edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava

Erään uffomiehen tarina

(toim.) Von Ernfast 1996-1997
design Von Ernfast 1997
Torniossa 1997
Since 1994,



 
       
Omistettu kaikille joiden sydämelle on kertynyt enemmän painoa kuin 4.2 kiloa 

Uffomies kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1994 Tyllistä (Tornion yhteislyseon lukio). No uffomies ei paljon lukiossa itseänsä stressannut, mutta kirjoitti ämmän paperit ja sai kasiysin päästötoikkarin. Stressin sietokykyä uffomiehen abikaverit parantelivat pari viikkoa saunomalla ja juomalla ölleä, seka piirtelemällä perseenkuvia lumihankeen. Uffomiehen isäukko järjesti uffomiehen vapaaehtoisena Suomen puolustusvoimien leipiin. Niinpä uffomies lähti keskiviikkona viimeiseksi kirjoitetun englannin kokeen jälkeen torstaiaamuna inttiiin. Uffomies ilmoittautui patterinpäällikölle hirveässä garmisparthenkirchenissä ja oksensi koko menomatkan Rovaniemelle menevässä junassa. Laattamisen syy oli se, että uffomies oli edellisen illan ottanut häbbää entisen yläasteen äidinkielenopettajan kanssa. Kukkis tarjosi bisseä kolmenkymmenikävuoden kokemuksella ja kaverit sanoivat uffomiehelle, että käyhän koittaan ennen inttiin menoa tota muijaa. Toisaalta uffomiehen kaverit kävivät esittelemässä uffomiehen Kukkikselle amatsonialaisena puuhitsaajana? … 

Okei, uffomies särmäsi intissä ja joi vääpeli Kummun kanssa sumpit hyvin menneiden rk- ammuntojen jälkeen. Patterin ja jaoksen päällikkö kätteli Aukkiin lähtevää uffomiestä ja sanoi uffomiehelle Adolf Enhrooth- painoitteisella syvällä rintaäänellä, ei olisi uffomiehestä ensinäkemältä uskonut, että pojasta tuli särmä sotamies. Mutta uffomies ei saanut kiitosta ilman negaa, joten luti sanoi siihen perään että, olisit jäänyt tänne tykkiaukkiin etkä pyrkinyt Oulun PSVP:n viestiaukkiin, ne kelapersehommat ovat homojen hommia. No uffomies sai pari ylimääräistä kuntsaria ja pääsi pidennetylle vapaalle viettämään omia yojuhlia. 

Yojuhlat olivat succes ja niinpä uffomies joutui jälleen kerran ilmoittautumaan Oulun aliupseerikoulussa maantaina 6.6.1994 kello 9.00 ympäri päissään, valkosipulilta ja sikarilta doftaten. 

No, uffomies aloitteli aukkia ja tahtoi rukkiin, mutta ei lähtenyt, koska uffomiehelle tuli kutsu Oulun joupiston opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeisiin. Niinpä uffomies luki viestilinkkigazzissa (ryssien kehittelemä maastoajoneuvo, joka kiipesi vaikka puuhun ja starttasi neljänkymmenkahden asteen pakkasella ilman lämmittelyjä ja kun tankkiin tunki havuja, ne tulivat pakoputkesta, vai mikä se aukko oikein on? ulos) kasvatustieteiden perusteita keskellä yötä maailman suurimmalla ampumaradalla. 

Yöttömässä, lämpimässä yössä uffomies päätti, että uffomiehestä tulee ope ja kenttätykistö pommitti vastakkaisen vaaran päällä olevaa maaliammuntapistettä niin, että gazzi tärisi ja paineaallot vavisuttivat uffomiestä. 

Uffomies pääsi joupistoon läpäisemällä kaksi päivää kestäneet pääsykokeet au- oppilaan kolikkoauttomaatti vasemmassa hihassa n.17.3 (+-4.2 mm) millin etäisyydellä hihan saumasta. Uffomiehestä tuli PSVP- Aukin sen hetkisen historian toiseksi särmin telemies ja pysti on edelleen uffomiehen cervin vegan päällä ja odottelee TV-shopin hopeanpuhdistusmenetelmän hyväksikäyttöä. 

