalukkoon ja josta se pääsisi avaruuteen. Miehistö oli jo siirtynyt sisälle alukseen ja odotti kärsimättömänä tilanteen selkiintymistä. Kenelläkään ei ollut ajatustakaan siitä, mitä voitaisiin kohdata.

Aluksen järjestelmät tarkistettiin vielä kertaalleen, ennenkuin se laskettiin ilmalukkoon. Kapteenin lisäksi pienessä aluksessa oli ohjaaja, apuohjaaja ja seitsämän sotilasta. Miehistö oli valmistautunut tähän harjoittelemalla yhteistoimintaa yhdessä aluksen suurimmista huoneista. Mutta nyt kyseessä oli tositilanne. Aivan kuten ihmiskunnallakin oli ollut aluksen lähtiessä.

-Perkele näiden pukujen elektroniikkaa. Miten tätä voisi yrittää korjata, kun yksikään aluksella ei edes tiedä miten nämä toimivat. Hienoa tämä mikropiiri tekniikka, kun ei voi edes korjata kuin huippulaboratoriossa.
-No ei sitä korjattavaksi ole tehtykään. Ne on vaan laskeneet normaalilla tavalla. Jos tyyppi kuolee, otetaan puku talteen ja katotaan mitä siinä meni vikaan ja korjataan asia tuleviin pukuihin. Ei ne niitä ole koskaan tarkoittaneet korjattaviksi. Parempi John, kun et hajota sitä pukuasi tuolla alhaalla.
-No tässä on jotain vikaa. Tää ilma ei ole ihan puhtainta mahdollista, vaikka puku ei löydä mitään vikaa. Pitäisikö mainita Kapteenille, varamies voisi tulla tilalle.
-Et perkele lähde sanomaan mitään ellei sitä vikaa näy. Miten luulet minulle käyvän, jos saan jonkun uuden tyypin pariksi? Se kuitenkin tapattas mut.

Puvut oli pitkän kehityksen tulosta. Puvun avulla voi hyökätä avaruudessa aluksia vastaan, tai taistella maanpinnalla. Puku oli tarpeeksi joustava liikkumiseen ja tarpeeksi jäykkä avaruudessa selviämiseen. Pukujen tietokoneet huolehtivat kaikesta; ilmansaannista vuotojen tukkimiseen. Puvun sisällä olija sai kaiken tiedon kypärän teräväpiirteiseen visiiriin holografisena näyttönä. Tummanharmaa pinta näytti kestävältä ja sitä se olikin. Puku oli kestävä, mutta niin sen täytyikin olla.

-Alus saapuu ilmakehään. Kiinnittäkää itsenne kunnolla ja testatkaa, että pysytte paikallanne.

Aluksen pienen rungon läpi alkoi tuntua kokoajan voimistuva värinä aluksen rungon törmätessä tihentyvään ilmakehään. Tämä oli vasta ulkolaitaa ja pahin oli edessä. Tiedossa oli tapauksia, joissa alus oli joutunut hieman liian jyrkälle radalle ilmakehässä olleen poikkeaman vuoksi ja alus oli sananamukaisesti sulanut maahan tullessaan. Jäljelle oli jäänyt metallimöykky, joka oli meteorin lailla syksynyt planeettaan. Vaikka aluksen ulkopinta olikin ainutlaatuista materiaalia, ei se kestänyt kaikkea mitä eteen tuli. Voimat jotka vaikuttivat alukseen olivat hirvittäviä, olihan alus tulossa suoraan maata kohti avaruudesta ja sen kiertoratanopeus oli ollut päälle 50 000 km/tunnissa. Aluksen liike-energian valtaosa alkoi parhaillaan siirtyä lämmöksi aluksen ulkokuorella kitkan alkaessa vaikuttaa...

