| Suuret, teräksentuoksuiset ja huudollaan
veren hyydyttävät hirviötnäyttivät mitättömän
pieniltä kaarrellessaan metropolin savuisella pinnalla. Muovin, teräksen
ja raudan raskas kompleksi hengitti pahaa ja
syntistä ilmaa, jota hirviöt terävillä siivillään ratkoivat. Ilman paksussa materiassa eli kaikki enimmäkseen paha. Rusopintaiset ja särmikkäät tornit nousivat satyyrifalloksina mustasta, elektroniikan ja keinotodellisuuden pullistamasta maailmasta, jossa mikään ei ollut ilmaista ja samalla kaikki oli kaupan, niin elämä, kuolema kuin Jumalakin. Se levittäytyi silmänkantamattomiin; niin kauas että hirviötkin kutistuivat pienisiipisiksi villikärpäsiksi sen karheilla rinnoilla. Torneissa asuivat valtiaat, ne joilla oli varaa ja pääomaa nousta syntiliemen yläpuolelle Valtiaissa juuri eli ja sikisi halu metropolin elossa pitämiseen, sillä milloinkaan eivät hirviön silmät katsoneet toisiinsa suun ja vatsan etsiessä täyttymystä tyhjyyteensä. |