Händihängover ja uffomiehestä tuli Rovaniemen Someroharjun empopatterin viestialikessu ja lopulta uffomies pääsi nauttimaan reservin alikersantin hyvänolon tunteesta maaliskuussa 1995. 

Uffomies ei paljon relannut ja lähti viikon päästä isäuffomiehen kanssa Tanskaan, Kalundborgiin, Statoilin uudelle öljynjalostamolle pelti ja teollisuuseristys hommiin. 

Uffomies oli 15- kesäisestä lähtien ollut uffoisän kanssa kaikki kesät komennuksella ja pappamies, (kolme poikaa ja yksi ottotyttö), uffoseppämies järjesti uffomiehen ulkomaille ja isoille tileille. 

Uffomies ja fathergubben eristelivät jalostamolla Hämeen Lämpöeristeen leivissä nelisen kuukautta. Hauskaa oli ja Uffomies relasi, rälläsi ja painoi työtä kuin Kalle Päätalo. Kymmenen viiva seitsemäntoista tunnin päivää kuusi viiva seitsemän päivää viikossa. 

Tanskan maalla tuuli tuiversi ja oli kylmin kevät kahteenkymmeneen vuoteen, flat as a pancake. Telineillä täristiin kuudenkymmenen metrin korkeudessa, tuuli riepotteli raavaampaakin uffomiestä (25 m/s) siihen malliin, että akkuporakone piti liimata pikaliimalla näppylähanskoihin kiinni. Isäuffomies vittuili uffomiehelle pari viikkoa, koska uffomies ei aluksi meinannut tottua korkeisiin paikkoihin ja puristeli rystyset sinisenä telineputkesta, perskele jos täältä tippuu niiin uffomiestä ei auta edes isauffojumala(uta). 

Okei, viikonloppuisin aikaa vietettiin paikallisessa London Housessa kautta Möllebackenissa (ynnä lukuisissa muissa kuppiloissa , joissa suomaiset peltisepät loivat mainetta, kunniaa?, kumauttelemalla gongeihin), juotiin seppien kanssa grönatuborgia, smirnoffia ja kirsberryä (sattuneista syistä johtuen uffomies ei enää saata juoda marjaviinejä). 

Karaoke oli kova sana Kalundborgin kuppiloissa ja yllätys, yllätys seppämies? Veijola oli Suomen maan kovimpia karaokemiehiä. Niinpä uffomies ja Veijola saivat aina ilmaiset (Veijola kahvit, absolutisti…) öllet Möllebackenin karaoke- illoissa, koska lauloivat karaokea niin maan perkeleen kauniilla viskibassolla ja Veijolan Lola Odusoga ärrävialla. Danskien montut möllähtivät auki sen jälkeen kun Veijola sai roudattua suomenkieliset finnkaraokecd- levyt kyseiseen baariin. Niinpä Hassisenkoneesta ja Epuista tuli eläviä legendoja kalundborgilaisten baarikärpästen keskuudessa. Niinpä Hulle Soomelainen karaokemäään nautti rattoisaa poikamieselämää danskityttö joka neljälläkymmenelläkahdella neliösenttimetrillä uffomiehen hyvinmuodostunutta vartaloa (rakennettu tuborgilla, karlsbergillä ja tunturipurojen raikkaudella ) vasten. 

Life is a beach, totesi Terry Pratchett, jonka Kiekkomaailma tarinoita uffomies lueskeli Ugerlösin majapaikalla merituulen puhaltaessa ja lämpimän kesän alkaessa (loppuivat ne Esterin perseestä tulvii, litsislotsis, vituttaa olla ulkona työpäivät). Käveltiin isäuffomiehen kanssa (tuborgit oikeassa kädessä, princet savusivat vasemmassa) rantahietikoita pitkin ja katseltiin harmaapartaisten danskiukkojen kalanpyyntiä. Päädyttiin siihen tulokseen, että ostetaanpas vielä verovapaa Mersu, isäuffomiehen eläkepäivien unelma-auto, uffomiehen vapaa-ajan vietto- ongelmien ratkaisija, pillumagneetti (silloin kun isäuffo lainaa Meseä). Niinpä kolme seppää isäuffo, Seppo ja eräs haukiputaalainen Eero hakivat eräänä sateisena toukukuun päivänä Kirgiisin (HL:n freelancer, työhönottaja ja palkanmaksaja) järjestämät C- mallin huippuvarustetut Mercedes Benzit Ålborgista, Kirgiisin tuntemalta autokauppiaalta Alexilta. 