-Miten tämä oikein näin paljon nyt täristää? Ei tämä ennen ole näin käyttäytynyt...
-Kaikki on ok, Kapteeni. Ilmakehä on vain normaalia tiheämpi, mutta olemme ottaneet sen huomioon. EI hätää.
-Mutta eikös silloin ole mahdollista, että on poikkeamia? Siis, miten olette varmoja, että ei käy kuin Saxissa?
-Saxissa... Tuota, jos ei puhuttaisi siitä mitään.
-Saxissa? Sam, mistä Kapteeni puhuu?
-öö, no, en haluaisi puhua siitä nyt. Hei, katso lämpötila on kohonnut oikeassa siivekkeessä punaiselle. Katso moottoritilanne, ja voimmeko jo alkaa jarruttaa moottoreilla.
-Ei se ole vielä lähelläkään punaista se lämpö ja se on ihan kunn...
-Vastustatko Ohjaajan määräystä? Tarkista se tilanne nyt!
-Mutt...
-Tarkista, tai saat lähteä aluksesta heti!
-Ok, mutta otan vielä selvää siitä Saxonista, sen lupaan...

Aluksen nopeus alkoi hidastua ja Ohjaaja alkoi käyttää aluksen omia moottoreita hidastamiseen. Moottoreiden avulla oltiin pian normaalissa matkanopeudessa vaakasuorassa lennossa noin 15 kilometrin korkeudella. Tumman vihreä ilma peitti kaiken visuaalisen näkyvyyden, mutta tutkan ja mikroaaltojen avulla maasta saatiin selkeä kuva.

Emäaluksen skannaukset olivat paljastaneet hyvin vähän planeetasta, mutta nyt näin läheltä voitiin vahvistaa aikaisemmat epäilyt. Kaikkialla oli näkyvissä teknologisia jälkiä. Tällä planeetalla oli asunut joskus tai asui edelleen, mutta kovin hiljaisena, joku vieras älykäs rotu. kaikki mistä saatiin kuvaa, oli raunioina. Mikroaaltokuvista oli helppo erottaa rakennuksia, mutta ne olivat romahtaneet kasaan tai jäljellä oli vain seinien tapaisia elementtejä.

-Laskeudutaan hieman alaspäin, varovasti. Olkaa varuillanne hyökkäyksiä vastaan.
-Hyökkäyksiä? Planeettahan on täysin kuollut. Koko spektrillä ja f-alueella planeetta on täysin hiljainen. Kuukaisi sitten kuultiin yksi ainoa merkki, mitä tässä oikein pitäisi varoa? Pilviä?
-Ei meillä ole tietoa. Se saattoi olla myös ansa se singaali.

Alus laskeutui alemmaksi ja samalla tarkkuus parani. Edelleen ei visuaalista kuvaa voinut saada, koska pilvipeite ulottoi puolesta kilometristä ylöspäin.

-Lähettäkää luotaimet liikkeelle.
-Täällä SD1, kuuleeko Emo?
-Täällä Emo. Selvästi kuuluu.
-Aloittakaa laukaisusarja, täällä on kaikki hyvin.
-Laukaisusarja aloitettu. Ensimmäinen luotain matkalla. Saapuu teidän luoksenne viidessä minuutissa.

Viiden minuutin kuluttua tutka vahvistikin luotaimen saavuttaneen aluksemme ja se laskeutui pilvipeitteen alapuolelle ja alkoi antaa kuvaa visuaalisesti.

Aivan luotaimen alapuolella oli kaupunki, tai oli ollut. Oli selvästi nähtävissä, että keskellä kaupunkia oli ollut iso rakennus, joka oli sortuessaan tuhonnut noin kymmenesosan kaupungista. Mutta kammottavinta oli ehkä tunnistaa todennäköinen tuhon aiheuttaja. Koko kaupunkia peitti tummien kuoppien verkosto. Kaupunki oli pommitettu tai ammuttu kiertoradalta tuhkaksi. Yksikään rakennus ei ollut säästynyt ja oli kammottavaa ajatellakkaan millainen tuho siellä oli joskus ollut.

Yhteensä 25 luotainta laukaistiin, mutta tilanne ei eronnut missään muualla. Planeetan kaikki tärkeimmät asutuskeskukset oli tuhottu täysin. Pienet kylät ja muut olivat selvinneet, tai ainakin rakennukset olivat ehjiä. Mutta mistään ei löytynyt pientäkään merkkiä elollisesta olennosta, ennenkuin...

SD1:en sisällä syntyi paniikki, kun yhtäkkiä kaksi hälyytintä alkoi soida yhtäaikaa. Tietokone päätteelle tulostui:

Sys2001: Vaurio ulkoantureissa [antenni 4]. Syy: ylikuormitus.
Sys2002: Vaurio ulkoantureissa [antenni 3]. Syy: ylikuormitus.

Tarkalleen SD1:tä kohti suunnattu voimakas singaali rikkoi herkimmät anturit liian äkillisellä ylikuormittamisella. Anturit eivät ehtineet reagoida noin äkilliseen signaaliin, vaan niiden ollessa herkimmillään niiden piirit paloivat. Emäaluksen anturit jäljittivät singaalin noin 1034 kilometrin päähäön SD1:stä vuorimuodostelmaan.

-Hei, minne aiot siirtää alusta? En ole antanut mitään komentoa.
-Kai me nyt mennään sinne vuorijonon luokse. Käsitääkseni meidän pitää ottaa siitä selvää.
-Niin, olette aivan oikeassa. Miten pitkään matka kestää?
-Noin puolisen tuntia.

SD1 saapui vuorijonon luokse varovasti. Signaali oli pysynyt edelleen samanlaisena ja tarkasti SD1:tä kohti suunnattuna. Ei ollut vielä mitään syytä yrittää väistää singaalia tai yrittää vältää sitä. Signaalissa ei ollut mitään järkeä, vaan se oli puhdas kantoaalto, joka oli suunnattu kapealla säteellä.

SD1 lähesty singaalia suoraan edestäpäin, mutta noin sadan kilomerein päässä vuorijonosta alkoi kaartaa oikealla vuorijonon toiselle puolelle noin kilometrin korkeudessa. Vuorijonon huiput olivat harmaita, eikä niillä ollut yhtään lunta, kuten monissa ihmisen asuttamissa planeetoissa oli tapana olla. Korkeimmat huiput siintivät edessä jopa yli viisi kilometriä korkeina.

Signaalin lähetys päättyi yhtäkkiä, aivan kuin se oli alkanutkin, heti kun SD1 pääsi vuorenrinteen suojaan signaalilta. Kiertäessään laitimmaista vuorta vuorijonossa SD1 oli edelleen kilometrin korkeudessa ja noin puolen kilometrin päässä harmaasta vuorenseinämästä. Seinämä kohosi aluksen oikealle puolelle jyrkkänä ja jylhänä. Siellä täällä oli halkeamia ja kivikasoja, jotka antoivat oman kosmeettisen vaikutelmansa vuorelle.

Vuoren toisella puolella ei ollutkaan mitään erikoista, kuten Emäalus oli vahvistanutkin luotainkuvista. Käytyään kääntymässä tuon laitimmaisen vuoren toisella puolella päätettiin palata signaalin lähtöpaikkaan ja tutkia se.

DS1 laskeutui vuoren juurelle ja miehistö valmistautui lähtöön. Jokainen miehistönjäsen otti oman aseensa telineestä, jossa ne säilytettiin matkan aikana ja siirtyi ilmalukon kautta ulos. Jokainen näistä miehistä oli koulutettu juuri tähän toimintaan ja se oli juurtunut heihin lähtemättömästi. Jokainen tiesi paikkansa sekä mitä ei kannattanut tehdä ja mikä olisi oikea paikka odottaa ohjeita.

-Levittäytykää. Alfa ryhmä menee kärkeen ja loput tulevat muodostelmassa. Lähdetään! Käytäkää puvun passiivisia amntureita. Ei aktiivisia ennen kuin lupa annetaan.

Miehet levittäytyivät laajaan muodostelmaan ja alkoivat kavuta vuorenrinnettä ylöspäin. Yksikään kasvi ei kasvanut rinteellä, yhtäkään vihreää täplää ei näkynyt missään. Koko vuoren juuri oli kuollut. Vasta muutaman sadan metrin päässä vuoresta ensimmäiset kitukasvuiset kasvit koettivat elää.