Tuotiin vanha Mazda 323 Suomeen ja lähdettiin parin viikon lomille ja viettämään uffomiehen pikkuvelin lakkiaisia. Lennettiin yojuhlien jälkeeen takaisin Tanskaan ja jatkettiin duunia. Uffomies oli rakastunut koulujenpäättymisiltana elämänsä naiseen, yhteen Elluun (Torniossa, Dorasta Kaupungin Hotelliin ja kakkua syömään). Valitetavasti, I Speak rather good English and I was fucking drunken! Ellu sanoi, että kyllä me vielä nähdään, kaverin isosiskon tuodessa uffomiehen ja Elinan Kivirannalle. Ellu hyvästeli railakkaan illan päätteeksi, eikä antanut muuta kuin halata hyvästiksi (infact, en ole vieläkään onnistunut suutelemaan häntä). 

Ellu, Ellu, Ellu kertaa 42 ajatteli uffomies kaksiviikkoa Kalundborgissa ja työnteostakaan ei meinannut tulla yhtään mitään ja käsi kävi. 

No juhannuksena uffomiehen syntymäpaivänä (23.06.75 Kemi, aamulla - 5 celciusta ja satoi lunta) uffomies ja isä olivat kahdestaan töissä, muut (n. 50 suomalaista työntekijää, työnjohtajaa ja bossia) olivat Suomessa viettämässä yötöntä yötä. Isäuffoseppä oli uffomiehelle kuskina synttäripäivänä. Uffomies bailasi vastavalmistuneiden gymnasiet mimmien kanssa ja hörppi bisseä kahdenkymmenenikävuoden kokemuksella. Ja sinä iltana alkoi uffomiehen helevetti. Äiti soitti illalla isän puhelimeen, pikkuserkku 20 v. lapsuuden kaveri, oli napeissa ampunut pään kämppänsä seinälle. Elämä on yhtä Helevettiä. (Tykkää sanoa eräs tyttö, joka toteutti uffomiehen elämän tarkoituksen.) 

Uffomies jää lomalle heinäkuun alussa pikkupikkubroidin ripillepääsyn jälkeen. Uffomies relaa rällästää ja tuhlaa isoja tilejään, ostaa kännykän. Nussii kaikkia kaksijalkaisia, joilta on saanut kärtettyä pillua, tarjoa mimmeille lonkku, illan päätteksi saattaa tiedossa olla omppu, uffomies. Äiti hermoilee, isäuffomies soittelee Tanskasta, Poika perkele rauhoitu jo vähän ja lopeta se rahojen tuhlaaminen. 

Uffomies muuttaa Uleåborgiin, Kaijonharjuun ja aloittaa OKL: n. Alku aina mukavaa neljäiltaa viikossa selvinpäin päissään juomassa ja bailaamassa loistavien kurssikavereiden kanssa. 

Syyskuu, Sauli Lehtonen menehtyy auto- onnettomuudessa, uffomiehen kaverit ihmettelevät elämän tarkoitusta. Audiovisuaalisenviestinnän oparien saamiseen tarvitaan juliste sekä dokumentin tapainen videoprojekti. Uffomies polttelee OKL: n tupakkipaikalla Iston kanssa sinistä palmallia ja ihmettelee keltaisen lehdistön törkeitä lööppejä, veripornoa. Uffomies saa loistavan idean, tehdään Saulista fict & faction dokumentti. Okei ,Isto alias Topi alias vasenkätinen Jimi Hendrix kakkonen lähtee uffomiehen tiimiin ja alkaa rustata käsistä päässään. Uffomieheltä loppuvat röökit ja uffomiehelle tulee rauhallinen, mutta samanaikaisesti vilkas olotila. Uffomies lähtee hakemaan pääaulasta, humanoidien kirjakaupasta röökiä. 

Syyskuun 13. päivä keskiviikko, aamupäivä, aurinko paistaa kauniisti ja varjot kumpuilevat Oulun yliopiston pallosta. Uffomies polttaa röökin sisäpihalla. Katselee palloa ja saa yhtäkkiä oudon lämpimän väristyksen, joka kulkee varpaista uffomiehen päälakeen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut adduktio eikä Juhan af Grann ilmestynyt paikalle. Uffomies tunsi läheisen ihmisen olevan läsnä. Olo häveni, kun uffomiehen serkkutyttö, joka luki avoimessa historiaa, kopauttaa olkapäähän ja heittää hei, uffomies eipä olla nähtykään vielä koko syksynä täällä joupistolla. (Jari Sillanpää ei voinut olla Elvis edellisessä elämässään.) 

Iltapäivä, uffomies käy lähikaupasta hakemassa rasvatonta maitoa, äidin tekemät sapuskat odottelevat paistinpannulla kärisemässä. Uffomies saapuu kolmenhengen soluasuntoonsa, kännykkä soi, uffomies laittaa maidot kiireen vilkkaa jääkaappiin, vastaa puhelimeen, äidin äänessä on jotain hirvittävää tuskaa ja itkua. Äiti ei aluksi pysty kertomaan asiaansa, uffomiestä pelottaa saatanasti. Isä on kuollut. 

Uffomiehen ystävät tulevat uffomiehen tykö. Uffomiehen kaverin isä lähtee Haaparannalta hakemaan uffomiestä ja viemään kotiin äitin ja veljien luo. Uffomiehen pää on tyhjä. Helevetin tyhjä, painajainen, unta, maniaa ja depressiota. Kaikki psykopaatitkin olivat normaaleja (?) ihmisiä, kunnes eräänä kauniina päivänä heidän päässään naksahti, Suomen Mad. 

Isä oli ollut ensimmäistä päivää Oskarshavnin selluloosatehtaalla etelä- Ruotsissa pystyttämässä verstasta työkavereidensa kanssa. Isän hyvä sydän oli äkillisesti pysähtynyt ja 183 senttiä ja 95 kiloa teräksen kovaa lihaa ja luuta oli tuupertunut selälleen tehtaan pihamaalle. 

Uffomies lähti maanantaina Luleåsta flygarella Kalmariin, yksin, perheen esikoisena ja kielitaitoisena järjestelemään isän ja isän tavarat kotia kohti. HL:n pomo tuli hakemaan uffomiehen Kalmarin lentokentältä, iso- Arskan kanssa ajeltiin rauhallisesti bemarilla kohti isän kuolinpaikkaa. Isän Mersu seisoi tehtaan parkkipaikalle, käytiin hakemassa isän tavarat ja työvehkeet, kävin kättelemässä murtuneita seppämiehiä. Otan osaa, sanoivat ne, jotka siinä tilanteessa vesittynein silmin pystyivät jotain sanomaan. 

Uffomies ajoi Mersun Oskarshavnin majapaikalle parkkiin. Isän viimeiseksi tässä elämässä kuunnelluksi biisiksi jäi joku CCR: n biisi. Uffomies oli ostanut isälle Grundigin RDS- autostereot, uffomiehen serkkutyttö oli nauhoittanut isälle CCR: n kokoelman kasetille, Arto oli CCR- fani. Vitun uninnen olo jatkui pariviikkoa ja sumu alkoi uffomiehen päästä selvitä vasta hautajaisten jälkeen, jotka olivat kolme viikkoa isän kuoleman jälkeen. 

Väliin jääneen kahden viikon aikana uffomies joutui muunmuassa Oulun polliisin, pelekääkkönää piimää, toimesta putkaan ja reväytti OKL: n voimistelutunnilla selkänsä, josta meni nikamia sijoiltaan ja vittumaisesti kierteelle.Selkäkivut, henkinen ja fyysinen kipu yhdistettynä muuten niin iloiseen opiskelijaelämään veti uffomiehen burnoutiin (burn is out) maaliskuussa 1996. 