Vuoren harmaa pinta ei antanut tilaa turhille yksityiskohdille, vaan harmaus näytti niin elottomalta, että pian ei silmin voinut erottaa kaikkia pieniä kiviäkään.

-Kokeilkaa muuten muuttaa silmikko näytämään infrapunalla. Mä kun kokeilin, niin 15:sta millimetrin aallonpituudella näkyi kaikki yksityiskohdat väreissä.

Infrapunassa näkyi kallioihin jäänyt lämpö, ja nyt kun aurinko alkoi laskea tässä kohtaa planeettaa, niin osa kallioista alkoi jo jäähtyä, mikä näkyi vielä selvempinä lämpötilaeroina.

Miesten kiivettyä ylöspäin jo jonkin aikaa, alkoivat he lähestyä paikaa, mistä signaali oli kuulunut. Emäalus ilmoitti heidän olevan noin kahdensadan metrin päässä paikasta. Mitään ei kuitenkaan voinut vielä erottaa. Eivätkä he olisi erottaneetkaan mitään visuaalisella vielä viidenkymmenenkään metrin päässä, elleivät he olisi katselleet paikkaa infrapunavalossa. Sillä kun yksi miehistön jäsen, Bert, käänsi visiirin visuaaliselle valolle, ei hän pystynyt erottamaan yhtään mitään eroa vuoren seinämässä, mutta infrapunalla siitä erottui selvä aukko.

-Levittäytykää aukon ympärille. Infrapuna päällä. Passiivitutka. Hyökkäysasemat. Heittäkää sisään anturi.

Beetta ryhmässä oleva Bert heitti aukosta sisään noin nyrkin kokoisen anturi pallon, jossa oli visuaalisia ja muita antureita. Myös aktiivisia.

-Ei mitään ihmeellistä. Ei visuaalista kuvaa. Mutta ei havaintoa mistään audiolla tai visuaalisella. Kytkenkö aktiivi skannerit?
-Kytke, ei meillä ole muitakaan mahdollisuuksia.

Anturipallo lähetti tutkasignaaleja luolan sisätilojen määrittämiseksi ja tila paljastuikin käytäväksi. Mutta ei mitään muuta paljastunutkaan... ei mitään olentoja, jotka olisivat olleet vastassa.

-Ei mitään ihmeellistä, siinä on jonkinlainen käytävä. Ei havaintoa muusta.
-Beetta sisään Alpha perässä. Olkaa varovaisia. Me ja Delta tulemme kohta perässä.

Bert astui lähemmäksi luolan noin kymmenen metriä halkaisijaltaan olevaa suuaukkoa ja vaihtoi lähestyessään visuaaliselle. Edessä näytti olevan vain tavallista kaillioseinää, mutta lähempi tarkastelu paljasti siinä rakeisuutta. Hän puristi SG-111:tään tiukemmin. Vakiomallinen SG-111 oli melkein kaksikymmentäkiloa painoltaan, mutta jokainen gramma siinä oli tehoa... luolan edessä näytti olevan jonkinlainen hologrammilaitteisto, joka kehitti luolan suuaukon päälle kentän joka loi täysin visuaalisen kuvan ja esti näin luolan havaitsemisen visuaalisella aaltopituuksilla. Infrapunalla tai tutkalla sitä ei näkynyt. Bert ojensi kätensä kohti kalliopintaa. Käsi meni pinnan läpi ilman minkäänlaista tuntemusta. Pukukaan ei rekisteröinyt yhtään mitään. Alpha ryhmän hiivittyä luolaan seurasi sitä beta-ryhmä ja jonkin verran sen jälkeen Delta.

-John, oletko kunnossa?
-Mitä täällä tapahtuu? Ettekö voi olla hiljaa?
-Katsokaa Johnia! Hänellä on kouristuksia, jotka alkoivat heti kun hän astui kentän läpi.