YTHS: sän ylityöllistetyt lääkärit eivät saaneet selkäkipujen syytä selville, ei siinä mitään vakavaa ole, joku revähdys vain. Kuvasivat kylkiluita ja eivät vaivautuneet antamaan edes fysioterapeutille aikaa ja uffomies ajatteli ajan ja levon poistavan kivun. Uffomiehen lepo alkoi olla kaksi tuntia viikossa ähisten ja tuskan hiestä märkänä houreeessa nukkumista. Vasen käsi tärisi ja vasen puoli uffomiehen kropasta värisi helevetin isosta kivusta. Ainoastaan perkeleellinen kännääminen puudutti selän lihakset siihen kuntoon, että uffomies pystyi hengailemaan ilman tuskaa. Henkisen pahanolon uffomies piti sisällään, valitti selkäkivuista, mutta ei oikein uskaltanut kertoa kellekään kuinka vaikeaa isän menettäminen oli. 

Uffomies kyllä yritti kertoa muutamille uffomiehen mielestä mukaville tytöille, mutta lopputuloksena lähentymisyrityksistä syntyi vain sääliviä katseita ja eräänlaista kummaa pelkoa, kierretäänpä uffomies 42 metrin päästä, jottei joudu puhumaan ikävistä asioista. Viimeinen niitti (happoterästä, myrkytetty sellainen) oli Arton yllättävä poismeno marraskuussa. Arto kaksikymmentä vuotta, uffomiehen hyvä kaveri, pelikaveri (kaikki mahdolliset palloilulajit), Kivirantascenen hyväsydämellisempiä jätkiä päätti ruumillisen vaelluksen tällä planeetalla Ivalon aliupseerikoulun punkkaan. Arto korahti, sydän petti, liikarasitus… 

Uffomies oli supliikkimiehenä pyydetty vetämään fuksien järjestämää kiitosjuhlaa vanhempien vuosikurssien opiskelijoille. Äiti soitti jälleen ja hyvät uutiset olivat että äitillä ja pikupikkubroidilla ei ole hätää, huonot uutiset olivat sitten mitä olivat. Illasta tuli uffomiehen vaikein, sekä hauskin. Väliajat uffomies itki backstagen vessassa eikä kukaan uusista opiskelukavereista tiennyt siitä mitään. Onneksi Duke ja Tandy, uffomiehen vasemmalla ja oikealla puolella istuvia ystäviä, olivat illan aikana Rauhalassa ja uffomies pystyi kohottamaan maljoja hyvien ihmisten muistolle ja purkamaan möykkyä (420000 kg) sydämeltään. Pahaa fyysistä ja henkistä olotilaa uffomies purki uppoutumalla täyspäiväiväisesti opiskeluun sekä oppilaskunnan hallituksen toimintaan ja eräänä kauniina aamuna uffomies ei jaksanut enää selviytyä boksistaan 142 metrin matkaa OKL:n pääovelle. 

Uffomiehen päiväkirjasta: 

Helmikuun aamu. Kaunis ilma, päivä pitenee, elämä alkaa helpottamaan, selkä on paranemassa. Näin unta, että olin mummolassa, metsässä kävelemässä, isää ei enää ollut unessa. Itkin ja kävelin haulikko kädessä, ei ollut enää isä mukana metsästämässä, vihonviimeinen seppä ja karhunkaataja on poissa, mutten unohda koskaan mitä isä on minulle opettanut. Itku meinaa tulla, antaa itkun tulla se helpottaa. Pikku hiljaa pitää alkaa opiskelemaan toivottavasti ajatukset alkavat kirkastumaan aamun tavoin ei tarvitsisi mennä itkun jälkeen kouluun vaan pystyisi hymyilemään jälleen ilman että se olisi pakotettu tulemaan ikävän surun runtelemien kasvojen sopukoista. Mummolan seinällä on pappa- vainajan taskukello riippumassa taulun reunasta. Taulussa on ikuistettu poltettuun lasiin, Joka aamu armo uusi. Se on jäänyt pikkupoikana mieleen. Elämä voi joskus olla aivan liian lyhyt. En ole pystynyt purkamaan möykkyä sisältäni kavereille, tuntuu että ympärilläni on musta pilvi, ja pilaisin kaikkien olon purkamalla kuoleman vakavia asioita. Asioita jotka saavat ihmiset pelkäämään lähempiensä puolesta. En pelkää enää mitään… Välillä on aika turvaton olo, mutta luulen että enää ei tule tapahtumia asioita kuolemia, jotka pystyisivät vahingoittamaan minua. Kaikesta täytyy selvitä. Ihminen on vahva, joskus vain sydän pettää, todennäköisyyksien todennäköisyys sattuu kohdalle ja liekki katkeaa aivan yhtäkkiä ,luonnottamasti, aivan kuin Artolla, nukkui pois ennen 20 vuotispäiväänsä ilman mitään syytä. Seläkäkivutkin voivat olla psykosomaattisia pitää ilmeisesti purkaa itseään johonkin, neljän päivän kokovartalopuudutus auttaa unohtamaan tietyt toiminnot, mutta tästä pitää selvitä ja pystyä olemaan yhtä iloinen ja innostunut kuin aina ennekin ja nauttia elämästä hankkia kokemuksia. Suunnitella tulevaa, mihin en ole pystynyt isän kuoleman jälkeen vaan olen elänyt päivä kerrallaan.Tämän kirjoituksen jälkeen juon vielä kupin kahvia ja lähden koululle syömään ja aloitan maanatain opiskelut paljon kevyemmällä ololla. Tietyt asiat vain pitää kohdata pahin unohtuu ajallaan, aika paranta haavat. Olen onneksi pystynyt nukkumaan, mutta vielä en ole valmis nukkumaan pois, minulla on vielä paljon annettavaa, kunhan saan itseni palaset kokoon. Eipä olisi uskonut että näin vakavia asiota joutuu pohtimaan jo tässä vaiheessa elämää, ne vaan tulee. Aikuistua voi yhdessä yössä, mutta lapsenmielisyyttäni en aio menettää, kyynisyys sucks. Okei, alkaa taas päästä vauhtiin synkkyys hälvenee aurinko paistaa silmiin ikkunasta, josta näen talon betonisen.  