John vaikeroi lattialla aivan kentän edessä, muiden jo edettyä syvemmälle luonaan heitelleen samalla antureita eteenpäin. Kapteenin laskeuduttua Johnin vieren tämä otti kädellään kiinni Kapteenin puvun hihasta ja puristi siitä kouristuksen omaisesti.. Johnin kasvot muuttuivat hiljalleen sinertäväksi. Ja hänen silmänsä alkoivat keinua ympäriinsä pystymättä tarkentamaan mihinkään. Kieli tunkeutui ulos hänen yrittäessä puhua jotain, mikä kuulosti kypäräradiossa kammottavalta sekavalta sökellykseltä, josta ei voinut saada mitään selvää.

-Mikä puvussa on vikana? Hei, kuka tietää?
-Hänelta alkaa loppua happi. Puvun ilmankierrossa on jotain häikkää. Puvun omat ilmaisimet eivät löydä siitä vikaa, eivätkä sen takia käynnistä varalaitteita. Yritän ohittaa ne.
-Hieman myöhäistä.

Johnin käsi oli veltostunut ja hänen silmänsä tuijottivat tyhjyyteen samalla kun Kapteeni tuijotti häntä suu auki.

-Kapteeni, meidän täytyy jatkaa, ennen kuin tämä luola alkaa lopettaa hiljaiselonsa! Meillä ei ole aikaa jäädä leikkimään.
-Mitä helvetin leikkiä tämä on?? John kuoli tuohon ja sinä puhut leikistä. Tämä tehtävä saa jäädä tähän, peräännytään. Beetta saa kantaa Johnin ja muut jäävät jälkijoukoksi.
-Mitä? Hei, nyt menee liian pitkälle. Ajattele järkevästi, meidän täytyy jatkaa. Ei meillä ole mahdollisuutta palata yhtään minnekkään. Meidän on pakko jatkaa!
-Sinä et ole johdossa täällä! Me palaamme, se on käsky!
-Valitan kapteeni, mutta se on mahdotonta. Pyydän varmistuksen Emäalukselta.

Bert käveli hologrammi kentän läpi ja katosi Kapteenin silmistä, jotka muutenkin tuottivat tyhjyyteen. Kukaan toisen ryhmän jäsenistä ei puhunut sanaakaan, he keskittyivät kuluttamaan aikansa paikan varmistamiseen. Tilanne oli mutkistunut kerralla.

-Valitan Kapteeni, teidät on vapautettu tehtävistänne. Voitte palata halutessanne SD1:lle ja jos haluatte saada varmistuksen ohjeilleni ottaa ryhmä haltuun, niin kysykää emäalukselta.
-Sen teenkin. Ja jos puhutte totta, niin lähden SD1:lle.
-Alpha-ryhmä, kootkaa jäsenenne ja jatkakaa eteenpäin. Beta varmistaa Alphan selustan ja Delta tulee viimeisenä.

Ryhmä alkoi edetä luolan sisälle varovasti edeten ja tutkien seiniä ja kattoja teknisiä laitteita etsien. Kaikkien aseet olivat varmistamattomia ja valmiina laukaisua varten. Pienikin huomio olisi saattanut aiheuttaa vaikka minkälaisen reaktion.

-Varokaa sitten vyörymisiä, jos joudutte ampumaan. Nämä seinät näyttävät omituisen sileiltä, mutta sortumia saattaa syntyä.

Alpha saapui laajentumaan, johon koko käytävä näytti loppuvan. Infrapunallakaan ei tunneli näyttänyt jatkuvan minnekkään. Tämä tila oli kyllä isompi kuin mitä tunneli itse. Se oli jotain 50-70 metriä leveä ja saman verran syvä ja noin kymmenen metriä korkea. Kaikki ryhmän jäsenet tulivat huoneeseen ja tarkastelivat sitä aktiivi skannereilla. Tilasta ei paljastunut yhtään mitään. Se oli aivan kuin käytävätkin, paljaita kaikesta, pelkkää kiveä..

Koko huoneen tilan leikkasi äkkiä kirkkaan sininen kenttä. Kenttä ilmestyi vyötärön korkeudelle. Kukaan ei voinut liikkua siitä kohtaa missä kenttä kosketti. Onneksi pukujen elektroniikka jäi toimimaan kentästä huolimatta. Jos kenttä olisi vaikuttanut elektroniikkaan olisivat kaikki kuolleet muutamassa minuutissa. Kenttä jäi hehkumaan sinistä valoa ympäröiviin harmaisiin seiniin. Kun kaikki alkoivat selvitä shokista tuli uusi aihe pelkoon. Seinistä tuli uusia säteitä, jotka alkoivat keilata jokaista ryhmän jäsentä jaloista päähän. jokaiselle ryhmän jäsenelle oli oma keilansa. Kaikki pitelivät hengitystään. Kaiken toimettomuuden päälle tämä oli aivan liikaa.

-&&&J/Y"&WAQGHE: T{\n/s#tu]s : Ih%isiä. Tunnistus varmistettu. Te alatte olla ongelmissa, ja loppunne alkaa olla käsillä. Mutta nyt teillä on viimein mahdollisuus kostaa enemmän puolesta, kuin mitä voitte koskaan kuvitella. Teistä voi tulla osa suurempaa suunnitelmaa.
-Mi.. Mikä sinä olet?
-hmmhh.. minulla on ollut aikaa miettiä tuota kysymystä melkein liikaakin, mutta olemassaoloni tarkoitus on selvä ja niin eläimellisen yksinkertainen kuin olla ja voi.
-Mikä .. sitten on olemassaolosi tarkoitus?
-Kosto. Kaikessa yksinkertaisuudessaan minun tehtäväni on auttaa kostamaan. minut lähetettiin tälle planeetalle toimimaan tämän planeetan rodun, pathogenien alaisena iskussa Zenien tai niinkuin te kutsutte ulieneita vastaan. Mutta tulin myöhässä sillä pian saapumiseni jälkeen saimme tietää heidän olevan perillä suunnitelmistamme ja he olivat tulossa hyökkäämään tänne. He päättivät uhrata oman rotunsa, jotta joku toinen rotu saisi paremman mahdollisuuden taistella vastaan ja ehkä heillä olisi sitten jo mahdollisuudet voittoon. He olisivat saattaneet selviytyä minun avullani, mutta he eivät halunneet ottaa edes sitä riskiä. He vain tekivät oman osansa minun parantamiseeni ja piilottivat minut tänne. Zenit eivät löytäneet minua koskaan ja pystyin jatkamaan olemassa oloani.
-Mutta, miten...? Mehän olemme nuori rotu, joka ei ole ollut avaruudessa pitkäänkään?
-Mutta silti olette Zenien jälkeen linnunradan voimakkain rotu. Zenien ansiosta ei elossa ole kuin alle sata rotua, jotka kaikki ovat heiveröisiä teihin nähden. He saivat tietää olemassa olostanne vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa kehitykseenne nähden. Johtuen lähinnmä siitä, että olette kehittyneet äärimmäisen nopeasti. Minä olin tietenkin tietoinen teidän kehittymisestänne jo paljon ennen Zenejä. Heillä ei ole käytössään Verkkoa, vaikka he yrittivätkin saada sitä haltuunsa.

-Verkkoa?
-Koko linnunradan kattavaa verkkoa, joka on ollut olemassa siitä lähtien kun payeet rakensivat sen lähes miljardi vuotta sitten. Se on hiljalleen unohtunut ja Zenitkin aliarvioivat sen laajuuden. Ja tehokkuuden.
-Mutta mikä sinä ... olet? Kun väität, että joku rotu on uhrannut olemassa olonsa takiasi?
-Avaruusalus. Kaikessa yksinkertaisuudessaan minä olen avaruusalus. Kymmenien rotujen ja kymmenien miljoonien vuosien saavutus. Tai lopputulos. Mutta meidän on ehkä aika lähteä. Verkko ilmoitti juuri, että sotalinjojanne on lähestymässä vahvistuksia, jotka saattavat saada liikaa tuhoa aikaan.

Polvijärvellä 11.6.1995


[ Etusivu | KK Files | Novellit | edellinen novelli | seuraava novelli ]