Huhtikuun aamu, olen kotona en saanut sitä möykkyä purettua sisältäni olen kotona ja pikkuveljet ja Äiti ovat tuoneet tavaroitani pois Oulusta, olen jättänut opiskelun väliaikaisesti, isän kuolema alkoi painamaan niin kauheasti, en ole pystynyt keskittymään mihinkään. Olen olut kohta neljä viikkoa sairaslomalla ja yrittänyt keskustella äidin kanssa asioita puhki, mutta mikään ei tunnu auttavan, ei mikään. Kumpa saisin nyt itseni jotenkin kasaan opiskelut tuntuvat tällä hetkellä lähes toivottomilta, olen paennut todellisuutta en ole jaksanut muuta kuin katsella televisiota ja miettiä, yrittää nukkua, painautua petiin ja unohtaa kaiken tapahtuneen. En ole jaksanut käydä edes ulkona, koska tuntuu pahalta, kun kaikki ajattelevat mikä minulla oikein on, pelottaa niin kauheasti kaikki ihmiset ja omat ajatukset ovat olleet lähes itsetuhoisia. Kunpa jokin antaisi minulle voimaa selvitä tästä tilanteesta. Kirjoittaminen tuntuu helpottavan, en ole vieläkään päässyt eroon isän kuoleman jälkeisistä pahoista unista, ja kieriskelen hiestä märkänä aina öisin vaikka olen nukkunutkin äidin vieressä ja yrittänyt saada äidistä jonkinlaista turvaa omaan pahaan oloon, mutta tuntuu siltä että äitikään ei kohta jaksa. MIKÄ HELEVETTI MINUUN ON ISKENYT? Jos joku lukee tämän tekstin ymmärtää varmasti paremmin sen tunteen ja tilanteen mikä minulla nyt on ollut pitemmän aikaa. Syksyllä en huomannut alkujärkytyksen jälkeen mihin olin menossa, selkä ja rintakipu pistivät sinnittelemään mutta ihmisenkin voimavarat ovat rajalliset ja pysähtyminen tulee yllättäen ja yhtäkkiä huomasin menevän hiljaiseksi. Iloset bileet ja juhlat eivät enää tuntuneet miltään kavereiden kanssa ei ollut helppo jutella siitä että minulla on vaikeaa, koska olin syksyllä niin shokissa ja yritin kaikin mahdollisin keinoin peittää sen tunteen mikä alitajunnassani ja valvotuissa öissä painoi mieltäni. Nukuin epäsäännöllisesti, välillä olin niin uupunut että jouduin lähtemään aamulla koulusta kämpille ja väsähdin pakosta nukkumaan ja nukuin lähes koko päivän. Miksi kerroin kaikille koko ajan että minä pärjään, kyllä minä pärjään, kaikki on okei vaikka kaikki ei todellakaan ollut oikein. Koulun käynnistä katosi kaikki motivaatio en pystynyt keskittymään juuri mihinkään, poltin yöt tupakkia parvekkeella ja mietin, miksi, miksi. En saanut itsestäni irti mitään mikä liittyi opiskeluun kaikki jylläsi niin päässä, keskittymiskyky ja asioiden luisuminen pikkuhiljaa käsistä suisti minut täydelliseen paniikkiin ja tuntui siltä että en selviä tästä koskaan, voi olla että en selviäkään jos jotain piristys ruisketta tähän ei löydy, mutta mistä se löytyisi. Olen jo kauan haaveillut jostakin tytöstä joka kertoisi tykkäävänsä minusta ja voisi olla minun kanssani, mutta en tajua miten en ole pystynyt löytämään itselleni ketään sellaista joka välittäisi minusta, olen kai niin arka ja jollain tavoin tunteellisesti ja ulkonäöltäni ruma että kukaan ei välitä minusta. Siltä minusta tuntuu. Yritin kaikkeni ja aina törmäsin johonkin tekosyyhyn tai vastaavaan, ei musta ole selviytymään tässä elämässä, olen lopen uupunut ajatukset harhailevat ihmiset ihmettelevät mihinkä vittuun minä olen häipynyt. En tajua sitä oikein itsekään en tiedä pystynkö jatkamaan enää opiskelujani sen verran olen menettänyt kaikesta ja ihmiset eivät pysty enää katsomaan minua luopein silmin vaan pitävät minua petturina ja jollain tapaa mielenvikaisena, koska en yksinkertaiseti jaksanut jaksaa tätä elämistä normaaliin ja iloiseen tapaani. Otin opintolainaa ja mäskäsin rahojani aivan turhamaisuuksiin en jaksanut ajatella tulevaisuuttani, se on vain maallista ajattelin isän kuoleman jälkeen, kun olo oli niin tyhjä. En osannut elää enää järkevästi olin luopunut toivosta selviytyä tästä elämästä kunnialla. Ne vaan tulee, kaiki alkoi tuntua epätodelliselta, epätodellinen on se sana, joka kuvaa ehkä parhaiten tämänhetkistä olotilaani se on valitettavan vaikea. Kumpa selviäisin tästä. Ulos on vaikea mennä on niin ahdistavaa nähdä ihmisiä ja miettiä että mitä ne minusta nyt ajattevat itsetuntoni on täysin tuhoutunut. Kauhea olo….  

Uffomiehen ystävät potkivat onneksi helevetillisen kesän 1996 aikana uffomiehestä perseelle ja pakottavat tämän baariin, ja uffomies huomaa että ehkä on olemassa öölifestivaalien jälkeistä elämää, elokuussa 1996. Duke, Sakke, Hemmo ja broidin kaverit pitävät uffomiehestä kiinni ja tsemppaavat vähitellen uffomiehen oikeille raiteille. Elämä alkaa voittaa ja uffomies löytää jälleen Humalan Jesperi- Klubista, Lapin kovimmasta rokkimestasta (Tornio on Suomen Seattle). Kyl se siitä, sanoo Mauno Koivisto. Elokuun kuudes 1996 Eristys- Avun mestari Tase soittaa Eristys- Avusta, isäuffomiehen työpaikka viisi vuotta ennen Tanskaan lähtöä, ja kysyy onko isä kotona, vahingossa. Uffomies aloittaa työt seitsemäs päivä elokuuta 1996, Tornion Outukummussa. Mukaan uffomies pestaa Salamin uffomiehen broidin kaverin, joka sattuu olemaan armeijan vastakäynyt työtön, mutta uffomiehen mielestä jämerä Jätkä isolla Jiillä. 

Uffomies painaa sinnillä, talvisodanhenki ja sisupastillit, saatanan kuuma, selkä meinaa revetä, kymmenen tunnin päivää, onneksi vain neljänä päivänä viikossa. 

Isäuffomiehen kuoltua uffomies nakkasi perintöpakin varaston nurkkaan ja ajatteli ettei koske koskaan popniittareihin ja peltisaksiin. Mutta villakourujen nakkeleminen ja niittien naputtaminen alkoi pikkuhiljaa nostaa uffomiestä syvältä neljänkymmenkahden metrin syvyisestä suosta. Uffomies painoi töitä kirosi, potki verkkomattopaaluja, veti röökiä kun vitutti. Salami ymmärsi tuskan ja Eristysavun nuoret parikymppiset jöyssit, jotka isäseppämies oli aikoinaan työntekoon opettanut ja huolta pitänyt, saivat vedettyä uffomiehen jälleen hyvällä omalla tunnolla nautittujen oluiden pariin. Uffomiehen taloudellinenkin tilanne tietysti parani. Raha ei tästä maailmasta lopu, sanoi Isä. 

Syksy eteni työt alkoivat sujua, uffomiehen tätin mies suositteli Haukiputaan Virpinniemessä asuvaa pian valmistuvaa fysioterapeuttia selän kuntoon saamiseksi. Voila! Mika sai selän kuntoon ensimmäisellä "niksautus" kerralla. Uffomiehen fyysinen tuska katosi. 

Depression pahimmassa vaiheessa uffomies sai voimaa lukemalla Tuntematonta sotilasta, Jules Verneä, Portteja ja William Gibsonia. Douglas Adamsin elämäntarkoituskin löytyi useammastikin pienestä elämän ilosta, ja uffomies nousi henkisesti 4.2 astetta per joka ikinen töissä revitty kymmenen tunnin päivä ja sikeästi nukuttu yö. 

Uffomiehestä tuli uffomies, kun Jesperin vessassa oli ollut seuraavanlainen slogani. Juhan aff Grann on uffomies (ukkomies?). Riku, Jesperin portsari, kaljahanojen aukoja kertoi tämän, poristuamme uffoista ja x- fileistä, uffomiehen kitatessa bisseä vakiopaikallaan. Sen jälkeen uffomies on ollut erimies. The truth is not out there It is here, Uffomies. 

Marraskuussa työnteko alkoi pikkuhiljaa käydä rasittavaksi (uffomies tippui telineiltä, satutti selkänsä, kiskaisi piikillä Juhaa leukaan, poltti naamansa höyryputkesta 420 celciusta) opiskelumotivaation kasvettua. Uffomies tuli opiskeluidenkin kannalta toisiin ajatuksiin ja pyrki joulukuussa lopetetuaan työt 25.11.1996 Eristys- avulla Kemi- Tornion ammattikorkeakouluun lukemaan tietotekniiikkaa konepuolelle. Uffomies, seppämies? aikoi tutusta (puu)hitsauksen saloihin. 

Uffomies selvisi sisään, pääsykoe 13.12.1996 perjantai, uffomies sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä 13.8.93 perjantaina. Pääsykokeeseen uffomies luki edellisen illan, koska oli koko helevetin viikon paskatissa ja 39 +-3.2 celcius asteen kuumehoureessa, anyway. Kiitokset Tommi Koolle (Jesperin bartender) tsempistä. Sä kävelet sinne sisään. 

Joulukuun 21.12. (pähkinä, Muodosta päivämäärästä luku neljäkymmentäkaksi.) uffomiehestä tulee ukkomies. 

Uffomies kävelee selvinpäin päissään ( Niskan Juihin elämää suurempi toteamus Jesperin kanta pöydässä joulukuussa 96) Jesperin seinään. Uffomiehen otsaan nousi tennispallon kokoinen patti, uffomies näki tähtiä ja huomasi yllättäen elämänsä persikan (hei ootsä Linda Lampenius) pitelevän uffomiehen kädestä. Sen jälkeen uffomies ei ole herännyt ihanasta unestaan, Jossun, jolle teen aina muumikossun, mussukan, nipistelyistä huolimatta. Sitähän se on, sanoi Topi Ousukainen. Uffomies näkee tunnelin päässä valoa, muutakin kuin lähestyvän pikajunan valot. Tämä tarina on tosi, totesi Rautavaaran Tapsa. To be or not to be continued, Shakebeers!, Uffomies.

       
* * *

Lähetä palautetta suoraan kirjoittajalle!

   

edellinen  etusivu  novellit  KK-files  seuraava